30.6.2015

2. Glitter - #Lahtimiitti2015

Osana miittiohjelmaa oli käynti Glitterissä joka sijaitsee kauppakeskus Triossa (Aleksanterinkatu 18), toinen liike sijaitsee kauppakeskus Karismassa (Kauppiaankatu 2). Vierailimme siis Trion Glitterissä ja siellä oli ihanan tilavaa, porukka sopi sinne paremmin kuin hyvin. Sain sen käsityksen, että ovat ennen olleet pienemmässä liiketilassa, kunnes ovat muuttaneet tuohon isompaan.

Glitterin myyjät on aina avuliaita ja niin oli Lahdessakin. Valaistus on mitä parhainta, sillä kaikki kimalteleva pääsee hyvin esiin, samoin värikkäiden tuotteiden värit.




Saimme tehdä itsellemme tai toisillemme kampauksia joista paras palkittiin, voiton vei Miracle, joka taisi hieman yllättyä voitosta :)
Kaikki Glitterin tuotteet oli meidän käytettävissä kampauksien teoissa ja halutessamme meitä opastettiin, miten mitäkin tuotetta käytetään (terveisin; hiukset aina ponnarilla).




Kiinnitin huomioni alla olevaan koruun.. Kävin sitä useasti hiplailemassa, mutta ei tarttunut matkaan. Ilokseni kuitenkin huomasin alennuslapun, joka käy kaikkiin Glittereihin joten pitääpä käydä katsomassa joku päivä, onko sitä tuolla paikallisessa myymälässä.




Huomioni kiinnittyi myös näihin huulikiiltoihin, sillä en ole ennen niitä nähnyt. Kaikissa taisi olla Mango Butter & Acai Berryä mukana. Mielenkiintoisia uutuuksia, josta valitsisin ehkäpä tuon tummemman punaisen itselleni :)


Kynsilakkojakin oli mukavasti, sekä nail art settejä, jotka olivat vasta tulleet myymälään.





Kiitos Lahden Trion Glitterin tytöille :)





ps. arvonta/kilpailu on vielä käynnissä 5.7 klo 15 asti!













28.6.2015

1. bm International Oy - #Lahtimiitti2015

Hellurei!

Piipahdin eilen (27.6) Lahdessa, sillä siellä oli miitti, niin kauneus- kuin kynsiharrastajillekin. Postauksia tulee luultavasti neljä ja ne ilmestyy joka toinen päivä.

bm International Oy (Rautatienkatu 16, Lahti) on se paikka, jonka kautta kulkee mm. Sokoksiin OPIn lakat. Nettiostajille Kauneudenkauppa tarjoaa virtuaalista shoppailua eli tilaukset otetaan vastaan ja pakataan samassa osoitteessa.

Liikkeessä tehdään myös minimaneja, hiustenleikkuutta, meikkausta jne. En ole itse jotenkaan sisäistänyt sitä, että on siellä muutakin toimintaa kuin vain kynsilakat, mutta kun sen näki livenä, niin asia valkesi paremmin. :D






Ihmeteltävää riitti ja kaikki taisi poistua iloisin mielin, ostoskassi kädessä (myös minä).

Meille esiteltiin uusia jo julkaistuja kokoelmia, Avojuice pullojen muuttunutta ulkoasua, joita muuten on jo nähtävillä esim. Kauneudenkaupan verkkosivuilla sekä saimme testailla ja kokeilla lakkoja.

Näimme myös Venice - kokoelmasta katsauksen, joka on hieman poikkeava väriloistollaan muista syksykokoelmista. Kokoelma sisältää peruslakkojen lisäksi kolme Limited Edition lakkaa. Beauty Geekiltä löytyy swatchit, sekä vertailut muihin vastaaviin sävyihin.



Hawaii

Brights

Uudet Avojuice pullot

OPIlla on myös Infinite Shine -sarja, joka lupaa jopa 10 päivän kestoa ja värejäkin löytyy varmasti jokaiselle, tällä hetkellä sävyjä on 30. Näitä olisi mukava joskus testata, sillä miulla ei yleensä kestä tämmöiset lakat kuin 1-2 päivää hyvänä, jonka jälkeen ne lohkeilee ja palasia lähtee pois.

Sävyjäkin löytyy laajasti, joten miksipä ei ;)

Uudet Color Paintsit




Erilaisia settejäkin oli saatavilla niin Avojuiceista, lakoista kuin hoitolakoista.
Jos Lahdessa piipahdatte, niin kannattaa käydä kurkkaamassa livenä :)



Kiitos bm Internationalille tästä mahtavasta kokemuksesta!








