29.11.2018

Lähtölaskenta jouluun alkaa 1.12 klo 06.00!

Neljäs vuosi peräkkäin, kun blogissa on joulukalenteri Teille!

Tänä vuonna teemaa ei oikeastaan ole ollenkaan, mutta 25. päivän luukku putoaa pois, eli luukkuja on poikkeuksellisesti 24 kappaletta. Se toki ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö voittajia voisi olla kaksi kappaletta, syy tälle selviää ensimmäisen kerran luukusta numero yksi! ;)

Jokainen luukku aukeaa päivittäin klo 6.


Haluaisin kuulla mielipiteenne seuraavaan asiaan:
 
Haluatteko luukkujen olevan auki koko ajan, 24 päivän ajan VAI suljetaanko ne tiettynä kellonaikana/satunnaisesti?










 
Nähdään lauantaina!












26.11.2018

Ostoksia - Urban Decay, Avon, Oriflame, essence, Sally Hansen, Anastasia Beverly Hills, W7

Viimeinen normaalipostaus tälle vuodelle, seuraava tulee poikkeuksellisesti 29.11 eli välipäiviä tulee kaksi.

Tämä vuosi on hyvä lopettaa ostoksiin ja niitä taas riittää :D



Alla olevat tuotteet ovat Tokmannilta, Flormarin lakat olivat euron, joten ostin ne mitä miulla ei vielä ollut. Nämä on kyllä tosi hyviä!

Lisäksi essencen tuotesetti, josta löytyi irtoripset, ponnarit, highlighter, huulivoide ja tatuoinnit + tietenkin meikkipussi. Irtoripset lähtivät näistä eteenpäin (liima oli muuten mukana), muut jätin itselleni.







Carlsonilta essencen uudehkosta trend editionista pari kynsilakkaa, silikonimeikkisieni ja luomiväripaletti. Tarjouskorista EHS:n tehohoito hiuksille.






Thebos -verkkokaupasta tilasin W7 luomiväripalettitrion, joka oli kivassa tarjouksessa. Lisäksi ostin yhden W7 Glitter Pop! -huulipunan, joka on dupe mm. Ciatén glitter flip -punille. Tilaajalahjaksi valitsin vielä toisen samanlaisen, mutta eri sävyssä.

Kädelle swatchasin molemmat ja niissä Ciatén kimallus vei voiton. Kaikki kyllä jättivät pariksi päivää swatchjäljet kämmeneen :D Huulille en ole vielä W7 kokeillut, mutta Ciatésta en tykännyt, sillä siinä kimallus on aika huomaamaton, vaikka kuinka painaisi huulia yhteen.




Dusk till dawn,  On the rocks, Delicious


Oriflamelta tyynysuihke, pikakuivattaja sekä kasvonaamiotabletteja, joihin voi tehdä itse mieleisensä kombon haluamistaan seerumeista jne.

Lisäksi tilasin Power Shine huulipunan, olen jo pitkään sellaista halunnut, nyt sattui hyvä hinta ja kiva sävykin tarjoukseen, niin kotiutin. Näyttää kuvastossa todella kimaltavalta, mutta ainakin kädelle swatchattuna ei ollut niin raju :D




Yves Rocherille olen tehnyt parikin tilausta tässä ajan saatossa.

Vanulappuja lakkojen poistoon, kynsilakanpoistoainetta samaan tarkoitukseen sekä pari kynsilakkaa :D




Avonilta tilasin matkamukin, kultanaamion sekä hiusnaamion.

Hiusnaamio ollut kauan jo ostoslistalla, nyt sekin tuli mojovaan tarjoukseen :P





Lisäksi tilasin aktiivisuusrannekkeen ja Far Away -setin, johon kuului kaksi tuoksukynttilä ja yksi huonetuoksu.

