30.10.2019

Lakkalaatikkoon unohtuneet, osa 3 ◼ Nicole by OPI - Seriously Citrus

Sarja jatkuu, tällä kertaa lakka ei ole yksistään esittelyssä, vaan mukana on muutama kaveri.

Pohjalla yksi kerros Essien Sugar Daddya ja sen päällä kaksi kerrosta China Glazen Hay Girl Hay! -lakkaa.





Nicole by OPI - Seriously Citrus on ilmestynyt vuonna 2015 osana Coca Cola -kokoelmaa, joka on ilmeisesti jäänyt myös sarjan viimeiseksi kokoelmaksi.

Seriously Citrus on saanut inspiraationsa meillekin tutusta virvoitusjuomasta, Spritesta. Kirkkaalla lakkapohjalla on vihreitä, valkoisia, sinisiä sekä limenvihreitä glittereitä. Muut ovat mattapintaisia paitsi siniset ja vihreät glitterit.

Kynsillä kaksi kerrosta Seriously Citrusta.











28.10.2019

China Glaze - Wicked Liquid

Wicked Liquid on China Glazen Paint It Black halloween kokoelmasta, joka ilmestyi 2018.

Mustapohjainen lakka hyvin voimakkaalla kultaisella shimmerillä, joka tekee lakan sävystä hieman vihertävän. Pullossa shimmer näkyy paljon voimakkaammin. Kuivuu hieman satiinipintaiseksi.

Kynsillä kaksi kerrosta päällyslakan kera.









Tämä lakka tekee myös pientä kiusaa, sillä jos se ehtii kuivua paikoilleen ja vedät uudestaan siveltimellä päältä, se lähtee pois. Eli tasaisia vetoja, ei korjausliikkeitä tai liian vähän lakkaa siveltimessä.






26.10.2019

Kuinka usein!

Tähän vekkuliin postausideaan törmäsin niin Zaza's Petals kuin Better Nail Day -blogissakin.

Joten, tässäpä lauantaiehtoolle vähän muutakin kuin ainaisia samoja juttuja. Googletellessa huomasin, että Marimekolla on ollut Lauantaiehtoo -niminen sarjakin! Tästä voi jo päätellä miun ajatusten kulkua :D







Vaihdat lakanat.
⟶ Silloin kun muistan, jos on ärsyttäviä lakanoita, jotka kerää kaiken pölyn ja hiukset, niin hermot saattaa mennä jo parissa viikossa. Mutta niitä kyllä tulee vaihdettua harvoin, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Tyynyliinat noin kerran kahdessa viikossa, kesäisin noin viikon välein.

Vaihdat pyyhkeet.
⟶ Noin kerran kuukaudessa.

Peset hiukset.
⟶ Kolme kertaa viikossa.

Soitat isälle/äidille.
⟶ Yleensä hyö soittaa miulle, mutta ehkä kerran kuuakudessa jos asia ei sovi viestiin.

Näet vanhempiasi.
⟶ Noin kerran kuukaudessa, joskus useamminkin jos käyvät täällä päin tai miulla on siellä jotain menoa useamman kerran.

Käyt leffassa.
⟶ Todella harvoin, noin 2 kertaa vuodessa. Varaan mieluummin kirjastosta :D

Föönaat hiukset.
⟶ En omista fööniä, omistin yhden ja käytin sitä kerran, mutta möin sen eteenpäin.

Putsaat lattiakaivot.
⟶ Putsaan ritilän päältä hiukset noin kerran viikossa, sen syvemmälle en mene. Fun fact: asuin edellisessä asunnossa melkein 7 vuotta, enkä kertaakaan putsannut lattiakaivoa, kuin vasta muuttopäivänä ja omaksikin yllätyksekseni, ei siellä ollut mitään.

Käyt metsässä.
⟶ Harvoin enää nykyään eksyn metsään, kotoakin "lähimetsä" kaadettiin. Varmaan kerran neljässä vuodessa :D

Käyt suihkussa.
⟶ Kolme kertaa viikossa, joskus jos on tylsää niin voin käydä huvikseen.