26.6.2015

Fresh Frog Need Crown

Pitkästä aikaa kimalletta kynsillä!

Tällä kertaa halusin hopeaa ja vihreää. Vihreän metsästäminen olikin hankalampaa, sillä omistan vain vaaleita, ei rehellisen vihreitä glittereitä. Onneksi OPIn Fresh Frog of Bel Air sisältää sitä oikeaa vihreää ja lisäksi hopeaakin, plussaa kirkkaasta pohjasta.

Toisena lakkana, lisää hopeaa ja peittävyyttä tuomassa on myöskin OPIn Crown Me Already! Hyvin tujua glitteriä, joka ei kuitenkaan ole ekalla kerroksella peittävä.














25.6.2015

CDON.FI - kosmetiikka, vinkki!

Sain synttäreiden aikaan joitain alennuskoodeja ja käytin yhden CDON.FI -verkkokauppaan. Sieltähän saa nykyään mm. kosmetiikkaa.

Jos jotain valittamista on, niin suurimpien osan lakkojen nimistä lukee vasta tuotekuvauksessa. Eli tuote on pakko avata omaan ikkunaan.

Huomioitavaa on se, että CDON ei toimita kosmetiikkaa vaan esim. NordicFeel ja Bangerhead, tavarantoimittajat lukevat jokaisen tuotteen kohdalla.

NordicFeelillä toimituskulut on 3,50 € (yli 59 € ostoksista ilmaiset).
Bangerheadilla toimituskulut 4,90 € (yli 50 € ostoksista ilmaiset).

Kun tilaat CDONin kautta niin maksat vain yhdet postikulut 2,95 € (tai jos on joku kampanja, niin mahdollisesti ilmaiset).

Hassua on myös se, että yllättäen samassa tilauksessa CDONilta tilaamani leffa ei ole tullut, vaan nuo kosmetiikat kerkesivät ensin.
Miun tuotteet tuli NordicFeelin kautta kotiovelle.



OPI -Suzi Skis In The Pyrenees Suede (11,50 €),   Benetton - Stimulating Aqua (10,50 €)









24.6.2015

Avon kampanjan 9 tilaus.

Avonin 9. kampanjan nettikuvastoon pääset tästä. Kuvasto on voimassa 8.7.2015 saakka. Joensuulaiset voi tilata minun kautta ja kampanjan 11 kuvastojakin löytyy paperiversiona, jos haluaa tulla tutkimaan.. Valitettavasti 10. kuvastoa oli yksi kappale, mutta se meni jo eteenpäin.

Itse tilasin 21.6 ja kävin paketin tänään (24.6) hakemassa :)



Avon Colour Collector -kasvopuuterihelmet 9,95 € (15,00 €). Sivulla 66.

Color Trend Boost It -vedenkestävä ripsiväri 4,95 € (6,00 €). Sivulla 73.

Color Trend - geelimäinen rajauskynä 4,95 € (7,50 €). Sivulla 73.

Color Trend - kuusikulmainen glitter 3,95 € (7,50 €). Sivulla 74.

Avon Foot Works - hajuja neutralisoiva jalkasuihke 4,95 € (9,00 €). Sivulla 149.

Avon Foot Works Cooling Crackling Mousse 3,45 € (demo, tulossa kamp. 10).

Avon Senses Andalusian Bliss - suihkugeeli 1,45 € (demo, tulossa kamp. 10).

Planet Spa Fantastically Firming with Colombian Coffee Extract vartalokuorinta ja -voide tilattu pisteillä. Normaalihinta kuorinnalle 13,00 €, voiteelle 15,00 €. Tilattavissa kuvaston ulkopuolelta.












23.6.2015

Essence - Crew First!

Ostin Essencen Nauti Girl - kokoelmasta kaksi lakkaa, joista toinen on tämä Crew First! joka on Essencen sivujen mukaan aprikoosin värinen.

Peittää kahdella kerroksella (valoa vasten kuultaa läpi), hieman raidoittuva, pitää lakata rohkeilla siveltimen vedoilla, niin sitä ongelmaa ei ole.

Catricelle tuli uusia toppereita ja nappasin ¿Holo, Que Tal?:in koriin. Vaalean päälle lakattuna siinä näkyy hopeaa ja vaaleanpunaista. Näyttävämpi tummien lakkojen päällä.
















