30.10.2020

Revolution Beauty - ZAP-TASTIC

Revolution Beautyn tilauksessa nappasin muutaman kynsilakankin koriin, maksimissaan lakkoja saa olla 4 per tilaus, joten se kannattaa ottaa huomioon. Tämä ehto on heidän käyttämällään kuljetusfirmalla (Royal Mail). Omasta tilauksesta on jo aikaa, joten sekin voi olla toki muuttunut :D



ZAP-TASTIC, ei päällyslakkaa


ZAP-TASTIC on vihreä neon, joka peittää kolmella kerroksella jo itsestään kynnet. Tämän alle ei tarvitse laittaa valkoista lakkaa :) Näissä on myös leveä sivellin, jolla on yllättävän helppo levittää tasaisesti. Ilman valkoista lakkaa, tämä ei ehkä niin neon ole kuin voisi luulla, valkoisen kanssa väri olisi selkeästi kirkkaampi.

Kuivuu mattapintaiseksi, mutta kerkeää korjailla ennen kuin lakka kuivuu liiaksi. Työstöaikaa siis on.



ZAP-TASTIC, ei päällyslakkaa



Lisäsin päälle essencen black is back lakkaa ja Essien Glow Your Own Way, molempia lakkojen omilla siveltimillä. Essietä hieman vähemmän, että kimallus olisi kynsillä epäsäännöllisesti.











28.10.2020

Essie - Don't Be Choco-late

Essien Ystävänpäivä kokoelmasta ostin yhden lakan Citymarketin alesta, tosin silti hintaa jäi vielä 7 €. Lakkoja oli kuitenkin aika runsaasti silloin ostohetkellä, eiköhän ihmisiin ole sävyt kolahtaneet 👀


Swatchit kokoelmasta löytyy esim. Gingerly Polished -blogista. Sävyt oikeastaan kahta lukuunottamatta punaisia eri sävyissä, sitten löytyy violetti ja ruskea.




Don't Be Choco-late. Suklaanruskea. Lyhyillä kynsillä on varmasti peittävä jo yhdellä kerroksella!
Omilla kynsillä kuitenkin kolme, sillä lakkaus oli hieman epätasainen vielä kahden kerroksen jälkeen (oma moka) :D Tosin katsoin Frendien Bloopers -jaksoja samalla ja hieman lakkaustaidot kärsi nauraessa.







Don't Be Choco-late


Lisäsin kynsille kaksi kerrosta vielä ILNP Ferris Wheel flakieta, jossa on erivärisiä flakielastuja. Tässä on tietääkseni kirkas pohja, lastuja on lakassa niin paljon, että vaikea sanoa tarkkaan, kun ne muuttavat jo itsestään lakkapohjan väriä.













26.10.2020

Fruitylicious

Lokakuun viimeinen viikko! Ja kellojakin taas sai siirtää tunnilla taaksepäin.

Otin Boxycharmille hieman nopeamman toimituksen, täydellä seurannalla, mutta saa nähdä tuleeko vielä nyt lokakuun aikana perille. Toimitus maksoi 2 $ enemmän ja muutenkin toimitus oli taas hieman kalliimpi, tuntuu vaihtelevan melkein joka kerta nuo toimituksen hinnat :D






Kynsille päätyi essencen gossip girl. Lakkasin sitä sutjakasti kaksi kerrosta ja peittävyys on täydellinen! 

Gossip Girlin päälle laitoin yhden kerroksen KBShimmerin Prism Break holotopperia, joka todella sopii tuon harmaan lakan päälle. Ihastelin sitä hetken ja ryhdyin sitten hommiin, eli lisäsin tuttuun tapaan water decalit, tällä kertaa arkkina bluesea BLE379.





// essence - gossip girl, 2 coats.
KBShimmer - Prism Break, 1 coat.
Bluesea water decals BLE379.






24.10.2020

OPI Holiday 2020 Shine Bright - Heart and Coal swatch

Tänä vuonna OPIn joulukokoelma kantaa nimeä Shine Bright ja siinä on 12 eri sävyä, lakat saatavilla normaaleina, Infinite Shine sekä geelilakkoina.

The Happy Sloths -blogista näet kuuden lakan swatchit tästä kokoelmasta, joissa tämäkin lakka on esillä ja OPI Addict -blogissa on nähtävillä kaikkien sävyjen swatchit.


Heart & Coal


Heart and Coal, kaksi kerrosta. 