Sanot läheisillesi, että rakastat heitä.
⟶ Ehkä lapsena? ei olla perheessä kovinkaan hempeileviä.





Sanot miehellesi, että rakastat tätä.
⟶ Joskus, liian usein jos sanoo, menettää sanat tehonsa.

Tarkistat kuivakaapin sisällön.
⟶ Läpikotaisin silloin, kun iskee inspiraatio tai jokin asia tulee mieleen. Ainakin kerran vuodessa, mutta jos ruokaa tekee, niin samalla tulee silmäiltyä muutakin. Kuivakaappia ei varsinaisesti ole, vaan tuotteita on kolmessa eri paikassa.

Luuttuat lattiat.
⟶ Tässä kohtaa toivoisi, että olisipa muovimatto. Silloin saa olla huoleton ja luuttuaminen on jopa kivaa! Mutta ei.. Laminaattilattiaa ei ole kiva pestä, kun sitä ei saa pestä aikuisten oikeasti :D Ja meillä on paljon mattoja, joten se on aikamoinen työmaa (matot on myös isoja ja painavia, että en jaksa niitä nostaa). Toivottavasti ainakin kerran vuodessa.

Peset vessan.
⟶ Kerran viikossa. Tarvittaessa muutoinkin.

Puhdistat liesituulettimen.
⟶ Voi pojat... Meillä äitikin puhdistaa kotona sen useammin kuin myö :D Edellisessä asunnossa ennen muuttoa ja siitä ei lähtenyt mitään (liesituuletin ei ollut säädettävissä, vaan se kait oli aina pienellä teholla), nykyisessä asunnossa en ole tutkinut edes miten se aukaistaan.

Syöt noutoruokaa.
⟶ About kerran kahdessa kuukaudessa, tämäkin on aina mielialasta kiinni.

Valehtelet.
⟶ Harvakseltaan, ei nyt tule edes mitään mieleen näin äkkiselti, paitsi perinteiset lapsille kerrottavat jutut jouluntienoilla, silloin pitää vähän laskea luikuria ja olla tarkka sanoissa. Mutta ehkäpä viimoinenkin kohta luopuu uskosta punanuttuiseen mieheen.

Riitelet suhteessa.
⟶ Myö ei olla vielä kertaakaan riidelty, kun ollaan oltu yhdessä noin 7 vuotta.

Sheivaat.
⟶ Silloin kun jaksan :'D

Vaihdat hammasharjan.
⟶ Yritän vaihtaa neljä kertaa vuodessa, useammin silloin jos harjakset alkavat harottaa (puolisolla aika nopeasti).







Käyt kirjastossa.
⟶ Ainakin kerran kuukaudessa, joskus parikin kertaa viikossa jos varauksia tippuu sopivasti.

Syöt herkkuja.
⟶ Usein, liian usein. Vasta tehdyt herkkuvaihtarit ei auttanu tässä yhtään, kun yhteensä niitä tuli noin 3 kg.

Peset peitot ja tyynyt.
⟶ Ainoastaan tuuletan. Memoryfoam tyynyjä en pistäisi koneeseen, edes halppiksia. Peitot pitäisi pestä kesällä, kun meillä ei ole tilaa kuivatella sisällä niitä.

Soitat anopille.
⟶ En ole koskaan soittanut.

Peset rintsikat.
⟶ Noin kerran viikossa, siitä riippuen miten olen niitä käyttänyt.

Leivot.
⟶ Vaihtelevasti, mutta ainakin kerran kuukaudessa.

Siivoat jääkaapin.
⟶ Noin kerran vuodessa.

Käyt puntarilla.
⟶ Pari kertaa viikossa.

Komennat miestäsi.
⟶ Noin kerran viikossa, lähinnä viemään roskia, kun itse ei jaksa :D

Syöt irtokarkkeja.
⟶ Noin kerran kuukaudessa.

Vierailet isovanhempiesi luona.
⟶ Isovanhempia ei ole enää, viimeisin poistui viime vuoden toukokuussa.