Esittelyssä The Body Shop - verkkokauppa

Tilasin ensimmäistä kertaa The Body Shopin verkkokaupasta, koska no.. alet :D En ole käynyt pitkään aikaan Joensuun liikkeessä, niin en tiedä mitä tuotteita siellä on alessa. Muutama uusikin tuttavuus (tai, oikeastaan kaikki on uusia miulle) tarttui mukaan.


Toimituskulut/tavat;

Posti Economy -paketti 6,90 €.
Postin pakettiautomaatti 6,00 €.
Matkahuollon Lähellä -paketti 6,30 €.

Yli 60 € ostoksille toimitus on ilmainen.


Mie tein tilauksen eilen ja kävin paketin hakemassa tänään. Paketin saapumisessa meni n. vuorokausi (aivan kuten sivut lupaavatkin). Paketin seuranta ei jostain syystä toiminut ollenkaan.



TBS:lle tulee aina kausittaisia tuotteita, kuten nyt verkkokaupassa on Sweet Lemonia (joka taitaa yleensä tulla aina alennuksien aikaan?) ja varsinaisena sarjana ihana Virgin Mojito sekä Fuji Green Tea.

Tuoksupuolella uutuutena on Red Musk ja meikeissä uutuutena on Colour Euphoria Spring Trend.


Itse muistan Helsingin reissuilta jonkun The Body Shopin liikkeen, missä kävin ekaa kertaa mummon kanssa kun olin alle kouluikäinen. Siellä oli silloin vielä valikoimassa niitä kylpykuulia, pieniä, jotka veteen joutuessaan muuttuivat pehmeiksi ja sisällä oli jotain nestettä. Myös Satsuma -sarja vie muistot siihen aikaan, kun olin nuori :)



Tilaamani tuotteet on lähinnä Youtube -videoiden perusteella valikoitu. Enkä ole mitään näistä koskaan edes huomannut. Katse kiinnittyy aina niihin perinteisiin mango, mansikka ja satsuma -tuotteisiin.




Sweet Lemon, Papaya, Vineyard Peach, Raspberry, Passion Fruit.




Onko sinulla muistoja The Body Shopista?














21.6.2015

One More Night

En ole ikinä tehnyt galaksi aiheisia kynsiä, vaikka kaikki avaruuteen liittyvät asiat kiinnostaa. Ei näistä kovin mediaseksikkäät tullu, mutta näillä mennään.


Galaksin taustana on Foxy Pawsin One More Night.
Päälle töpöttelin Sally Hansenin White Outia ja China Glazen Plur-Plea.
Kimallusta tuo Models Owin Blizzard sekä tähtistrassit.














20.6.2015

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 3

Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) -4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D
Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta.
Olen tehnyt edellisen postauksen 9.5 ja nyt jo, on ihan mukava määrä kertynyt tyhjiä. Tosin miulta loppui yhtenä päivänä shampoo, hoitoaine ja suihkugeeli yhtä aikaa, joten se lisäsi purkkeja jo kolmella.

Ja tässä kaikki yhdessä kuvassa.




Biozell Professional kosteuttava hiusnaamio tuli arvontavoitossa ja ihastuin tähän! Hiukset olivat sileät ja vaikka tuoksu on huomaamaton, hyvin raikas, kesti se yli päivän tunnistettavissa.

Mades Recipes Volume Spicy Sensation Shampoo pesi hiukset puhtaiksi, ei narskuvan puhtaiksi, mutta ei siitä kovin kaukana oltu. Voisin ostaa toisenkin kerran. Tuoksu on jännä, en osaa sanoa mille se tuoksuu. Tuuheuttavaa vaikutusta en huomannut.

Pantene hoitoaine. Aika tylsä, tykkään että hoitoaineet tuoksuu jollekin ja tämä jätti aika kylmäksi.

Avon Naturals Pomegranate & Mango suihkugeeli. Hedelmäinen tuoksu, josta yllätyksekseni tuo mieskin tykkäsi O.o

Aroma Intense edustaa käyttämääni hiusväriä. Tästä kesti vielä kolmeen kertaan värjäyksen jälkeenkin. Tuoksua tässä ei erikoisemmin ole ja hiukset tuoksuivat ihan hiusvärille pesun jälkeen. Hiusväri oli muutenkin outo, sillä yleensä miulla lähtee väriä n. 1 -1,5 viikkoa värjäyksen jälkeen ja tästä ei lähtenyt yhtään.

