30.9.2020

Syksyiset lehdet

Syyskuun viimeinen päivä! On se hurjaa, sillä ei ole pitkä aika kun saa jo valmistautua siihen, että kädet eksyvät avaamaan joulukalentereiden luukkuja. Lisäksi jännitystä tuo se, kun arvuutellaan milloin mahtanee sataa ensilumi?

Näihin kynsiin sattui myös yksi error, kun pikkurillin decali meni väärinpäin! :D





Pohjalla Depend 632, kaksi kerrosta.
Water decalit ovat numerosarjalla STZ-859.

Lisäsin vielä ripauksen Essien Glow Your Own Way -glitterlakkaa.







28.9.2020

Flormar -Sepia Memories, CND Creative Play - Glittabulous & blusea water decals Y002

Olen yrittänyt käytellä water decalien jämiä pois ja kolme arkkia olenkin saanut jo tyhjäksi. Jostain syystä loput 10 kuvaa jää aina roikkumaan pitkäksikin aikaa, eikä niitä tule käytettyä :D Onneksi mikään ei ole vielä kuivunut, vaikka en niitä alkuperäisissä pakkauksissa säilytä, vain se suojamuovi päällä. 






Näihin kynsiin tarvittiin seuraavat tuotteet:


Flormar Sepia Memories, kaksi kerrosta.
Bluesea water decals Y002.
CND Creative Play Glittabulous.


Meinasin levittää Glittabulousta koko kynnelle, mutta on se kuitenkin sen verran hallitseva, vaikka glitteriä ei kovin runsaasti tule, joten päädyin töpöttelemaan lakan omalla siveltimellä hieman decaleiden päälle ja sivuun.









26.9.2020

Despicable Me / Itse Ilkimys

Olin ihan 100 % varma, että näillä samaisilla decaleilla tehdyt kynnet löytyvät blogista, mutta en kyllä niitä löytänyt.

Mutta, näissä on käytetty bluesean K256 water decaleita. Decalit ovat valkoisella pohjalla, joten nimettömän valkoista tekstiä ei näe kuin vasta silloin kun decalit laittaa veteen, samoin pikkurillin valkoinen kehä Grun takana.





Peukalossa ja keskisormessa Flormar Over The Alps, kaksi kerrosta.
Muissa Flormar Lemoncello, kaksi kerrosta.

Lisänä kaksi kerrosta Essie Speed Setter -päällyslakkaa.






Hi!








24.9.2020

Depend Modern Legacy - 632 & 630 swatches

Ostin Dependin Modern Legacy -kokoelmasta muutaman lakan, sävyt olivat mielenkiintoisia ja joita ei ihan joka päivä tule ostettua. En löytänyt näille googlettelemallakaan nimiä, joten numeroilla mennään!




Depend 632




Sävy 632 on mielenkiintoinen väriltään, väittäisin, että omista kynsilakoista ei vastaavaa löydy. Mie en tiedä mikä tämä on väriltään, vaaleanruskea, jossa ripaus harmautta?
Tässä on hieman harmahtavaa ja rusehtavaa, tietyllä tavalla muistuttaa maitokahvia, mutta aavistuksen vielä tummempana, tai maitosuklaata, mutta vaaleampana :D


Peitti kahdella kerroksella, joka ei aina ole itsestäänselvyys vaikka kuinka merkintöjä pulloissa katsoisi. Harvoin yksi kerros näissäkään riittää, mutta kaksi kerrosta riitti tässä tapauksessa oikein hyvin, yleensä olen joutunut laittamaan kolme.




Depend 632

Depend - 632

632


Sävy 630 on todella raikas vihreä. Kuvissa näyttää hieman tummemmalta ja tunkkaisemmalta, kuin mitä livenä. Sävynä juuri sellainen jolla voisi lakata kynnet Pyhän Patrickin päivänä ja koristella vielä esim. apilakuvioilla.

Kynsillä kaksi kerrosta ja hieman erottuu omissa kynsissäni vapaankasvun rajat.


Depend - 630

630

630








22.9.2020

Ostoksia - MakeUpShop, The Body Shop, Sokos, Revolution Beauty, Avon

 Katsellaan näin tiistain kunniaksi hieman ostoksia about 4 viikon ajalta.