Peset pyykkiä.
⟶ Kerran viikossa, joskus kaksikin kertaa.

Imuroit kotisi.
⟶ Tavoitteena on kerran kuukaudessa. Meillä ei ole eläimiä, mutta jo seuraavana päivänä imuroinnista hiuksia on kertynyt ovien taakse ja nurkkiin.

Perheessä kinataan vaatetuksesta.
⟶ Eipä ole tainnut koskaan tulla. Lähinnä vaan naureskelua siitä, miten miulle sopii yhä 20 vuotta vanhat paidat :D

Käyt kaupassa.
⟶ Noin 2-4 kertaa viikossa.





Peset ikkunat.
⟶ Kerran kolmessa vuodessa, äidillä on ikkunanpesulaite, niin ehkä sen saan lainaan ja huristelen sillä, ennen pakkasia.

Vaihdat sukat.
⟶ Puhtaisiin noin kolme kertaa viikossa, paitsi jos kenkävalinta on väärä ja eksyy ulos, niin silloin tulee aina ekstravaihdot. Yösukat vaihdan sitten yöksi.

Olet eri mieltä miehesi kanssa.
⟶ Näkemyseroja asioista toki on aina vaikkapa leffamaun suhteen :D

Ostat uusia vaatteita.
⟶ Silloin kun jokin kiva asuste tulee vastaan. Heitetään mututuntumalla että vuoden aikana ostokset painottuu joulun tienoille, sekä vuoden alkuun. Ehkä 6 kertaa vuodessa?

Siivoat.
⟶ Riippuu toki, mitä tähän lasketaan esim. käsitiskiä melkein joka päivä tulee siivottua tiskipöydältä. Aina sitä jotain.

Olet tehnyt raskaustestin.
⟶ Nolla kertaa.

Tarkistat toimiiko palovaroitin.
⟶ Pelkään palovaroittimia, meistä ei ole tullut alakouluaikoina ylimpiä ystävyksi turhien piippailujen vuoksi (patterit oli lopussa). Lähinnä sitten, kun se itse ilmoittelee.

Peset autosi.
⟶ Ei ole ajokorttiakaan, niin ei ole autoa.

Käyt läpi vaatekaapit ja muut kaapit.
⟶ Täsmäsiivous noin neljä kertaa vuodessa, kun vaihtelee sesonkien mukaan vaatteiden paikkoja. Samalla tulee sitten tehtyä kartoitusta. Muita kaappeja saatan käydä kerran kuukaudessa.

Siivoat lääkekaapin.
⟶ Meillä ei ole kaappia, vaan yksi lipaston laatikko. Siellä ei pahemmin mitään lääkkeitä ole, kun kumpikaan ei käytä perus särkylääkkeiden lisäksi muuta. Joten aika hyvin on ajantasalla sen kanssa.

Puhdistat hiukset harjasta.
⟶ Pari kertaa kuukaudessa. Riippuen siitä, minkä verran hiuksia irtoaa.








24.10.2019

Kokoelmapostaus - vartalo- ja käsivoiteet

Tänään kurkistetaan vartalovoiteiden, sekä käsivoiteiden pariin. Viimeisessä kuvassa tällä hetkellä käytössä olevat tuotteet. Lisään sulkuihin edellisessä postauksessa olevat määrät.

Aiempaan kokoelmaan viime vuodelta pääset tästä.







11 täysikokoista (16) ja kolme minikokoa (4).

Muutamalla olen säänyt vähennettyä jemmoja, suurin osa on tämän vuoden puolella hankittuja, vain H&M on viime vuoden marraskuussa ostettu ja Secret Keyn vartalovoide on ainakin 4-5 vuoden takaa tai siltä ainakin tuntuu :D





Käsivoiteita on tällä hetkellä viisi (8) kappaletta, joista yksi (8) on minikokoinen.







Otin erikseen ne, jotka on miulla käytössä tällä hetkellä eli nämä eivät ylläolevissa kuvissa esiinny.

