Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mavala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mavala. Näytä kaikki tekstit

5.10.2026

Mavala | Nordic Light & essence | I love my golden pumps

Olen käytellyt nyt välillä lakkajemmojen vanhempia aarteita, vaikka vähän uudempiakin olisi kyllä käytettävänä, siellä ne kurkkii testaamattomien lakkojen laatikosta, että milloin valinta osuu kohdalle :D





Mavalan Nordic Light oli muistaakseni inspiroitunut revontulista ja pari lakkaa siitä kokoelmasta ostinkin, tätä sävyä lakkailin kynsille kolme kerrosta. Lakan siveltimestä jää pintaan jäljet, joka kuvissakin näkyy. Edes tuon essencen lisääminen päälle ei niitä hävittänyt.

essencen i love my golden pumps on todella vanha lakka, jossa on kirkas lakkapohja ja siinä on kultaisia lastuja. Lastut ei ole sellaista pehmeää muovia, vaan vähän paksumpaa materiaalia. Kynsille laitoin tätä yhden kerroksen.


















25.8.2025

OPI | Feelin' Capricorn-y

Testaamattomien lakkojen joukosta nappasin yhden ainokaisen OPIn ja kaveriksi samaa sävymaailmaa olevan Mavalan. Testaamattomia lakkoja ei itse asiassa kovin montaa enää olekaan, vain yhdeksän, joista yksi on perusmusta sävyltään.





OPI Feelin' Capricorn-y, kynsillä kolme kerrosta.

Kuten kuvastakin näkee, niin ei ole kolmellakaan kerroksella kovinkaan peittävä lakka kyseessä :D Ei yksistään käytettynä suosikkini, joku peittävämpi topper päälle tai alla joku muu vihertävä/tumma lakka, niin voisi toimia. 

Salvian vihreä sävy, jossa mukana sinistä ja pinkkiä shimmeriä. 

Lakka on ilmestynyt Big Zodiac Energy -kokoelmassa vuonna 2023, kokoelmaan kuuluu 12 eri sävyä horoskooppimerkkien mukaan nimettynä. 





Mavala Green Fizz, kynsillä yksi kerros.

Tämä lakka on ladattu eri sävyisillä vihreillä glittereillä, lakkapohja on kirkas. 
Neliön muotoinen glitter on limen väristä, vihreää kuusikulmaista glitteriä ja merensinistä pyöreää glitteriä. Lisänä pieniä kultaisia glittereitä.












22.6.2025

Mavala | Yummy Mango

Yummy Mango on julkaistu Mavalan Yummy Color's -kokoelmassa, joka on saanut innoituksensa munkkien herkullisesta ja leikkisästä maailmasta. Kokoelmaan kuuluu kuusi eri sävyä. KOkoelma on tullut myyntiin toukokuussa 2025.

Mavalan lakoissa on tavaraa 5 ml, lakkojen normaali hinta vaihtelee myyntipaikan mukaan 5.20 € - 6.19 €. Usein ovat myös tarjouksessa.






Yummy Mango, kaksi kerrosta.


Kun pulloa katsoo oikein tarkkaan, niin näkee ihan pienen pientä shimmeriä. Mitenkään silmiin pistävä se ei ole kynsillä, pulloakin saa zoomata ihan kunnolla, että sen näkee (itse huomasin sen vahingossa).

Kaksi kerrosta riitti kynsille ja kerrokset kuivuvat nopeasti. Lakkaaminen sujuu siis suht nopeasti. Itse käytän lopuksi aina pikakuivattavaa päällyslakkaa.

Värikuvaus Bernerin tiedotteesta: Hurmaavan oranssisen nektariinipuun loisto, paremmin en olisi itse voinut sävyä kuvaillakaan ;)




Lisäsin päälle yhden kerroksen KBShimmerin Scratch That -lakkaa ja Uslu Airlines Palm Springs flakieta.

Scratch That sisältää epäsäännöllisiä mustia lastuja, sekä mm. tähden muotoisia kuvioita. Niitä joutuu hieman joko asettelemaan tai painelemaan kynnelle, muuten jäävät törröttämään ikävästi kynnen pintaan, eikä edes päällyslakka niitä tasoita.













