15.2.2016

I Feel Good, but then..

Sain jonkinlaisen päähänpiston kokeilla foliokoristelua pitkästä, pitkästä aikaa.

Foliot oli joskus todella in, nykyään niihin törmää harvemmin luomukynsissä, sillä foliolla koristelemisessa on muuttujia, kuten saatte huomata.

kuvassa lakka + folio, ei päällyslakkoja (eikä siistityt kynnet)


Lakkasin kaksi kerrosta Essencen I Feel Good -lakkaa. Hieno vihreä ja levittyy hyvin.

Sitten koristelemaan! Valitsin folion, joka kantaa nimeä Silver Dots. Folioiden kanssa pitää kääntää aivot nurin, sillä koristeluhan tapahtuu päinvastoin eli tietenkin se ruma puoli alaspäin. Mitään vahinkoa ei kuitenkaan tule, jos laitat sen koristeellisemman puolen vahingossa liimapintaa vasten, sillä siinä on kuitenkin välissä vielä muovi, ainoa asia on se, että jos refleksit on hitaat, niin liima/lakkapinta menee ryttyyn.




Kovinkaan moni päällyslakka ei ole yhteistyössä folioiden kanssa vaan a) se rypistää ne tai b) samentaa. Sama pikakuivattajan kanssa. Picture Polish on kuitenkin tuonut jo jokin aika sitten markkinoille Revolutionin, joka on aluslakka glittereille ja päällyslakka folioille.

Revolution ehkä hitusen rypistää foliota, mutta ei samenna. Ongelmana on vaan se, jos haluat pysyvyyttä lakkauksen kestolle, on pakko laittaa päällyslakkaa (R jää hieman tahmeaksi kuivuttuaan). Kuvissa käytin Revolutionia, sen jälkeen Wet'n Wildin päällyslakkaa ja lopuksi pikakuivattajaa, eikä kimallus säilynyt ollenkaan.

Tein testin swatch-kiekolle ja yhdistelmä Revolution - Wet'n Wild x 2 - pikakuivattaja oli näistä paras. Tosin ensimmäinen kerros Wettistä toi jostain syystä liiman esille O.o, mutta toinen kerros + pikakuivattaja hävitti sen. Silti, tälläkin yhdistelmällä kuvio hieman rypistyy ja samenee.





Folioilla koristeleminen on kivaa, mutta se sameus ja rypistyminen ärsyttää. Onneksi kynnet näytti ihan kivalta näinkin.




4 kommenttia:

  1. Mä en käsitä, että miten pikakuivattaja pilaa folion Revolutionin läpikin. Raivostuttavaa! Testasin joskus kiekolle foliolla koristelua ja Revolutionia myöskin pikakuivattajan kanssa. Olis niin kiva käyttää folioo :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! :D
      Hämmästyin kovasti myös sitä, miten tuon yhden yhdistelmän kautta se liimapinta tuli esille selvästi valkoisena liimana..

      Poista
  2. Mie vasta tilasin Essencen foliota ja ensimmäiset kokeilut edessä. Onneks sattu tämä teksti eteen.. Tapana ku on söhlätä ensi ja sit vast lukea ohjeet.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ☺ Foliot on kyllä kivoja, mutta rypistyy ainakin Miulla joka kerta.

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)