Aloitetaan MakeUpShopin tilauksella, josta pääasiassa lähdin ostamaan uusia essencen Hello, Good Stuff! -kokoelman tuotteita.

Kasvosuihkeita oli jo ennestään useammaksi vuodeksi, mutta ostin silti kaksi lisää. Näissä on 50 ml. Voidaan käyttää sekä kosteuttamaan, että raikastamaan  kasvoja tai kiinnittämään meikin. Lisäksi nappasin vielä saman kokoelman seerumin matkaan.

Kaksi silmänrajauskynää, toinen on hieman sinapinvärinen (tuo neon), mutta kuitenkin enemmän kellertävämpi ja toinen on kultainen. Sävyt #neonlove ja Gold Bling.

Wet'n Wild Megalast Matte huulipuna, sävyssä Bare It All ja essence Stay 8 H Matte Let's Chill.


essencen Hello, Good Stuff! -sarjasta meinasin ostaa sävytetyn päivävoiteen ja skippasin sen, sain kuitenkin tilauksen mukana näytekoon ja onneksi en ostanut, sillä sävy näyttää todella tummalta ja keltaiselta! Kasvovoiteita oli vain kaksi eri sävyä ja tämä oli niistä vaalein, sävy 10 Light

Tilauksen ylittäessä summan xx sai valita tietyistä tuotteista ilmaiseksi yhden ja nappasin Makeup Revolutionin huulipunan, sävy Lady.





The Body Shopilta ostin joulukalenterin, joka nähtiinkin joulukalenteritekstissä. Ostosten yhteydessä sai kanta-asiakaskorttia vilauttamalla yli 50 € ostoista meikkipussin ja 3 matkakokoista tuotetta kylkiäisenä. 

Tuotteet olivat British Rose -suihkugeeli, Hemp käsivoide ja Shea vartalovoi.





Sokoksen Kutsu Kauneuteen -päiviltä tilasin Garnierin kasvonaamion, Doven suihkumoussen ja Loccitanen kasvoputsarin, näistä sai kaikista 20 % alennuksen. Essien lakka oli 9,90 € tarjoshinnalla, joten siitä ei enää alennuksia saanut. 

Essien kynsilakka sävyssä don't be spotted.





Avonin tilaus syyskuun kuvastosta.

- Avon Senses Lazy Daze ja Cactus Ridge 250 ml suihkugeelit 1.95 €/kpl (s.14-15).
- Avon Anew Even Texture & Tone Multi-Acid 5 -uudistavat kuorintalaput 7.50 € (s.16).
- Avon Cannabis Sativa Oil -puhdistusöljy 6.45 € (s. 56).
- Avon True Colour Glazewear -huulikiilto, sävy Clear 4.25 € (s. 117).
- Wild At Heart -sukat 5.95 € (s.156).
- Avon Care Kosteuttava hiusnaamio avocadolla 1.95 € (s.212). 
- Avon 360 Nourishment -ravitseva hiusseerumi 3.75 € (s. 215).

Demotuotteena, tulossa lokakuun kuvastoon:

- Avon Color Trend Semi Matte- huulipuna, sävyt Nude Rose ja Light Pink, 4.95 €.
- Avon Footworks Vanilla Berry -jalkavoide 4.95 €.


Avon Color Trend huulipunissa on vaniljainen tuoksu, muistuttaa hieman MACin huulipunien tuoksua.






Revolution Beautylta niitä meikinkiinnityssuihkeita ja yksi kasvosuihke, lisäksi luomiväripaletti. Tilasin myös magneettipaletin ja toisessa tilauksessa oli lisäksi kynsilakkoja, näitä ei kuvissa nähdä :D











20.9.2020

Lakkalaatikkoon unohtuneet, osa 6 ◼ Orly Rock-It

Nyt mennään taas muistojen äärelle, sillä lakkalaatikkoon unohtuneet sarja jatkuu Orlyn Mineral Fx -kokoelmassa tulleella lakalla. Kyseinen kokoelma on ilmestynyt vuonna 2011, joten pieni hetki on siitäkin vierähtänyt.







Rock-It, voimakas punainen shimmer, jossa näkyy myös kultaa. Kultaisuus näkyy parhaiten pullossa sillä vaikka kuinka sormia kääntelee eri kulmiin, ei kultaisuutta oikeastaan näe laisinkaan. 

