13.6.2021

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 61



Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) - 4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta.



Teksti kirjoitettu 12.6 jolloin tuotteet myös pistetty kierrätykseen.
Aiempi teksti oli kirjoitettu 25.4 eli loppuneita on kertynyt karkeasti noin 7 viikon ajalta.





Rituals... The Ritual of Jing, Rituals... The Ritual of Karma ja Rituals... The Amsterdam Collection -suihkuvaahdot on kaikki joulukalenterista tulleet. Yhden suihkuvaahdon kohdalla tuntui, että siinä oli ainetta liian vähän tai sitten se kului muuten muita nopeammin. Yleensä minikokoisesta riittää miun käytöllä ainakin viideksi eri käyttökerraksi, mutta tuo yksi loppui jo 2.5 käyttökerralla. Oma suosikki näistä kolmesta on tuo Amsterdam Collection.

Garnier Coconut & Macadamia Hair Food, tuli tilattua joskus Feeluniquelta, kun meiltä ei silloin tätä vielä saanut. Oikein miellyttävä kookoksinen tuoksu, ripauksella pähkinää. Tuoksu muistuttaa jonkin verran Oriflamen Coconut Water & Melon suihkugeeliä!

Yves Rocher Comforting Shower Balm. Todella paksua voidetta, joka kannattaa ensin hieroa käsissä "hajalle" ja sitten vasta vartalolle. Jos käsiin menee vettä ja tätä olet vasta tuubista ottanut, voide saattaa luiskahtaa vikkelästi lattialle :D 

Rituals... The Ritual of Karma -suihkugeeli. Näitä Ritualsin normaaleja suihkugeelejä voisi käyttää enemmänkin, mutta en ole oikein mistään löytänyt, kaikki on vaahtoja. Mukavan raikas tuoksu!

Yves Rocherin trio, sisältää vakkarivalikoiman Magnolia White Tean, joka on kukkaisen raikas, sekä kaksi viime vuoden kausituotetta: Winter Apples ja Midnight Berries. Winter Apples oli aika makea, hieman kinuskinen jopa tuoksultaan. Midnight Berries oli myös makea, mutta hyvällä tavalla. Ei ehkä ihan niin raikas marajn tuoksu, mitä se olisi voinut olla.

OGX argan oil of morocco shampoo ja hoitoaine. Näistä tykkäsin! Voisin ostaa täysikokoisena, pesi hyvin ja hoitoaineen jälkeen en tarvinnut enää suihkeita tai öljyjä lisäksi. Tuoksu tuo mieleen kampaamon, jonka ohi astelee ja tuotteiden tuoksu leijailee ovella.






Tony Moly Panda's Dream Sherbet Cleanser. Riittoisa putsari, jos osaat käyttää maltilla :D Poisti nopeasti kevyen silmämeikinkin. Voisin ostaa taas tarjouksesta! Kömpelö pakkaus vie hieman enemmän tilaa hyllyltä, mutta itse sisältö oli hyvä.

Avon Planet Spa Treasures of The Desert. Kasvojen puhdistusaine, jossa oli mukana myös palluroita. En tykännyt ollenkaan tämän tuoksusta, joten käytin melkein koko tuubin käsienkuorintana. Tuoksussa on mukana mausteita ja sitrusta.

Beausta Fresh Whipping -kasvoputsari. Herneen kokoinen määrä riitti puhdistamaan kasvot. Omalla ihotyypillä tunne on siinä rajamailla, onko putsari liiankin pesevä, mutta ei jättänyt ihoa narskuvan puhtaaksi.

Yves Rocher Repair -vartalovoide. Tämän sai käytettyä yllättävän tyhjäksi, mutta loppua kohti sai pulloa ravistella ja kaapia pumppuosalla voidetta että sai pullon noinkin vajaaksi! Ei ole kovin juokseva voide, että saisi muutamalla ravistelulla tuotteen tulemaan alas. Säilytinkin loppuajasta pullon ylösalaisin. Vaatii hieman työtä lopussa, muuten ei mitään moittimista.

Avon Senses Lagoon -nestesaippuaa ei enää saa kuin 720 ml suihkugeelinä, mikä on mälsää. Tykkäsin tämän raikkaasta tuoksusta.