Dove Oxygen Moisturise shampoo ja hoitoaine tulivat LivBoxista. Tykkäsin näistä hirrrmuisesti, nämäkin jättivät hiuksiin raikkaan tuoksun, joka oli tunnistettavissa vielä toisenakin päivänä hiusten pesusta. Ostan ehdottomasti täysikokoiset näistä!




Dermosilin Blossom meikinpohjustusvoide spf 15. Tuoksultaan kukkainen ja väriltään vihertävää, muuttuu kuitenkin iholla läpinäkyväksi.

I Love... Lollipop -suihkugeeli (unohtui ekasta kuvasta) tuoksui makealle tikkarille, ehkä hieman muumilimpparimaista tuoksua havaittavissa.

Lumene yövoide. Tämä teki tahmailmiön, eli kasvot jäi kiinni tyynyliinaan, vaikka tätä levitti 2-3 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Olin hyvin onnellinen kun tämä viimein loppui :D Voide oli hieman sinertävää ja tässä oli jännä tuoksu.

Taffy Apple käsisaippua. Ostettu joskus Seppälästä Halloweenin aikaan. Vihreää ja ehkä pieni omenainen tuoksu.

Smoothie ja kurkku -kasvonaamiot. Smoothie oli ihanan raikas, hedelmäinen. Kurkku oli peel off ja toimi hyvin. Raikas tuoksu.

Essencen puhdistusliinat. Nämä on ihan parhaita, eivätkä kuivu loppua kohden. Osa käyttämistäni liinoista kuivuu, vaikka paketin sulkisi hyvin. Näissä ei sitä ongelmaa ole.

Essence Pure Skin Face Stripes. Edullisia ja hyviä. Pistävämpi tuoksu, kuin mitä esim. Nivean vastaavissa.




The Body Shop Glazed Apple -vartalovoi. Makeahko, omenantuoksu. Nämä pienet voit on siitä hyviä, että näihin ei kerkeä kyllästymään toisin kuin isoihin.

Joanna grapefruit kuorinta. Tästä tuli mieleen ihan oikea verigreippi, kuorii hyvin ja on edullista.

Creative CranBerry -vartalovoide. Todella karpaloinen, ei makea tuoksu vaan sellainen, missä on vähän potkua.

Avon Naturals Glazed apple & walnut käsi- ja vartalovoide. En osaa käyttää näitä tuotteita käsille, vaan aina vartalolle.. Jos olisin saanut sokkona tämän nenäni eteen, en olisi kyllä erottanut edes tuota omenaa. Makea tuoksu.

Nip + Fab Winter Cherry - vartalovoi. Aaaah! Todella kirsikkainen, tätä voisin ostaa lisääkin jos vaan saisi.

The Body Shop Frosted Cranberry - käsirasva. Outo tuoksu, ei niin houkutteleva kuin muissa marjaisissa käsivoiteissa. En ostaisi toiste.

SPAresource Vanilla Grapefruit käsivoide. Näiden rasvojen tuoksut on niin ihania. Koostumus on tuhtia ja rasvaista. Sopii parhaiten yöksi puuvillakäsineiden kanssa käytettäväksi. En vain tiedä saako näitä enää mistään.

I Love... Raspberry & Blackberry -vartalovoide. Jätti ihon hieman punaiseksi, jos ei jaksanut levittää iholle tarkasti. Eikä tuoksukaan ollut kovin kiva.




Nail Theraphy - kynsille. Yksittäiset tupot jokaiselle sormelle. Vaikutusaika 30 min - 1 tunti. Käytön jälkeen huomasi, että kynsien vierustat oli pehmeät. Meinasi luiskahtaa sormista pois, jos oli esim. koneella, sen estämiseksi voisi käyttää vaikka puuvillahanskoja päällä.

Cien asetoniton kynsilakapoistoaine. Ostin uuden ja tämä onkin ollut miulla käytössä jo n. vuoden, eikä pumppukaan ole hajonnut. Edullista ja poistaa tehokkaasti lakkaukset.

Yves Rocher kynsilakanpoistoaine. Toimii, tehokasta ja riittoisaa.

Rimmel Stronger. Vahvistava aluslakka, jota miulla on tälläkin hetkellä käytössä. Pullo on vain uudistunut tässä välissä. Paksuuntuu lopussa, mutta loput voi kaataa uuteen pulloon.

Mavala Minute Quick Finish pikakuivattaja. Tykkään.







Löytyikö tuttuja kaveruksia? Uusia tuttavuuksia?