Nämä on (ainakin osa) ohuita koostumukseltaan, mutta peittävät kuitenkin todella hyvin! Miulla on kolme kerrosta, eivätkä pikakuivattajastakaan olleet moksiskaan. Nyt on parin päivän sisällä kärjet alkaneet kulumaan, mutta muuten on vielä moitteettomassa kunnossa.










18.9.2020

Joulukalenterit 2020 (päivitetty 26.10 Nordicfeel)

 Teksti sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkaamisesta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pientä komissiota. Mainoslinkit merkitty * -etuliitteellä.



On taas se aika vuodesta, kun joulukalentereita alkaa juosta näyttöpäätteittemme syötteissä ja eräänlainen kilpailu alkaa. Osa kuluttajista ottaa riskin ja jättää kalentereiden ostamisen viime tippaan, mutta yleensä parhaat on jo viety päältä, toisinaan jotkut kalenterit jäävät huomiotta kaupan hyllyyn ja niistä voikin tietyissä ketjuissa olla joulun lähestyessä hyviäkin tarjouksia esim. viime vuonna Lumene ja essence.


Olen ottanut suurimman osan tiedoista Beauty Advent Calendars -sivustolta, jossa on kattavat tiedot kalentereista, mutta huomioi, että sivulla on poikkeuksetta kaikissa sisältö näkyvissä jo aloituskuvissa.


Aloitetaan katsomaan tarjontaa! Lista päivittyy sitä mukaa, kun kalentereita tulee tarjolle. Kannattaa huomioida myös mahdolliset ennakkomyynnit ja se, että suurimmassa osassa kalentereiden kuvia on tuotteita esillä eli mahdollisuus spoilaantumiseen on tavalla tai toisella suurehko.





The Body Shop toi markkinoille jälleen kolme erilaista kalenteria, eri hintaluokista:

- * Make It Real Together Advent Calendar 79.00 €.

- * Make It Real Together Big Advent Calendar 99.00 €.

- * Make It Real Together Ultimate Advent Calendar 149.00 €.



Lookfantastic, LOPPUUNMYYTY!


- Hinta 95 € (arvo yli 500 €).

Jos olet Lookfantastic Beauty Boxin tilaaja, saat kalenterin hintaan 80 €. Jos haluat saada 15 € alennusta kalenterista, liittymällä Beauty Boxin tilaajaksi 3,6 tai 12 kk tilauksella ja lisäämällä koodin ADVENTNEWSUBS kassalla, saat kalenterin hintaan 80 €.


Lookfantastic, muut merkit.

- NUXE Beauty Countdown Advent Calendar 66.95 €. Ennakkotilattavissa.
- Rituals 2D 67.95 €.
- Shiseido Exclusive 118.95 €.
- Molton Brown 197.95 €.


Coolstuff, näet kaikki kalenterit tästä. Listasin vain itseäni kiinnostavat alle.

- Ramlösan Lakritsitehtaan joulukalenteri 44.90 €.

- Technic Keep Calma LlamaKeep Calma Llama 19.90 €.

- Wally and Whiz viinikumikalenteri 42.90 €.

- Bomb Cosmetics 69.50 €. Tämä on vuoden 2019 kalenteri (sisältö on kuitenkin sama myös tänä vuonna).

- Wally & Whiz viinikumikalenteri XXL 199.50 €.


Cult Beauty, myynnissä nyt!

- 199 £ (arvo 930 £), noin 223 €. Yhteen kalenteriin on piilotettu 1000 £ arvoinen lahjakortti.

Viime vuonna kalenterit myytiin loppuun kahdessa tunnissa, joten nytkin saa olla nopea.


Sokos

- NYX Professional makeup Diamonds and Ice Please 51.90 €.

- Nivea 39.90 €.

- Lumene 89.90 €.

- Biotherm 74.90 €.

- Clinique 96 €.

- Loccitané Classic 59 € (toiset kaksi ei myynnissä verkossa).

- Origins 85 €.



MakeUpShop

- essence Ho Ho Home for x-mas 29.99 €.

- essence The x-mas countdown diy 23.99 €.




Feelunique, tulossa myyntiin 5.10.2020

- Feelunique Beauty Advent Calendar 101.46 €. Arvoltaan yli 250 £ ja yhteen kalenteriin on piilotettu 1000 £ arvoinen lahjakortti.

