4.1.2017

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 16

Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) -4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D
Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta.

Kurkataanpas taas loppuneisiin purkkeihin, virallisesti nämä ovat vuoden 2016 viimeiset loppuneet. Postauksen olen kirjoittanut ja kuvannut ennen "lomalle" lähtöä.






Happiness Is Coconut Lime Paradise -käsivoide. Todella hyvän tuoksuinen, sopivasti kookosta ja limeä. Hieman vetinen koostumus, ei tarvitse paljoa. Käytin itse tätä öisin puuvillahanskojen kanssa.

Herbina Virkistävä Mattageelivoide. Tämän tuoksu oli todella erikoinen, tunkkainen. Enkä huomannut mitään mattaavaa ominaisuutta. Itselläni siis rasvoittuva iho ja tämä voide teki ihostani sellaisen kuin se jo olikin, eli rasvaisen.

Oriflame Nature Secrets Tea Tree & Mandarin -nestesaippua. Kului todella nopeasti, mutta tuoksu oli todella hyvä ja raikas.

Dermosil Mustaherukka -nestesaippua. Alussa tuoksu oli hyvä, mutta sitten se laimeni ja muuttui huomaamattomaksi. Saa nähdä miten saman sarjan käsivoiteelle käy.




Palmolive Feel Glamorous -suihkukuorinta. Ei mikään maatamullistava tuoksu tai kuorintateholtaan, parempiakin on.

Joanna Verigreippi -suihkugeeli. Tämä oli hyytelömäistä, eikä vaahtoa kunnolla. Buu!

The Body Shop Moringa -suihkugeeli. Todella kukkainen, ei miun juttu.

The Body Shop Pink Grapefruit -suihkugeeli. Paljon parempi kuin tuo Joanna, tuoksukin oli raikkaampi.

Active Cosmetics Cherry -suihkugeeli. Ei kovinkaan erikoinen, parempiakin kirsikkasuihkareita on olemassa. Mutta tuo Moringa antaa tähän kivan kukkaisen vivahteen, sillä käytän matkapulloja suihkussa, joita sitten täydennän ja ilmeisesti pullonpesemisen jälkeenkin tuo Moringa yhä tuoksuu :D





Garnier SkinActive Moisture Bomb -kasvonaamio. Tykkäsin tästä, todella kostea ja tuoksukin kohtuuhyvä.

Herbina Aqua Spa -vartaloemulsio. Mieto tuoksultaan, ihan mieluisa käyttää. Imeytyi nopeasti.

Purederm Strawberry Yogurt Pack -kasvonaamio. Hauska, jogurttimainen naamio jossa oli pieniä palleroita. Kosteutti ihoa.

Dermosil Linnea -käsivoide. Tästä ei tullut sellaista tuotetta, joka pitäisi ostaa. Tuoksu oli todella voimakas, metsäinen.

Dermosil Winter Wonder -hiusnaamio. Vaikea sanoa pienestä näytteestä mitään, kun ei oikein omille hiuksille riittänyt. Muistaakseni tämä on miulla isommassakin koossa. Tuoksu kuitenkin oli ihan jees.

Dermosil Skincomfort -vartalovoide. Tämä oli mukava käyttää, tykkäsin tuoksusta.

The Body Shop Frosted Berries -vartalovoide. Ihana tuoksu, onneksi löytyy matkakokoisena ;)

The Body Shop -kylpykuutiot; Frosted Flower (vihreä), Candied Plum (violetti) ja Berry Bliss (punainen). Näistä suosikkini oli Berry Bliss ihanan marjainen. Candied Plum muistuttaa viime vuoden kausituotetta Frosted Plumia, on hieman kukkainen tuoksultaan. Frosted Flower tuntui aluksi liian kukkaiselta, mutta se laimeni. Nämä poreilee todella kauan.



Oriflame Almond Oil & Strawberry -shampoo. Kuten aiemmissa postauksissa olen todennut, niin tämä on ihanan tuoksuinen, pesee myös hyvin.

Cutrin Professional Color ISM Shampoo ja hoitoaine. Näissä on kiva vadelmantuoksu, ehkä enemmän sellainen vadelmanlehtimäinen tuoksu, muistaakseni hoitoaineessa hitusen tunkkainen, mutta shampoossa raikas.