Käsivoiteita käytössä 2 (5), joista Oriflamen Aloe Vera on käytössä tietokonepöydällä ja Zoella Beauty yöpöydällä.
Vartalovoiteita käytössä 1 (2). treaclemoonin one ginger morning on ostettu about kolme-neljä vuotta sitten I Love Me -messuilta, joten oli aika ottaa se käyttöön. Käytän tätä siis vartalovoiteena. Tuoksuu irtokarkkilaarien kirpeiltä colakarkeilta.












22.10.2019

Autumn leaves 🍁

Katsoin Youtubesta kynsilakka-aiheisia videoita ja alkoi tekemään mieli jotain oranssia omillekin kynsille. Oransseja ei miulla kovin montaa ole kokoelmissa, joten valitsin tämän pirteän Depend Wild Ones -sävyn. Lakka ilmestyi kesällä, joten en tiedä onko enää kivijalkakaupoissa myynnissä.

Kynsillä Wild Ones -sävyä kaksi kerrosta.

Tietenkin piti saada myös KBShimmerin syksyinen flakie, Take It Or Leaf It samaan, joten tätä yksi kerros. Tämä on vielä myynnissä oleva lakka, muistaakseni ilmestyi viime vuoden syksyllä.













20.10.2019

Avon Jewelled Illusion - Copper Elegance & Sophisticated Rose Gold swatches

Joulusesonki alkaa nostella jo päätään, kun joulukarkit ja erilaiset tunnelmavalot ovat vallanneet kauppojen hyllytilaa.

Avonilla ei ole näitä kumpaakaan, mutta he lähestyivät nyt lokakuussa kimaltavilla lakoilla, jotka kantavat Jewelled Illusion -nimeä. Lakkoja on saatavilla viisi erilaista, hintaan 5,25 €/kpl. Marraskuun kuvastossa siirrytäänkin sitten jo joulujuttuihin.




Copper Elegance (vas.), Sophisticated Rose Gold (oik.).


Copper Elegance (til.nro.20537). Kirkas lakkapohja, jossa kultaista glitteriä, sekä shimmeriä ja isompaa kuparista glitteriä.
Kynsillä yksi kerros mustan päällä, sekä päällyslakka.







Yksi kerros Copper Elegancea Avon Mark. Gel Shine Queen of Purplen ja Love Bug -lakkojen päällä.
Myös päällyslakka kaikkien päällä.





Sophisticated Rose Gold (til.nro. 23952). Kirkas lakkapohja, jossa isompaa ruusukultaista glitteriä ja shimmeriä, isommat glitterit ovat hopeisia.

Yksi kerros mustan päällä, sekä päällyslakka.






Sophisticated Rose Goldia yksi kerros Avon Mark. Gel Shine Queen of Purplen ja Love Bug -lakkojen päällä.
Myös päällyslakka.








Lakat löytyvät myös marraskuun kuvastosta, hieman alle kuudella eurolla kappaleelta.









18.10.2019

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 44

Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) - 4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D
Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta."



Teksti kirjoitettu 5.10, jolloin tuotteet myös pistetty kierrätykseen.


Aiempi teksti oli kirjoitettu 30.8, eli nämä loppuneet ovat noin kuukauden ja 5 päivän ajalta.






Aloitetaan kasvonaamioilla.

Kocostar Camellia Happy Mask oli ohuen kankaan vuoksi oikein miellyttävä käyttää, miun ongelma on leuka, johon paksukankaisilla (usein eläinkuvioiset tmv.) ei ole mitään asiaa, sillä kangas ei mene ihoa vasten. Ostaisin uudelleen.

Samoin Kocostarin Slice Maskit ovat sellaisia, joita tulen ostamaan ja melkein jokaista niistä olenkin jo kokeillut, muutamia ostanut uudelleenkin. Voi käyttää kasvoille sekä myös vartalolle.

Oriflame toi Love Nature -sarjaan(kin) kasvonaamioita, mutta nämä on kiinalaisia, joten ei peukkua näille. Yksi vielä löytyy ja käytän sen, mutta sitten en osta lisää.

