28.4.2017

Helpot donitsit donitsipellillä

Huomasin kotona käydessäni uusimmasta Pirkka -lehdestä (4/17) mainion reseptin. Pääset kurkkaamaan reseptin kokonaisuudessaan täältä.


Ohje on hyvin simppeli, sekoita kaikki ainekset keskenään, pursota ja paista.




Tällä ohjeella saat 12 kappaletta donitseja. Taikina muistuttaa olemukseltaan pullataikinaa, mutta siihen ei tule sitkoa ja on näin ollen helpompi pursottaa.


Taikina:

3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
½ tl kardemummaa
50 g voita
1 ½ dl AB -piimää
1 kananmuna


Sekoita jauhot, sokeri, leivinjauhe, sooda ja kardemumma keskenään. Sulata voi. Sekoita voisula, piimä ja muna jauhoseokseen. Voitele donitsipellin kolot. Pursota taikina pursotinpussilla rinkuloiksi koloihin. Paista 200 C noin 13-15 minuuttia.

Ohjetta voi muokata haluamallaan tavalla.



 

Miun donitsipellit ovat Iloleipurin ja ostin ne jo vuosia sitten edesmenneestä Valintatalosta.

Kuorrutin donitsin tummasuklaa Candy Meltseillä. CM:t on tehty nimenomaan kuorruttamista ja suklaakoristelua varten, se jähmettyy jo huoneenlämmössä. Dippasin donitsit sulaan suklaaseen.

Sulatin neljä palaa Pirkan valkoista leivontasuklaata ja levitin sitä nopeasti lusikalla donitsien päälle. Lisäsin vielä FunCakesin vihreitä ja oransseja nonparelleja.







Joensuulaiset voivat vielä viime hetken Candy Melts -ostokset tehdä Pikkuruisesta Puodista (Taitokortteli, sisäpiha). Leivontatarvikkeet ovat poistomyynnissä, niin saa alennuksenkin ;D







4 kommenttia:

If you leave a comment, you earn one happy smile :)