Method sweet water -nestesaippua tarttui joskus Sokoksen verkkokaupasta matkaan. Tässä oli tuoksu, jonka juuri ja juuri huomasi. Methodin tuotteita pitäisi kyllä testailla enemmänkin.




Depend -kynsilakanpoistoaine on perushyvä, jonka nappasin puolestaan Kicksistä alennuksen turvin. 

Essie Speed Setter on nopea päällyslakka kuivattamaan lakkaukset ja tätä pitääkin olla aina jemmassa!

Rituals Amsterdam Collection -vartalosuihke on vuoden 2019 joulukalenterista ja tämä olikin aika riittoisaa. Suutin haarautuu yllättävän leveälle alueelle, joten yleensä yksi suihkaisu riitti.

Emma S. -kosteuttava kasvosuihke. Hienojakoinen suihke virkistää ja suihketta ei meinaa edes huomata sen hienojakoisuuden vuoksi. Täysikokoinen jemmassa :D

The Body Shop Drops of Youth, Youth Concentrate. Tahmeahko tuntu, joka kuitenkin katoaa hetken päästä. Mielenkiintoinen tuoksu!

Avon Care Banaani -vartalovoi. Toimi todella hyvin käsivoiteena kosteuttavien hanskojen kanssa! Vaikka koostumus oli normaalia käsivoidetta paksumpaa, imeytyi silti käsiin nopeasti. En välittänyt tästä ollenkaan vartalovoiteena, liian paksua omalle vartalon iholle.

Avon Advance Techniques -hiusseerumi. Selvitti hyvin takkuja, joka oli se helpoiten huomattava ominaisuus. Väriltään keltaista ja tuoksuu sille, mille öljyt yleensä tuoksuukin eli öljylle :D

Avon NutraEffects mattapintaistava yövoide. Pieni määrä riitti, joten pakkaus oli riittoisa. Jätti aluksi kasvoille rasvaisen tunnun, mutta hetken päästä rasvaisuus katosi ja iho ei ollut kiiltävä. Eikä kasvot tarttuneet kiinni tyynyliinaan.

Marc Jacobs Daisy EdT. Hyvin kukkaistuoksu, ei ollut niin voimakas ja kukkainen kuin luulin, oli oikein miellyttävä. En kuitenkaan ostaisi suurempaa kokoa.

Rituals... The Ritual of Namasté Glow anti-aging ampoule booster, tämä oli miellyttävä tuttavuus. Käytin ampullin sisällön kerralla, sillä en oikein osaa säilytellä tämmöisiä avonaisia pulloja missään. Vaikka määrä oli aika reilu, niin silti miun kasvojen iho imi itseensä oikein mielellään koko sisällön. Myyntipakkauksessa taitaa olla 7 kpl.




Rituals... The Ritual of Mehr -käsisaippuapakkaus. Tuoksu on siis sama kuin merkin Happy Buddhassa, nimi vain vaihtui. Tätä itseasiassa ei ole vielä käytetty, mutta siirsin jo pumppupulloon valmiiksi.

Nivea Skin Refining Clear-Up Strips, helppoja saada marketeista. Ainoa miinus on nuo leuka/otsalaput, sillä haluaisin vain nenälappusia :D

Ziaja Smoothing shampoo argan ja tsubaki öljyillä. Tämä oli muuten hyvä shampoo, mutta tuoksu oli todella voimakas ja ehkäpä hieman parfyymimainenkin, en ole aiemmin Ziajan tuotteissa törmännyt näin "erikoiseen" tuoksuun. Näyte taisi tulla joskus Kosmetik4lessiltä.

It's Skin -sarjan naamiot on alkuvuoden lahjapakkauksesta, kun silloin sai jo alennusta. Ei mitään muuta sanottavaa, kuin kaikki oli oikein päteviä hommassaan.

eyenlip aloe lähti matkaan Prismasta, kun siellä kerrankin näitä sattui olemaan hyllyyssä. Tämäkin oikein perushyvä kasvonaamio.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

If you leave a comment, you earn one happy smile :)