27.11.2015

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 6

Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) -4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D
Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta.
Olen tehnyt edellisen postauksen 12.10 ja jo nyt laatikot huutaa, että ovat täynnä roskia..




Natusan Kids Watermelon suihkugeeli & shampoo. Ehkäpä hyväntuoksuisin vesimeloni, mihin olen suihkutuotteissa törmännyt. Käytin tätä shampoona ja hoiti asiansa hyvin, ei pessyt narskuvan puhtaiksi.

Fruttini Raspberry Cream. IHANA! Jättää iholle vadelmaisen tuoksun. Harmi, tätä ei taida enää saada. Tämä purkki on vanhaa ulkoasua ja nykyään tuubit on erilaisia, niin muodoltaan kuin etiketiltään. Täältä näkee uudet pakkaukset, Sokoksen 3+1 päivillä olikin jo mansikkaa sekä mangoa uusilla kuoseilla myynnissä. Tuo vanha pakkaus oli kätevä, sillä sen sai roikkumaan telineeseen ja sitten vain painaa, että suihkaria tuli (nerokasta!). Pitää varmaan jättää jemmaan, että saa täytettyä jollain toisella.

The Body Shop Frosted Cranberry on viime vuoden kalenterin satoa. En oikein tälle syttynyt, mutta käytin kuitenkin pois.

Lush Happy Happy Joy Joy on todella kukkainen tuoksultaan, vahva. Hoitoaine on todella lirua ja valahtaa sormien läpi. Jätti tuoksun hiuksiin noin päiväksi, mutta olin iloinen kun tämä loppui. Parempiakin on olemassa eli hiukset oli takussa tämän käytön jälkeen. Miulle tulee tästä mieleen sireeni, joka on todella vahva tuoksultaan.

Lush Daddy-O shampoo on violettia ja tarkoitettu lähinnä blondeille, mutta me tummatukkaiset voimme tätä käyttää myös. Ostin lähinnä tuon violetin värin takia tätä, ei miulle niin erikoista, että ostaisin uudelleen.

Lush Hot Toddy on viime joulun tulokas ja päiväyksen takia otin sen käyttöön. Punaista suihkugeeliä, missä oli kultaista glitteriä (jotka tuli vasta lopussa pullosta). Hyvin jouluinen, glögimäinen tuoksu.

Yves Rocher kaakao-appelsiini suihkugeeli. Olikohan tämäkin viime vuoden joulua ja päiväys alkoi uhmata, joten käytin käsisaippuana. Paras tuoksukombo viime vuotisista LE-tuotteista.



OPI Avojuice Apple Pie Spice x 3. Ah, niin hyvä tuoksu. Jouluinen ja sellainen.. hieman kirpeähkö, ei ällömakea.

OPI Avojuice Sweet Lemon Sage, tämä on näitä uusia pulloja, joiden saumat hajoilee, mutta onneksi tämän sain käytettyä ehjänä. Tämä oli myös ihana, raikas. Iso pullo olisi ehkäpä hyvä ostos tästä.

The Body Shop Glazed Apple -vartalokuorinta, tämäkin viime jouluinen, mutta saa tänäkin vuonna, mutta purkissa. En tiiä, alussa tykkäsin, sitten alkoi tökkimään ja suihkugeelit vielä korkkaamatta..

Soap & Glory Hand Food. Täyteläistä käsirasvaa, laitoin tätä yöksi. Tuoksu on jollain tavalla miehinen, ainakin omaan nenään, mutta voisin ostaa uudelleen.

Soap & Glory The Righteous Butter -vartalovoide. Miksi toistaa itseään? Tykkäsin ja ostaisin uudelleen. Täyteläistä voidetta, ihanalla tuoksulla.

The Body Shop Vanilla Bliss -vartalovoide. Ostin tämän yhdestä fb-ryhmästä ja tämä oli varmaan mennyt pilalle? Tuoksu oli jumalainen, mutta koostumus oli tönkköä, jota ei saanut levitettyä ilman voiteen hilseilyä. Yritin sulattaa tätä kuumassa vedessä, mutta ei mitään vaikutusta, harmi.

The Body Shop Ginger Sparkle -vartalovoide. Tämän ostin samalta myyjältä kuin tuon vaniljan, mutta tämä oli käyttökunnossa. Ihana tuoksu, jota on vaikea kuvailla :D

Lavera Appelsiini -käsirasva. Suosikkejani Laveralta, ehdottomasti kannattaa kokeilla jos et ole vielä ostanut. Saa myös esim. Sokoksilta ja apteekeista.



Livboxista tullut Rexonan dödö. Tykkäsin tuoksusta, mutta ei tämä itselleni antanut pitoa, laittoipa sitten yöllä tai päivällä. Nappasin äidiltä sen sinisen itselleni, kun ei se olisi sitä käyttänyt kuitenkaan ;)

Avon Naturals Apple Blossom. Tämä ei ole virallisesti tyhjä, vaan majailee toisessa suihkepullossa, mihin tyhjensin jämät. Luovun kuitenkin tästä alkuperäisestä pullosta. Tykkään tämän tuoksusta enemmän kuin VS:n ompusta.

Yves Rocher Cranberry -kasvonaamio. Viimeinen tuubi eikä ole edes jemmaa :D Jos on kiireinen, niin tämä 3 min. naamio on kiva ja simppeli. Ainoa miinus on se, että lopussa tavaraa ei saa ulos, vaan pitää leikata tuubi auki.

Rimmel Nail Nurse -aluslakka. Tästäkin oli viimeinen pullo, nyt jo uusi tuote käytössä. Ihan kiva ja saa oikeastaan kaikista paikoista, missä vain Rimmeliä myydään.