Aktiivisuusrannekkeen pistin valitettavasti palautukseen, ranteeni ei tykännyt tuosta silikonirannekkeesta ja kahteen kohtaan tuli kuivia ihottumia, jotka ovat yhä :/






Ja Avonilta myöskin nämä seuraavat, yksi luomiväripaletti tosin lähti myyntiin, sillä se olikin täynnä shimmersävyjä (tuo nude).

Avonin kynsilakan tilasin kaverille lahjaksi, mutta se olikin niin hienon värinen, että tilasin myöhemmin myös itselleni :D






Hehehehehhee, siten pari Urban Decay -ostosta, jotka sattuivat silmieni eteen.

Huuto.netissä silmääni sattui Urban Decayn Naked Cherry -paletti, joka oli ostettu Kicksistä, mutta ei ollutkaan sitten mieluinen ja oli täysin koskematon (hinta 39 € + pkt).







Toiselta kosmebloggaajalta sitten kotiutui Urban Decayn Naked 3, jota oli hieman käytetty (hinta 25 € spk). Ei huonompi löytö!







Kicksistä Single Day -kampanjasta pienehköt ostokset, jotka oli kaikki jossain tarjouksessa.

Anastasia Beverly Hills Subculture -paletti oli puoleen hintaan, joten se lähti ostoskoriin :D
Essien lakkasetti oli ehkäpä myöskin osana tuota SD -kampanjaa, sen innoittamana sekin hyppäsi koriin.

Kynsilakat oli muistaakseni -20%?, joten ostin kaksi Sally Hansenin Color Therapy -lakkaa.






 
Huh, siinä tällä kertaa ja olkaahan linjoilla 29. päivä ;)











24.11.2018

Project Use It Up, osa 1

Intro -postaus nähtävillä täällä.

Muutama tuote on päässyt loppumaan ja näin ollen olen saanut ottaa uusia tilalle.





Projektissa on mukana seuraavat tuotteet:

 
The Body Shop Vitamin E -päivävoide, 50 ml. Päivävoiteesta näkyy jo pohja, jee!
 
Nivea Urban Skin Detox Night Gel Cream, 50 ml. Tästä olen tykännyt tosi paljon, on myöskin todella riittoisaa :D
 
Oriflame Blue Wonders -vartalovoide, 200 ml. Viime kesän kausituote tuoksuu suolaiselle merelle.
 
essence all about matt! waterproof fixing compact powder, 9 g.  Edellinen puuteri loppui, joten otin täysin samanlaisen uudelleen.
 
Jeffree Star Cosmetics Velour Lip Scrub Cherry Soda, 30 g.




 




Loccitane Verbena EdT, 100 ml. Tämä jäänyt aika huomiotta useammaksi kuukaudeksi, nyt olen innostunut käyttämään muita enemmän.
 
Zoella Beauty Blissful Mistful, 45 ml. Tässä tuoksuu muun muassa mansikka sekä greippi, pohjatuoksussa myski ja vanilja. Tätä suihkautan aina aamuisin, ennen kuin lähden ovesta ulos.
 
Avon Aloe & Cotton kasvosuihke, 100 ml. Alkoholiton kasvosuihke, jossa on raikas tuoksu. Näitä olen käyttänyt pari jo aiemminkin.
 
Biozell hoito- ja selvityssuihke hiuksille, 150 ml. Tämä kuluu hyvin tasaiseen tahtiin :D






Avon True NutraEffects -misellivesi, 400 ml.
 
Garnier SkinActive Refreshing botanical gel wash, 200 ml.
 
Nämä molemmat loppuu ehkä vielä tämän kuun aikana, jos ei ihan, niin melkein. Misellivettä voi kyllä riittää vielä joulukuullekin asti.






Loppuneita:

* The Body Shop Vitamin E -yövoide.
* essence all about matt! waterproof fixing compact powder, 9 g.
* Zoella Beauty Let's Spritz! Body Mist, 45 ml.
* Garnier SkinActive Micellar Cleansing Water.









22.11.2018

Takaisin jouluun 2017, mitä on vielä jäljellä joulukalentereista?

