30.9.2015

Aasta ööhön, tai ainakin melkein.

Heidillä oli postaus, missä kerrottiin faktoja tai muita outoja juttuja bloggaajasta itsestään. Joten nappasin idean sieltä, vaikka muillakin tätä on kiertänyt jo vuosien ajan. Kuviin nappasin Helmereiden syövereistä kivoja lakkoja.



Avon. Olen ollut konsulttina ainakin pari vuotta, vaikka tilailen lähinnä vain itselleni, mutta on aina mukavaa jos joku muukin löytää välillä jotain itselleen.
Banaani. Höh, sama kuin Heidillä, mutta banaani on itselleni sellainen, josta sain yliannostuksen pienenä ja nyt se ällöttää minua, hyi.
C-vitamiini. Usein tulee turvauduttua valmisteisiin. Ehkä tämän takia ei ole ollut oikeaa flunssaa yli vuoteen tai sitten olen vältellyt ihmisiä tarpeeksi hyvin.
Dudley. Kuka muistaa Dudleyn syntymäpäivät Harry Potter ja Viisasten Kivi -leffassa? Vihaan mm. sitä kohtaa, kun Dudley kiukuttelee lahjojen määrästä saatuaan edellisenä vuonna 37 lahjaa ja nyt vain 36. Onhan se toki kamalaa. :D
Essence. Edullista ja suht laadukasta kosmetiikkaa. Uusia Trend Editioneita tulee usein, joka on aivan mahtavaa ja ne on saatu Suomeenkin.




Fever. Yksi pieni menomesta Joensuussa. Ei narikkaa tai pääsymaksua, tästä johtuen onkin aika usein aika täynnä. Suosittu nuorten keskuudessa. Kyllä, minäkin olen vielä nuori ;)
Google. Päivittäin käytössä, miten sitä ennen pärjäsikään? Datanomiopinnoissa todella hyödyllinen hakukone ja opettaja.
Hiljaisuus. Kun naapurissa alkaa remontti, niin jotenkin hiljaisuutta alkaa kaivata. Hiljaisuus voi olla myös kiusallinen, jos kukaan ei keksi mitään sanottavaa.
Ikioma. Meidän Ikioma Litra-Huuli aka Seppo eli Sepi.
Jäätelö. Jos jäätelö on hyvää, niin merkillä ei ole väliä. Joskus sattuu tulemaan hutiostoksia, niin ne yleensä jää pyörimään pakkaseen tai pakotan poikaystävän syömään sen (or not).
Koulu. Niitä on tullut käytyä ala-asteen ja yläasteen jälkeen kaksi. Yhteensä siis 14 vuotta tai oikeastaan reilu 14, vaikka yhtä ei kouluksi voi luokitella, vaikka siitä kolmannen ammatin sain.




Liikunta. En ole koskaan ollut liikunnallinen, suoraan sanoen vihasin liikuntaa, koululiikunnat oli pahimpia. Yök.
Muumit. Leppoista kuunneltavaa ja katseltavaa, jos ei keksi mitään muuta tekemistä. On ne Muumit vaan niin viisaita. Suosikkini on Nipsu sekä Haisuli.
Nuha. Vuodenympäri jatkuva niiskutus on silloin tällöin ärsyttävää. Siihenkin on olemassa oma nimikkeensä; vasomotorinen nuha. Yhden kuurin kokeilin Histeciä ja se auttoi, harmi vaan jos sitä haluaa käyttää useammin, niin se vaatii reseptin.
Oriflame. Kävin n. 12-14 jaksoa sitten Oriflame-illassa, missä liityin konsultiksi. Täältäkin tilaan vain itselleni, mutta en niin usein kuin Avonilta.
Pauliina. Perintö edesmenneeltä mummoltani, joka halusi tämän nimen toiseksi nimekseni.




Q. On se vaan nero jätkä. Tuttu niille, jotka ovat sivistäneet itseään James Bondien maailmassa. Olisipa itsekin yhtä kekseliäs.
Rasva. Ette uskokaan, kuinka paljon laitan yöksi rasvaa ja silti se humahtaa johonkin. Tuntuu, että käsirasvat ei lopu ikinä.
Saksa. Olin noin neljä kuukautta AMK:n saksan kurssilla ja jälkeenpäin mietin, että eipä olisi kannattanut mennä. Mitään ei jäänyt mieleen ja ruotsin kieli tunki koko ajan päähän.
Tukka. En osaa tehdä kampauksia tai mitään muutakaan hienoa. Värjätä juuri ja juuri. Haaveilen jostain kivasta väristä tai muutoksesta.
Uni. Nukkuminen on parasta! Pystyn nukkumaan missä vain, olipa sitten kohde paikoillaan tai liikkeessä.



Vaatteet. En ole muotitietoinen, tykkään sellaisista vaatteista jotka ovat omaan makuun. Mukavuus on myös tärkeintä.
Word. On niin monta kertaa mennyt hermot kyseisen ohjelman kanssa, että niitä ei vaan voi unohtaa. Muutaman kerran taisin raivota mm. opinnäytetyötä tehdessä.
Xena. Sarja, mitä tuli pienenä katsottua. Nyt aikuisiällä sarja oli menettänyt sen hohtonsa :(
Yllätykset. On kivoja, tähän lukeutuu joskus myös omat tilaukset, joiden sisällön on unohtanut.
Zorro. Myöskin yksi lempi tv-sarjoistani, kun olin pieni.
Åhléns. Muutaman kerran olen käynyt ja on mukava nähdä toisen maan tarjontaa. Ruotsissa voisi käydä useammin, mutta kun se on niin kaukana.
Ähtäri. Täällä opin kiikkumisen jalon taidon. Silloin, kun Ähtärin leirintäalue oli loistossaan.
Ötökät. Olipa se sitten iso tai pieni, niin ne on aina yhtä puistattavia.











9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Yllättävän vaikea keksiä :D Meni ainakin tunti kun pähkäilin..

      Poista
  2. Pitäisköhän itsekin tehdä tää kun en ole oikeen kynsiäkään lakannut viime aikoina. Oih, määkin katsoin pienenä Zorroa, oli ihan paras sarja. Minäkin olen tällainen nuhanenä ja mukavat vaatteet on parhaita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zorro oli kyllä awesome! Samoin Batman ja Robin, onneksi se uusittiin kesällä niin sai verestää muistoja.

      Poista
  3. Hyvin oot keksinyt näitä vaikeampiinkin kirjaimiin! :) Näitä on hauskaa lukea.

    VastaaPoista
  4. Zorro oli yksi minunkin lempisarjoistani pienenä ja mainittu omassakin aakkoslistassa z.n. kohdalla. :) Ötökät ovat inhokki listani kärkipäässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zorrokin taidettiin Xenan ja Batmanin ohella näyttää joskus uusintana? Mie kauhistun yleensä jos näen jonkun "ötökän" lattialla, yleensä ne on jotain roskia :D

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)