31.12.2018

1092 kommenttia, vain kaksi voittajaa!

Sain viimekin eilen listattua ylös myös tänne blogin puolelle tulleet kommentit. Mukana on siis kaikki Facebookin kautta osallistuneet, sekä tänne blogin puolelle eksyneet.

Ihmeen hyvin meni kaikki, sillä tupakommentteja oli vain kaksi kappaletta, joista yhden pudotin pois laskuista!

Tuplaluukkujen palkinto menee, eli kuusi palkintoa:

Facebookin puolella osallistuneelle, Mira Muhoselle!

Suurempi palkinto, eli kaikki 24 luukkua menee:

Blogin puolella osallistuneelle, nimimerkillä anna s.

Onnea voittajille, olen teihin yhteydessä!

24.12.2018

Kaikki luukut auki!

Kaikki luukut ovat auki 26.12 asti eli kaksi lisäpäivää osallistua arvontaan.

Muista myös blogin Facebook - sivut, jossa voit käydä tuplaamassa voittomahdollisuutesi!

24. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois, mutta tämän päivän luukusta selviää uusi juju tälle vuodelle.

 Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Tänä vuonna kalenterista paljastuu tuplaluukku, eli samassa luukussa on kaksi palkintoa. Joten tänäkin vuonna, vaikka luukkua 25 ei ole, niin silti voittajia on kaksi. Tuplaluukun palkinto on aina oikeanpuoleinen tuote.

Luukusta numero 24 paljastuu...

Koko kalenterin voittaja saa:

- The Body Shop Almond Hand & Nail Conditioning Wash.
- Masque Bar Silver Foil peel-off mask.
- Lumene Turvenaamio.

TUPLALUUKUN voittajalle lähtee seuraavat kolme tuotetta:

- Oriflame Essence & CO Lemon & Verbena Liquid Hand Wash.
- L'oréal Skin Expert / Paris Pure Clay Exfo Mask.
- L'oréal Skin Expert / Paris multi-masking -set.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

Onnea matkaan!

23.12.2018

23. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta 23 paljastuu...

Love Potion Secrets Eau de Parfum.

Vahvista sisäisiä toiveitasi koukuttavalla seoksella, joka kiusoittelee kirpeillä hedelmillä, ja johdattaa yllättävään valkoiseen mansikkaan ennen kuin paljastaa valkoisten kukkien peittämän sydäntuoksun. Lopputuoksu ilmentää tuoksun salaista aistillisuutta ennen huipentumistaan täyteläisen ambran, santelin ja herkullisen valkoisen suklaan hekumalliseen kohtaamiseen.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

Luukku suljettu !

22.12.2018

22. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero 22 paljastuu...

Yves Rocherin melon nacré -kynsilakka.

21.12.2018

21. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukku 21 tarjoaa...

MakeUp Eraser -meikinpoistoliinan todella minikoossa :D Sopii vaikka taskuun!

Lisäksi Beautyblender, joka tulee yllätysboksissa + lisänä tietenkin mini blendercleanser solid Mini SWIRL.

Laatikosta paljastuu joku seuraavista Beautyblendereistä: Original, Joy, Chill tai Mystery, joka on nimensä veroinen.

Minkä sinä haluaisit saada?

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

20.12.2018

20. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero 20 paljastuu...

Kaksi Oriflamen ripsiväriä, vedenkestävänä ja ilman. Molemmat väriltään mustia.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

19.12.2018

19. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero 19 paljastuu...

Herbinan Mango vartaloemulsio!

18.12.2018

18. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois, mutta tämän päivän luukusta selviää uusi juju tälle vuodelle.

 Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Tänä vuonna kalenterista paljastuu tuplaluukku, eli samassa luukussa on kaksi palkintoa. Joten tänäkin vuonna, vaikka luukkua 25 ei ole, niin silti voittajia on kaksi. Tuplaluukun palkinto on aina oikeanpuoleinen tuote.

Luukusta numero 18 paljastuu...

Koko kalenterin voittaja saa kolme palasaippuaa Lushin valikoimasta. Mukana on Christmas Sitrus, Snow Fairy (jonka kääre on tahriintunut, ja sitä tarttunut toiseenkin) sekä The North Polar Bear Left The Tap On...

TUPLALUUKUN voittajalle kaksi palasaippuaa Oriflamelta. Spiced Citrus sopii mausteisuudellaan syksyyn ja talveen, Maldivian Serenity hedelmäisyydellään kevääseen ja kesään.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

17.12.2018

17. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero 17 paljastuu...

Sally Hansenin Shine On -kynsilakka, joka sopii käytettäväksi sellaisenaan tai muiden lakkojen päällä.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

16.12.2018

16. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero 16 paljastuu...

Kahden kappaleen musliiniliinasetti sekä L'oréal Skin Expert/ Paris Rare Flowers meikinpoistovoide.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

HUOM! Muistathan, että voit osallistua myös blogin Facebook-sivuilla, siellä kaikki luukut auki niin kauan, kunnes koittaa 25.12.

15.12.2018

15. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero 15 paljastuu...

Oriflame Power Shine -huulipuna, sävyssä Clazed Currant.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

14.12.2018

14. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero 14 paljastuu...