Ennen kuin aletaan avaamaan vuoden 2018 joulukalentereita, on hyvä kurkata mitä on vielä jäljellä vuodesta 2017.

Tulen näyttämään tänä vuonna tuttuun tapaan ainakin Instassa, Youtubessa sekä blogin Facebook -sivuilla luukut. Blogissa luultavasti sitten vasta, kun kaikki on avattu ja teen sitten isot koontitekstit jokaisesta kalenterista erikseen, kuten viimekin vuonna.

Viime vuonna miulla oli Dermosil, The Body Shopin Ultimate ja Rituals Exclusive (se halvin), voit linkeistä kurkata, mitä kaikista tuli.



 




Kahdessa ensimmäisessä kuvassa on ne tuotteet, jotka on avattu ja käytössä. Näistä ensimmäisenä loppuu joko Ritualsin kylpysuola (riittää yhteen kertaan) tai The Body Shopin -seerumi.

Hamassa tulevaisuudessa loppuu kasvonaamio ja huulivoide. Puhdistusvoi on myös aika riittoisaa :D

Myös Ritualsin kuorintahanska ja The Body Shopin hiuspanta vielä löytyy, muistaakseni myös kuorintahanskatkin on jemmassa.





Jäljellä on enää nämä kolme tuotetta + yksi The Body Shopin meikkituote; lip & cheek stain.

Kasvonaamio on varmaan ensi vuoden matkassa, sillä näitä ei kovin usein oikein voi käyttää. Dermosilin seerumi hyppää The Body Shopin seerumin saappaisiin, kunhan se loppuu eli on luultavasti jo käytössä, kun tämä teksti ilmestyy.





Tuotteita lähti useampi eteenpäin, ilman käyttöä muun muassa:

Dermosil: kynsilakat, yövoide käsille ja jaloille, roll-on hajuvesi, huulikiillot, glitterit, ponnarit, varpaidenerottelijat, viila ja taskuharja peilillä.

The Body Shop: meikkisivellin, glitterit, kynsinauhaöljy, iso manteli käsivoide, matte lip lacquer, silmänrajauskynä, Star stamp liner, milk & honey -vartalovoi.

Rituals: Ritual of Dao kynsibalsami (tätä kokeilin about kuusi kertaa) sekä Rituals Treat mandarin & yuzu -palasaippua.





 
Vieläkö sinulla on jotain tuotteita käyttämättä viime vuoden joulukalenterista?







20.11.2018

Oriflame Colourbox - Golden Dust, Ice Princess & Red Treasure

Oriflamelta tuli Colourbox -sarjaan kolme uutta sävyä joulukuvastoon.

Jokaisessa pullossa on 5 ml ja hinta 3,90 €/kpl.


Tämä on myös tämän vuoden viimeinen kynsilakkapostaus, jotka ovat oikeasti kynsillä. Koska kumpikaan käsi, tai oikeastaan kynnet, eivät ole täysissä ruumiin ja sielun voimissa.






Golden Dust, kynsillä kolme kerrosta + päällyslakka.

Ei ole peittävä, vaan kuultaa kolmellakin kerroksella läpi. Pitkillä kynsillä varmasti vielä enemmän. Toimii myös esim. mustan päällä, kuten kaikki nämä muutkin.

Lakka on täynnä pientä helmiäistä/shimmeriä ja lisänä hieman isompia glittereitä.






Ice Princess, kynsillä kolme kerrosta + päällyslakka.

Vaaleansininen lakka, jossa hopeista isompaa hilettä. Tämä oli kuvastossa sävyltään tummempi, mutta on livenä oikeasti vaaleansininen. Sopisi esim. Frozen -teemaan, lisäisi vain lumihiutaleet tai Olafin, niin teemakynnet olisivat valmiit!







Red Treasure, kynsillä kolme kerrosta + päällyslakka.

Seassa on myös pientä shimmeriä, näkyykin kuvassa, mutta on väriltään myös punertavaa. Koostumus on hieman sellaista jellymäistä, eka kerros muistuttaa hentoa hyytelökerrosta.