Batiste XXL Volume -kuivashampoo. Ihan ok. Ei jättänyt valkoisia jälkiä tummiin hiuksiin. Saan tällä tehtyä itselleni leijonanharjatukan :D

Avon Planet Spa Blissfully Nourishing -hiusnaamio. Tämä olikin marraskuun Kuukauden tuotteena. Tuoksuu toffeevanukkaalle, vaikutusaika 1-10 min. Silottaa hiukset ja jättää hetkeksi herkullisen tuoksun hiuksiin.




Essence Papaya & Coconut -kynsilakanpoistoaine. Tykkään näistä, eikä ole hinnalla pilattu, paitsi sitten kun viskataan postikulut päälle.

Avon Naturals Apricot & Shea -selvityssuihke. Aaaa, tuoksu on niin hyvä, että suihkii mielellään hiuksiin. Sitä en tiedä auttaako takkujen selvittelyyn, sillä suihkussa tulee käytettyä joko hoitoainetta tai hiusnaamiota. Nyt vaihtelun vuoksi muun tuoksuinen :D

Avon Foot Works Pineapple Sorbet -viilentävä jalkasuihke. Viilentää mukavasti, ei jäädyttänyt jalkoja. Tuoksu oli hieman alkoholimainen.

Nfu Oh Vanilla Fantasy -käsi- ja vartalovoide. Tämä oli väriltään oudon ruskeaa, mutta onneksi ei ruskettanut ihoa :D Makea vanilja tuoksultaan, en ostaisi uudestaan jos vielä saisi.

Etude House -käsivoide. Tässä oli joku mieto tuoksu, todella hyvä. Mukava muhitteluvoide yöksi hanskojen kanssa.

Dove Fresh -dödö. Raikas ja piti kyllä hienhajun poissa, kun laittoi edellisenä iltana.

Nivea kasvojenpuhdistusaine. Tämä tuli joskus Pretty.fi tilauksen mukana lahjana ja tykkäsin kyllä. Perus niveamainen tuoksu ja todella voidemaista.

Oriflamen silmänympärysvoide ei ole loppunut, mutta siirsin sen toiseen astiaan. Vaikka tuubi on hygieenisempi, niin silti tuhrautuu arvokkaita sekunteja, kun ähellät tuubin kanssa, milloin sieltä sitä tuotetta turskahtaa :D



Essence kynsiöljy. Tälle tapahtui jotain ja tuo sivellinosa menin ällön kovaksi eikä sieltä enää oikein saanut sitten mitään irti, vaikka tuotetta varmasti olisikin vielä. Tekstit kuluivat, vaikka se hengaili pääosin pöydällä.

Tangle Teezer pääsee myös eläkkeelle. Pitkään se onkin ollut käytössä. Ja kuvasta huomaan, että on hieman värjääntynyt.

LUSH Dashing Santa -kylpypommi oli hauska. Värjäsi veden punaiseksi ja sisälsi kultaista shimmeriä. Porisi pitkään eli saa rahalle vastinetta, kun ei katoa heti.

Xtra -vanulappuja. Ihan peruskauraa.








Oliko tuttuja tuotteita?








8 kommenttia:

  1. Mä vihasin TBS Moringa suihkugeeli. Hyi helv mikä haju.
    Dermosilin Linnea-käsivoide oli tosi voimakas tuoksultaan. Ihan ku parfyymia ois laittanut käsiin :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja se Linnea oli miedosti hajustettu tai jotain? Ei kyllä minusta :D Tosin itseäni ei tuoksut haittaa, mutta saattaa jollekin olla aika tuju.

      Poista
  2. Olihan siellä muutamia ja omatkin roskat odottaa postausta,Tosin uusi kasa jo kertyny kuvausten jälkeenki ku aika ei riitä kaikkeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellänikin kyllä jo roskia löytyy, kun nämä postaukset tulee viiveellä :D

      Poista
    2. Yllättävää kuinka niitä vaan kertyy =)

      Poista
  3. Minäkään en pitänyt TBS:n Moringan tuoksusta. En pystynyt käyttämään Dermosilin Linnea-käsivoiteen näytettäkään loppuun kamalan hajun takia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä oli kyllä aika tujakka tuoksu :D

      Poista

Kommentointi on sallittua :)