- Lumene 102.49 €.
- Charlotte Tilbury 171.00 €.
- Rituals 2D 68.29 €.
- Benefit 66.69 €.
- Decleór 96.90 €.
- OPI 75.13 €. 
- Molton Brown  199.50 €.


Glossybox.

- Kalenteri on tullut myyntiin tilaajille 9.9 ja yleiseen myyntiin 12.9. Hinta 99 € (sisällön arvo jopa 510 €). Kannattaa huomioida se, että Glossyboksia tulee myös muihin maihin ja sisältö saattaa olla eri maissa erilainen eli jos näet jostain kalenterin sisällön esim. UK -version, niin se ei välttämättä täsmää meidän version kanssa.


Yves Rocher.

- *Adventtikalenteri 49.90 €.


Lumene.

- Pohjoinen kauneusjoulukalenteri 89.90 €.


Catrice, tulossa myyntiin syyskuussa.

- Catrice DIY -kalenteri, tuotteet laitetaan itse pusseihin. Hinta arviolta 39.95 €.


Partylite.

- Tuikkiva joulukalenteri 24.90 €. Partylite lopettaa toiminnan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, joten saatavuus heidän tuotteille tulee olemaan aika haasteellinen, nyt saisi vielä viimeisen kerran tilata omia suosikkejaan. Toiminta loppuu meillä Suomessa marraskuuhun 2020.


Nordicfeel.

- Nordicfeel on tänä vuonna lähtenyt mukaan kalenterien maailmaan ja heiltä ilmestyi oma. Kalenterilla on hintaa 119.95 €. Arvoltaan jopa 305.50 €.

- Essie 76.50 €.

- Lumene 86.95 €.

- Yankee Candle 89.95 €. Tämä kalliimpi versio sisältää votiiveja.

- Yankee Candle 46.95 €. Tästä edullisemmasta löytyy tuikkuja.



Katso muut kalenterit täältä.



essence

- Ho Ho Home for Xmas 24,99 €. Ei tietoa vielä, missä maissa kalenteri julkaistaan. Tietoa kalenterista spoilauksien kera löytyy täältä.


LUSH UK, ennakkotilattavissa.

- Täysin vegaaninen joulukalenteri LUSHilta, hinta 185 £.  Kalenterit toimitetaan marraskuussa tilaajille. Yleensä kalenteri on tullut myyntiin myös Suomeen, siitä ei vielä tietoa.


Rituals.

- Exclusive 2D joulukalenteri 65.90 €

- Deluxe 3D joulukalenteri 98.90 €.



Kosmeti4less.


- Revolution The Advent Calendar 59.99 €.

- essence DIY Advent Calendar 19.95 €.

- essence Ho Ho Home for x -mas 24.95 €.

- Catrice DIY Advent Calendar 34.95 €.




Kicks.


- *Lumene Beauty Advent Calendar 89.90 €.

- *Depend 36.90 €.

- *Biotherm 75 €.

- * Kiehls 99 €.

- * 24 Days of Beauty by Kicks 54.90 €.

- * Yves Saint Laurent 280 €.

- * Lancomé 170 €.

- * Benefit Shake Your Beauty Gift Box  71.92 € (huom! vain 12 päivää!).

- * Clinique 96 €.

- * Rituals The Ritual of Advent 2D 65.90 €.

- * Real Techniques 24 Days of Disco 79.90 €.

- * Giorgio Armani 440 €.

- * MAC Boom Boom Wow 160 €.

- * Babor 94.63 €.





Revolution Beauty.


- Makeup Obsession Count On Me -joulukalenteri 54.99 €.

- Makeup Revolution -joulukalenteri 59.99 €.


Lyko. Osa kalentereista ei vielä myynnissä.

Suosittelulinkki Lykolle, sie saat 10 € alennusta ja mie 5 € lahjakortin, kun käytät tätä linkkiä ja lisäät oman sähköpostiosoitteesi. Vain uusille tilaajille.




- * W7 Beauty Blast 28.50 €.

- * Lyko Starshine! Bright Wishes from Lyko LOPPUUNMYYTY!

- * Makeup Revolution 57.50 €.

- * Essie 76.90 €.

- * Rituals 2D 62.50 €.

- * Biotherm 72.50 €.

- * Hey MAN! - Jolly Wishes from Lyko 67.50 €.

- * Real Techniques 76.90 €.