Alla olevassa kuvassa jokaista lakkaa mustan lakan päällä.
Mustaa yksi kerros, samoin värilakkaa.

Tuo punainen näyttää todella hienolta tummemman pohjan päällä!



Golden Dust, Ice Princess, Red Treasure










18.11.2018

China Glaze - Grinchworthy

China Glazen tämän vuoden joulukokoelma perustuu uuteen Grinch -animaatioelokuvaan, joka sai ensi-iltansa täällä meillä 9.11. Kokoelmaan kuuluu kahdeksan lakkaa.


Mie tilasin kokoelmasta kaksi, joista toinen nähdään nyt (ylläri) :D





Grinchworthy on todella herkullinen vihreä, jossa on mukana myös kultaa.

Kynsillä kolme kerrosta ja peittää lyhyet kynnet leikiten kolmella kerroksella, voi käyttää myös muiden lakkojen päällä, jolloin omasta mielestäni kulta on silloin hallitsevampi.

Vaikka kyseessä on glitterlakka, ei kuivu silti tekstuuriseksi, kuten yleensä, eikä tästä johtuen ime päällyslakkaa itseensä. Kuivuu aika sileäksi ja yksi päällyslakka kerros riitti tasoittamaan kynnen pinnan täysin.

Miulla kynsillä kaksi kerrosta päällyslakkaa, sillä yleensä glitterlakat lähtevät lohkeamaan aika nopeasti, etenkin tämän tyyliset, joissa hile on pientä ja tiheää.









Tykkäätkö sinä vihreän ja kullan yhdistelmästä?













16.11.2018

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 36

"Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) -4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D
Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta."



Ehkäpä tämän vuoden viimeiset loppuneet, ellen tee sitten joulukuun lopussa vielä ihan viimeistä. Mutta näillä puheilla ainakin viimeinen, sen näkee sitten :D
 
 
 


Dermosil Kosteuttava shampoo & hoitoaine. Tykkäsin niiden tuoksusta, jonka perusteella voisin ostaa täysikokoiset pullot, että saisi muuten vähän enemmän sanottavaa. Hoitoainetta on pieni määrä, joten se imeytyi melkeinpä kokonaan hiuksiin :D

Dermosil Kaura Vartalovoi ja Original Body Lotion. Tykkäsin yllättäen enemmän jälkimmäisestä! Sitä voisin ostaa isomman purkin, perinteisen voiteen tuoksu, esim. Helosan tai vastaava.

Dermosil Energizing -suihkugeeli. Tuoksu ei ole mitenkään erikoinen, mutta ostin tämän setin ulkoasun vuoksi (eikä tule sopimaan meidän suihkuhyllyyn sellaisenaan, vaan pitää siirtää pienempään annostelijaan).

Korres Basil Lemon -suihkugeeli. Tykkään enemmän Yves Rocherin vastaavasta, se on jotenkin raikkaampi, tämä jättää hiukan meh -fiilikset.

Yves Rocher Red Apple on toinen kausituote tälle joululle. Vihaan punaisia omenoita (traumat ala-asteelta, kun aina sai jouluomenan), enkä oikein syty tällekään, vaikka sisäisesti en voi tätä nauttia. Tykkään enemmän vihreistä omenoista ja niiden kirpeästä tuoksusta.

Rituals… Miracle Wipes 10 kpl. Viime vuoden joulukalenterista tullut, ihan kiva oli käyttää. Tarra pysyi hyvin kiinni, toki pyyhkeitäkin on vähemmän, että ei tule niin paljoa avaamistakaan.

Olikohan tämä Misshan näyte? Mutta kuitenkin, neljä eri vaihetta ja käytin tietenkin kaikki kerralla, enkä jättänyt toiseen/kolmanteen kertaan. Ihan mielenkiintoista oli kokeilla, aika parfyymimainen tuoksu.