19.6.2015

Tail Me Something

China Glaze julkaisi keväällä 2014 Sea Goddess - kokoelman, joka sisälsi kuusi erilaista tekstuurilakkaa. Muutama on myynnissä vielä ainakin MiMaxilla, sekä olettaisin, että vielä jostain ulkomaisesta liikkeestä näitä voisi vielä löytyä.


Kynsillä kaksi kerrosta ja hieman kuultaa vielä läpi. Koostumukseltaan lakka on paksuhkoa, mutta eipähän ainakaan karkaile kynsiltä pois. Nämä on myös haihtuvaista sorttia, joten kannattaa pitää kierteet puhtaana (itselläni onneksi kaikki on vielä siinä kunnossa kuin pitääkin).







Kokoelma on julkaistu yli vuosi sitten ja sain vasta nyt ekan hankkimistani lakoista kynsille. Niin se aika vain rientää :D








18.6.2015

Midnight in Paris

Limited Edition on aina se sana, joka saa ihmiset liikkeelle. Vielä vahvempi sana on se, että jotain tuotetta on tehty vain 100 kappaletta, eikä lisää tule.


Kun F.U.N Lacquer julkaisi Limited Edition -kokoelman, koko maapallon kynsiharrastajat kohahtivat. Tietyt sävyt myytiin hetkessä loppuun, joitakin saa vielä.

Tilasin omani CesarsShopista ja Midnight In Paris tarttui mukaani. Näitä lakkoja kuvatessa tuli kiukku, sillä niitä on erittäin vaikea saada kuvattua sellaisena kuin ne itselleni näkyy. Lakkasin kaksi kerrosta mustan päälle, sillä en ole kerennyt tikuttaa tätä kuin yhden kerroksen ja se kertoi jo paljon. En ottanut riskiä :D

Koostumukseltaan lakka on paksuhkoa, mutta käyttäytyy hyvin. Kannattaa kuitenkin pitää huolta, ettei lakkaa pääse kierteiden väliin ja pulloon pääsevä ilma tee tepposiaan.















Varastettu haaste

Jutta oli saanut haasteen ja mie sitten nappasin sieltä Jutan keksimät kysymykset :D


1. Pidätkö itsestäsi?
* No, joskus :D

2. Tykkäätkö sisustaa?
* En. Tykkään kyllä vaihtaa huonekalujen paikkoja, jos ne on helposti siirrettäviä, mutta enpä muuten.

3. Mikä on suosikkijäätelömakusi?
* Suklaa!

4. Kuinka pitkä olet? Onko siitä ollut sinulle haittaa/hyötyä?
* Olen kuulemma 157.3 cm pitkä :D Sovin pieniin paikkoihin (olen hyvä piiloutumaan) ja tuolit on keksitty, jos pitää korkealle mennä :D

5. Mitä teet työksesi?
* En mitään.

6. Mikä on suosikkikynsilakkamerkkisi?
* Hmmm.... Oikeastaan jokaisella merkillä on hittejä ja huteja. Voisin sanoa, että OPI ja China Glaze.

7. Millainen perhe sinulla on?
* Äiti ja iskä + Sepi koiranen.

8. Tykkäätkö laulaa karaokea?
* En. Yksikseni kyllä :D

9. Mikä on suosikkiurheilulajisi?
* Ei mikään, en tykkää urheilla.

10. Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
* Toivottavasti jossain kivassa paikassa, ehkä uudessa asunnossa. Ehkäpä myös jossain työympäristössä.

11. Oletko onnellinen ihminen?
* Useimmiten kyllä. Tänään meinasin tukehtua karkkiin, kun nauroin Olafille (Frozen -leffa).










17.6.2015

Mitä teen? Missä meen?

Otetaanpas pitkästä aikaa katsaus siihen, että mitä teen ja missä menen :) Eli sekavaa höpinää tulossa ja paljon.


Sain pari viikkoa sitten soiton TE-toimistosta ja sieltä kyselivät kuulumisia, sekä sain selvyyttä siihen, miksi kaupungilta ei kukaan soittanut vaikka piti (rahat oli loppu ja niillä oli tuumaustauko), tarkoituksena oli siis päästä kaupungille harjoitteluun. Hassua sinänsä, kun ovat aina sanoneet, että kaupungille ei kannata hakea, kun ei siellä työllisty ja nyt ne sitten väkisin haluaa miut sinne :D

Puhelun lopussa oli hiljaista ja kysyi hieman varoen, että etkös sie täytä 25 vuotta. No täytänhän mie ja näin minut siirretään oikeesti aikuisten puolelle eli en asioi enää nuorten puolella vaan saan uudet ihmiset "tiimiin". Ja puhelun lopuksi "jos ne ei sieltä 2-3 kuukauden aikana soita, niin ne on unohtanut".