30.5.2025

Ostoksia | Oriflame, Kicks, Sokos, Dermosil, Naurava lankakerä, lyko

 Muutamia ostoksia tähän toukokuun loppuun ja kesäkuun alkuun :)



Oriflame:

DUOLOGI Colour Protect -shampoo
Optimals Daily Glow Multi-Protector SK 50
Love Nature Glowing Gel to Ice Organic Mango -kasvonaamio
Love Nature Calming Gel to Ice Organic Kiwi -kasvonaamio
OnColour All Eyes -luomiväripaletti
OnColour Cream -huulipuna
OnColour Multiple Lash -ripsiväri


Shampoo värjätyille hiuksille, ostin hiusvärin, mutta enpä ole jaksanut sitä vielä päähän lykätä. Shampoo jo siis odottaa valmiina. 
Optimalsin uutuus kasvovoide olikin vähän pienempi tuubi kuin oletin, mutta tulee käytettyä ainakin :D

Love Naturen kasvonaamiot voi käyttää sellaisenaan tai laittaa 30 minuutiksi pakastimeen ja käyttää viilentävänä naamiona, nämä ei siis ole sheet maskeja vaan geeliä.

Luomiväripaletissa on hempeät pastelliset sävyt, samaa värimaailmaa on ripsivärin pakkaus, mutta itse massa on mustaa.





Kicks: 

Estrid The Ultimate Shave Gel.
KIKO Milano Long Lasting Eye Shadow Stick, 08 Shell.
KIKO Milano Pure Clean Micellar Gel.
Juliette has a gun Miami Shake Discovery Box.



Sheivausvaahto loppui, joten tilasin testiin Estridin version, tämä tulee geelinä ulos ja muuttuu sitten vaahdoksi. Pieni miinus siitä, että saa painaa aika kovaa, että sieltä jotain tuotetta tulee ulos. Pieni määrä riittää, mutta sitä tässä ei oikein voi hallita.

KIKO tuli Kicksiin uutena merkkinä jo jokunen aika sitten, sieltä nappasin luomivärikynän ja putsarin kokeiluun.

Juliette has a gunilta hajuvesisetti, jossa oli tällä kertaa muutamia uusia tuoksuja mukana, mm. Miami Shake uutuustuoksu! Kiva idea, että ovat sen verran tätä pakkausta päivittäneet, että oli tullut muitakin tuotevaihdoksia tähän settiin.



Sokos: 

- essence fix & LAST instant Matte Make-Up Fixing Spray, 50 ml (2.69 € s-etukortilla).
- TONYMOLY Aloe Chok Chok 99% Soothing Gel rauhoittava geeli, 250ml (11.90 €).
- essence HELLO, GOOD STUFF! 48h INTENSE HYDRO GEL, 30 ml (3.74 € s-etukortilla).
- Mavala 458 Yummy Mango, 5 ml (4.43 € s-etukortilla).
- Glow breathable blemish balm BB-meikkivoide, 30 ml (20.18 € s-etukortilla).
- Treaclemoon Frosted Candy Angel Body Spray vartalosuihke, 150 ml (6.95 €).
- Cailap Kosmetiikkalaukku kirkas/beige (7.95 € s-etukortilla).


Tilauksen tekohetkellä oli asiakasomistajapäivät, joten joistain tuotteista sai alennusta ja se onkin suluissa mainittuna hinnan perässä. 

Glow bb-meikkivoide onkin ollut jo käytössä parisen viikkoa ja se on oikein kiva, kevyt meikkivoide, jota ei tarvitse kuin yhden pumppauksen verran omille kasvoille. Holika Holikan soothing gel on lopussa, joten tilasin vähän isomman tuubin jo jemmaan, tällä kertaa Tony Molylta ja tätähän voi käyttää vartalolle, kasvoille ja hiuksiin.