Oriflame Swedish Spa -vartalonkuorinta. Tämä on uusittu tuote, miulla vielä vanhalla ulkoasulla tässä kuvassa (sekä jemmassa yksi). Käytän näitä käsienkuorintana, todella rouheita kuorintoja.

essence clean & go -kynsilakanpoistoaine. Tämä on sellainen sieniversio, johon on uitettuna kynsilakanpoistoainetta. Suosittelen lähinnä yksivärisille, ei glitteriä sisältäville taideteoksille, sillä aika nopeasti sieni murustuu sen jälkeen. Tykkäsin kyllä :) Kuuluu ilmeisesti 2 metrin hyllyyn, sillä Citymarketista tätä en löytänyt.

essence kisses from italy -käsivoide. Tässä oli niin ihana sitruunasorbetin tuoksu! Onneksi on vielä yksi jemmassa ;D

Mavala Minute Quick - Finish. Niin nähty näissä loppuneissa, että taidan lopettaa tämän osalta näiden keräilyn loppuneisiin.

essence aluslakka. Tähän jäi pulloon noin kuusi milliä, sillä se jähmettyi totaalisesti pulloon. Antaa kevyen sävyn kynsille samaan tyyliin kuin Essien Sugar Daddy.

Tony Moly Pokémon Kkobugi ja Fairi -käsivoiteet. Sininen tuubi tuoksui hieman kukkaiselle, mutta ei liikaa, oranssi tuubi oli verigreippi. Koostumus oli sopivaa, käytin näitä yökäsivoiteena.





Avon Care Green Tea -vartalovoide. Mukavan vihreä tuoksu, mutta ei liikaa. Muistuttaa tuoksultaan The Body Shopin Fuji Green Tea -sarjaa. Todella juokseva koostumus, joka yleensä sottaa korkin :D Purkin saa tyhjäksi helposti ja ostan kyllä uudelleen.

Cien Tangerine Splash -vartalonkuorinta. Todella herkullinen appelsiinintuoksu, tykkäsin! Onkohan tulossa pian uusia tuoksuja? Nämä olivat menneen kesän kausituote.

Rituals… The Ritual of Hammam musta saippua. Luin kerran kuvauksen, miten tätä oikeasti käytetään ja virallisesti tätä pitäisi hieroa iholle noin 5- 10 minuuttia, kuuman suihkun jälkeen. Käytin tätä kuorintahanskan kanssa ja kuorin ihan normaalisti eli noin vajaa minuutti kaikkinensa. Raikas, virkistävä eukalyptuksen tuoksu. Nimensä mukaisesti on mustaa väriltään.

The Body Shop Hawaiian Kukui -vartalovoide x 2. Kukkainen vartalovoide, joka ei tuoksultaan ihan omaan makuun ole, mutta tulipahan käytettyä pois. Nämä, sekä yllä mainittu Rituals tulivat viime vuonna joulukalentereista.

Oriflame TheONE -kynsilakanpoistoaine. Ostin kaksi pulloa tarjouksesta, normaalihintaisena en ostaisi, etenkin, kun pullossa on vain 75 ml. :D Violetista väristä plussaa!





Oriflamen vanha hoitoaine, jota ei enää tehdä (vieressä uusi pullokuosi ja nimi). Tykkäsin kyllä tuoksustakin, harmi, että uusi tuoksusarja tuli tämän tilalle.

Oriflame Love Nature Green Tea & Lychee -shampoo. Ihan ok, tuoksu on tässäkin selkeästi vihreä tee, pesi hiukset hyvin.

Avon Naturals grapefruit & passion fruit -hiusnaamio. Vaikutusaika 1-3 minuuttia, hedelmäinen tuoksu. Tykkään ja useamman olen näitäkin käyttänyt.





Oriflame Eco Beauty -kasvonaamio. Tämä oli oikein kiva tuttavuus ja toinen odottaa jemmassa, kunhan käytän muita välillä pois. Siinä voi hetki mennä :P Tuoksuu savelle ja tuo kylpylätunnelmaa kotioloihin.  Kuivuttuaan alkaa rapistua kasvoilta, jos ilmeilee/puhuu.