Sävyltään musta, holograafisilla glittereillä. Peittää hyvin kahdella kerroksella, mutta kuivuu tekstuurimaiseksi, joka näkyy helposti kuvissakin. Ne glitterit, jotka jäävät toisen kerroksen alle, näkyvät kuvissa kohoumina.

Tämä asia voi olla hitti tai huti, mutta vaatii kuitenkin ainakin pari kerrosta pääällyslakkaa, jos haluaa pinnasta tasaisen.


OPI Heart and Coal



Myönnän, ei ihan oma suosikkini tekstuurimaisuutensa vuoksi.



OPI Heart and Coal

Heart and Coal swatch




// New OPI Holiday 2020 is arrived! This year collection is: Shine Bright. 
Heart and Coal two coats and two coats of top coat. 




22.10.2020

Bats, pumpkins, and castle

Taas Halloween -teemalla mennään, ennen kuin on liian myöhäistä! Vaihtelun vuoksi tausta ei olekaan valkoinen, vaan harmahtava joka ei ihan imartele noita kurpitsoja. 






Kynsillä siis Flormar Urban Escape, kolme kerrosta.

Water decalit ovat WE0128, ehkä taas jotain ebay/Born Pretty Store -decaleita. Arkki on normaalia suurempi ja kuvioissa ei ole asettelua eli ne on arkissa sekaisin ja kuvoita on useampi kuin se 20 kuvaa.

Decaleiden laittamisen jälkeen, lisäsin yhden kerroksen ILNP Encorea.







// Flormar - Urban Escape, 3 coats.
Water decals WE0128, ebay/Born Pretty Store.
ILNP - Encore, 1 coat.






20.10.2020

Picture Polish - Meow

 Jatketaan miun Picture Polish ostoksilla jälleen :D  Älkää hätäilkö, ei ole enää kuin kaksi jäljellä, josta ainakin toinen on miulla itseasiassa joskus ollutkin.





Meow on julkaistu vuonna 2016 ja se on ollut osana bloggaajakokoelmaa, tämän lakan on suunnitellut nata3110nata, joka on kotoisin Ukrainasta.

Kynsillä kolme kerrosta, ei päällyslakkaa. Kuivuu tasapintaiseksi, sillä ei sisällä glitteriä vaan tuttua holograafista lastua, jota monessa Picture Polishin lakassa on.






Lisäsin päälle kultaiset water decalit, bluesean C064. Ja päälle tietty päällyslakan.







// Picture Polish Meow three coats, no top coat. 

// Picture Polish Meow + bluesea water decals C064 + top coat.





18.10.2020

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 55

Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) - 4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D



Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta.





Teksti kirjoitettu 13.10 jolloin tuotteet myös pistetty kierrätykseen.

Aiempi teksti oli kirjoitettu 9.9 eli nämä loppuneet ovat hieman reilu kuukauden ajalta. Tällä kertaa loppuneita ei kovin hurjasti olekaan! 




Harvemmin kynttilöitä esittelen, mutta tällä kertaa olisi taas aika. Molemmat kynttilät on Avonilta.

Sea Salt & Oakmoss oli ehkäpä liian merellinen ja raikas omaan tuoksuhermoon, en ostaisi uudelleen. 

Grapefruit & Pomelo puolestaan oli kivan hedelmäinen, tuoksun puolesta sopisi oikein hyvin kevääseen/kesäänkin! Voisin ostaa useammankin.






Kallos Banana hiusnaamio tuli viimeinkin tiensä päähän! Tämä litran purkki on hiusnaamioista pitävän unelma tai jos olet colour maskien käyttäjä ja tuunaat sävyjä mielesi mukaan, niin tämä on edullinen vaihtoehto. Litran purkilla on hintaa alle viisi euroa! Tästä riittää useammallekin henkilölle jaettavaksi, mutta mie käytin tämän yksin ja pientä kyllästymistä oli havaittavissa :D Banaanikarkkimainen tuoksu, ihan ok hiusnaamioksi, mutta ei riittänyt selvittämään hiuksia shampoon jäljiltä.

Yves Rocher Golden Tea -suihkugeeli. Tämän tuoksun suhteen olin kahden vaiheilla, se joko tuoksui hyvälle tai sitten ei. Teemäinen tuoksu, joten omia tuoksuhermoja tämä ei kutitellut. Omistin saman sarjan huulivoiteen ja siinä tuoksu oli ällöttävämpi, tykkäsin siis tästä suihkugeelistä enemmän.

