29.4.2019

Ostoksia - Hehku, eleven.fi, Avon, Kicks, The Body Shop, Sokos, Hypnotic Polish, Feelunique, Harlow & CO

Katsellaanpas taas mitä sitä on tullut ostettua.



Aloitetaan Hehkun tilauksella, jonka tein silloin kun kaikki oli 70% alessa. Verkkokauppa ei ollut kovin käyttäjäystävällinen, mutta kyllä sieltä jotain löytyi. Neljä näytettä tuli tilauksen mukana.

Cliniquen luomivärejä kaksi kappaletta, en ole aiemmin tätä merkkiä käyttänyt. Palladio Crushed luomiväri tarttui myös, kun näytti kivalta :D

NYXin irtopigmenttejä kolme ja kaksi huulituotetta.

Hehkuhan loppui parisen kuukautta sitten?



* teksti sisältää muutaman mainoslinkin, joka on merkkitty * -merkillä.






Treffasin entisen kynsiharrastajan kanssa, ja ostin häneltä nämä alla olevat lakat. China Glazen Strawberry Fields on aika identtinen piCture pOlishin electric dreamin kanssa :D







Zoella Beautya ostin Feeluniquelta, sillä kyseinen merkki lopettaa ja tämä jäi Beauty -sarjan viimeiseksi kokoelmaksi. Jouluksi tulossa vielä Lifestyle puolelta jotain, mutta sitten sekin kuopataan.

Kuten näkyy, niin tänä kesänä on sarja saanut inspiraationsa marjoista ja hedelmistä. Ostin Peach -vartalosorbetin, Banaani suihkuvaahdon, Berry Jam -kuorinnan, Fruit Medley -vartalosuihkeen sekä kolmen rollerball -tuoksun setin.





Lisäksi nappasin mukaan vielä neljän vartalotuoksun setin ja suihkugeelin.





Helmikuussa tein tilauksen Hypnotic Polishille,sillä ennakkotilasin kaksi Femme Fatalen lakkaa. Niiden saaminen hieman viivästyi ja ne tulikin vasta huhtikuun alussa. Parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Superchic Laquer -tuoksuu ihan fudgelle! Tämän kokoelman kaikki lakat tuoksuvat jollein makealle ja ihmettelin koneen ääressä, mikä ihme täällä oikein tuoksuu. Syyllinen selvisi, kun haistelin swatchtikkua ja menin tarkistamaan vielä sivuilta :D





elevenille tein tilauksen ja sieltä nappasin kaksi hajuvettä; Escada ja MAC. Escadan hajuveden mukana sai vielä viikonloppulaukun kylkiäisenä.

OPI:n kynsilakka parilla eurolla ja vielä NYXin Super Cliquey huulipuna, jossa punaa tulee klikkaamalla lisää.





The Body Shopista inkiväärillä* höystetty suihkugeeli, joka tuoksuu ihan Coca-Colalle! Lieneekö syynä inkiväärin ja ruokosokerin liitto, joka saa aikaan kolamaisen tuoksun. Itse en inkivääristä makuna välitä yhtään, joten tämän tuoksu oli yllätys ja sen vuoksi lähti matkaani.

Sokokselta Irohan Talisman Shine -naamio ja Mavalan alelapulla varustettu kynsilakka.

Kickistä Essiet 20 % alella ja Emma S. kosteussuihke myyjän suosituksesta. Tätä merkkiä ei Joensuun Kicksissä myydä, joten se tilattiin tabletin kautta myymälässä. Avajaisissa oli kaikki tarjouksessa, joten tästäkin sain 20 % hinnasta pois. Suihke on erittäin hienojakoinen, jota tuskin tuntee kasvoilla. Tässä on mukana jotain tuoksua.





Avonille tein tilausta myös, tilasin pari uutuustuotetta Planet Spa -sarjasta sekä tulevan banaanisarjan vartalovoiteen.

Hiuksille seerumia ja lisää ihonhoitoa, tällä kertaa monitoimivoiteen muodossa, joka sopii vartalolle, käsille ja kasvoille.

Valkoisessa boksissa on hierontalaite hartioille.

Kynsilakat onkin nähty jo täällä.





Harlow & CO:lle tein tilauksen tämän kuun alussa ja sieltä tarttui mukaan neljä lakkaa, sekä holograafinen kassi :)








2 kommenttia:

  1. Ihanan runsaat ostokset! Toisten ostoksia on aina kiinnostava tutkailla ja saada itselleenkin vaikutteita:)
    Lopettaako Zoella tosiaankin kokonaan kauneussarjansa? Ja myös lifestylet? Ohhoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lopettaa. Hänellä päättyy lisenssi näille vuoden 2020 alkuun, joten päätti olla jatkamatta. Eräällä videolla selvensi asiaa ja yksi syy oli muun muassa se, että luovuutta on rajoitettu (niin tuoksujen/koostumuksien, kuin tuotteiden osalta) ja hän täyttää ensi vuonna 30, joten on aika siirtyä eteenpäin.

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)