Tony Molyn I´am Charcoal ja Avokado -naamiot olivat hieman paksumpaa kangasta, joten leuan kohdalta nämä jäi rumasti.

essencen time to wake up -naamiot ovat poistuneet valikoimista, mutta nämä oli todella kivoja! Ohut kangas, joka asettui miunkin vaativalle leualle.

Freemanin uutuusnaamiot olivat myös kivoja, tykkään etenkin tuon vihreän naamion tuoksusta.

Berrisomin eläinkuvoitu naamio on todella paksu ja jälleen, miun leuan kohdalta se ei asetu kunnolla. Saman merkin kuplanaamio, alkoi vaahdota todella nopeasti ja jos et tykkää kutinasta, joka kuplien muodostuminen kasvoille aiheuttaa, kannattaa hypätä tämän yli. Naamio oli muodoltaan samanlainen kuin kuvassa, ei siis peittänyt kokonaan kasvoja.






Paul Mitchell Lemon Sage -hoitoaine oli vitosen löytö Citymarketista, normaalihinta tälle yli 20 €. Ihan ok hoitoaine, jota voi alennuksista ostaa. Tämä tosin taisi poistua meidän CM:ltä kokonaan.

The Body Shop Fijian Water Lotus -suihkugeeli on niin ikään alelaarista ainakin pari vuotta sitten ja epäilisin, että tätä sarjaa ei enää ole? Pullosta nuuhkittuna oikein kiva, raikas tuoksu. Iholla ei niinkään.

Oriflame Love Nature Nettle & Lemon -shampoo. Tätä olen käyttänyt aiemminkin, tykkään. Puhdistaa hiukset hyvin, jättämättä niitä kuitenkaan narskuviksi.

treaclemoon one ginger morning -suihkugeeli tuoksuu irtokarkkihyllyn kirpeiltä kolapullokarkeilta. Oikein virkistävä tuoksu, ostaisin kyllä uudelleen.

The Body Shop Spiced Apple on parin joulun takaa, mausteinen omena, joka sopi hyvin syksyyn. Toivottavasti tulisi joskus taas uudelleen.

Garnier Fructis Papaya Hair Food. Käytin tätä hiusnaamiona ja pari kertaa kuiviin hiuksiin ennen suihkua. Makea tuoksu, joka saattaa alkaa kyllästyttämään. Ostaisin kuitenkin uudelleen.

Rituals.. The Ritual of Yalda -suihkuvaahto. Tuoksuna vesimeloni ja granaattiomena, makeahko, hieman mausteinen tuoksu. Todella voimakas. Nämä Ritualsin vaahdot tulevat nestemäisenä ulos ja sitten muuttuvat vaahdoksi. Vaahto ei ole niin täyteläistä, kuin toivoisin, harmi :(

Avon Senses Zen -nestesaippua. Nämä kuluu todella nopeasti, mutta näistä saa hyvän pumppupullon muille tuotteille esim. kylpyvaahdoille, joita käytän myös käsien pesuun.




Elivo Panthenol kosteusvoide tuli arvontapalkinnossa. Käytin tätä itse vartalolle, mutta sopii myös kasvoille. Hieman lääkemäinen tuoksu, johtuen varmaan Panthenolista. En kyllä itse ostaisi uudelleen.

Johan oli työmaa, nimittäin Zoella Beautyn Snow Smooth -vartalovoide, joka nimensä mukaisesti olisi voita, mutta oli kyllä paljon löysempää. Tässä on muistaakseni ollut tuoksuna pionia ja karpaloa, joten se jo itsessään kuulosti oudolta. Ei ideaalisin tuoksu kesään, enemmänkin syksyyn/talveen. Zoella Beauty on kuopattu, joten sarjan tuotteisiin on turha enää ihastuakaan, kun lisää ei saa.

