31.3.2022

Ostoksia | Oriflame, Cocopanda, K-rauta ja Kicks

Katsotaan maaliskuun loppuun jälleen pieniä ostoksia, joita on tipahdellut jo noudettavaksi. 


Aloitetaan Oriflamen tilauksesta. Irtisanoin itseni Brand Partner -ohjelmasta, sillä en halunnut kasvattaa omaa "puutani" ja rekrytä muita, joten tilailen nykyään kanta-asiakkaana satunnaisesti itselleni jotain.

Tällä kertaa kanta-asiakkaille oli etuna Oriflame Optimals Hydra Radiance -setti, hintaan 39 € (norm. 94 €). Tarjouksen ollessa näinkin hyvä, nappasin setin koriin. Settiin kuuluu päivä- ja yövoide, seerumi, misellivesi ja silmänympärysvoide. Tykkään sarjan seerumista, joka on miulla nyt käytössä, niin oli kiva saada jo toinen pullo jemmaan.

Scents & Moments -sarja on uusi, joten tilasin testiin kaksi suihkugeeliä; Soft Cuddles (mantelinkukan tuoksu) ja Ocean Dive (merituulen tuoksu). Tällä hetkellä Love Nature -sarja on rajoitettu erä -statuksella, joten mielenkiinnolla seuraan, tuleeko tämä sarja kenties korvaamaan Love Naturen kokonaan.

Kaksi kynsilakkaa, jotka nähtiinkin jo aiemmin blogissa.

Tender Care tuli tilaajalahjana.





Cocopandalta uutta essenceä ja Shelas -merkiltä uusi hiusturbaani, kun entiset alkaa olla jo hieman kulahtaneita :D

essence Magic All In One -sävyttävä päivävoide (4 €).
essence Ginseng Lip Oil (2.50 €).

Shelas turbaanipyyhe palmukuviolla (8.90 €).

Seerumiampulleissa on pipetin päässä stopperi joka otetaan ennen käyttöä pois, sen jälkeen painetaan pakkauksen päällä olevasta painikkeesta seerumia käsille. Painike on hieman kumimainen, joten se tarjoaa pitoa painettaessa (ja kerää myös kaikki karvat ja pölyt itseensä). Oranssia seerumia käytetään aamuisin ja violettia iltaisin.






K-Raudasta tarkoituksena oli ostaa viherkasviharrastajien suosima suihkepullo, jonka ostinkin! Kyseessä Plastex -merkin pullo, joka on kyllä rahansa arvoinen. Pullon hinta 7.95 €, vetoisuus 350 ml. Aerosolimainen sumute, jonka pullon koneisto tekee itse.

Lisäksi mukaan tarttui heräteostona pieni kasvihuone, säkäkorkeus noin 21 cm + harja. En vain vielä oikein tiedä, mitä tähän laittaisi :D






Kicksissä oli Essiet 25 % alennuksessa, joten tilasin kaksi Speed Setter päällyslakkaa jemmaan, näille jäi hinnaksi 11.25 €/kappale.

Lisäksi tuhlasin molemmat alekupongit. 
Niillä irtosi MAC Pigment, sävyssä Tan. Tämä on matkakokoinen 2.5 g koko, mutta silti riittää varmasti iloa hetkeksi :D Pigmentille jäi hintaa 8.88 € (ilman kuponkia 11.10 €).

Toisella kupongilla ostin Rituals... The Ritual of Mehr -setin, johon kuuluu shampoo, vartalovoide, vaahtosuihkari ja huonetuoksu. Reilunkokoisia tuotteita itselle tai ripoteltavaksi myös lahjaksi, sillä shampoo ja vartalovoide on kooltaan 70 ml, huonetuoksu ja vaahtosuihkari kumpainenkin 50 ml. Setille jäi hintaa 18.80 € (ilman kuponkia 23.50 €).










2 kommenttia:

  1. Mun pitäis ostaa just hyvä sumutepullo, nykyinen ruikkii ja huono kastella juurikin tuollaista kasvihuonetta. Itse laitoin sellaiseen taimien alkuja, tomaatti, paprika, kesäkurpitsa jne :) tuo essencen banaanivoide on ollut hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo K-raudan pullo on kyllä super hyvä! Mie en vieläkään oikein tiedä, mitä kasvihuoneeseen laitan, kun viime vuonna parvekkeella kasvoi avomaankurkut, mutta nyt en taida viitsiä siihen hommaan lähteä :D Yksi pussi herneitä löytyisi, ne voisi lykätä ja katsoa itääkö vielä.

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)