Dermosil -tilaus:

- Sweet & Salt Suolashampoo (10.90 €).
- Muumi Värillinen huulibalsami (8.50 €).
- Muumi Kynsilakka (4.50 €).
- Sensitive Jojobaöljy 100 % (14.90 €).
- Berry Boost Ihonhoitovoide Mini (4.50 €).
- Pomelo Mint Keittiökäsisaippua (3.50 €).
- Mansikkasaippua (6.90 €).
- Sweet & Salt Suihkugeeli, onnenpyörän palkinto.


Sweet & Salt suolashampoossa on erilainen tuoksu, kuin siinä OG suolashampoossa, joten olihan se tilattava vaihtelun vuoksi testiin :D Tai no, samanlainen tämä on kuin se aiempi, mutta eri tuoksulla. Tuskinpa muuten mitään järisyttävää tämä tarjoaa.

Muumi -sarja sai uusia tuotteita ja ostin holokynsilakan sekä värillisen huulibalsamin, hyvin kosteuttava tuote ja tuntuu ihan huulivoiteelta huulilla, ei kuivata, vaan on "liukas" huulilla.

Mansikkasaippua oli uutuus, Pomelo Mint keittiökäsisaippua oli alelaarissa ja koska edellinen kasvoöljy viimein loppui, niin ostin Dermosililta testiin, tätä tosin voi käyttää myös vartalollekin.





Tilasin kokeiluun Nauravan lankakerän toukokuun yllätysboksin, jossa mukana oli oheistuotteitta. Heille tuli ihan tässä äskettäin myös ilman oheistuotteita oleva Sika Säkissä boksi myyntiin. 

Yllätyslaatikot on hinnaltaan 38 €, ilman oheistuotteita 35 €.

Sieltä sai valita haluamansa lankavahvuudet, mutta muuten sisältö oli silkkaa yllätystä. Pääosassa kaksi lankavyyhtiä ja pieni monivärinen lankanöttönen. Vapputeema näkyi ilmapallojen muodossa, mutta sieltä löytyi myös purkkaa, karkkia, silmukkamerkkejä, mikrokuituliina, leikkuri, teetä, ponnari, hand made -merkkejä, tarroja ja pilli.




Lykon tilaus:

MISSHA Airy Fit Sheet Mask Aloe (2.80 €).
NIVEA Natural Radiance Sheet Mask (3.60 €).
essence So Cherry Happy Body Mist, 100 ml (4.19 €).
essence So Cherry Happy Face Primer, 35 ml (4.79 €).
Catrice Glam In Gold Hydrating Primer 010 Oh My Goldness (8.49 €).
e.l.f. Squeeze Me Lip Balm Peach (5.50 €).
The Pink Stuff Miracle Foaming Toilet Cleaner (5.90 €).


Päätilauskohde oli nuo essencen So Cherry -kokoelman tuotteet, joista nappasin primerin ja vartalosuihkeen.

Toinen primer kotiutui Catricelta. Pari sheet maskia, e.l.f. huulibalmi ja vähän siivousmömmöä.





Toinen Oriflame tilaus, eri kuvastosta tosin (11.5-31.5, esite 7).

Love Nature Refreshing Organic Coconut Water & Melon -tuoksusuihke (9.90 €).
Love Nature Protecting Organic Passion Fruit -käsi- ja kynsivoide (5.90 €)
THE ONE -puuterisivellin (14 €).
OnColour Power -puuteri, Light Porcelain (8.90 €).

Passionhedelmä käsivoide oli uutuuksissa ja näiden Love Nature -sarjan tuotteiden tuoksut on yleensä todella hedelmäisiä ja tuoksuu sille mitä tuotteessa luvataan olevan. Tästäkin löytyy selkeä passionhedelmän tuoksu, joka muistuttaa jonkin verran The Body Shopin tuoksumaailmaa.

Kookosvesi ja meloni tuoksusuihke on hyvin kookospainotteinen, se erottuu tuoksussa selkeiten ja tämä toimittaakin lähinnä huonetuoksun asemaa tällä hetkellä, yritän tosin käyttää ensin Avonin suihkeen loppuun.

