15.9.2017

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 24

"Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) -4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D
Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta."

Aikalailla tasan kuukausi sitten olin napannut edellisen loppuneet -postauksen kuvat ja nyt, on taas se aika :D






Tony Moly Makgeoli, Broccoli ja Red Wine. Ei mitään kummempaa sanottavaa, kaksi ensin mainittua ovat aika tuoksuttomia, mutta Red Wine tuoksuu viinirypäleelle. Naamiot ovat todella kosteita ja nestettä jää paljon vielä pussiin.

Holika Holika Cucumber. Mukavan raikkaita ja nämäkin todella kosteita. Pysyvät kasvolla hyvin.

Urban Look Persian Cat Eye Mask. Kesäkuun BB Bagin sisältöä. Ykkösvaiheen seerumi oli todella kumimaista ja se oli vaikea levittää, lisäksi sitä oli todella runsaasti (ottaen huomioon, että naamio ei ole koko kasvoille). Naamio oli pakattu tiiviisti ja kun sen sai irti, joutui taistelemaan vielä suojan kanssa, joka esti naamiota tarttumasta itseensä. Tietenkin se tarrautui itseensä kiinni ja taas sain repiä naamiota auki, naamio ei kuitenkaan vahingoittunut :D Ei mikään kummoinen kokemus.






Rituals Happy Buddha Sweet Orange & Cedar -suihkuvaahto. Niin täyteläinen vaahto ja tuo hieman luksusta nestemäisten suihkugeelien maailmaan. Pudotus oli kova, kun korkkasin Avonin suihku"vaahdon". Tilasin uusia tuoksuja lisää :) Jättää iholle tuoksun.

Oriflame Love Nature Tea Tree Oil & Burdock -shampoo. Tämä on tarkoitettu lähinnä hilseilevälle hiuspohjalle ja tämä kyllä puhdistaa hiukset narskuvan puhtaiksi, mukava tuoksu. Kaikki Love Nature suihkutuotteet ovat biohajoavia.

Avon Honey & Cranberry -hoitoaine. Niin nannaa! Selvittää hiukset hyvin, jättää hennon tuoksun ja tuoksuu hyvälle. Näitä löytyy vielä kaapista.

Oriflame Essense & CO Lemon & Verbena -käsisaippua. Ihanan sitruksinen tuoksu, jättää käsiin hentoisen tuoksun joksikin aikaa. Poikaystäväkin kehui tätä. Löytyy toinenkin pullo kaapista ;)

Zoella Shower Glaze. Viime joulun uutuus, piparkakun ja vaniljantuoksuinen suihkugeeli. Oi että! Ei överi piparkakkuinen tuon vaniljan ansiosta. Täyttä kultaa.

Palmolive Feel The Massage -kuoriva suihkugeeli. Miinusta kovasta pakkauksesta jota ei saanut kunnolla puristettua. Kivan raikas, huomaamaton tuoksu.

Dermosil Senses -vartalokuorinta. Niiiiiin moni ylistää ja kehuu tämän tuoksua, mutta taaskaan mie en ymmärrä :D Kuin tunkkainen kaurapuuro marjoilla. Käytän kyllä miitistä saadun samaisen kuorinnan pois, mutta pysyttelen mieluummin siinä käsisaippuassa.

The Body Shop Frosted Berries -vartalokuorinta. Viime joulun kausituote, mitäköhän tänä vuonna tulee? Todella kuorivaa, ei toiminut pesukukan kanssa. Käsikuorintana tosi hyvä!





Mossa Vadelma -misellivesi. Toinen ylistystuote, kaikki kehuu tämän vadelmaista tuoksua, mutta taaskaan mie en ymmärrä. En haista tässä vadelmaa ollenkaan. En tartu tähän kyllä uudestaan.

Revitale -mustapäälaput. Tuurin Kyläkaupan ostoksia, muualla en ole näihin törmännyt. Ihan jees.