Oriflame essentials multi-purpose cream kookosvedellä sopii käsille, kasvoille ja vartalolle. Käytin tämänkin vartalovoiteena. Ei liian voimakas tai hyökkäävä kookoksen tuoksu (oma mp). Ostaisin kyllä uudelleen :)

The Body Shop The Drops of Youth -kasvovoide, joka oli miulla niin päivä- kuin yövoiteenakin. Yllättävän riittoisa ja kaavin loppuun asti. Imeytyi hyvin, tuoksu on ainoa, joka voi jakaa hieman mielipiteitä. Painava, lasinen purkki.

Rituals... The Ritual of Dao ei ole sarjana miun mieleen. Tämä seerumi oli matkakokoinen ja sitä hieromalla muutamiin pisteisiin, pitäisi lieventää stressiä. Käytin jämät jalkojen hieronnan yhteydessä itse itselleni :D





Dermosilin vanulaput on ostettu varmaan viime vuonna ja pussikin oli alkanut jo kellastumaan, nämä hajosi ainakin kynsilakkojen poistossa nopeasti ja jättivät haituvia peräänsä.

Epämääräinen muovipussi on kesäkuun Veljekset Keskisen -reissulta kotiutunut kylpysuola, joka tuoksui herkulliselle vadelmalle. Harmi, elokuussa näitä ei siellä enää ollut.

Vanhoja siveltimiä pois ja osa onkin kokenut kovia joutuessaan vastaan kynsilakanpoistoaineen kanssa :D




Konad Strawberry -kynsilakanpoistoaine. Aika makea tuoksu, taidan jatkossa ostaa vain sitä sitruunaa :D Muuten ihan hyvä poistoaine.

Wet Brush Pro -harjasta katosi harjaspäiden pallurat 3 kk käytön jälkeen, joten tästä tulikin yllättävän nopeasti roskiskamaa. BUU! Matkakokoinen samanmerkin versio ollut ainakin jo vuoden käytössä, eikä siinä ole vielä mitään ongelmaa.

Avon Naturals Apricot & Shea -hiustenselvityssuihke. Olen käyttänyt aiemminkin, aprikoosin tuoksu on tässä niin huumaava. Uusi jo korkattu!

Lumene 60 sekunnin pikakaunistava naamio, vanhalla kuosilla. Todella riittoisa naamio/kuorinta, tästä sai kyllä rahoille vastinetta :D Jos hyvä tarjous tulisi vastaan, niin voisin uudelleen ostaakin.

Nivea MicellAIR -puhdistusliinat poistavat lian, pölyt ja muun kevyen lian kasvoilta. Kevyt meikki ei ihan näillä puhdistu, vaan jämiä jää kasvoille. Käytän näitä swatchien pyyhintään pääasiassa.

essence my beauty nail ritual scrub on käsikuorinta, joka tuoksuu Mehukatti päärynätiivisteelle, käsissä tuoksu muuttuu tunkkaiseksi ja ällöttäväksi joka jäi sitten tuoksumaan myös käsiin. En ostaisi uudelleen.

Rituals... The Ritual of Karma. Alussa tykkäsin tästä, mutta liiallinen kukkaisuus alkoi tökkiä noin puolessa välissä, ei ole miun makuun. Käytin tätä alussa huonetuoksuna, siirsin sitten vessatuoksuksi.

Oriflamen pikakuivattava oli yllättävän hyvä, mutta kuten muidenkin kynsilakkojen kanssa, tästä tuli seinä vastaan, kun lakka alkoi jähmettyä ja käyttö alkoi olla vaivalloista, eikä saanut enää siistiä jälkeä aikaan. Lisäksi loppui myös Mavalan vastaava.

Avonille tuli uusi Distillery -sarja, josta käytin geelimäisen yövoiteen pois. Tästä sarjasta on otettu ylimääräiset tuoksut pois, jätetty vain raaka-aineiden tuoksu. Tästä yögeelivoiteesta tykkäsin, imeytyi yllättävän hyvin. Voisin ostaa täysikokoisena, tämä sarja on myös hieman arvokkaampi.