Samaisen puuterin ostin viime vuoden lokakuussa ja nyt ostin uuden jemmaan. Hieman sävytetty puuteri, joka ei omilta kasviolta erotu. Jotain vaihtelua ainaisiin valkoisiin puutereihin, joita on tullut käytettyä useita. 












13.3.2025

Sekalaisia lakkauksia, osa 11 | random nails, part 11

Pari lakkakuvaa niistä vähäisistä lakkauksista, joita olen jaksanut tehdä. Tosin, nytkin kynsillä on lakkaa (tai ne jämät), mutta en ole jaksanut poistaa. Yhtenä syynä tosin se, että kynsien lähellä on haavoja ja naarmuja, vetäisin myös yhden vähän isomman vekin, mutta se onneksi on jo alle viikossa parantunut.




Depend 7 Day -sarjan Pen-Pusher sai kaverikseen Mavalan Star Palacen. Tämä oli oikein kiva lakkayhdistelmä. Raikas ja kimalteleva.




ILNP:n pullojen korkit sai kaikki teippauksen, ihan vaan siksi, kun ne on muuttuneet tahmaisiksi ja siitä irtoaa myös mustaa tahmaa hieman käsiinkin. Tämä tahmaongelma on ainakin vanhemmissa pulloissa, joka on itseäni hetken aikaa ärsyttänyt.




Tähän lakkaukseen tungin vähän kaikkea, mutta pohjalla We Care Iconin Magic Purple Metal, sen päällä ILNP:n Empire ja lopuksi Holo Taco Silver Flake Taco.













24.11.2024

Ostoksia | K-Citymarket, Rituals, Emotion, Sokos, Bearel

Muutamia ostoksia tähän sunnuntaihin ja kuukauden päästä onkin jo jouluaatto!

Tuttuun tapaan, blogin normaalit postaukset siirtyvät tämän vuoden loppuun, sillä heti joulukuun ensimmäisestä päivästä aina jouluaattoon asti pyörii tuttuun tapaan blogin joulukalenteri. Vielä ensi viikko aikaa julkaista kiireelliset pois alta, luultavasti marraskuun loppuneet kerkeän tälle kuulle kirjoitella, sillä niitä ei nyt kovin hirveää kasaa tule.

Nyt niihin ostoksiin!


K-Citymarket:

- Catrice Finding Dory -käsivoidesetti.
- Catrice Finding Dory primer (8.49 €, hinta lyko).
- Catrice Mystic Forest Illuminizing primer (8.49 €, hinta lyko).
- essence UP whipped face & body scrub.



Muutamia uutuuksia Catricen ja essencen uusista trend editioneista, joista UP ja Finding Dory olivat aika massiiviset, löytyy vähän sitä sun tätä.




Kävin viime viikon lauantaina Kuopiossa, joten sieltä muutamia ostoksia. Harmikseni, sieltäkin The Body Shop loppuu kokonaan, joten verkkokauppaan se on tyydyttävä ja tänä vuonna heille ei kausisarjoja tulekaan.


Rituals:

- The Ritual of Mehr Concentrated Refill Hand Wash 100ml (11.50 €).
- Smooth Violet Hand Wash (14.50 €).


Sokos Emotion:

- OPI Wicked -kynsilakka, sävy Ozitively Elphaba (13.60 €).




Sokoksen -tilaus:

- e.l.f. cosmetics Fine as Fleck Glitter Eyeshadow luomiväri, sävy Pop off Pink (5.92 €).
- Profusion Cosmetics glitterpaletti Topaz Gems (5.40 €).
- Mavala Mini Color 5 ml 949 Green Fizz (4.72€).
- Ziaja orange vibes kasvovesisuihke (4.70 €).
- NIVEA 125ml Glow Eye Make-Up Remover -silmämeikinpuhdistusaine (4.40 €).


