15.6.2025

Keltaista, flakieta ja hopeaa ✨

Aiemmin nähtiin kahden Essien lakan swatchit, niin nyt olisi sitten toisen lakan oma hetki parrasvaloissa "koristeluiden" kera. 


Pelkät swatchit näet tästä postauksesta.




Kynsillä siis pohjalla Essien light & fairy, Uslu Airlines Palm Springs ja Holo Taco Silver Flake Taco.

Essietä kynsillä kolme kerrosta, toppereita kumpaistakin yksi kerros. Silver Flake Tacoa laitoin vähän maltillisemmin, kun se osaa olla myös peittävämpää, jos siveltimen lataa täyteen lakkaa :D Halusin kuitenkin että alla olevatkin lakat näkyy.







Miulla on ensi viikko lomaa, jee! :D Saa hetkeksi ottaa vapaata leikkokukkien maailmasta. Omaa kättenjälkeä tosin tänään jo näen, kun rippijuhliin tein kukka-asetelman, niin kait sitä pitää vilkasta edes sivusilmällä :'D

Keskiviikkona käyn koululla, kun meillä on paikalle pääsevien luokkalaisten kanssa puutarhajuhlat, itselläni ihan vahingossa tosiaankin sattui tämä loma, ennen kuin juhlien päivämäärää tiesin, niin pääsen paikalle! Myös opettajat on siellä paikalla.















9.6.2025

essence | grape ESCAPE

Piipahdin pitkästä aikaa ihan asioikseni (ja viemässä Vinted-tilauksen livenä ostajalle) Joensuun keskustan Citymarketissa.

Sinne oli tullut uusia essencejä hyllyyn ja Juicy Bomb -trend edition, jossa oli perinteisten huulikiiltojen lisäksi myös meikkisieniä, meikkipussi, poskipunia, suihkugeeli ja vartalosuihkeita.




grape ESCAPE, kynsillä kolme kerrosta.

Lakkaa ei missään nimessä ole tarkoitettu peittäväksi. Kun valo osuu kynsiin ja lakkaan, shimmer tuo sellaisen peittävän illuusion, mutta muuten kynsien kasvuraja näkyy selkeästi läpi. Jos haluaa vain hieman sävyä riittää yksi kerros tai sopii myös topperiksi muiden sävyjen päälle.

Kerrokset kuivuivat nopeasti, joten lakkaaminenkin sujui jouhevasti.




Hinta 2.19 €/8ml (K-Citymarket).
















7.6.2025

Project Boxycharm | 37. päivitys

Sen verran olen tämän projektin kanssa laiskistunut, että käytin samoja kuvia kuin edellisellä kerralla :D Ainoa missä ulkoasu tuotteen käytön myötä muuttuisi, olisi tuo Glowoasiksen toner. 






NCLA Beauty So Rich Love Potion -kynsinauhaöljy, on tullut helmikuussa 2021 Boxycharmista. Tuotetta pullossa epämääräiset 13.3 ml ja tuttuun tapaan on avaamaton.

Toukokuussakin tuli käytettyä tätä pari kertaa, mutta pullo on lasia, joten eipä tuotteen pienet käyttökerrat painoa alas laske. Nyt on ilmeisesti sen verran tullut käyttöä tässä puolen vuoden aikana, että saatiin painosta uusi luku.


Paino:

5.1 46 g.
5.2 47 g.
5.3 46 g.
6.4 47 g.
5.5 46 g.
5.6 45 g.





Frank Body Brightening Vitamin C Mask, 50 ml, tullut Boxycharmista maaliskuussa 2022. 

Ilmeisesti muutaman kerran olen tätä käyttänyt toukokuussa, kun painoa katsoo :D


Paino:

3.5 104 g.
4.6 105 g.
7.7 100 g.
5.8 97 g.
5.9 92 g.
5.10 89 g.
5.11 84 g.
5.1 80 g.
5.2 76 g.
5.3 76 g.
6.4 76 g.
5.5 72 g.
5.6 69 g.





Farmacy Deep Sweep 2 % BHA pore cleaning toner, tullut hyvityslahjana Boxycharmissa huhtikuussa 2021. Tuotetta on pakkauksessa 120 ml.