- * NYX Professional Makeup Diamonds & Ice Please 76.90 €.

- * Lumene 86.50 €.

- * Babor 95 €.

- * Yankee Candle Advent Book 95.50 €.

- * Camilla Pihl Cosmetics Skin 12 Days of Christmas 96.50 €.

- * Luxury! Sparkling Wishes from Lyko 95.90 €.

- * Lancome 146.32 €.

- * Yves Saint Laurent 279.50 €.

- * essence DIY 24.50 €.

- * essence Ho Ho Home for Christmas 30.50 €.

- * Catrice DIY 40.50 €.


Eleven.fi.


- * Eleven julkaisee tänä vuonna heidän oman joulukalenterin vuoden tauon jälkeen. Hinta 124,95 € €, arvoltaan 305 €. Tänä vuonna kalenterin sisältö sujautettu silkkipusseihin ja koko setti tulee vaaleanpunaisessa toalettilaukussa. Myynnissä nyt!

- * Rituals The Ritual of Advent 2D 62.95 €.

- * Lancome 178.95 €.

- * Yves Saint Laurent 273.50 €.

- * Biotherm 70.50 €.

- * Babor 85.95 €.

- * Loccitane Classic 57.95 €.

- * Locciatne Premium 115.50 €.


Loccitane.

- Loccitane Classic 59.50 €

- Loccitane Premium 119 €.

- Loccitane Ultimate 139 €.


Tokmanni.

- Catrice DIY 39.95 €.

- Lumene 79 €.

- essence Ho Ho Home for X-mas 29.99 €.

- essence DIY 23.99 €.

- Nivea 49.90 €.

- Kauneusjoulukalenteri 14.90 €.

- Sence kosmetiikkajoulukalenteri 17.90 €.






16.9.2020

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 54

Teksti sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkaamisesta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pientä komissiota. Mainoslinkit merkitty * -etuliitteellä.



Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) - 4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D


Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta.



Teksti kirjoitettu 9.9 jolloin tuotteet myös pistetty kierrätykseen.

Aiempi teksti oli kirjoitettu 10.8 eli nämä loppuneet ovat melkein kuukauden ajalta.




Taas on pienetkin kasvonaamiojemmat käytetty, tilasin tosin Sokoksen Kutsu Kauneuteen päiviltä yhden, mutta ei se yksikään pitkään kestä :D

*Nivea Q10 Energy kasvonaamio ei istunut miun kasvojen muotoon kovinkaan hyvin, se oli ehkä suunniteltu hieman pidempi- ja kapeakasvoisille. Tässä oli myös erillinen sininen suojakalvo, joka otettiin pois, näissä kangasnaamioissa kyseinen suoja on aika turhake, sillä yleensä kankaiset naamiot eivät hajoa käsittelyssä toisinkuin esim. hydrogel -naamiot.

*Garnier Vitamin C Shot oli itsesekoitettava, joten sen kanssa sai leikkiä pientä kemistiä. Pussi taiteltiin ohjeiden mukaan ja neste sitten rikkoi sinetin, josta se valui naamioon. Seerumia on todella paljon, joten ihan kaikkea ei voi imeyttää kankaaseen. 

Mizon Hyaluronic Acid ja Herb -naamiot olivat taattua Mizonia. Ohuehkot naamiot, jotka istuvat kasvoille hyvin. Miun pitää jokaisesta naamiosta leikata silmien välistä kankaaseen kolo, eikä nämä tehnet poikkeusta.

Garnier Nutri Bomb sisälsi nimensä mukaisesti maitomaista seerumia, jota oli myös runsaasti. Itse jouduin valuttamaan hieman nestettä pois kankaasta, sillä muuten se olisi valunut kaulaa pitkin alas. 

SNP erottuu kyllä naamiolaatikosta, on myös muita massiivisempi pakkauskooltaan. Ostin siis lähinnä ulkoasun takia, kun oli niin cool! Ihan kelpo kasvonaamionakin :D




*Budgie the apple cider scrub tuli ostamassani matkasetissä 100 ml koossa. Ihan runsas matkakoko, täysikokoinen tuubi on kooltaan 125 ml! Tässä on tuoksuna persikka, mutta itse haistan lähinnä omenasiiderin. Olen useamman näitä käyttänyt ja pitäisi ostaa kyllä uudelleenkin, kun tämä oli viimeinen.

