17.9.2017

Parasta just nyt!

Muutamissa blogeissa on vilahdellut samantyylisiä tekstejä, joten mie tein omanlaiseni :)
Tässä on vähän sitä sun tätä, teetä ja töppösiä.





Syksy/Talvi/Kevät on teenjuonnin kulta-aikaa. Juon toki kesälläkin, mutta näin syksyisin siitä saa jollain tavalla enemmän irti ja se on nautinnollisempaa ilmojen viiletessä. Suomi teessä makuna on mustikka ja se maistuu hieman mustikkakeitolle :D

Clipperin appelsiinitee on todella hyvää! Taitaa olla ainoa maku tältä merkiltä, jota usein ostan. Ilahduin, kun tätä tuli pieneen S-markettiin myyntiin (vaihtoehtoja on tältä merkiltä tasan kaksi).






Suomessa asuessamme saamme nauttia niin valosta, kuin pimeydestäkin. Syksyn pimentyessä viritin patterit kahteen valosarjaan, joista toinen on liikkuva ja toinen asustelee tällä hetkellä Ikean valoboksissa. Nämä on ostettu tämän vuoden alussa Citymarketista -50% alesta! Näissä on kuuden tunnin ajastus (sammuu itsestään kuuden tunnin kuluessa ja kun kuusi tuntia on taas kulunut, ne syttyvät uudestaan) sekä kahdeksan eri toimintoa.





Kynttilöitä poltan läpi vuoden, mutta eihän ne kesällä näytä yhtä kivalta kuin syksyn/talven pimeydessä. Vaikkakin miun asuntoon ei aurinko pahemmin puiden ja vastapäisen talon takia paista kesälläkään kuin about tunnin.

Yksi lipaston laatikko on omistettu kynttilöille ja uusimmat tulokkaat ovat sitruuna sekä vadelma, jotka nappasin Carlsonilta. Siellä oli tuoksuvaihtoehtoina ainakin 12- 15 erilaista pakkausta. Irtokynttilät Ikeaa, omppu ja kookoshässäkkä.





Hajuvesipuolella ei ole vielä tapahtunut syksyistä siirtymistä The Body Shopin Glazed Appleen, vaan käytössä on raikkaat ja raikkaan kukkaiset tuoksut.

Esimerkkinä Avonin Pure, joka tosin haihtuu miulta aika nopeasti ja saa suihkautella melkein parin tunnin välein lisää. The Body Shopin White Musk L'Eau on raikas, myskisellä vivahteella.




Suihkussa olen käytellyt niin kesäisiä kuin viime tai edellisen joulun sesonkituotteita. Zoella Beautyn Shower Glaze on ihanan piparkakkuinen vaniljaisella lisämausteella, pieni harmitus että näitä 40 ml tuubeja on enää yksi. Mutta tälle talvelle tulossa lisää uusia nannatuotteita Zoellalta!

Dermosilin Vitamin e -sarja tuoksuu jostain syystä miun nenään vesimelonille ja essencen käsivoide kirsikalle, vaikka sen pitäisi olla mantelinen.

Päärynälimpparilta tuoksuva käsivoide on niin täyteläinen ja se tuoksu!

Zoella Beautyn Ginger Cream tarjoaa samanlaista tuoksuharmoniaa kuin suihkugeeli. Tämä tuoksuu jo pakkauksen ulkopuolellakin.





H&M:n voidemainen parfyymi on huono, mutta silti hyvä! Tykkään tuoksusta, joka on ehkä hitusen miehinen.

Clarinsin huuliöljy tuoksuu vadelmalimpparille ja on tuplasti parempi kuin se hunaja, jota käytin aiemmin.

Öljymäiset parfyymit ovat riittoisia ja viime jouluksi ostamani Christmas Eve -tuoksu pääsee tänäkin syksynä/jouluna käyttöön. Mausteinen tuoksu ja nimensä mukaisesti tuo mieleen joulun.  Tuoksu tilattu etsystä.





Syksyllä saa myös hieman synkistellä ja kaivaa esiin mm. violetit, ruskeat ja tummanpunaiset lakat esiin. Mie pengoin esille kaikki violettiset lakkani potrettia varten ja kyllähän niitä muutama löytyikin ;)





Ja ilmojen viiletessä, myös veto tuntuu jaloissa. Tässä kohtaa kuvioon astuu Muumi -kuosiset Reinot! Nämä on ostettu naurettavaan hintaan Reinokauppa.fi -verkkokaupasta, muistaakseni 25-35 € irtosi monet erikuosiset Reinot talvella. Kuvassa näkyviin Reinoihin pääset tästä!