The Body Shop Vitamin e- yövoide. Viime joulun joulukalenterista tämäkin ja nämä on todella riittoisia, etenkin yövoide, joka on paksumpaa. Miulla kesti tämä käytössä noin 4-5 kuukautta.

Zoella Beauty Let's Spritz! -vartalosuihke. JEEE! Se loppui :D Tykkään tämän tuoksusta ja taitaa kuulua vielä myytäviin tuotteisiin, toisin kuin esim. Blissful Mistful, joka on saatavilla yleensä vain tuoksuseteissä. Kevyt tuoksu, makea. Miulta löytyy vielä minipullo tätä samaa.

Avon Clearskin -puhdistusvaahto. Tämä on vanha ulkoasu, sillä nykyään samainen tuote on läpinäkyvässä pullossa, idea kuitenkin sama. En osaa sanoa, onko näistä mihinkään, sillä en itse huomaa omalla ihollani näitä käyttäessä muutoksia.

Oriflame Optifresh system8 -hammastahna, en tykännyt. Nyt käytössä vihreä, herbal blend ja se on miun makuun enemmän, koska tykkään spearmintin mausta enemmän verrattuna tavalliseen minttuun.

Clarins Lip Comfort Oil - raspberry. Nämä ovat hyviä yöksi, sillä ravitsevat huulia. Oikein mainio myös ennen uloslähtöä, etenkin jos menee pitkiä matkoja töihin kävellen/pyörällä, suojaa hyvin kuivuudelta. Hieman tahmea, mukava vadelman tuoksu. Tämä vadelma ei kestänyt reissussa mukana, sillä vuotaa ikävästi.




Funky Cola -nestekäsisaippua. Herkullinen, mieto kolantuoksu. Riittoisa purkki ja edullinen!

essence all about matt! waterproof fixing compact powder, sama kuin se punainen, mutta tämä on vedenkestävä versio. Tykkäsin kyllä ja uusi on jo käytössä. Tosin, jos esim. kasvoille osuu isoja pisaroita esim. taivaalta tai meikinkiinnityssuihke ruikkii, niin tällöin ihonsävyä tulee näkyviin ja oikein kiva valkoinen rengas sen ympärille :D

Kaksi Tokmannilta ostetusta kasvonaamiosta käytin loppuun, en koe ostamisen arvoisena kuin tuon vaniljan suhteen, koska sen tuoksu on ihana :D

Pari pakettia vanulappuja, sekä vitamiineja.







Kasvonaamiosta en jaarittele suurempia. Kocostarin viipalenaamiot ovat ehdottomia suosikkejani näistä kaikista :)






 

14.11.2018

Ostoksia Lahdesta #lahtireissu

3.11 tehtiin puolison kanssa visiitti Lahteen, sillä se on jäänyt itselleni hieman tuntemattomaksi. Olen kerran aiemmin siellä käynyt, tai oikeastaan kahdesti, mutta toinen reissu rajoittui Messuhalliin. Useasti kyllä ajettu ohi :D

Kyseinen päivä sattui tietenkin myös pyhäksi, eli Pyhäinpäiväksi. Onneksi kuitenkin siellä oli liikkeitä auki, joihin melkein heti teinkin täsmäiskun. Hyvä niin, sillä moni liike meni kiinni klo 16, kauppakeskus Trio oli auki klo 18.






Pyörähdin The Body Shopissa ja sieltä tarttui mukaan hiuspanta, sekä lahjasetti. Kaupan päälle tuli yli 25 € ostoksiin palasaippua.

Näitä settejä ei ollut muina variaatioina, joten päätös oli sen osalta helppo. Mielenkiinnolla testailen tuota kasvosuihketta.





Tigerissa on pakko pyörähtää aina, kun tilaisuus siihen löytyy.

Kallein tuote oli muistivihko 4 €, muut 1 € kappale.