Yves Rocherin kasvokuorinta jauhemuodossa.

1. ravista pulloa.
2. lisää korkeintaan puoli teelusikallista jauhetta haluamasi puhdistusgeelin sekaan.
3. levitä kosteille kasvoille, hiero kevyesti.
4. huuhtele.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

13.12.2018

13. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero 13 paljastuu:

Kaksi säihkyvää vihkoa. Molemmat sopivat esimerkiksi laukkuun mukaan.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

12.12.2018

12. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois, mutta tämän päivän luukusta selviää uusi juju tälle vuodelle.

 Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Tänä vuonna kalenterista paljastuu tuplaluukku, eli samassa luukussa on kaksi palkintoa. Joten tänäkin vuonna, vaikka luukkua 25 ei ole, niin silti voittajia on kaksi. Tuplaluukun palkinto on aina oikeanpuoleinen tuote.

Luukusta numero 12 paljastuu...

Koko kalenterin voittaja saa tuoksuvia Invisibobble -hiuslenkkejä.

TUPLALUUKUN voittajalle klassikoita, jotka eivät katoa koskaan kauppojen hyllyiltä; paketillinen hiuspinnejä, jotka myös hengetön -nimellä tunnetaan.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

11.12.2018

11. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero 11 paljastuu...

Loccitanen joulupallo, jonka sisällä on kolme Verbena -tuoksusarjan tuotetta: palasaippua, käsivoide ja vartalovoide. Tuotteet ovat matkakokoisia.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

10.12.2018

10. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero kymmenen paljastuu...

Real Techniques 2 miracle mini eraser sponges -setti.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

9.12.2018

9. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero yhdeksän paljastuu...

L'oréal Paris -kynsilakka, sävyssä Rouge Amour.

8.12.2018

8. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero kahdeksan paljastuu...

Tämän kalenterin outolintu, joka on Magisson kakkulapio, sävyssä Cherry Blossom!

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

7.12.2018

7. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero seitsemän paljastuu...

Kolmen tuotteen setti Wet'n Wild -merkiltä.

Setti sisältää irtopigmentin sävyssä Pegasus Flutter, huulivärin sävyssä Unicorn Soul sekä Liquid Catsuit mattapunan, sävyssä Nudist Peach.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

6.12.2018

6. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois, mutta tämän päivän luukusta selviää uusi juju tälle vuodelle.

 Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Tänä vuonna kalenterista paljastuu tuplaluukku, eli samassa luukussa on kaksi palkintoa. Joten tänäkin vuonna, vaikka luukkua 25 ei ole, niin silti voittajia on kaksi. Tuplaluukun palkinto on aina oikeanpuoleinen tuote.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi luukusta paljastuu jotain kotimaista, jonka kotipaikka on Kitee.

Luukusta numero kuusi paljastuu...

Koko kalenterin voittaja saa Metsämustikka -täysksylitolitabletteja

TUPLALUUKUN voittajalle Vadelma -täysksylitolitabletteja.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

5.12.2018

5. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero viisi paljastuu...

Kuusi kappaletta sopivankokoisia suihkugeelejä Yves Rocherilta. Jos et ole aiemmin tilannut tai kokeillut merkin suihkugeelejä, niin tämä setti tarjoaa oikein kattavan valikoiman perussarjan tuoksumaailmaan.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

4.12.2018

4. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois.

Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero neljä paljastuu...

Avon mark. MagiX Shadow Attract Eyeshadow Primer. Tämä taisi olla mukana myös viime vuonna, ja tällä välin pakkaus on uudistunut ainakin kolmesti.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun (eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon).

3.12.2018

3. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois, mutta tämän päivän luukusta selviää uusi juju tälle vuodelle.

 Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Luukusta numero kolme paljastuu...

Organic Shop lemongrass & sugar -vartalokuorinta!

2.12.2018

2. päivä joulukuuta 2018

Luukusta numero kaksi paljastuu...

NYX Full Throttle Daring Damsel -luomiväripaletti.

Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on yksi voittaja, joka voittaa kaikki 24 palkintoa. Toiselle voittajalle palkintoja tulee neljä.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.

Voit osallistua myös blogin Facebook -sivuilla, kun kommentoit ajastettuun luukku julkaisuun, eli siihen, joka tulee säännöllisesti Facebookin syötteeseen, ei kuvakansioon.

1.12.2018

1. päivä joulukuuta 2018

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!
Teemaa ei tänä vuonna ole, lisäksi yksi luukku on pudotettu pois, mutta tämän päivän luukusta selviää uusi juju tälle vuodelle.

 Toivottavasti tykkäätte!

Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.

Tänä vuonna kalenterista paljastuu tuplaluukku, eli samassa luukussa on kaksi palkintoa. Joten tänäkin vuonna, vaikka luukkua 25 ei ole, niin silti voittajia on kaksi. Tuplaluukun palkinto on aina oikeanpuoleinen tuote.

Luukusta numero yksi paljastuu...

Koko kalenterin voittaja saa Aisti Lumpeen Lumo -käsivoiteen.

TUPLALUUKUN voittajalle hyvinkin tutun merkin, nimittäin Lemon Juice & Glycerine -käsivoide.