Ja jos joululahja mietityttää ja haluaa jotain erikoista, niin sivuilla voi kustomoida myös omat Reinot, hinta määräytyy valintojesi mukaan. Huomioi myös, että näiden valmistuksessa menee pidempään.

Töppöset tehdään Lieksassa ja heillä on myös tehtaanmyymälä.

Mie en ollut näitä ennen koskaan Reinoja käyttänyt ja yllätyin miten lämpimät nämä on :D






// en hyödy linkeistä.






12 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja! Pyörittelin tuota mustikkateetä kädessä mutta en uskaltanut vielä ostaa. Kiva kuulla että se on hyvää :) minäkin mietin että kohtahan tuota saisi valoja ja kynttilöitä viritellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkatee oli kyllä hyvää! Pitää tosin juoda harvoin, sillä makuun turtuu ja ei maistu enää millekään useamman kupillisen jälkeen :D

      Poista
  2. Muumi-kuosiset Reinot! Upeat! Onkohan Ainoista myös Muumi-versio? :D
    Sellaset pitäis saada<3

    VastaaPoista
  3. Onkohan nuo Avonin kynsilakat "jotain-free" vai onko ne ihan perinteisiä kynsilakkoja? :D Eli onko ne jotain 3-free tai 5-free, osaatko sanoa? Jonkin verran osaan lukea incejä, mutta kynsilakkojen kohdalla ainesosat on ihan tuntemattomia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tekstin mukaan 3 -free. Sieltä löytyy myös nuo ainesosat, joiden puuttuminen tekee tuon 3 -free (tai 5-free):

      https://lacenruffles.com/2015/03/02/5-free-3-free-water-based-natural-toxin-free-nail-polish-brands-list/

      Itse en löytänyt ainakaan tästä uusimmasta lakasta (Gel Finish Berry Nutty) noita ainesosia jotka on mainittu 3 -free ja 5-free osiossa.

      Avonin USA sivulla mainittu näin: Does not contain formaldehyde, toluene or DBP.


      Avoninkin lakkoja valmistetaan ympäri eurooppaa, esim. miulla on Ranskasta, Italiasta ja Britanniasta.

      Poista
    2. Kiva juttu! :) Olisipa muuten kiva, että Suomen Avonin sivuillakin olisi incit, kuten esim. Oriflamella on! Esim. nyt en löytänyt Avon.comista noita Mark-kynsilakkoja incien tarkastelua varten.

      Poista
    3. Niitä incejä luvattiin jo viime vuonna, mutta ei vielä näy.

      Avon UK kannattaa kurkata, ihan täsmälleen samoja incejä ei ainakaan USA:lla ole meidän kanssa, kun meille suurin osa tulee Puolasta/Briteistä. Osa kosmesta Venäjältä, Kiinasta yleensä kaikki keittiöhärpäkkeet :D

      Puolasta suurin osa tulee kosmetiikasta, samoin venäjältä, mutta Puolankaan sivuilla ei incejä ole :/

      Poista
    4. Hyvä huomio! Tästä olikin jossain muualla juttua, että tosiaan rapakon takana saattaakin olla erilaiset incit. :o En nyt yhtäkkiä löytänyt incejä tuolta Avon UK - sivulta. Onneksi en itse ainakaan ole millekään allerginen, mutta toki haluaisi välttää esim. methylchloroisothiazolinonea ja vastaavia, jotka ovat usein "vältä-edes-näitä" - listoilla.

      Poista
    5. Ikävää, että ainoa tapa on tilata tuote ja katsoa purkista se inc. Konsulttien palstalle tulikin tämän vuoksi kansio, johon voi kuvata incit tai kysyä jostain tuotteesta sitä.

      Kaikki kun ei kehtaa tilata ja sitten pistää palautukseen, joillakin saattaa olla pitkä matka viemään/hakemaan sitä pakettia.

      Avonilla on 3 kk palautusoikeus (kunhan purkki ei ole tyhjä tai 2/3 jo käytetty).

      Poista
  4. Noi Reinot on tosi ihanat! Mulla on vaaleanpunaiset Reinot ja tykkään niistä tosi paljon :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidille meni Haisuli -Reinot, oli miulle liian isot. ne oli kyllä päheet, mut on nämäki hyvät :'D

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)