Sokoksella oli jotkut tarjouspäivät, joten tein verkkokauppaan tilauksen, suluissa olevat hinnat ovat tarjoushintoja. Tilasin myös yhden koristeen joulukuuseen, sitä ei ole kuvissa :D






Bearel:

- Bearel | Winter Emergency Kit (39.90 €).
- Eyenlip | Morning Boosting Cream (3.90 €).
- Frudia | My Orchard Quince Body Wash (6.45 €).
- Holika Holika | Juicy Mask Sheet Tea Tree x 2 (2.90 €).

Sheet maskit ja Frudian suihkugeeli oli poistokorissa, kun niissä on päiväykset lähestymässä, joten pelastin ne sieltä itselleni.





Winter Emergency Kit tarjoaa helpotusta ihon kuivuuteen ja tämän boksin takia Bearelille tilauksen teinkin, hyvin voide/seerumipitoinen setti oli tämä, mutta käyttöön pääsevät jossain vaiheessa. Hyvin simppeleitä ja helppoja tuotteita käyttää.




Boksin sisältö:

COSRX The 6 Peptide Skin Booster Serum.
Dewytree Heartleaf 100 Serum.
Eyenlip Collagen Luster Lip Sleeping Mask.
Eyenlip Super Aqua Moisture Cream.
Eyenlip Moisture Essence Mask Sheet Charcoal ja Collagen.
Some By Mi Beta Panthenol Repair Cream, Mini.
Purito Wonder Releaf Centella Serum Unscented, Mini.
Dewytree Urban Shade Anti-Pollution Sun SPF50+ PA++++, Mini.


Hyvin seerumi ja kasvovoidepitoinen sisältö, yksi minikokoinen aurinkovoide ja yönaamio huulille. Ehkä joku käsivoide olisi ollut kiva lisä jonkun muun tuotteen tilalle, niitäkin kuitenkin aika moni talvella käyttää.













15.7.2024

Sekalaisia lakkauksia, osa 9 | random nails, part 9

Nyt on sen verran tullut lakkailtua vähän laatikoiden kätköissä olevilla lakoilla, jotka on ehkä joskus täällä blogissakin nähty. Osa tuoreempia tapauksia, muutama vanhempi :D

Joskus tekee mieli lakkailla vanhoilla tutuilla lakoilla ja sitten yhdistellä niitä muiden kanssa, tässäpä olisi nyt kuuden lakkauskuvan verran materiaalia. 






Yves Rocherin Violet orchidée sai kaverikseen Wild & Mildin The Dominatorin.

Kuvassa molemmat sävyt menevät siniseen, mutta ihan violetteja ovat molemmat :D




Tässä pohjalla Essien win me over ja päällä Cirque Colorsin All In.

Tämä duo kävi oikein hyvin yhteen, Essie on sävyltään tummempi kuin Cirque, mutta koska Cirquen koostumus on ohut, se uppoaa oikein hyvin Essien sävymaailmaan.




Catricen Splish Splash sai päälle Depend 7 Day -sarjan Wonderful Time glitterin.

Wonderful Timessa on pohjalla kaunis, voimakas, sininen shimmer, joka sopi todella hyvin Splish Splashin sävymaailmaan. Lisänä pienempää hologlitteriä ja isompaa hopeista glitteriä.



Pääsin Depend -looppiin ja tässäkin on 7 Day- sarjan lakoista sävyt; Top-Notch Turquoise ja Memories for Life, joka on ihan kirkkaalla pohjalla oleva hopeinen glitter.




Dependilllä vielä mennään ja tällä kertaa sävy Listen. Tämäkin 7 Day -sarjasta.

Suosittelen kyllä Dependiltä näitä tämän sarjan lakkoja, pullokin on kivan tukeva, eikä niin hintelä kuin se kapeampi versio :D Tämän lakkasin ihan yksistään, ehkä joku hopeinen aksenttikynsi olisi sopinut.





Tässä vaiheessa tajusin, että olipas Dependiä kerrakseen, joten jotain muuta välillä!

Nappasin sitten kaksi Mavalaa, sävyt Satin Light ja Golden Clash. Satin Light on aivan jäätävn kaunis sävy, vaikka omaan makuun saisi olla hieman peittävämpi, mutta tuon kultaisen shimmerin määrä peittää hyvin läpikuultavuutta, kun katse kiinnittyy siihen shimmeriin.

