12.6.2016

Sinful Colors - Kargo

Huomasin Oletkaunis.fi -verkkokaupassa Sinful Colorsin ja Kylie Jennerin kanssa totetetun lakkakokoelman, joten nappasin mieleisimmän setin itselleni :) Lakkoja ei tällä hetkellä myydä Suomessa kait yksitellen, vaan ne on ainoastaan seteissä. Ulkomailta näitä saa yksitellen ja valikoimakin on laajempi.

Denim & Bling -kokoelmassa on kuusi lakkaa, nimensä mukaisesti löytyy kimallusta, shimmeriä ja denimiä. Hämmentävästi yksi lakoista (Kameleon) on kuitenkin duochrome. Setissä on kolme eri sinisen sävyistä tekstuurilakkaa, mikä on hieman mälsää. Olisi voinut olla vaikka punaista tai edes jotain muuta.



ilman päällyslakkaa


Kargoa kuvaillaan näin; Laivastonsininen, himmeän metallinen kynsilakka vie ajatukset merelle.

Itse en ehkä miellä tätä laivastonsiniseksi, mutta kuitenkin :D


Lakan peittävyys on huippu! Omat kynnet tämä peitti jo yhdellä kerroksella! Aivan käsittämätöntä. Levittyi hyvin ja tietenkin tarrasi kuiviin kätösiin, niin näyttää ihan smurffilta. Lakka myös kuivui nopeasti, pinta oli mukavan tekstuurinen. Ei mitään valittamista.


Ei värjännyt kynsiä, mutta poistettaessakin tarrasi kädessä oleviin kuiviin kohtiin.

päällyslakan kanssa



Tästä setistä muutkin lakat pääsee kynsille, niistä sitten myöhemmin lisää, samoin miitistä saaduista SC -lakoista :)




Näitä kyseisiä settejä myydään myös Citymarketeissa, hintaan 19,90 €. Saatavilla kolme erilaista, joista tämä Denim & Bling ei kuulu valikoimaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on sallittua :)