Avon Senses Kir Royale -suihkugeeli. Marjaisa, hyvin geelimäinen koostumus joka ei valunut sen vuoksi sormien välistä. Tämä itseasiassa loppui jo aikoja sitten, täytin tämän pullon Dermosilin metsämansikka- suihkugeelillä, sillä sen pumppupullo ei toiminut. Molemmat oikein hyviä! Dermosilia tosin ei taida enää saada.

Zoella Beauty Make A Splash -pesuneste. Neste on kyllä väärä sana tätä kuvaamaan, sillä tuote on kiinteää, voidemaista :D Jättää ihon kosteutetuksi ja sopii hyvin koostumuksen vuoksi jalkojen sheivaukseen, sillä veden kanssa muuttuu hieman liukkaaksi, joten terä liukuu vaivattomasti iholla.




Dermosil Holly Jolly Salvia -käsivoide tuli 2019 joulukalenterista, hyvin yrttinen tuoksu. Käytin sinnikkäästi käsivoiteena, mutta lopussa sitten vartalolle. En ostaisi.

Sol De Janeiro Brazilian Touch -käsivoide. Tuoksu on todella huumaava, käytin tätä satunnaisesti ja olipa mukana miun Project 10 Uses -projektissa. Jäi silti noin puolet ja pursotin loput miun vartalovoiteen joukkoon, jossa se sitten meneekin helposti, kun tuoksu hieman hälvenee toisen voiteen vuoksi. Vinkkinä muuten, jos kyseinen merkki tuntuu hintavalta ja haluaisi kokeilla, niin treaclemoonin Brazilian Love -suihkugeeli tuoksuu aikalailla samalta :) 500 ml suihkugeeli on hinnaltaan alle 5 €.

Depend -kynsilakanpoistoaine, asetoniton, öljytön. Käytän yleensä kynsinauhaöljyä ennen lakkauksien poistoon, mutta tämän aineen kanssa se ei käy päinsä, kun molemmat hylkii toisiaan eikä lakkauksia saa kunnolla pois. Hylkäsin öljyn ja lakkauksetkin alkoi lähteä paremmin!

Moyra Keratin -kynnenkovettaja. Tämä jämähti pulloon! Aika runsaasti vielä jäikin, mutta en alkanut pelastamaan tätä, kun muitakin on jemmassa. Värjäsi omia kynsiä punertaviksi jatkuvalla käytöllä. Tämä tuli kylkiäisenä joskus CesarsShopilta, ehkäpä viime vuonna? En ostaisi.

Fancy Handy kosteuttava vartalovoide. Yh, ihan kammottava, muovinen tuoksu. Tästä oli käyttöelämys kaukana, jätti iholle myös tahmaa. Palleroisia sai myös painella ihoon, että ne hajosi. Ei enää ikinä!




Kasvonaamioita, kaikki oli oikein hyviä! Ei mitään valittamista näin kokonaisuutena.

Nivea Refreshing Cleansing Wipes, käytän pääasiassa swatchien puhdistukseen kädeltä ja tähän mennessä kaikki liinat on toimineet hyvin. Näissä ei ole mitenkään houkutteleva, niveamainen tuoksu. Se ainoa miinus.

Kicks Beauty -kosteuttavat laput. Kasvoille tarkoitetut laput, joita käytetään kasvojenpuhdistuksen jälkeen, ennen seerumia jne. Käytin satunnaisesti aamuisin ja iltaisin, tai pelkästään aamuisin/iltaisin. Tykkäsin kyllä ja vielä yksi purkki onkin jemmoissa.

Pepsodent -hammastahna. Suosikkimakuni niin purkassa kuin tahnassakin :P 






16.10.2020

Picture Polish - Winter & Merge

Tuli kesällä ostettua paikalliselta myyjältä Marketplacen kautta 64 € arvosta Picture Polishin lakkoja, hän möi niitä todella edulliseen hintaan (2 €/kpl), ihan koko summalla en tosin itselleni ostanut, vaan taisin tyytyä viiteen :D Loput lähtikin sitten muutamaan kohteeseen Suomessa, kun diilasin parille henkilölle lakkanannoja.



picture polish winter



Winter on julkaistu vuonna 2015 eli jo viisi vuotta on tästä vierähtänyt! Ilmestynyt ilmeisesti syksyllä, blogipostauksien perusteella. Koska eletään ihan eri aikavyöhykkeellä, niin toisinaan Picture Polishin lakkajulkaisut ei iske meidän alkavaan syksyyn/talveen, kun heillä siirrytään odottamaan kesää :D

Harmaa holograafisilla lastuilla.



