26.9.2024

Kosmetiikkaprojekti | Avon, kolmas päivitys

Kun tällä otsikolla ilmestyy teksti, on se varma merkki, että jotain on projektissa tapahtunut! Nyt on sattumalta loppunut aina kaksi tuotetta melkein samaan aikaan, joten ne saa näppärästi ujutettua yht'aikaa tekstiin. Nytkin tässä postauksessa esitellyt loppuneet, loppuivat samana päivänä.


Introon pääset tästä.


Let's go!





Loppuneita tuotteita tällä kertaa oli jälleen se kaksi.

Avon Planet Spa The Energise Ritual vartalokuorinta, jota olen käyttänyt jo aiemminkin yhden tuubin loppuun. Tässä on selkeä, teemäinen tuoksu, mutta se on todella miellyttävä. Vihreästä teestä en juotavana oikein välitä, mutta tässä se toimi.





Avon nutraeffects soothe melting gel cleanser.

Aika tymäkkää geeliä oli tämä, levitettiin kuivalle iholle ja sitten huuhdeltiin veden kanssa. Koostumus muuttui maitomaiseksi, käytin tätä lähinnä illalla kasvojen puhdistukseen päivän päätteeksi.

Nyt saa jopa sanoa, että projektin kanssa menee aika hyvin, sillä kaikki tuotteet on käytössä. Tuotteita käytetty loppuun 8/14 eli yli puolen välin. 







Lista mukana olevista tuotteista, yliviivatut käytetty loppuun:


Avon Care berry fusion radiance käsivoide, 75 ml.
Avon Care Avocado Oil Replenishing käsivoide, 30 ml.
Avon Power Stay 16 hour shadow stick, sävyssä Bronze Sugar, 1.4 g.
Avon Planet Spa The Energise Ritual vartalokuorinta, 200 ml.
Avon Encanto Irresistible suihkugeeli, 200 ml.
Avon Far Away Royale In-shower body lotion, 150 ml.
Avon Planet Spa Luxuriously Refining hiusnaamio, 200 ml.
Avon Advanced Techiques Supreme Oils Bi-Phase Spray Treatment, 100 ml.

Avon Anew Revitalising Micellar Water, 200 ml.
Avon nutraeffects soothe melting gel cleanser, 100 ml.
Avon Care refreshing gel, 150 ml.
Avon Planet Spa The Ayurveda Ritual Soothe & Balance kasvonaamio, 50 ml.
Avon Senses Water Mint -suihkugeeli, 250 ml.
Avon Senses Fireside Glow -suihkugeeli, 250 ml.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

If you leave a comment, you earn one happy smile :)