16.12.2019

16. joulukuuta 2019

Tänä vuonna on jälleen kaksi voittajaa, sillä kalenteri on jaettu kahteen osaan, toinen voittaja saa luukkujen 1-12 sisällöt ja toiselle lähtee luukkujen 13-24 sisällöt. Ensimmäisen puoliskon sisältöön on otettu kosmetiikan osalta hieman luonnonläheisempiä tuotteita 🌱




Osallistumisohjeet postauksen lopussa, lukekaa ne tarkkaan.
Poistan tuplakommentit, vastailen kommentteihin jos tulee kysyttävää.
Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä, osa otettu pois pakkauksistaan vain kuvausta varten.





Tämän päivän luukusta paljastuu kaksi huulituotetta.

Lorealin Lip Paint/Matte sävyssä Babe-in sekä Absolute New York Crystal Shine -huulikiilto.






Osallistumisohjeet ja muut tiedot;

* Toimitan palkinnon vain Suomeen, Matkahuolto/Posti.
* Arvonnassa on kaksi voittajaa, toinen saa luukut 1-12 ja toiselle luukkujen 13-24 palkinnot.
* Arvonta on voimassa Google -tilin käyttäjille (Blogger, Gmail, Google+, Youtube..).
* Osallistut jokaiseen luukkuun kommentoimalla sen päivän luukkua, mahdollisuus on saada yhteensä 24 arpaa.
* Arvonta suoritetaan Random.orgilla.
*  Sähköpostiosoitteen jättäminen ei ole pakollista. Jos sitä ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa kalenterin päätyttyä, aikaa vastata 48 tuntia. Sitten arvon seuraavan ja sama homma pyörii niin kauan, kunnes voittaja saa minuun yhteyden.
* Sähköpostiosoitteen jättäessäsi, otan yhteyttä mahdollisesti arpaonnen osuessasi sinuun. Kysyn osoitetietoja jne. jotka ovat oleellisia palkinnon toimittamista varten. Muille osapuolille en niitä toimita, enkä myöskään tiedustelemiani osoitetietoja. Käytän niitä vain postitukseen.
* Luukkujen kommentit poistetaan, kun arvonnan voittaja on saatu tavoitettua/tavoittanut minut.