Kynsillä kolme kerrosta + päällyslakka.


winter


Merge on julkaistu vuonna 2016, eli hitusen tuoreempi sävy merkiltä. Värikuvaukseltaan lakka on harmaa/ruskea, omaan silmään tässä on hieman molempia. Ei ole selkeä harmaa, mutta ei ruskeakaan. Sopii värinsä puolesta melkeinpä mihin vuodenaikaan vain ja sopiva pohja myös leimaukseen tai muuhun koristeluun.

Kynsillä kolme kerrosta, omilla kynsillä kuultaa kuitenkin vielä läpi lakkauskerrosten ollessa epätasaiset :D


merge

merge



Picture Polish Winter and Merge, three coat + top coat.





14.10.2020

Silmät pimeydessä, vol 2

Nämä samat decalit ovat pyörineet jo miulla useamman vuoden, viimeisin todistusaineisto on vuodelta 2017! Pääset siihen postaukseen tästä. Yksi täysi arkki näitä samoja vielä tosin löytyy, että ihan helposti en näistä eroon vielä pääse.

Hieman ehkä ovat kuivuneet tai sitten on laittajasta kiinni, sillä osa decaleista jäi reunoista koholle ja ne koholla olevat kohdat tuntee jopa kahden päällyslakkakerroksen jälkeenkin.





Pohjalla essencen black is back, kaksi kerrosta.
Lakkojen omilla siveltimillä taiteiltu, OPI My Boyfriend Scales Walls ja Flormar Salmon Sashimi, laitoin valkoista ensin, sillä muuten oranssi ei olisi mustalta taustalta näkynyt ollenkaan.

Water decalit ovat MILV S154.









12.10.2020

Boxycharm syyskuu 2020 - Glam Vibes

Syyskuun Boxycharm saapui miulle viime viikon keskiviikkona ja olen sitä tässä kerennytkin jo jonkin aikaa tutkiskella.

Boksin teemana oli Glam Vibes, mitä sieltä mahtoikaan tulla?






Sisältö:


Farmacy | Cheer Up Brightening Vitamin C Eye Cream With Acerola Cherry, ovh 45 $.
Alamar Cosmetics | Spanglish Pressed Pigment Palette, ovh 28 $.
Huda Beauty | Matte & Metal Melted Shadows, ovh 25 $.
Laura Geller | Lashboss Bold Mascara - Black,  ovh 24 $.
sfGLOW | Glam In Paradise Cannabis Sativa 3 - Piece Mask Set, ovh 18 $.



Yhteensä sisällön arvo 140 $ ~ 118,87 €.


Huda Beauty matte & metal melted shadows



Oooh, tämä oli itselleni boksin kiinnostavin tuote! Tulisipa joskus niitä duochrome -juttujakin boksista, merkillä tosin ei väliä, kunhan ois hyvä :'D 

Huda Beauty matte & metal melted shadows, kaksipäinen nestemäinen luomiväri. Mattasävy on oikeasti mattainen, nimeltään Private Jet ja metallinen sävy nimeltään Shimmering Sunset. Todella kaunis kokonaisuus!



Private Jet & Shimmering Sunset.
Laura Geller Lashboss




Laura Gelleriltä sapui musta ripsiväri, joka ei nyt oikein innostanut, onhan se "vaan" ripsiväri, mutta Alamar Cosmeticsin Spanglish luomiväripaletti sen sijaan kiinnostikin!

Paletissa on neljä mattaa ja neljä shimmeriä, sävyt Ponte Hyper, Guao ja Pero Like ovat pigmenttejä, loput luomivärejä. Paletin takana on myös vinkki, että shimmerit ovat parhaimmillaan käytettynä märkänä ja matat kuivina. Ihmettelinkin sävyjen nimien jälkeen olevia merkkejä :'D



Alamar Cosmetics



Alamar Cosmetics - Spanglish


sfGLOW -merkltä oli kolmiosainen naamiosetti, jossa oli perinteinen kasvonaamio, huulinaamio sekä silmänaamio. Kaikki on ilmeisesti folionaamioita, joten näitä on kiva kokeilla! Kasvonaamioita miulla ei olekaan enää kuin yksi jemmoissa, joten nämä tulee kyllä varmasti käytettyä.