Bioré -mustapäälaput. Nämä versiot on tosi ärhäkät, vie nenänkin mennessään mutta kyllä sitä epäpuhtauttakin lähtee :D Iso peukku! Saa Sokoksilta. Saatavilla myös 14 kpl paketti, jossa on valkoisia nenälappusia ja otsa/leuka -lappuja.

essence instant matt -suihke. Todella hienojakoinen suihke, toisinkuin Avonissa. Ei jätä kiristävää tunnetta. Ahkeralle käyttäjälle pieni koko 50 ml ja halvemmaksi tulisi ostaa yllä mainittu Avon.

Tony Moly Pocket Bunny Moist Mist. Pupu ei voinut hyvin parin käyttökerran jälkeen, vaan siihen alkoi tulla hiushalkeamia, sitten lähti isompi palanen, jonka vuoksi korkki ei pysy kiinni. Muuten tosi kiva, mutta hajosi aika nopeasti. Omaani säilytin vaan kirjahyllyllä :D

essence misellivesi. Tosi tehokas tuote, mutta: pieni koko 50 ml ja hintalappu 2,49 €. Miulla kesti tämä yksi pullo ehkä juuri hitusen yli viikon! Suosittelen ehkä enemminkin matkalle mukaan tai kun tämä pullo tyhjenee, niin täyttää jollain toisella. Tai jos käyttää todella harvoin, niin sitten voin suositella. Aktiivikäyttäjä saisi ostaa näitä varmaan 60 pulloa vuodessa.

Yves Rocher -puuterisivellin. Täyttä kuraa. Todella karkea sivellin, enkä tykkää tällä hieroa kasvoihin, koska tuntuu ikävältä. Suosin essencen pehmoisia siveltimiä. Jos joku haluaa testiin, saa postareiden hinnalla :D





Iisi ja Pirkka -vanulappuja. Ihan peruskauraa.

Avon Passionfruit & Peony -vartalovoide. Tosi kiva tuoksu ja pullon saa todella tyhjäksi ilman leikkaamisoperaatiota. Tuoksusarja lopetettu.

Xtra -kynsilakanpoistoaine. Tämäkin ihan peruskauraa, ei mitään erikoista.

Essie Sugar Daddy. Käytin tätä lähinnä ns. aluslakkana tai glitterlakkojen alla. Tämäkin pysyi vetreänä loppuun saakka.

Mavala Minute Quick-Finish -pikakuivattaja. En ole tullut toimeen muiden pikakuivattajien kanssa ja tarraankin aina tähän.

essence honey care -käsivoide. Todella riittoisaa ja rasvaista. Tuoksu ei mikään lempparein.

The Body Shop Tea Tree -kasvojenpesuneste. Tässä yksi sarja, johon en vaan koskaan tartu tuoksun vuoksi. Meillä on "mökki" joka on hylättynä, kosteuden armoilla, pari kertaa ryövätty jne. ja siellä tuoksuu homeiselle. Tämä sarja tuo mieleen sen :D

Sana-Sol -rautatabuja. Näitä olen jo useamman purkin käyttänyt ja samalla merkillä jatkan.

eXtra -kosteuspyyhkeet. Ihan peruskasvojen puhdistukseen, ei poista tehokkaasti meikkejä. Matkalla hyvät, Tuurista ostettu 0,50 €/pkt.

Oriflame True Perfection -päivävoide. Tuoksu ei ole mieleeni, mutta imeytyy todella nopeasti ja saman sarjan seerumista tykkäsin.









6 kommenttia:

  1. Mullal on Mossan vadelma -misellivesi ostettuna ja odottamassa vuoroaan. Piti ostaa ihan sen takia, että sitä niin kehutaan. Saa nähdä miltä se itsestä tuntuu;) Ihan melkein jänskättää;)

    VastaaPoista
  2. Mä oon tykännyt myös noista Bioren mustapäälapuista. Ja niin on kyllä mieskin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kokeilin niitä Bioren vaaleita lappusia, ne ei omasta mielestä niin tehokkaita ole kuin nuo mustat.

      Poista
  3. En ookaan tota Mavalan pikakuivaria koskaan kokeillu,kiitti vinkistä ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni miinus on pullon koko 5 ml ja hinta 4,90 - 5,90 € riippuen kaupasta. Mutta kuuluvat yleensä tarjousten piiriin S- ja K -ryhmissä :'D

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)