18.10.2019

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 44

Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) - 4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D
Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta."



Teksti kirjoitettu 5.10, jolloin tuotteet myös pistetty kierrätykseen.


Aiempi teksti oli kirjoitettu 30.8, eli nämä loppuneet ovat noin kuukauden ja 5 päivän ajalta.






Aloitetaan kasvonaamioilla.

Kocostar Camellia Happy Mask oli ohuen kankaan vuoksi oikein miellyttävä käyttää, miun ongelma on leuka, johon paksukankaisilla (usein eläinkuvioiset tmv.) ei ole mitään asiaa, sillä kangas ei mene ihoa vasten. Ostaisin uudelleen.

Samoin Kocostarin Slice Maskit ovat sellaisia, joita tulen ostamaan ja melkein jokaista niistä olenkin jo kokeillut, muutamia ostanut uudelleenkin. Voi käyttää kasvoille sekä myös vartalolle.

Oriflame toi Love Nature -sarjaan(kin) kasvonaamioita, mutta nämä on kiinalaisia, joten ei peukkua näille. Yksi vielä löytyy ja käytän sen, mutta sitten en osta lisää.

Tony Molyn I´am Charcoal ja Avokado -naamiot olivat hieman paksumpaa kangasta, joten leuan kohdalta nämä jäi rumasti.

essencen time to wake up -naamiot ovat poistuneet valikoimista, mutta nämä oli todella kivoja! Ohut kangas, joka asettui miunkin vaativalle leualle.

Freemanin uutuusnaamiot olivat myös kivoja, tykkään etenkin tuon vihreän naamion tuoksusta.

Berrisomin eläinkuvoitu naamio on todella paksu ja jälleen, miun leuan kohdalta se ei asetu kunnolla. Saman merkin kuplanaamio, alkoi vaahdota todella nopeasti ja jos et tykkää kutinasta, joka kuplien muodostuminen kasvoille aiheuttaa, kannattaa hypätä tämän yli. Naamio oli muodoltaan samanlainen kuin kuvassa, ei siis peittänyt kokonaan kasvoja.






Paul Mitchell Lemon Sage -hoitoaine oli vitosen löytö Citymarketista, normaalihinta tälle yli 20 €. Ihan ok hoitoaine, jota voi alennuksista ostaa. Tämä tosin taisi poistua meidän CM:ltä kokonaan.

The Body Shop Fijian Water Lotus -suihkugeeli on niin ikään alelaarista ainakin pari vuotta sitten ja epäilisin, että tätä sarjaa ei enää ole? Pullosta nuuhkittuna oikein kiva, raikas tuoksu. Iholla ei niinkään.

Oriflame Love Nature Nettle & Lemon -shampoo. Tätä olen käyttänyt aiemminkin, tykkään. Puhdistaa hiukset hyvin, jättämättä niitä kuitenkaan narskuviksi.

treaclemoon one ginger morning -suihkugeeli tuoksuu irtokarkkihyllyn kirpeiltä kolapullokarkeilta. Oikein virkistävä tuoksu, ostaisin kyllä uudelleen.

The Body Shop Spiced Apple on parin joulun takaa, mausteinen omena, joka sopi hyvin syksyyn. Toivottavasti tulisi joskus taas uudelleen.

Garnier Fructis Papaya Hair Food. Käytin tätä hiusnaamiona ja pari kertaa kuiviin hiuksiin ennen suihkua. Makea tuoksu, joka saattaa alkaa kyllästyttämään. Ostaisin kuitenkin uudelleen.

Rituals.. The Ritual of Yalda -suihkuvaahto. Tuoksuna vesimeloni ja granaattiomena, makeahko, hieman mausteinen tuoksu. Todella voimakas. Nämä Ritualsin vaahdot tulevat nestemäisenä ulos ja sitten muuttuvat vaahdoksi. Vaahto ei ole niin täyteläistä, kuin toivoisin, harmi :(

Avon Senses Zen -nestesaippua. Nämä kuluu todella nopeasti, mutta näistä saa hyvän pumppupullon muille tuotteille esim. kylpyvaahdoille, joita käytän myös käsien pesuun.




Elivo Panthenol kosteusvoide tuli arvontapalkinnossa. Käytin tätä itse vartalolle, mutta sopii myös kasvoille. Hieman lääkemäinen tuoksu, johtuen varmaan Panthenolista. En kyllä itse ostaisi uudelleen.

Johan oli työmaa, nimittäin Zoella Beautyn Snow Smooth -vartalovoide, joka nimensä mukaisesti olisi voita, mutta oli kyllä paljon löysempää. Tässä on muistaakseni ollut tuoksuna pionia ja karpaloa, joten se jo itsessään kuulosti oudolta. Ei ideaalisin tuoksu kesään, enemmänkin syksyyn/talveen. Zoella Beauty on kuopattu, joten sarjan tuotteisiin on turha enää ihastuakaan, kun lisää ei saa.