Viimeisenä se tuote, jonka valitsin itse boksiin. Hajusteeton, silmänympärysvoide Farmacylta. Miulla on nyt yksi silmänympärysgeeli avattuna, sekä Tulan silmänympäryspuikko, joten tätä en vielä pääse korkkaamaan :D







Mitä mieltä boksista?



Osa tuotteista lähtee ilahduttamaan jotain onnekasta joulukalenterin tiimoilta, mutta kovin montaa niitä ei ole tällä erää ;) Toisaalta toivoisi, että tulisi edes hieman jotain sellaista mistä ei tykkäisi, alkaa tämän vuoden boksit olla jo aika lopussa ja muutama luukku kaipaisi täytettä, muutakin kuin esim. huulituotteita :D










10.10.2020

Spiders 🕸

Tässä kuussa vietetään Halloweeniä ja se on varma syksyn merkki! Suomessa tosin ei niinkään  kyseistä tapahtumaa vietetä, etenkään näinä aikoina (tai ei ainakaan mainosteta), mutta varmasti jotkut juhlivat siitä huolimatta.

Jälleen kerran käytin yhden puolikkaan arkin decaleita pois, jossa oli vielä erikseen viisi kappaletta hämähäkkejäkin, en kehdannut niitä jättää roikkumaan (heheh) ja tungin nekin vielä sekaan.






Kynsillä kaksi kerrosta China Glazen Ash & Burn -lakkaa, joka on vuoden 2018 Paint It Black -kokoelmasta. Lakassa on täysin musta pohja, jossa välkehtii kuparista glitteriä. Kuivuu hieman tekstuuriseksi, joten ainakin kaksi kerrosta päällyslakkaa on suositeltavaa. 

Water decalit ovat bluesean Y-022.









8.10.2020

Neutral, but sparkly!

Välillä hieman neutraalia kynsille ja tietenkin decaleita!

Näiden decaleiden kanssa sai hieman miettiä sopivaa lakkapohjaa, sillä kuvio on aika ohutta ja kukkien väritys on vaaleansininen, joka ei kovin hyvin erottuisi värillisistä lakkapohjista..




Laitoin pohjalle kaksi kerrosta essencen no make-up look -sarjan powdery beige lakkaa, joka kuivuu sellaisenaan mattapintaiseksi. Tällä lakalla saa hyvin peitettyä myös kynsien keltaisuutta tai muita värivirheitä, joten sopii myös hyvin sellaisenaan.

Lisäsin yhden kerroksen OPIn Tinker, Thinker, Winker? hololakkaa, joka ei yhdellä kerroksella peitä liikaa, vaan powdery beige näkyy silti vielä läpi ja lakkaus saa näin jotain ekstraa.

Water decalit ovat luultavammin tilattu ebaysta isossa setissä, näiden numero 1426. Näiden pieni miinus on se, decali useimmiten tarrautuu itseensä kiinni, jota saa sitten aukoa varoen. Aikalailla samalla tavalla kuin elmukelmun kanssa käy, eli hyvin ärsyttävästi :D










6.10.2020

Valkoisesta violettiin

 Kynsillä ei mitään erikoista, käytin näissä kynsissä valkoista, violetin eri sävyjä sekä hopeaa glitteriä.

Jokaista kynsillä kolme kerrosta, paitsi glitteriä yksi kerros.





Sävyt peukalosta pikkurilliin:

Flormar - Over The Alps.
Flormar - Lavender Relaxation.
Flormar - Awaken Your Senses.
Sinful Colors - Amethyst.
OPI - Vant To Bite My Neck?

Glitteriä tuomassa Essie - Set In Stones.







Vant To Bite My Neck? on sävyltään ehkä hieman liian tumma, ja se näyttää enemmän mustalta, mutta kyllä siinä violettia on! :D Pullossa violettisuus on havaittavissa paljon paremmin.








4.10.2020

Project 10 Uses Roulette - Ensimmäinen katsaus 👄

Aika katsoa ensimmäinen katsaus tähän projektiin, itse otan hieman hitaammalla tahdilla, enkä päivitä tätä kuukauden välein. Tuskin tulisin mitään tuotetta käyttämään sitä kymmentä kertaa kuukauden aikana :D 

Tämän projektin aloitusteksti on nähtävillä täällä.

Seuraava päivitys tulee luultavasti marraskuun puolella ja seuraava sitten vuoden 2021 alussa.



