30.11.2021

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 65

Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) - 4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta.



Teksti kirjoitettu 29.11, jolloin tuotteet myös pistetty kierrätykseen.
Aiempi teksti oli kirjoitettu 18.10 eli loppuneita on kertynyt karkeasti kuuden viikon ajalta.






Aloitetaan Mizonin naamioilla, joita ostin nipun jokunen tovi sitten, nyt ne kaikki on käytetty! Runsaasti seerumia, mutta ei liikaa, että valuisi kasvoilla ollessa pitkin kaulaa. Kankaan paksuus on ihan hyvä, ei super ohut, mutta ei liian paksukaan. Ei mitään moittimista!


Tähän samaan hengenvetoon otetaan alimman kuvan tuotteet, sillä niitä on niin vähän.
Dermosilin syväpuhdistavasta shampoosta tuli näyte ja jos määrällisesti olisi näytteessä enemmän kuin nyt, saisi hieman paremman kokonaiskuvan. 5 ml näyte ei oikein tunnu riittävän yhteen kertaan ja kokonaisuus jää vajaaksi. Miulta tosin taitaa olla tästä ihan normikokoinenkin pullo odottamassa.

Depend oli mukana Project Polishissa ja sen sain käytettyä loppuun. Kaunis holo, ohut koostumus joka juuri peitti kolmella kerroksella.

Seuraavat kaksi lakkaa työnsin muiden jämälakkojen sekaan, Gina Tricotin aluslakassa oli jo muutenkin sekoitettuna jämiä ja sain ne nyt kaadettua toiseen pulloon. Saman kohtalon koki China Glazen mini, senkin sekoitin toisen lakkapullon sekaan, sillä ei sävynä ollut niin houkutteleva yksistään.




Instagramin suihkugeeliprojekti sujuu hyvin ja tässä onkin kolme tuotetta siitä projektista, eli Oriflame Love Nature Forest Berries Delight -suihkugeeli. Jogurttimainen koostumus, tuoksu ei omaan makuun niin marjaisa kuin olisin toivonut.

Avon Sensen Unicorn -suihkugeeli oli tuoksultaan aika mitäänsanomaton, saman sarjan käsisaippua tuoksui paljon paremmalta mansikalta. Tässä mansikan tuoksu oli kadoksissa täysin, suihkugeelin väri oli läpinäkyvää.

Puolukka suihkugeeli on äidin tuoma tuliainen ehkä parin vuoden takaa. Jos en olisi tiennyt tätä puolukaksi, en olisi koskaan arvannut tuoksua. Sitä ei oikein ollut nimeksikään, tosin puolukka ei kosmetiikassa tuoksu muutenkaan puolukalle.

Oriflame HairX Weather resist -hoitoaine auttaa hiusten pörröisyyteen kosteassa ilmastossa ja lukitsee kosteuden. Tykkäsin tästä hoitoaineesta, tuoksu oli oikein miellyttävä. Semmoinen tunne tosin on, että tätä ei ole enää myynnissä.

Mad Beauty You're All Heart (&hair) -hiusnaamio. Vaikutusaika 6-8 minuuttia, täydellinen persikan tuoksu! Tätä olisi kiva saada isommassakin purkissa ja myös shampoona sekä hoitoaineena, jos tuoksu olisi yhtä hedelmäinen :P

Yves Rocher tiivistetty shampoo. Pesee omat hiukseni todella puhtaiksi ja olen tätä tainnut käyttää muutaman pullon jo aiemminkin. Pieni määrä riittää ja vaahtoaa aika runsaasti! Alussa tosin menee hieman totutellessa siihen, minkä verran shampoota annostelee.

Rituals -hiusnaamio. Tämä hiusnaamio oli yön yli hiuksissa pidettävä ja aamulla pestävä pois. Itse käytin kesällä yhden kerran ohjeen mukaan ja loput käytin sitten ennen suihkuun menoa pois. Yllättävän riittoisa tuote, vaikka pullo oli matkakokoinen, sain ainakin 5-6 käyttökertaa. En tosin ostaisi :D




Dermosil kuoriva ruusunmarjakäsisaippua oli jännä elämys. Pieni miinus siitä, että pumppu meni noin viikossa tukkoon ja saippuaa sai pumpata 5-6 kertaa kätösiin. Kuorivat rakeet olivat miellyttäviä, ei liian rouheita.

Avon Senses Unicorn -käsisaippua oli väriltään punaista ja kuten yllä mainitsinkin, niin tämän tuoksu oli paljon miellyttävämpi kuin suihkugeelin. Tämä menisi jatkoon, suihkugeeli ei.




Garnier SkinActive -misellivesi. Tuttua Garnierin laatua, riittoisa ja poistaa hyvin meikit, meikinjäämät jne. 

Kicks Skin Booster oli riittoisa kuin mikä! Harmi, että ei kuulu enää valikoimaan, kun Kicks Beauty -sarja sellaisenaan poistui myynnistä.

Oriflame Love Nature -raikastava kasvovesi. Tätä on tullut käytettyä aina aamuisin, raikas kookoksinen tuoksu! Tykkään.

Nivea MicellAir silmämeikinpoistoaine. Geelimäinen koostumus, riittoisa. Tämä oli miulla käytössä melkein koko vuoden, sillä pieni määrä riitti hyvin. Käytin itse tuotetta vanulapun kanssa.

Missha -aurinkovoide oli käytössä kesällä ja nyt melkein talvellakin. Tykkäsin mattaistavasta koostumuksesta etenkin silloin kesän helteillä ja ostan varmasti ensi kesäksi uudelleen! Sai leviteltyä nopeasti kasvoille ilman valkoista/keltaista kerrosta.

essence What's your fruit mood? -kokoelman jelly primer, jonka piti tuoksua vesimelonille. En huomannut tässä minkäänlaista tuoksua, eikä tehnyt ihohuokosillekaan mitään erikoista. Tuli käytettyä, mutta en huolisi, vaikka saisi ilmaiseksi. Ei tullut toimeen Oriflamen kasvovoiteen kanssa, sillä alkoi murustua.




Holika Holika -mustapäälaput. Tykkään, että tässä on vain nenälle tarkoitettuja lappuja. Ostaisin uudelleen.

Dove Glowing Ritual -vartalovoide. Suosikkisarjani Dovelta, ehdottomasti jatkoon!

Samoin Avon -selvityssuihke, joka on nähty useaan kertaan näiden vuosien aikana täällä blogissa.

Yves Rocherin poistoaine on hinnakasta, en tiedä onko tämä versio poistumassa ja tilalle tullut se Green -versio. Mutta tämä ainakin on tehokasta! Jos hinta sattuu kohdilleen, nappasen tätä aina tilauksiin mukaan.

Rituals... The Ritual of Jing -tyynysuihke oli tympeän tunkkainen tuoksultaan. Laventelin seassa oli mukana puun tuoksua, eikä se sopinut yhtään tämän kanssa yhteen. Mieluiten suosin pelkkää laventelia, jos pitää valita :D Mutta tuli käytettyä kuitenkin loppuun. Tämä pieni pullo kesti ainakin puoli vuotta käytössä.





Huomenna se alkaa, joulukalenterien avaus nimittäin!
Kannattaa olla kuulolla joka aamu, aikavälillä 1 - 24.12 klo 6, sillä luukut aukevat tuttuun tapaan blogissa tänäkin vuonna :)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

If you leave a comment, you earn one happy smile :)