13.6.2018

Marjaiset uutuudet Avonilta!

Kävin toukokuun lopulla Avonin järjestämässä seminaarissa kuulemassa tulevia uusia tuulia, joista yksi alkaa heinäkuussa ja on ehkä kaikista suurin muutos, vaikka kyseinen järjestely on ollut jo aiemminkin.

Kyseessä on siis uusi jaksotus, nykyisellään kampanjoita on ollut 17 vuodessa eli kolmen viikon välein vaihtunut kampanja. Heinäkuu on ensimmäinen kampanja, kun jakso kestää kokonaisen kuukauden ja näin jatketaan täst edes, eli vuodessa kampanjoita tulee olemaan 12. Kampanjat vähenevät siis viidellä.

Jatketaan kuitenkin tuotteisiin.




Seminaarissa oli esillä yksi tulevista uutuuksista, joten tilasin ne ennakkoon, aivan kuten kynsilakatkin. Nämä tulevat myyntiin kuvastoon 9, 14.6 - 30.6.2018.

Harvinaista on se, että tavallaan kolme eri sarjaa sisältää saman tuoksun! Yleensä Naturalsit, Sensesit ja kylpyvaahdot ovat eri tuoksuissa.


Avon Naturalsin kokoelma kulkee nimellä Cocktail Collection. Kampanjassa 9 kaikki kolme hintaan 6,95 €.

Sarjaan kuuluu vartaloemulsio (200 ml, tuoksusuihke (100 ml) sekä käsivoide (75 ml).

Tuoksuna on siis vadelma ja mustaviinimarja. Mukavaa saada marjainen tuoksumaailma, eikä aina sitä kukkaista tai sitten marjaista, johon on tungettu kukkaistuoksua.

Käsivoide ja vartalovoide ovat molemmat sävyltään hempeän pinkkejä. Käsivoiteessa oli oikein mukava koostumus, ei liian paksu/ohut. Tuoksu on todella kesäinen. Vartalovoide jatkaa samaa tuttua linjaa, kuin muutkin sarjan voiteet, hyvän tuoksun kera!

Tuoksusuihke tuoksuu suihkauttaessa alkoholille (kuten muutkin), mutta se onneksi haihtuu ja jäljelle jää marjojen hempeä tuoksu.





Senses Kir Royal jatkaa siis samalla tuoksulla. Kampanjassa 9 250 ml suihkugeeli 1,95 € ja 500 ml hintaan 2,45 €. Suihkugeelissä tuoksu on ehkä aavistuksen enemmän marjaisempi.

Tuoksuu todella marjaisalle, itselleni tuli mieleen mehujää. Puoliso sanoi, että ihan karkille :D

Yhteenvetona voisin sanoa, että jos marjaisat, makeat tuoksut ovat sinun juttusi, niin kannattaa varovasti aloitella yhdellä tuotteella ja sitten mahdollisesti ostaa se toinen/kolmas/neljäs tuote ;)





Jos haluaa vielä lisää, niin saatavilla on myös 1000 ml kylpyvaahto hintaan 3,95 €! Se kulkee myös Cocktail Collection -nimellä.




Onko marjaisat tuoksut sinun juttusi?







4 kommenttia:

  1. Tää tuoksumaailma oli ihan kiva kuvastosta nuuskiessa, mutta usein on käynyt niin, että tuoksu ei olekaan sitten niin hyvä, kun saa sen tuotteen käsiinsä. Toki kuvaston tuoksupalleroisiin sekoittuu painomusteet jne, mutta yleensä tuoksut on olleet kuvastossa parempia kuin oikeissa tuotteissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla oli suhkugeeli reissussa mukana ja aika lailla kaikissa samanlainen tuoksu, mikä on ihme. Saa nähdä, muuttuuko vartalovoiteen tuoksu omalla iholla minkälaiseksi.

      En ole tuoksuherkkä, mutta 9 kampanjassa oli aika paljon tuoksupalleroita ja ilman kuvaston aukaisua, leijaili tuoksujen harmonia :D

      Poista
  2. Kir Royal suihkugeeliä katselin sillä silmällä, mutta kun en tästä kampanjasta tilannut niin seuraavasta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie meinasin jättää tuon tilaamatta, mutta seminaarissa oli esillä ja pitihän se sortua ;)

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)