Projekti starttasi näillä tuotteilla



Aloitin kymmenellä tuotteella ja sain neljästä kymmenen käyttökertaa täyteen, nämä tuotteet olivat:

Sol de Janeiro Brazilian Touch -käsivoide
The Body Shop Aloe -päivävoide
Colourpop Super Shock Shadow sävy Moonwalk
Coloupop Super Shock Shadow sävy Like A Shot.


Like A Shot sävystä sain jopa pannunkin näkyviin! Tykästyin tähän aika paljonkin ja 10 + käyttökertaa tuli helposti. Tämä sopi käytettäväksi sellaisenaan tai lisäämällä Moonwalkia sai hieman rusehtavaa kultaisuutta mukaan. Helppo sävy pohjasävyksi muiden alle.

Sol de Janeiron käsivoidetta käytin käsille, sekä vartalolle toisen vartalovoiteen seassa :D Tämä on väriltään suht keltaista, joten jos käytät esim. puuvillahanskoja voi tulla värivirheitä hanskoihin.

Päivävoiteen kanssa oli alussa hieman hiljaisempaa, sillä en oikein välitä siitä. Omalle rasvoittuvalle iholle se on liian täyteläistä ja iho on todella rasvainen, vaikka annosteleisin vähän. Melkein jo puolet käyttökerrroista ja itseasiassa tulikin puolet, kun olin käymässä kotona ja otin tämän päivävoiteeksi mukaan.




Näissä tuotteissa tavoitteet täyttyivät


Mukana jatkaa siis kuusi samaa tuotetta, jotka olivat jo introssa ja ne ovat:


Violet Voss Essentials -paletin sävy Sand. Käyttökertoja 6.
Avon Color Trend Chubby Lipstick, sävyssä Orange. Käyttökertoja 3.
Buxom Full-On Lip Polish, sävyssä Dolly. Käyttökertoja 1.
Oriflame Swedish Spa Hand Soak. Käyttökertoja 4.
Rituals Glow Face Oil. Käyttökertoja 6.
Oriflame Everlasting Sync -meikkivoide, sävyssä Light Rose Cool. Käyttökertoja 5.



Nämä jatkaa yhä mukana



Uusia tuotteita tuli mukaan siis neljä! Ja ne ovat:

Colourpop Super Shock Shadow, sävyssä Thirsty Girl.
Beausta All In One Moisturizer.
Avon True Colour Glazewear Lipgloss, sävyssä Clear.
I Heart Revolution Bunny Stardust -paletti, otan tästä projektiin paletin ruskean sävyn. Näillä ei valitettavasti ole nimiä.





ColourPop Super Shock Shadow Thirsty Girl -sävyä on jonkin verran käytetty, joka alla olevassa kuvassa näkyykin. Hyvällä tuurilla tästä voisi tulla pannu näkyviin.

I Heart Revolution Bunny Stardust -luomivärinpaletin sävyt on swatchattu kädelle, muuten käyttämättömiä.

Beausta All In One Moisturizer on noin puolessa välissä, ehkä. Pakkauskoko 15 ml.
Tässä on yrttinen tuoksu ja hetken mietin mitä tämä muistuttaa ja tuli mieleen esse -tuotesarja, jota olen päässyt käyttämään about 4 vuotta sitten. Tässä voiteessa on samassa toner, essence ja lotion. Tuoksu jää leijailemaan iholle ja sen haistaa vielä muutaman tunnin päästä, hyvällä tuurilla tämän saisi loppumaan kokonaan kymmenellä käyttökerralla.

Avon True Colour Glazewear Lipgloss, sävyssä Clear. Olen metsästänyt essencen kirkasta huulikiiltoa, mutta se on aina loppu, olinpa tilaamassa jostain verkkokaupasta tai seison hyllyn edessä. Joten tilasin sitten Avonilta kirkkaan huulikiillon :D
Tämä on korkkaamaton tuote.




Toivon, että Oriflamen käsikylpy ja Beaustan voide tulevat loppumaan kokonaan projektin aikana, sillä niissä ei kovin runsaasti tuotetta enää ole. 


Ritualsin kasvoöljy tuskin loppuu, kun 10 käyttökertaa tulee täyteen. Se on aika öljyinen öljy, jota miun iho ei paljoa tarvitse. Vaikka käyttäisi vähän, lopputuloksena yleensä nukkumaanmennessä tyynyliina tarttuu kasvoihin kiinni.


alhaalla I Heart Revolution Bunny Stardust -paletin sävy, ylempänä ColourPop SSS sävy Thirsty Girl.