Oriflame Feelgood. Be Happy -suihkumousse. Tulee täyteläisenä vaahtona ulos, tuoksu on todella lähellä The Body Shopin Satsuma suihkugeeliä. Vaahto on myös aika kestävää, ei ole niin huokoista kuin esim. käsisaippuoissa, jotka tulevat vaahtona.

Herbal Essences White Strawberry & Sweet Mint -shampoo. Pesi hiukset todella puhtaiksi, ei ihan ehkä narskuviksi, mutta ei ollut kaukana. Tarvitsee hyvän, kosteuttavan hoitoaineen/hiusnaamion seuraksi. Tuoksuu Amppari -mehujäälle :P

Avon Today Tomorrow Always -suihkugeeli, joka on siis jatkumoa samannimiselle hajuvedelle. Tämä on ollut jemmoissa miulla jo vuosia! Mutta sain käytettyä tämän Instagramissa pyörivän suihkugeeliprojektin myötä. Aluksi en tälle oikein syttynyt, mutta loppupeleissä olikin oikein kiva, tuoksu jäi hieman iholle, mutta ei häiritsevästi. Näitä suihkugeelejä ei kovin usein kuvastoissa ole, mutta satunnaisesti kyllä. Voisin ostaa jonkun muun tuoksun vastaavan.





*Lumene Puhdas Syväpuhdistava kasvovesi. Tämä oli miulla aamuisin käytössä kasvojenpuhdistuksen jälkeen. Riittoisa, etenkin kun käytti vain kerran päivässä. Kesällä oikein hyödyllinen, kun kasvot rasvoittuvat enemmän ja saa kasvot täysin puhtaaksi. Talvella en ehkä käyttäisi.

Fancy Handy Face Cleansing Foam. Isoin pettymys tuli jo heti alkuun tuoksusta, kun luulin tämän tuoksuvan pehmoiselle puuvillalle sisältämänsä öljyn vuoksi, mutta ainesosalistassa on myös piparminttua, jolle tämä sitten eniten tuoksui. Höttövaahto, joka hajoaa iholle hierottaessa. Oli mukava testata, mutta suosikkia tästä ei tullut.

Avon distillery Clean Break Cleanser. Balmimainen putsari, joka muuttuu maitomaiseksi veden kanssa huuhdottaessa. Isoin miinus oli tuoksu, joka tulee tuotteen raaka-aineista, muistuttaa esim. kalankäsittelyn jälkeen jäävää aromia, jota ei saa käsiä pesemällä pois. Tuoksu oli siis tympeä ja ärsyttävä :D

Kicks Beauty Moisture Pads 50 kpl, tuli ostettua alennuksesta ja ostinpa vielä pari lisääkin. Käytän näitä satunnaisesti aamuin ja/tai illoin antamaan lisäkosteutusta kasvoille ennen kuin lisään seerumin. 





essence I love extreme volume -ripsiväri. Tällä tuli välillä sottaiset ripset ja välillä ihan hyvätkin. Useimmiten sai pyyhkiä ripsivärin massaa pois, että jälki olisi hieman siistimpää. Tämä tuli viime vuoden joulukalenterista, en ole ihan näin ison harjan ystävä.

Glisten & Glow CTRL + ALT + DEL -lateksi. Tätä sai käytettyä hieman yli puolen välin ja sitten kuivui, en ostaisi tätä veriota, vaan kallistuisin edullisemman Moyran puoleen.

Orly Liquid Vinyl -kynsilakka. On uutena koostumukseltaan juoksevampaa, mutta tästä syystä säilyy hyvin melkein loppuun asti ja on kuitenkin peittävää. Vaikeahko saatavuus Suomesta ja hintava meiltä päin ostettuna. Uusi pullo on miulla jo odottamassa.

Yves Rocher kynsilakanpoistoaine. Tätä tulee ujutettua usein tilauksiin, jos sattuu olemaan tarjouksessa. Pieni miinus pullon koosta, joka on vain 100 ml.