Golden Clash on pääsääntoisesti kultainen glitterlakka, jossa on seassa kyllä vähän pronssihtavaa glitteriäkin.




























20.5.2024

Sekalaisia lakkauksia, osa 8 | random nails, part 8

Pitkästä aikaa taas tällainen sekalainen lakkapostaus! Sain viimeinkin järjesteltyä lakat ihan kunnolla ja laittelin jopa Helmerin laatikoihin lakat merkeittäin ja tietenkin vielä kirjoittelin nimilaput jokaisen laatikon kohdalle, mitä merkkejä mikin sisältää.

Elämä helpottui huomattavasti, kun etsii jotain merkkiä, niin ei tarvitse ihan kaikkia laatikoita käydä läpi. Useimmiten kyllä muistin, missä mitäkin oli, kunnes joku (minä) vaihtoi laatikoiden tai lakkojen paikkoja keskenään :D






Ensimmäisenä Mavalan Dream, sitä kynsillä kaksi kerrosta ja kuorrutin yhdellä kevyellä kerroksella OPIn I Cancer-tainly Shine hololakalla.

I Cancer-tainly Shine tullaan näkemään myös myöhemmin ihan sellaisenaan lakattuna, kunhan saan siihen postaukseen swatchailtua kaverin/kavereita :)




Seuraavana Flormar Miami Sunset, jota on kynsillä kaksi kerrosta. Seuraavana lisäsin ILNP:n Confetti -lakkaa ja vielä KBShimmerin Raking It In flakielakkaa, molempia yksi kerros.






Essie lady like, kynsillä kaksi kerrosta, sai kaverikseen Cirque Colorsin Chrysalis -lakan, joka on oikea glittersekamelska. Löytyy pyöreää, tikkua, tähtiä, kolmiota, neliötä, perhosia ja holoa. 

Lady like tullaan näkemään jossain vaiheessa uudelleen, kunhan saan sen kaveriksi muita Essien lakkoja swatchattua :)




Avon Ultra Colour 60 Seconds Express Mad-Arin lakka huusi seurakseen Holo Tacon Box Office Bombia. Niin täydellinen yhdistelmä, sillä miun makuun tuo Holo Taco ei ole kovinkaan paksu koostumukseltaan ja koska Avon on creme, sitä riittää pohjalle yksi kerros ja päälle voi lakkailla sitten tuota Holo Tacoa. Problem solved!










17.4.2024

Essie | frilly lilies, Mavala | Golden Clash

Kynsien lakkailu on tässä viime aikoina jäänyt hieman paitsioon, kun harjoittelu sijoittuu kasvihuoneeseen ja siellä pidetään kumihanskoja työtehtävien aikana, lisätään siihen ripaus kosteutta, multaa ja vähän lisää kosteutta, lopputuloksena kädet muhii siellä hanskojen sisällä. Joten lakkauksetkin yleensä aika piakkoin lohkeaa tai lähtee lastuina irti :D

Tällä viikolla on viimeinen harjoitteluviikko, sen jälkeen siirrytään hetkeksi kouluun ja heti äitienpäivän jälkeen alkaa sitten uusi harkkajakso, joka kestää 21.6 asti (miun synttärinä loppuu tämä harkka, jeij!). Itse menen jo tuttuun paikkaan, samaan kukkauppaan jossa olen ollut jo kolme vuotta muutenkin.






Tämä Essien lakka on ilmestynyt Swoon in the Lagoon -kokoelmassa, ilmeisesti vuonna 2021.

Frilly lilies, kynsillä kaksi kerrosta.

Kaunis, poltettu oranssi ja voisinpa sanoa, että kokoelma on varmaan ilmestynyt ehkä syksyä ajatellen. Menee kyllä sävynä ihan näin keväälläkin :D






Lisäsin päälle yhden kerroksen Mavalan Golden Clashia. Tässä on seassa niin hopeaa kuin kultaistakin glitteriä ja ne on hieman päästäneet väriä, joten lakkapohja ei ihan kirkas ole, vaan kellertävä joka voi näkyä esim. valkoisen lakan päälle lakattuna.