Jos miulle soittaa 8-10 välillä ei keskittymiskykyni ole mitä parhain. Alla olevassa kuvassa oleva lappu, on sellainen, että en tiedä oliko se sovittu tuon TE-toimiston puhelun aikana vai onko tämä muu juttu, sillä henkilö on ainakin eri mikä puhelimessa sanottiin. No, se selviää ensi kuun alussa. Ja perinteisesti lapussa on kaksi samaa osoitetta, kerros on vaan eri, täytyy arpoa kumpaan menen.





Kävin työttömien terveystarkastuksessa. Hienoa tässä oli se, että kävelin tunnin turhaan vain kääntyäkseni Siilaiselta infon kautta takaisin. Se paikka olikin keskustassa. Etsin TUNNIN (!!!) sen hoitajan numeroa, joka meni sitten Rantakylän terveysasemalle, hoitaja joka vastasi ei ollut kuullutkaan sen nimisestä hoitajasta, ei löytänyt sen puhelinnumeroa kunnes sanoin henkilötunnuksen ja se sai pengottua sen tiedon, mihin olin menossa. Laittoi sille soittopyynnön ja vartin päästä se oikea henkilö sitten soittikin. Saatoin hieman valittaa tietokatkoksesta niin puhelimessa kuin siellä "tarkastuksessakin". En tiedä onko ne saanut jo nettivarauksen puolella niitä tietoja muutettua, semmoisen kuvan sain, että tietojen muuttamisessa saattaa kestää ja kestää...

Ekan kerran elämäni aikana koin myös verikokeen ottamisen. En ole ikinä käynyt :D Onneksi otti vain yhden putken ja katsoin kiltisti muualle (miusta ei hoitajaa tulisi). Hämmästyttävintä oli se, että arvot oli sallittujen arvojen sisällä, en olisi ikinä uskonut. Rauta-arvot on aina olleet vähän niin ja näin, mutta ei nyt.

Lähete fysioterapiaan, soitan sinne vasta, kun käyn tuolla ekan kuvan tapaamisessa, sillä en tiedä mitä siellä tapahtuu.

Eilen tuli tieto, että Joensuun pääposti loppuu keskustasta :/ Suurin veikkaukseni on, että S-ryhmä ottaa asian riesakseen, sillä keskustassa ei ole yhtään Postin toimipistettä ja sitten saisi paketit noutaa 45 -60 min. kävelymatkan päästä, jotkut verkkokaupat kun ei tunne vielä matkahuoltoa tai pakettiautomattia. Tulee jollekin ebay -ostokselle enemmän kiukkua, kun joutuisi sen hakemaan toiselta puolen kaupunkia, samoin allekirjoitettavat lähetykset ja maksikirjeet.





Kiukkusin eilen, kun olisin voinut keskustassa käydessäni hakea paketin, mutta kun saapumisilmoitusta ei tule tekstarina, vaan paperiversiona. Huomasin seurannasta vasta 18.50, että paketti olisi ollut ennen kolmea jo noudettavissa.. Eikä puhelimeni pyöritä sähköpostia, että siitä olisi voinut katsoa. No, käyn sen tänään, kun äsken tuli lappu.

En ole koskaan tilannut mitään lehteä. Nyt oli se fiilis, että on aika ja löysin kivan tarjouksenkin, tosin kun tilaus loppuu, niin tietää ainakin mistä firmasta soitetaan :D

Olen ollut lakkahuuruissa pari päivää ja valmistellut viikonlopulle pientä arvontaa. Yritän myös siirtyä nykyaikaan lomakkeen muodossa, mutta arvontaan on tulossa myös video. Tässä on osallistujilla kaikki keinot sallittu! Arvonta ilmestyy, jos hyvin menee, heti kun vuorokausi vaihtuu sunnuntaiksi.

Käytiin apteekissa ja huomasin, että Histeciä saa yhden rasian ilman reseptiä, joten otin sen.. öhm testiin? Meillä syö tällä hetkellä kaikki tätä, joten kokeilen tuon 14 päivän ajan, onko sillä mitään vaikutusta tähän vasomotoriseen nuhaan. Mitään parannuskeinoa siihen ei ole, mutta jos nenän niistäminen hieman rauhoittuisi, eikä tarvitsisi koko ajan ulkona niiskuttaa ympäri vuoden.





