14.6.2016

EOU - En Osta Uudelleen, osa 1

Joskus kosmetiikassa sattuu eteen sellaisia tuotteita, joista haluaisi pitää, mutta käy kuitenkin toisin.
Kyselin jo jokin aika sitten blogin fb-sivuilla postaussarjaideoita ja siellä tuli esiin juurikin näiden tuotteiden esittely, jotka ei vaan toimi tai joista ei muuten vain pidä.








Avon Clearskin Professional -sarjan finnejä hoitavat liuskat vaikuttivat juuri sellaiselta kuin mitä olin etsinyt. Edullinen, riittoisa, eikä tarvitse tilata lappuja ulkomailta.

Kyseessä on siis nestemäinen peel off -versio mustapäitä poistavista lapuista. Aine on ensinnäkin todella venyvää ja "sitkeää", lisäksi poistaminen ei suju yhtä helposti kuin esimerkiksi peel off- kasvonaamioissa. En ole koskaan saanut tätä irtoamaan kokonaan, vaan joudun repimään kalvon pieninä murusina pois. Vaikka tätä laittaisi kuinka ohuen tai paksun kerroksen tahansa, kuivuminen vie aikaa (n. 10-15min.), eikä se välttämättä silloinkaan ole täysin kuiva.

Ja jos haluaisit nähdä epäpuhtauksien irtoamiset, niin tässä niitä ei näy. Itse aine on läpinäkyvän sinistä, joten epäpuhtaudet eivät revityssä kaistaleessa näy, toisinkuin esim. mustapäälapuissa. Itsehän tykkään tarkastella niitä epäpuhtauksia lapussa :D



Siispä, minun osaltani tämä ei saa peukkua ylöspäin. Enkä tule tilaamaan toiste.





Pakkauksessa on 30 ml ja hinta normaalisti 10,50 €. Usein kuitenkin 4-8 € tarjouksessa.












4 kommenttia:

  1. Tää on ehdottomasti kiinnostava postaussarja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä miten usein sattuu huono tuote eteen :D

      Poista
  2. Tää tulee olemaan paras postaussarja ikinä! :) mä googlettelen tosi paljon ennen uusien tuotteiden ostamista niin näistä on hyötyä :)
    Mä aloin kirjoitella taas, vanhaa harrastusta alkaa ikävöidä :D

    http://tarutassamoi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tästä tykätään. Tosin kannattaa vaan muistaa, että kaikki tuotteet ei toimi kaikilla, joillakin taas sitten toimii :D Tästäkin olen kuullut paaaljon ylistyksiä, mutta miulle ei vaan toimi.

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)