Touch In Sol No Poreblem Primer. Käytin tätä kokokasvoille, en vain tiettyihin kohtaan. Hieman jää jopa ikävä tämän tuoksua! Vesimäistä, jätti iholle pienen tahman.

essence precise eyeliner brush auttaa siistimään ylimenneet kynsilakat. Jos käytät tujumpaa poistoainetta, niin saattaa olla, että siveltimen käyttöikä lyhenee huomattavasti. Huomasin tämän itse, kun aloin käyttämään Essien Good as Gone -poistoainetta.

tub'n scrub mandarin -nestesaippua. Mieto mandariinin tuoksu, vaahtokäsisaippua. Yhdellä pumppauksella saa ihan ok annoksen, puoliso käytti aina 2-3 :D 

Rituals... The Ritual of Ayurveda kuivaöljy hiuksille ja vartalolle. Tässä oli hyvinkin jouluinen tuoksu, mausteinen. Käytin tätä hiuksiin ja loppua kohti vartalolle vartalovoiteen asemesta, vartalolle laitettuna jouduin hetken aina odottamaan, sillä tämä ei imeytynyt kovinkaan sutjakasti, vaan iholle jäi öljyinen tuntu.

Elizabeth Arden White Tea 1,5 ml EdT. Raikas, kukkainen tuoksu. Tämä tuli käytettyä yllättävän nopeasti pois, sen verran miellyttävä ja "helppo" tuoksu. En kuitenkaan täysikokoista ryntäisi ostamaan, vaikka hyvä tuoksu olikin.








14.9.2020

essence What's Your Fruit Mood? - Be My Main Squeeze! & Let's Melong Together!

 Tilasin Lykolta muutaman tuotteen essencen What's Your Fruit Mood? -kokoelmasta, kyseisessä trend editionissa oli myös kaksi tuoksulakkaa jotka kotiutin molemmat.





Be My Main Squeeze! tuoksuu verigreipille tai siis pitäisi tuoksua. Tuoksulakkojen tuoksusta kun ei aina ota selvää lakan omien aineiden vuoksi, mutta tästä kyllä tuoksun erottaa. En sokkona tosin erottaisi sitä juuri verigreipiksi.

Kynsillä kaksi kerrosta ja hieman jäi epätasaiseksi kynsillä, kuivuu kiiltäväpintaiseksi, mutta miun kuvassa on vielä päällyslakka päällä.


Sävyltään korallinpunainen? Ei ole pinkki, mutta selkesti tummemman punertava.



Be My Main Squeeze!




Let's Melong Together! on tuoksultaan vesimeloni. Tässä tuoksu on hieman makeahko, josta tulee mieleen purukumi, ei niinkään vesimeloni itsessään.

Kynsillä myös kaksi kerrosta, sekä päällyslakka. Tämä levittyi myös hieman epätasaisesti, mutta kolmas kerros olisi asian paikannut.


Kirkkaan tomaatinpunainen sävy.


Let's Melong Together!






12.9.2020

Depend Miss Robot 5084 - Iron Hero & Hello World

 Blogin puolella tänään vanhaa tuotantoa Dependiltä. Tämä Miss Robot -kokoelma on ilmestynyt jo pari vuotta sitten!

Sävy 5084 Iron Hero on mustalla pohjalla, jossa runsaasti rusehtavaa ja hieman kultaistakin shimmeriä.





Kynsillä kolme kerrosta. Kuivuu ehkä hieman sameaksi pinnaltaan, mutta päällyslakka tuo kaikki kimallukset esiin!






Sävy 5081 Hello World on myös mustalla pohjalla, jossa vihreää ja vivahtaa valossa myös violettiin. On siis oikeastaan duochrome! Tätä sävyä oli todella vaikea kuvata luonnonvalossa, joten siksi paremmat kuvat tuli meidän olohuoneen loisteputkivaloissa. Luonnonvalossa ei erottunut shimmerit näin hyvin.

Kynsillä kolme kerrosta.











10.9.2020

Vesimarmorointia neonlakoilla ✨

Ennen kun joudun lyhentämään taas kynsiä, niin päätin vielä tehdä vesimarmoroinnit :D Itse asiassa miun lateksikin tuli tiensä päähän, kun alkoi olla jo aika kuivaa, joten näihin on hyvä lopettaa hetkeksi vesimarmorointi. 

Tein kaksi tilausta Revolution Beautylle, toinen tilaus lähti siitä syystä, kun heillä oli ilmaiset toimituskulut 24 h. Tilasin kolme kynsilakkaa (Suomeen saa tilata max. 4 pulloa per tilaus Royal Mailin vuoksi) ja huulituotteen. Vaikka merkki on brittiläinen, niin molemmat tilaukset tulivat Saksasta, joka on sinällään hyvä, koska Brexit.