Ja viimeisenä; Joensuuhun saapuu elokuussa Essenceä lisää, eli valikoima täydentyy kahteen metriin :)












15.6.2015

Essence - hey, love!

Nyt oli hyvä syy lakata Essencellä, sillä Joensuu saa elokuussa toisen hyllyn kosmetiikkaa eli Essence -valikoimaa on sen jälkeen kaksi metriä :) Saa nähdä mihin hyllyt sijoittuvat tämän toisen puoliskon saapuessa.


Do You Speak Love? on nähty jo aiemminkin, mutta hyvin käyttäytyvä lakka, peittää kolmella kerroksella. Poistaessa värjää hieman kynnen vierustoja. Tämä voisi peittää myös kahdella paksulla kerroksella.

Hey, love! on punainen glitterlakka, ei ole valitettavasti kirkkaalla pohjalla, vaan punaisella. Joten vaatii sävyyn sopivan pohjalakan. Mutta kukapa kieltää lakkaamasta esim. valkoisen päälle :D








Olen aktivoitunut hieman tuolla Youtuben puolella ja sinne tulee hitaasti, mutta varmasti lakkakokoelmaa, ostoksia jotka eivät päädy blogiin asti sekä sitä sun tätä, eriskummallista höpinää.






13.6.2015

Nostalgiaa lakkojen muodossa

Joskus tulee niitä kausia, kun haluaa lakata vanhojen kokoelmien lakoilla. Tiesin jo eilen herätessäni, että haluan lakata sinisellä!

OPIn Can't Find My Czechbook on julkaistu Euro Centrale kokoelmassa vuonna 2013 (!!), tuntuu kuin se olisi vasta julkaistu :D Kynsillä kolme kerrosta, levittyy hyvin, ei äksyile.

China Glazen Techno on osa Electropop kokoelmaa, joka näki päivänvalon vuonna 2012. Techno on julkaistu kuitenkin jo aiemmin, mutta se on otettu mukaan tuohon kokoelmaan. Kynsillä yksi kerros.






On muuten kivaa lakkailla vanhojen kokoelmien lakoilla ja tutkia milloin ja missä kokoelmissa ne on julkaistu!

Penkokaahan tekin edes yksi vanha lakka esiin ja ilmiantakaa se blogissanne, voitte myös linkittää sen postauksen tähän.




Ps. Essenceltä on tullut kaksi kokoelmaa myyntiin Kosmetik4lessille; Arriba ja Nauti Girl.









12.6.2015

Oriflame kamp. 8 tilaus.

Oriflamen paketin kävin eilen ja tämä kampanja päättyy 18.6. Nettiesitteeseen pääset tästä.

Tuotteet, mitä tilasin;

* Wellness Natural Balance Shake -suklaa (21 annosta) 37,90 €. Sivulla 68.

* Violetti sekoitusmuki ja mitta 4,90 €. Sivulla 68.

* Activelle 24h Deodorant Cotton Dry (150ml) 4,90 €. Sivulla 18.

* The One kynsinauhojen kuorinta-aine (7ml) 5,90 €. Sivulla 135.

* OB Studio Artist Loose Powder 6,90 €. En löytänyt tätä esitteestä.

- värikartta, 9. jakson esite, hajuvesinäyte sekä INCI -lista ilmaiseksi.

Swedish Spa vartalonkuorinta ostettu Tiinalta.



Oriflamen tuotteet ovat hintavia, mutta siellä on todella hyvät alennusprosentit. En maksanut mistään täyttä hintaa ;) Avonilla muistaakseni joutuu tilaamaan yli 80 €, että alkaa saada konsualennuksia ja mie olen kyllä aina saanut Oriflamella ne alet, kun tilaan esim. 25 eurolla.

Ah, ja se oikea summa näkyy heti, mikä jää maksettavaksi. Avonilla vasta sitten, kun ihminen sen laskee ja lasku tulee näkyviin sivuille.







11.6.2015

Can U Spot Me?

Haa, löysinpäs Can U Spot Me?:stä niitä täpliäkin! Ilmeisesti kaikki on linnoittautuneet ovelasti keskelle, kun pulloa pyörittelemällä niitä ei löydä.

Polish Me Sillyn lakkoja löytyy ainakin heidän Etsystä ja Hypnotic Polishilta.


Pohjalla Sally Hansenin White Out x 2 ja sen kuorrutin kerroksella Can U Spot Me?:tä.







