7.8.2016

Romanssin aika

Toisessa osassa päästään myös asian ytimeen, sillä tässäkin lakkauksessa on toinen lakka sellainen, jota en ole vielä kynsille asti saanut, vaikka se on ollut jo aika kauan miulla.

Essencen The Darks "sarjan" Well Plum, on nimensä mukaisesti luumunsävyinen lakka. Ohuella kerroksella saisi kivan vesiväriefektin, jos osaa lakata siististi ilman raitoja. Ihan ok peittävyys kahdella kerroksella, mutta laitoin kolme, että saan tasaisemman pinnan.

Vanhaa Essenceä edustaa Time For Romance, jota on hyvin hankala parittaa lakkojen kanssa, tähän se kävi kuitenkin kuin nenä päähän. Huomasin, että lakan seassa taitaa olla hologlitteriä tmv. sillä tässä välkehtii muun muassa sinistä, punaista..








Ps. huomenna jännät paikat, kun miulta poistetaan kaksi viisaudenhammasta. Jaiks!










4 kommenttia:

  1. Voi ei, tsemppiä huomiseen! Toivottavasti sulla käy se yhtä helposti kuin mulla kävi. Multa tosin poistettiin kaikki neljä, mutta kaksi kerrallaan. Jokainen hammas lähti irti alle minuutissa, enkä mä kyllä tuntenut yhtään mitään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 40 minuutin aika on varattu, että suht nopsaan pitäisi hoitua ja paikkaavat vielä lohjenneen paikankin samalla.

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)