20.10.2015

I Love Me -messut + ostokset.

Lauantaina tuli startattua matkaan klo 05.28, kun juna lähti kohti Helsinkiä. Juna saapui Pasilaan ajallaan, 09.29. Juna oli yllättävän täysi, voi toki johtua niin messuista kuin lomaviikon loppumisesta. Ostokset löytyvät postauksen lopusta, viisi viimeistä kuvaa.

Essencen piste oli järjettömän suuri ja euron alekorit olivat tyhjentyneet eli perjantaina varmasti jotkut onnekkaat tekivät hyviä löytöjä, sillä lauantaina heti kymmenen jälkeen siellä oli vain pohjalla yksittäisiä tuotteita. Tämän pisteen sivuutin täysin sillä.. No, Joensuusta saa samat tuotteet samalla rahalla ja ilman tungosta.




Sinful Colorsin pisteellä tein ensimmäiset ostokset :D Yhden lakan ostin sen takia, kun Kuopion Ninjassa sitä väriä ei enää ollut. Todella värikäs messupiste, jonka ainakin minä huomasin nopeasti.





Victoria's Secretin tuotteita oli myynnissä ainakin kolmessa paikassa, kuvissa näkyvän osaston lisäksi Kärkkäisellä ja Korujenmaailmalla. Jokaisella riitti kuhinaa, joten jätin ostamatta eikä tällä hetkellä ollut mitään tarvettakaan.






Salon24.eu:n pisteellä oli söpöjä Muumi-harjoja. Jos olisi löytynyt Nipsu, olisin varmasti sen ostanut :D Tosin, Haisulin harjan väri iskee minuun.




Kauneudenkaupalla oli OPIt hyvässä hinnassa 9,90 €/kpl paitsi uutuuslakat (Starlight ja Venice). Piti piipahtaa kahdesti ostoksilla, kun pari juttua jäi harmittamaan ensimmäisen ostosreissun jälkeen.





Teeetääää, tämä tarjous tuli käytettyä. Harmittelin silti, että Nordqvistin tuotteita ei tänä vuonna ollut. Onneksi kuitenkin jotain löytyi harmituksen tilalle.




Mereneidin pisteelle suunnistin aluslakan toivossa, mutta harmikseni sitä ei ollut. Olisin ostanut useamman pullon varastoon, kun enää yksi jäljellä :( Nappasin kuitenkin yhden kynsinauhaöljyn.




Ja sitten ne ostokset!

Kauneudenkaupan pisteeltä;

Landscape Artist, Give Me Space, Chromatic Orange, Indigo Motif ja That's Hot! Pink.
+ mini Start to Finish, joka käy niin alus- kuin päällyslakaksikin (3 €).
Kaikki täysikokoiset lakat olivat 9,90 €, paitsi Give Me Space joka oli 14,90 €.




Sinful Colorsilta valikoin Hazardin, Decadentin ja Endless Bluen. Kolme lakkaa oli 10 € (3,50 €/kpl).
Mereneidin pisteeltä The Garden of Colours kiivi -kynsinauhaöljy (2,10 €), joka tuoksuu ihanalle, kuten muutkin hyllyssä olevat.



MILVin pisteeltä nappasin decaleja, niin ihania kaikki! 1 €/kpl tai esim. 10 + 2 =10 €.




En osta suihkugeelejä -periaatteeni vesittyi Ziajan kohdalla, kun lapsille suunnatussa sarjassa oli niiiiin vastustamattoman tuoksuisia suihkugeelejä (nämä oli myös shampoona). Bubble Cola ja Bubble Gum ovat juuri sitä miltä niiden kuvitteletkin tuoksuvan, ihan parhaita! 6,95 €/kpl.

Puhas Loodus pisteeltä ostin kaksi shampoota; mustaherukka ja greippi. 2 €/kpl.

e.l.f.:iltä huulikuorinta, 7.95 €.



Forsmanilta kolme pussia teetä, näissä oli kimppatarjous, joten hyödynsin sen :)
2 €/pussi tai kolme pussia vitosella.

Tosi hieno Tangle Teezer, jonka mukana tuli säilytyspussukka. Hintaa tällä oli 14,90 €. Se joulun Limited edition tähtikuviollinen TT oli myös tosi nätti.



IsaDoran pisteellä oli koko ajan porukkaa, mutta viiden jälkeen sinne sopi. Sieltä sai ilmaiseksi meikkivoidenäytteen (joka on miulle liian tumma, miksiköhän näytteitä jaetaan aina kaikkein tummimmista väreistä?) sekä luomiväripaletin, sävyssä Rainbow Pearls.

Luomiväripaletin sai, kun näytti Facebookista tykkäävänsä IsaDora Suomi - Facebook sivuista.




Ja mitäpä ei olisi paluumatka ilman VR:ää, tosin tällä kertaa vika ei ollut heidän vaan peuran. Peura oli törmännyt ilmeisesti junan tullessa Helsinkiin, joten meidän vaunu pudotettiin paluumatkaa varten pois. Oli hyvin jännää seistä täpötäydessä ravintolavaunussa, hyvityksenä saimme kahvi/tee + pulla liput ja noin kahden tunnin seisomisen jälkeen siellä täällä, juna tyhjentyi sen verran että pääsimme lemmikkivaunuun istumaan.

Konduktööri kuitenkin iloitsi siitä, ettei koko junavuoroa tarvinnut vaihtaa pikajunaan, joka köröttelee maksimissaan sen 110 km/h, kun IC junat menee jopa yli 200 km/h. Sanoi, että olisi voinut hieman aikataulut heittää jos pikajuna olisi jouduttu ottamaan käyttöön :D

Kävin täällä Joensuun päässäkin messuilla ja sieltä ostetut jutut löytyvät videolta.

Bongasin neljä bloggaajaa + ne joiden kanssa oli sovittu tärskyt + matkaseuralainen.
Ja Botanian visiitillä tutuksi tullut Johannes oli myös paikalla. Kävelin hänen ohi ja tunnistin paremmin äänestä.


Mitä sinä löysit messuilta?




Ps. kannattaa kurkata 26.10 ilmestyvä postaus ;)














6 kommenttia:

  1. Ziajan suihkugeelit houkuttivat minuakin, mutta isot pullot kestäisivät liian kauan :D. Puhas Loodus oli myös hauska löytö, ostin heiltä miselliveden ja kuorinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täti taisi ostaa lapsilleen shampoon Ziajalta, mie varmaan alan täyttämään nuilla sitten jossain vaiheessa matkakokoista suihkaripulloa, se on paljon kätevämpi suihkussa, kuin tuo iso puteli :)

      Puhas Loodus oli edullinen, melkein kävelin sen ohi, mutta kun näin hinnat niin menin tutkimaan tarkemmin.

      Poista
  2. Kivoja ostoksia teit ja messuilla oli niin paljon porukkaa ettei törmätty =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei kyllä yksin tarvinnut olla :D Koko messuviikonloppuna kävijöitä oli 50 000.

      Poista
  3. Ihania ostoksia! :) Harmi että oltiin juuri ristiin paikalla, itse kun kävin perjantaina ja sunnuntaina :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porukkaa kyllä oli niin paljon, että vaikka olisi samana päivänä ollut niin törmäämisen mahdollisuudet olisi olleet aika pienet :D Muutaman bloggaajan näin vahingossa ja parin kanssa oli diilausjuttuja.

      Poista

Kommentointi on sallittua :)