Blogin fb-sivulla on jo 90 tykkääjää, huikeaa! :3


Huomenna on tulossa Essence hyllyn täydennystä Joensuun Carlsonille, joten sinne sitten ostoksille (minäkin aion käydä, mutta en itselleni ;).









Avon - kamp. 8 tilaus

Avonin paketti saapui jo sata vuotta sitten, tilaan yleensä heti kun kampanja vaihtuu, sillä yleensä ne erikoisemmat tuotteet myydään loppuun hetkessä esim. minikuvaston tuotteet. Tosin tilaaminen alussa on hieman hankalaa, sillä kuvat ja demojen tekstit on miten sattuu, siellä lukee yleensä liirum laarumia, joskus saattaa vilahtaa venäjän tai viron kieltäkin :D

Tämä kampanja loppuukin kohta, sillä 17.6 klo 23.59 on viimeinen mahdollisuus tilata, heti klo 00.00 tulee taas uudet tekstit ja kampanjat. Nettikuvastoon pääset tästä.



Mie tilasin seuraavat tuotteet;

Peppermint & Verbena shampoo (700ml) 4,95 €, sivu 147. Paperikuvastossa on tuoksutuskohta ja no.. niin. Kirosin kun tätä ei ole pienemmässä pullossa, mutta kaadan tätä sitten johonkin tyhjään pulloon, että on hieman helpompi käyttää :D

Acai Berry & Shea - hiusnaamio (125ml) 3,25 €, sivu 146.

Liquid Extraction -finnejä hoitavat liuskat (30ml) 6,95 €, sivu 110. Levitetään iholle, annetaan kuivua ja sitten repäistään pois.

Green Tea & verbena -setti (tulossa kampanjassa 9, tilattu demona). Settiin kuuluu suihkugeeli, vartalovoide ja tuoksusuihke, jonka annoin tilaajalahjana eräälle toiselle.

Safina - kaulakoru 14,95 €, sivu 129. Sisältää 33 kirjainta. Harmi, että n-kirjainta ei ole kuin yksi, sillä nyt en voi omaa nimeäni tuohon laittaa, vaan pitää keksiä jotain muuta.





Onko hintatiedot näissä postauksissa turhia, vai antaako se jotain suuntaa hintatasosta? :D









10.6.2015

Esittelyssä Edgy Polish - verkkokauppa.

Tällä kertaa hypätään rakkaaseen naapurimaahamme, nimittäin Ruotsiin!

Ruotsissa sijaitsee Edgy Polish - verkkokauppa, jolla on ehkä nopein toimitus ikinä :D Koska kauppa sijaitsee EU -alueella ei tule tullimaksuja, kun tilaat Suomeen/muihin EU maihin.


Toimituskulut;

Ovat painon mukaan, mutta n. 6,50 € - 27,50 € (55 SEK - 249 SEK).

Huomioitavaa on kuitenkin se, että jos tilauksen paino on yli 2 kg, niin toimitus ei ole mahdollista, jolloin pitää tilata kahdessa erässä. Lisätietoa täältä.


Valuutta on Ruotsin kruunuissa ja kannattaa kurkata valuuttamuuntimella summat. Tällä hetkellä 1 euro on n. 9,34 kruunua. Verkkokauppa uudistui ja yhtenä muutoksena oli valuuttamuuntimen poistaminen, joten se pitää tehdä itse.



Mitä sieltä löytyy?

* A-England
* Cirque
* Darling Diva
* Glam Polish
* Mentality
* NDLacquers

Jos kaipaat kynsille koristeita, niin löytyy sieltä niitäkin;

* Leimaus
* Foliot, teipit ja vinyylit
* Koristeet
* Välineet


Summer Sale on myös käynnissä ja sen kategorian tuotteista saa -30% alennusta.



Niin se toimitus.

Tilasin 5.6, kirje lähetettiin 9.6 (eli eilen) noin klo 10.48 Suomen aikaa ja tänään se tuli perille :) Eli toimitus on todella nopea!
Tilauksen mukana on melkeinpä aina jotain karkkia.

Erilaisia kampanjoita, tarjouksia jne. on vuodessa useita. Viimeisin oli se, kun Ruotsi voitti Euroviisut, niin kaikki siniset ja keltaiset lakat olivat tarjouksessa. Tällä hetkellä on tuo Summer Sale meneillään.


Warlock ja ZAP!




// En hyödy linkeistä. Enkä tee postauksia yhteystyössä yritysten kanssa.