7.7.2017

Uusia tuotteita Oriflamelta!

Jatketaan taas uutuustuotteiden esittelyllä. Tällä kertaa vuorossa Oriflame. Kaikki tuotteet olen ostanut itse, enkä hyödy linkeistä.

Aiemmat esittelyt olivat essence ja Avon.

Kuten Avoninkin kohdalla, Oriflame toimii samalla periaatteella. Tuotteita voidaan ostaa konsultin kautta tai itse, hankkimalla tunnukset. Noin 1,5 viikkoa sitten tuli mahdollisuus avata verkkokauppa, mutta se vaatii y-tunnukset, jos sen haluaa aukaista. Tuotteet tulevat suoraan ostajalle kotiin, aivan kuin normaalissakin verkkokaupassa.

Oriflamelle peukku myös siitä, että verkkosivuilla näkyy tuotteiden ainesosalistat.


Tuotteiden hinnat ovat normaalihintoja, sillä alehinnat muuttuvat joka jakson aikana.




NovAge Micro Exfoliating -kuorintavoide (24,00 €/100ml). Hyvin samanlainen toiminnoiltaan, kuin The Body Shopin kuorinnat, joissa syntyy kasvoille pientä murua.




Love Nature -sarjaan kuuluu kolme pakattua kasvonaamiota, mutta kiinnostuin vain kahdesta. Kolmas näistä on kurkku -geelinaamio.

Love Nature Burdock on savinaamio ja tarkoitettu rasvaiselle iholle.
Love Nature Oat on voidenaamio ja soveltuu kuivalle iholle.

Jokaisen naamion hinta on 4 €/10 g.





Puristetut naamioarkit  (4 €/15 kpl) lähtivät heti tilaukseen, kun ne kuvastossa näin. Näiden kanssa voi käyttää haluamaansa kasvovettä, jolloin arkki laajenee. Kasvoille levitetään ensin seerumia, avataan naamion taitokset varoen ja naamio asetetaan kasvoille. Annetaan olla 5-10 min. ja otetaan pois. Kasvoja ei tarvitse pestä.





Nature Secrets sarja uudistui ja vaihtoi pullonsa herkullisimpiin ja nimikin koki muutoksen Love Natureksi. Liekö nimenmuutos liitoksissa pullon kylkeen ilmestyneestä merkistä, joka kertoo tuotteiden olevan biohajoava.

Rosehip & Linseed Oil -shampoo (7 €/250ml) ja hoitoaine (7 €/250ml) ovat värjätyille hiuksille. Tuotteet ovat silikonittomia ja biohajoavia.

Nettle & Lemon -shampoo (7 €/250ml) on suunnattu rasvoittuville hiuksille. Toimii itselläni myös ns. syväpuhdistavana, pesee todella tehokkaasti! Tämä on myös silikoniton ja biohajoava.

Tea Tree Oil & Burdock -shampoo (7€/250ml) on hilseshampoo. Edellisten tavoin biohajoava ja silikoniton.

Mint & Raspberry kuoriva suihkugeeli (9€/250ml) on kuoriva suihkugeeli. Tämä on biohajoava.




The ONE Blend Palette -luomiväripaletti (22 €/4,67g). Omani on sävyssä Vivid, saatavilla myös Naturelle ja Smokey. Paletin mukana tulee kaksipäinen applikaattori, mutta sen voi heittää pois.

Kokeilin tätä alussa paletin mukana tulleella vaahtomuoviapplikaattorilla, mutta se oli täysin huti. Kokeilin sitten siveltimellä ja lopputulos ei parantunut. Kun nappasin luomiväriapplikaattorin, joita tulee I Heart Makeupin suklaapaleteissa, alkoi homma pelittämään. Materiaaliltaan se on kovempaa ja tiiviimpää, kuin siveltimet/mukana tullut applikaattori, niin väri tarttui hyvin ja pigmentti oli mahtava!

Osa sävyistä on mattapintaisia esim. musta, osassa helmiäistä kuten kulta ja hopea.




The ONE Dual Drama Kohl -silmänrajauskynä (11 €/1.65g). Kaksipäinen silmänrajauskynä, omani on sävyssä Orange Raven. Saatavilla myös Green Mocha, Canary Teal ja Cyan Navy.

Kynä on tehty puusta, eli on helppo teroittaa. Ainoa miinus tulee siitä, että oranssi on todella kova. Musta on paljon pehmeämpi.





Lopuksi, Oriflamen klassikot! Tender Care - monitoimivoide, joka sopii kynsinauhoille, huulille, kyynerpäihin jne. Kuvassa värikkäämmät ovat uusimpia.

Kultainen Tender Care (13 €/15ml) sisältää sen perinteisen voiteen, joka on tuoksuton. Tämä juhlistaa Oriflamen 50 -vuotisjuhlavuotta.

Punainen tuoksuu puolukalle (10 €/15ml), oranssi lakalle (10€/15ml) ja sininen metsämustikalle (10€/15ml).




Herättikö jokin mielenkiinnon?









4 kommenttia:

  1. Love Naturen tuotteet näyttää tosi viehättäviltä ja kesäisiltä<3 Biohajoavuudesta plussaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden ulkoasun uudistaminen meni kyllä nappiin. Eilen korkkasin yhden shampoon ja aukeaa helposti.

      Poista
  2. Puristetut naamioarkit vaikuttavat todella mielenkiintoisilta. Tuli heti mieleen, että niihin voisin hölvätä TBS:n Vitamin E Aqua Boost Essence Lotionia :) Myös tuo Nettle & Lemon shampoo kiinnostaa, sillä edulliset syväpuhdistavat shampoot ovat koko ajan hakusessa, koska valikoima ei ole niiden osalta kovin suuri.

    Mulle Oriflame on jäänyt melko vieraaksi (olen suosinut Avonia ja Dermosilia tmv. eikä tutuissa ole konsultteja). Kerran olen tilannut konsultin kautta ja joskus saanut joitain tuotteita äipältä, joka tilaili aikoinaan työkaverinsa välityksellä. Hyvä tietää, että Oriflamea voi tilata omillakin tunnuksilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Nettle ja Lemon toimii miun hiuksissa syväputsarina (samoin myös Avonilta verbena ja peppermint). Kunhan vaan käyttää harvoin.

      Toki, omilla tunnuksilla voi tilailla, kuten Avoniakin ja silloin paketti tulee kotiovelle/Postiin. Nyt osa edustajista keillä se y-tunnus on, ovat avanneet oman verkkokaupan joka jättää kasvokkain tapaamisen pois.

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)