Oriflame essentials multi-purpose cream kookosvedellä sopii käsille, kasvoille ja vartalolle. Käytin tämänkin vartalovoiteena. Ei liian voimakas tai hyökkäävä kookoksen tuoksu (oma mp). Ostaisin kyllä uudelleen :)

The Body Shop The Drops of Youth -kasvovoide, joka oli miulla niin päivä- kuin yövoiteenakin. Yllättävän riittoisa ja kaavin loppuun asti. Imeytyi hyvin, tuoksu on ainoa, joka voi jakaa hieman mielipiteitä. Painava, lasinen purkki.

Rituals... The Ritual of Dao ei ole sarjana miun mieleen. Tämä seerumi oli matkakokoinen ja sitä hieromalla muutamiin pisteisiin, pitäisi lieventää stressiä. Käytin jämät jalkojen hieronnan yhteydessä itse itselleni :D





Dermosilin vanulaput on ostettu varmaan viime vuonna ja pussikin oli alkanut jo kellastumaan, nämä hajosi ainakin kynsilakkojen poistossa nopeasti ja jättivät haituvia peräänsä.

Epämääräinen muovipussi on kesäkuun Veljekset Keskisen -reissulta kotiutunut kylpysuola, joka tuoksui herkulliselle vadelmalle. Harmi, elokuussa näitä ei siellä enää ollut.

Vanhoja siveltimiä pois ja osa onkin kokenut kovia joutuessaan vastaan kynsilakanpoistoaineen kanssa :D




Konad Strawberry -kynsilakanpoistoaine. Aika makea tuoksu, taidan jatkossa ostaa vain sitä sitruunaa :D Muuten ihan hyvä poistoaine.

Wet Brush Pro -harjasta katosi harjaspäiden pallurat 3 kk käytön jälkeen, joten tästä tulikin yllättävän nopeasti roskiskamaa. BUU! Matkakokoinen samanmerkin versio ollut ainakin jo vuoden käytössä, eikä siinä ole vielä mitään ongelmaa.

Avon Naturals Apricot & Shea -hiustenselvityssuihke. Olen käyttänyt aiemminkin, aprikoosin tuoksu on tässä niin huumaava. Uusi jo korkattu!

Lumene 60 sekunnin pikakaunistava naamio, vanhalla kuosilla. Todella riittoisa naamio/kuorinta, tästä sai kyllä rahoille vastinetta :D Jos hyvä tarjous tulisi vastaan, niin voisin uudelleen ostaakin.

Nivea MicellAIR -puhdistusliinat poistavat lian, pölyt ja muun kevyen lian kasvoilta. Kevyt meikki ei ihan näillä puhdistu, vaan jämiä jää kasvoille. Käytän näitä swatchien pyyhintään pääasiassa.

essence my beauty nail ritual scrub on käsikuorinta, joka tuoksuu Mehukatti päärynätiivisteelle, käsissä tuoksu muuttuu tunkkaiseksi ja ällöttäväksi joka jäi sitten tuoksumaan myös käsiin. En ostaisi uudelleen.

Rituals... The Ritual of Karma. Alussa tykkäsin tästä, mutta liiallinen kukkaisuus alkoi tökkiä noin puolessa välissä, ei ole miun makuun. Käytin tätä alussa huonetuoksuna, siirsin sitten vessatuoksuksi.

Oriflamen pikakuivattava oli yllättävän hyvä, mutta kuten muidenkin kynsilakkojen kanssa, tästä tuli seinä vastaan, kun lakka alkoi jähmettyä ja käyttö alkoi olla vaivalloista, eikä saanut enää siistiä jälkeä aikaan. Lisäksi loppui myös Mavalan vastaava.

Avonille tuli uusi Distillery -sarja, josta käytin geelimäisen yövoiteen pois. Tästä sarjasta on otettu ylimääräiset tuoksut pois, jätetty vain raaka-aineiden tuoksu. Tästä yögeelivoiteesta tykkäsin, imeytyi yllättävän hyvin. Voisin ostaa täysikokoisena, tämä sarja on myös hieman arvokkaampi.

Dermosilin uudehko Body & Mind -sarjan kasvo-ja vartalovoiteessa oli erittäin hyvä tuoksu. Greippiä ja inkivääriä, en ehkä ihan kasvoille tätä käyttäisi. Vartalovoiteena oikein hyvä!








Oliko joukossa tuttuja tuotteita?







2 kommenttia:

  1. Eipä ollut muuten tuttuja tuotteita kuin naamioissa. Noita Kocostarin naamioita olen käyttänyt ja tykännyt. Nivean michellar air meikinpuhdistusainetta olen käyttänyt ja se on hyvä. Harmi ettei nuo liinat sitten toimineet :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla on samoista liinoista se valkeampi versio, sa nähdä ovatko samanlaisia :D

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)