Dermosilin uudehko Body & Mind -sarjan kasvo-ja vartalovoiteessa oli erittäin hyvä tuoksu. Greippiä ja inkivääriä, en ehkä ihan kasvoille tätä käyttäisi. Vartalovoiteena oikein hyvä!








Oliko joukossa tuttuja tuotteita?







16.10.2019

China Glaze - Pixilated ja Depend Miss Robot - 5083

Muutaman lakkaswatchit tähän väliin.

Dependin Miss Robot -sarjan lakkoja tuskin enää mistään kivijalkakaupasta saa, sillä jos en ihan väärin muista, olen ostanut sen viime vuoden puolella Lahdesta? Verkkokaupoista voi vielä tärpätä!







China Glaze - Pixilated, kynsillä kolme kerrosta.

Lakka on ollut osana Shades of Nude -kokoelmaa, tätä sävyä on kuvailtu "barely there beige" eli melkein, mutta ei ihan beigeksi. Omalle ihonsävylle tämä on aika vaalea ja sopii hyvin neutraaliksi lakkapohjaksi koristeille tai jos haluaa jotain pelkistettyä kynsille.







Depend Miss Robot - 5083, Cyber Gold.

Kynsillä kaksi kerrosta. Mustapohjainen lakka, jossa mukana kultaista shimmeriä. Lakka näyttää sen vuoksi ehkä hieman vihertävältä. Tämä on kyllä todella nätti sellaisenaankin :)











14.10.2019

Kynnet Halloweeniin 🎃

Kynsillä tänään hyvin helpot ja nopeat Halloween -teemaiset kynnet.

Pohjalla kaksi kerrosta Flormarin Over The Alps -valkoista kynsilakkaa, sitten töpöteltynä samaisen merkin Salmon Sashimia, lisäsin oranssin sekaan hieman valkoista, että väri olisi vaaleampi.

Water decalit ovat bluesean K099 ja tästäkin käytin viimeiset decalit pois 👍

Lisäksi vanha tuttu, China Glazen Fairy Dust, antamaan kimallusta.








Samat decalit ovat olleetk äytössä myös viime vuonna, postaukseen pääset tästä.








12.10.2019

Lakkalaatikkoon unohtuneet, osa 2 ◾ China Glaze - Glistening Snow

China Glaze Glistening Snow on vuoden 2012 Holiday Joy -kokoelmasta, joka oli nimensä mukaisesti vuoden 2012 joulukokoelma.

Lakka on hopeinen microglitter, jossa mukana holograafista microglitteriä.






Glistening Snow, kynsillä kaksi kerrosta ja Ciatén Gelology™ päällyslakka.








Lisäsin yhden kerroksen China Glazen Resting Grinch Face -glittertopperia antamaan lisää kimallusta ja vähän väriä.























10.10.2019

Wild & Mild - Blue Nun and Sinful Colors - Hottie

Wild & Mildin lakka kuuluu miun lakkaprojektiin ja täytyy sanoa, että se kyllä vajuu todella hitaasti alaspäin. Blue Nun on sen verran peittävä sävy, että sitä tarvitsee vain pari kerrosta, lyhyille kynsille riittäisi vain yksi. Pullomuoto on myös yksi osatekijä, sillä hyvinkin tasapaksu pullo vajuu hitaammin, kun ei ole selviä muotoja jos vertaa esim. Sinful Colorsin pulloon, jossa kapea kohta tietenkin vajuu nopeammin.

Ehkä ensi vuonna pääsen eroon tästä Wild & Mildin lakasta :D





Wild & Mild - Blue Nun, kynsillä kaksi kerrosta.

Sinful Colors - Hottie, kaksi kerrosta. Tämä on jäänyt aika vähälle käytölle, sillä tämän sinertävä pohja ei kovin useisiin lakkasävyihin sovi (omasta mielestä), vaan tulee aina laitettua joko sinistä tai mustaa.

Hottie on erittäin hyvä dupe OPIn Last Friday Night -lakalle, joka julkaistiin Katy Perry -kokoelmassa vuonna 2011.