Pohjalla Flormar Over The Alps, valkoinen creme. Kaksi kerrosta.

Vesimarmoroinnissa käytin seuraavia lakkoja:

Orly - Liquid Vinyl.
Models Own - Fluro' Orange.
Revolution Beauty - Zap-Tastic.


Revolution Beautyn neon-lakkoja voisin kyllä tilata useamman! Yllätyin lakan koostumuksesta aika paljonkin, ei ihme, että näitä oli kommenteissa kehuttu (myös heidän holot sai ylistystä). On siis melkeinpä normaalin creme lakan veroinen ja odotan kyllä innolla miten peittää kynnet! Koostumus on paksua, etenkin jos vertaa tuohon ohueeseen Models Ownin neoniin :D



Loppusilauksena vielä yksi kerros China Glazen Fairy Dustia.




Revolutionin lakka ei marmoroinnissa toiminut, jos sen tiputti veteen ensin. Ilmeisesti koostumus oli liian paksua, joten vaati ensin hieman ohuemman lakan. Itse tiputtelin ensin Orlyn, joka jälkeen Revolution ja sitten Models Own, se toimi hyvin!










8.9.2020

Boxycharm elokuu 2020 - Glamping

Elokuun Boxycharm on saapunut!

Paketin matkaa seurasin osittain seurannan kautta, mutta se päättyi Suomeen 28.8 ja sainkin päätellä, että jossain päin Suomea se on jo tulossa :D Yleensä nämä on päivittyneet myös OmaPostiin, mutta eipä tällä kertaa.


Elokuun boksissa aiheutti ihmetystä se, että tällä kertaa tuotteita oli samalta merkiltä peräti kaksi!





Sisältö:



Glamglow | Moisturetrip Omega-Rich Face Moisturizer, ovh 54 $.
Trestique | Summer Glow + Go Set, ovh 42 $.
Trestique | A Matte For Every Mood - Mini Matte Lip Crayon Set, ovh 58 $.
Morphe | Eye Got This Brush Set, ovh 12 $.
Elizabeth Mott | Thank Me Later Eye Primer, ovh 20 $.


Yhteensä 186 $ ~ noin 157,22 €.




Trestiquelta tuli ne kyseiset kaksi tuotetta, mikä ihmetytti. Taisi olla ensimmäinen kerta kun näin käy! 

A Matte For Every Mood - Mini Matte Lip Crayon Set sisältää kuusi minikokoista mattahuulipunaa. Kevyt koostumus, joka kestää koko päivän! Näissä on tuotetta 0.70 g x 6.

Summer Glow + Go -setti sisältää highlighterin, poskipunan, luomivärin ja kulmakynän.  Näissä tuotetta 1.1 g x 2, 0.13 g x 1 ja 0.8 g x 1.


Huulipunasetistä lähtee muutama sävy eteenpäin ja Summer Glow + Go -setti kokonaisuudessaan.






Glamglow Moisturetrip™ Omega-Rich Face Moisturizer oli miun oma valintani tähän boksiin :D
Voidaan käyttää aamuin ja/tai illoin. Auttaa rauhoittamaan ihoärsytystä, helpottaa näkyvää punaisuutta, suojaa siniseltä valolta ja hyaluronihappo kosteuttaa ihoa.

50 ml koko. Tämä menee miun jemmoihin odottamaan.






Elizabet Mott Thank Me Later luomivärinpohjustaja lupaa pitää silmämeikin paikoillaan aamusta iltaan. Läpinäkyvä, nopeasti kuivuva koostumus. 10 g.

Tämä jää myös itselleni kokeiluun :)






Viimeisenä neljä kappaletta Morphen siveltimiä!

Nämä jää myös omaan käyttöön, kun sivellintelineeseen vielä mahtuu :P






Sisällöltään boksi oli oikein mieluinen! Ei rajauskyniä, ripsareita tai luomiväripalettia pitkän kauden jälkeen. Enemmistö tuotteista jää tällä kertaa itselleni, Trestiquen huulituotteita kokeilen mielenkiinnolla, samoin Glamglown kasvovoidetta, kunhan edellisistä voidepurkeista joku loppuu.