Tälle onkin tullut nyt ihan kivasti käyttökertoja, olen yrittänyt melkein joka kerta, kun käyn suihkussa, pyyhkiä tällä yläselän ja olkapäät, ne kohdat mihin taivun :D

Paino:

5.11 296 g.
5.1 294 g.
5.2 285 g.
5.3 281 g.
6.4 270 g.
5.5 261 g.
5.6 242 g.





Glowoasis Milkdew PH Balancing Moisture Milk Toner, tullut toukokuussa 2022 Boxycharmista. 

Tässä alkaa pullon puoliväli häämöttää pikku hiljaa.


Paino:

5.1 310 g.
5.2 301 g
5.3 289 g.
6.4 272 g.
5.5 257 g.
5.6 243 g.





















2.6.2025

Loppuneet | toukokuu 2025

Toukokuun pienet loppuneet tuotteet.



Frudia Air Mask 24 Watery sheet mask. Muiden kangasnaamioiden ohella hieman ohuempi kangas, mutta ei ehkä ollut niin kostea kuin TonyMoly tai Garnier, tästä syystä tämä myös kuivuukin nopeammin kasvoille.

TonyMoly Fresh To Go Coconut Sheet Mask. Maitomainen seerumi, jota on runsaasti. Seerumia jää kasvoille reilusti ja näin ollen myös kookoksen tuoksu jää kasvoille leijumaan.

Rituals The Ritual of Namaste Purify cleansing wipes, nämä tulee aina merkin joulukalenterista ja toimii ainakin peruspuhdistukseen ihan hyvin. Iholle ja käsiin jää näistä liinoista tuoksua, jos ei muuta voidetta yms. laita päälle.

Garnier SkinActive Moisture Bomb Sheet mask, näitä tulee useimmiten ostettua Normalista tai muista verkkokaupoista tilauksen täytteeksi. Perushyviä sheet maskeja, joita saa eri variaatioita.



LUSH Mario -suihkugeeli, ya-hoo! Herkullinen colantuoksuinen suihkugeeli, jota on ollut myynnissä aiemminkin, eri nimellä tosin. Kiva, että saatiin edes hetkeksi tämä tuoksu valikoimiin. Suihkugeelissä on myös mustapippuria, limeä ja granaattiomenan mehua, silti lopputuloksena herkullinen cola. Riittoisa, paksuhko koostumus.

Taika käsisaippua, tämän sain kaverilta lahjaksi. Tuoksu yllätti täysin ja sehän on täysin greipin tuoksuinen. Jos olet joskus juonut greippilimpparia tai basic lonkeroa, niin tuoksu on aika lailla täysin identtinen :D Tämä oli myös ensimmäinen Taika -tuote, jota olen kokeillut.

ByVeira Moisture Shampoo, Normalista ostettu (tai saatu lahjaksi Normalista). Ihan kiva perusshampoo, vaahto hyvin ja käytin tuplana, jos olin käyttänyt kuivashampoota. Ensimmäisellä vaahdotuskerralla tuntui, että ei puhdistanut riittävästi. Tässä on myös kiva tuoksu. Plussaa myös siitä, että neste on tarpeeksi juoksevaa, niin tulee pullosta ulos.



Batiste Dry Shampoo, perus kuivis. Raikastaa ja tekee hiuksista puhtaamman tuntuiset. Hiuksiin jää pienoinen tuoksu, mutta ei miun mielestä ole kovinkaan hyökkäävä.

Dermosil rauhoittava kasvovoide puolukka, yllättävän riittoisa! Tässä on omaan nenään hieman makeahko puolukan tuoksu, ei yhtään huono.

Sol De Janeiro Brazilian Bum Bum Cream, tämä pikkuinen tuli LF Boksista ja on kyllä riittoisa siitäkin huolimatta. Tässähän on todella voimakas tuoksu, sekä sisältää pientä shimmeriä, josta en niin välitä. Voide on väriltään hieman kellertävää ja itselläni on jättänyt vaatteisiin jälkiä ja kyllähän se tuoksukin vaatteisiin tarttuu.

Budgie Face serum mist, merkkiä ei taida olla enää edes myynnissäkään. Ostin Kicksistä joskus settinä puoleen hintaan ja tämä kasvosuihke on kyllä ollut aika hyvä. Harmi, kun ei enää saa :D