Muutama pieni ostos tarttui Kicksistä mukaan. Kicks Beauty -merkin meikkisieni, sekä kaksi Dependin kynsilakkaa.






H&M:ltä tuoksukynttilöitä, kosteuspyyhkeitä ja alennuksesta hyväntuoksuinen vartalovoide. Tuoksumaailma vartalovoiteessa on hieman laventelimainen.





Paperikuusta kuvioleikkureita :D Yksi arkki tarroja lähti myös matkaan, kun oli niin somia.




Sokoksilta on ilmeisesti Make Up Store poistumassa kokonaan, sillä Joensuustakin oli ständi hävinnyt ja kaikki oli alessa.

Lahden Sokokselta ostin Make Up Storen Rocket irtoglitterin, kun hintaa oli 5 €, alelaareista löytyi myös NYXin soft matte lip cream ja Essien Dressed to the Nineties -kynsilakka, myös 5 €.

Ainoa normaalihintainen oli Labellon huulivoide, sävyssä Rosy Nude :)









12.11.2018

China Glaze Paint It Black Halloween 2018

Parempi myöhään kun ei milloinkaan!

Tänä vuonna China Glaze lähestyi Halloweenia mustalla, jota löytyikin monenlaisella koostumuksella.

Tilasin omani TransDesign -verkkokaupasta, paitsi yhden sävyn pistin tilaukseen ebayn puolelta.










Maliboo-boo on musta, cremeä hieman ohuemmalla koostumuksella, oleva holo. Kynsillä kaksi kerrosta. Kuvissa päällyslakkaa, joka alussa hieman vei holoa himmeäksi, mutta se palautui jonkin ajan päästä normaaliksi.







Ash & Burn. Yllättäen mustalla pohjalla oleva lakka, jossa seassa kuparin ja kullanväristä glitteriä. Kynsillä kaksi kerrosta + päällyslakka.

Kuivuu hieman tekstuurimaiseksi, eli glitterit tuntuvat kynnen pinnalla.









Pret-A-Potion. Kirkkaalla pohjalla oleva musta glitterlakka. Todella peittävää jo yksinäänkin. Kuivuttuaan hileet eivät ihan mattapintaistu, sillä ilman päällyslakkaakin näkyy pientä "kiiltoa".
Alla Avonin Coral Reef -kynsilakkaa kaksi kerrosta. Päällä yksi kerros Pret-A-Potionia.

Huomasin töissä ollessani, kun valo osui sopivasti kynsiin, että tässä on kuin onkin lisäksi vihertävää hyvin pientä kimallusta seassa :D Nyt kun tarkkaan katsoo, niin nimettömässä näkyy yksi säihke.







Shadies & Gentlemen. Musta matta. Kynsillä kaksi kerrosta. Hieman raidoittuu ja ekalla kokeilulla aluslakka aiheutti isoja railoja, kun otin aluslakan pois, lakka levittyi siististi. Ei kuivu salamannopeasti, mutta aika pian kuitenkin.








Night and Slay. Mustapohjainen hologlitterlakka. Miulle sattui paksuuntunut yksilö jo valmiiksi, sillä mitä muiden liveswatcheja olen nähnyt, niin heillä koostumus on ollut sulavampaa ja ohuempaa.

Kynsillä kaksi, oikein paksua kerrosta + päällyslakkaa saman verran. :D On kuivuttuaan tekstuurinen, glitterien vuoksi. Glitter leviää joka paikkaan, eikä meinaa liikahtaa, kun siistin..







Wicked Liquid. Mustalla pohjalla oleva shimmer. Shimmer vaihtaa väriä kuvakulmasta riippuen vihreään ja kultaiseen. Kynsillä kaksi kerrosta. Ei tarvitse pohjalakkaa esim. mustaa alle, sillä peittää hyvin itsestään.

Kuivuu hieman mattaiseksi, kuvissa päällyslakka.









Siinä oli koko komeus :D Mikä oli sinun suosikki, vai oliko mikään?