Yves Rocher -kynsilakanpoistoaine x 2. Nämäkin olivat viimeiset. Muutenkin miun jemmat alkaa vähetä, pitää harkita mitä ostaa sitten tilalle. Tykkään kyllä tästä, ärsyttää vaan aina tilata, kun YR täältä loppui.

Mavala Minute -Quick, niin monessa postauksessa ollut mukana, että en sano mitään :D

Lumene Natural Code -ripsiväri. Tämä on ollut miulla todella pitkään (vaikka pitäisi vaihtaa n. 3kk välein), reilun vuoden käytössä ja ripsarin massalle ei tapahtunut yhtään mitään muutosta sinä aikana. Tykkäsin tuosta Natural Volumesta, 2-vaiheessa en huomannut mitään voluumia ikinä.

Rainbow Honey -kynsinauhavoide. Tälle kävi vahinko kun pyöritin tätä ja sepä ei mennytkään takaisin. Yritin hennosti painaa takaisin, mutta lyttyynhän se meni, roskiskamaa siis. Onneksi on jo uusia jemmassa.

Glamglown otin heti käyttöön kun se LivBoxista tuli, riittiköhän tästä kolmeen kertaan. Kasvoja poltteli jännästi, mutta iho oli sileä käytön jälkeen. Ostaisin, jos hinta olisi pari-kolmekymppiä halvempi.

Esse Clay Mask, saatu Botanian miitistä. Tykkäsin tästä, todella riittoisa näytepurkki, sain riittämään tämän kolmeen käyttökertaan. Jos joskus haksahdan tuohon täysikokoiseen, niin se tulee varmasti kestämään pitkään.



Dermosilin mansikka shake kasvonaamio, voi että kun näitä en voi hehkutella, sillä nämä on lopetettu 5/15.  Ihan mahtava innovaatio :D Naamio sekoitetaan 40 ml vettä, laitetaan shakeriin ja ravistetaan kunnes muodostuu kiinteää vaahtoa ja levitetään heti kasvoille. Vaahto ei lässähdä, vaan pysyy vaahtona.

Irohan naamioista höpöttelin jo aiemmin ja tämä suklaa tuli käytettyä aika nopeasti. Tykkäsin suuuuuresti tästä ja voisin ostaakin.

Nivean kasvopyyhkeet. Mukavan kosteita ja puhdisti myös vedenkestävän meikin. Voisin ostaa uudelleen.

Pepsodent vihreä -hammastahna. Suosikkimakuni, niin tahnassa kuin purkassa.

Essence Pure Skin nenälappuset. Parhaita, harmi vaan että nämä on melkein aina myyty loppuun kun olisi tilausta tekemässä. Kun nämä loppuu, niin otan testiin Avonin liuskat, jotka ovat nestemäisessä muodossa.

Paperipuuteri, nämä tuli LivBoxissa toukokuussa 2013 ja nyt ne loppui :D Pidin siitä, että näissä oli puuteria samassa.

Avon Color Trend puuteri, sävyssä Translucent. Nykyään pakkaus on erilainen ja sävyjä on tarjolla kaksi. Puuteria oli vain enää reunoilla, joten irroitin ne, murskasin ja siirsin pieneen muovirasiaan.

Vanulappuja, jotka oli ihan tyhmiä. Imukyky oli todella huono, yritän muistaa olla ostamatta näitä. Merkki on nimeltään Normal Clinic ja saa ainakin Carlsonilta.

Tyhjä muovipussi sisälsi violetteja kylpypommeja, jotka olen ostanut Artemikselta, nykyään verkkokauppaa ei enää ole, taisi lopettaa viime vuoden lopussa tai jotain. Tykkäsin näistä, tuoksuna oli laventeli.






Löytyikö sieltä jotain tuttua?

Linkeistä en hyödy, laitoin ne vaan huvikseen :D




+ hillitön kasa suihkugeelejä, shampoita, hoitoaineita yms. jotka lahjoitin eteenpäin.







12 kommenttia:

  1. Munkin mielestä Soap & Gloryn tuotteissa on vähän miehinen tuoksu, ei huono muttei aivan ihanakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joissakin on semmoinen äijämäinen tuoksu, mutta jotenkin siitä tykkää :D Sitten on taas niitä herkkupeppu -tuoksuja, jota voisi lappaa lusikalla suuhun.

      Poista
  2. Toi Dermoshopin naamio oli hauska juttu! :D Harmi tosiaan et niitä ei oo enää myynnissä, mut jospa ne tulee joskus takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Noissakin naamioissa päiväykset jo paukkuu, pitäisi vaan muistaa käytellä ne pois. Harmi kun poistuivat valikoimista, ilmankos ne olikin pistelahjoina siellä..

      Poista
  3. Mä en oo tykännyt tosta livboxin mukana tulleista paperipuutereista. jättää ihme valkoisia läikkiä eli varmaan sitä puuteria... en pysty siis käyttää :O
    Mä olin monta kertaa miettiny ostaisinko noita dermosilin sheikkerinaamioita, mutta en sit ikinä ostanut... ja nyt harmittaa kun luin sun arvostelun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, miulla on kalmea iho, mutta en kyllä huomannut mitään läikkiä :O

      Miekin monesti tuota Shaker -juttua mietin ja sitten kun tilasin, niin ne pirulaiset lopetettiin.

      Poista
  4. Siis nestemäisiä mustapäälappuja? Mä haluun testata kans! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Avonilla on nestemmäistä tahnaa, joka muuttuu sitten kiinteäksi. Ainoa huono puoli on se, että se on mustaa, joten epäpuhtauksia ei voi tarkastella :D

      Poista
  5. ... mä luin otsikosta että kosmetiikkamummojen kulutusjuhla :D

    VastaaPoista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)