31.1.2024

Sekalaisia lakkauksia, osa 8 | random nails, part 8

Pieni lakkakimara satunnaisista lakkauksista, joiden kohdalla olen päättänyt, että en tee niin sanotusti erillistä, yksittäistä postausta.



Ensimmäisenä OPI Big Apple Red ja Depend Memories For Life.

Muistaakseni OPIa kynsillä kaksi kerrosta ja Dependiä yksi. 




PolishPickUp -tilauksesta, jonka tein syyskuussa, pääsi kynsille KBShimmerin Take The Stairs. Todella vaikea kuvattava ainakin pimeän aikaan, kun lakka itsessään on jo tumma.

Kynsillä kolme kerrosta. Musta lakkapohja, jossa mukana erivärisiä flakielastuja. Tässä lakkapohja saattaa olla ehkä crelly, sillä ei ole ihan läpikuultava, mutta ei täysin peittäväkään, siksi vaati aikalailla sen kolme kerrosta peittääkseen. Toimisi kyllä myös jonkun mustan lakan päällä, jos ei halua kerrostella :)





Mavalan Dream, jonka päälle lakkasin yhden kerroksen Barry M Pacific Flamea, molemmat lakat on osana miun erittäin hidasta lakkaprojektia :D

Yllättävän hyvin tuo Barry M sulautui Mavalan päälle, vaikka siinä on vähän sellainen rusehtava vivahde!




Tämä KBShimmer on lakattu kynsille jo vuosi sitten! :D

Kyseessä on Mask Me Again (R), jota luultavasti kynsillä ainakin kaksi kerrosta. Kyseessä on siis heijastavaa pigmenttiä sisältävä lakka, joka nimensä mukaisesti heijastaa valoa (vähän kuin heijastin).

Nämä heijastavat lakat on oman kokemuksen mukaan aika jämäköitä koostumukseltaan ja nytkin kun pulloa pyörittelin, lakka aika hitaahkosti pullossa liikkui. Joten toisinaan saattaa peittää jo yhdelläkin kerroksella.



















16.11.2023

Ostoksia | Yves Rocher, Lyko, Avon, Sokos, Yeppo

teksti sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkaamisesta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pientä komissiota. Mainoslinkit merkitty* -etuliitteellä.



Yves Rocherille tein vielä viimeisen tilauksen, ennen kuin ainakin Suomen osalta verkkokauppa sulkeutuu ja toiminta mahdollisesti muuttuu tilaamisen osalta.



- Frozen Lychee -käsisaippua (6.90 €/190 ml).
- Frozen Lychee -kylpy- ja suihkugeeli (5.90 €/200 ml).
- Tiivistetty suihkugeeli - vadelma (6.90 €/100 ml).
- Tiivistetty suihkugeeli - vanilja (6.90 €/100 ml).
- Tiivistetty suihkugeeli - mango (6.90 €/100 ml).
- Hiustenhoitosetti, shampoo ja hoitoaine (15.90 €/300 ml + 200 ml).


Vartalonkuorinta + kuorintakinnas tuli tilaajalahjana.





*Lykon tilaus:


- Catrice METAFACE Colour Correcting Glaze Primer (7.49 €).
- Catrice Disney Winnie The Pooh Illuminating Primer (7.49 €).
- Catrice Disney Winnie The Pooh Dream In Soft Glaze Nail Polish 010 -Kindness is Golden (3.99 €).
- Catrice Disney Winnie The Pooh Dream In Soft Glaze Nail Polish 020 Let Your Silliness Shine (3.99 €).
- essence Disney Mickey And Friends Effect Nail Polish 01 Adventure Awaits (2.49 €)
- essence Disney Mickey And Friends Effect Nail Polish 02 Aw, Phooey! (2.49 €).
- Catrice METAFACE Nail LacquerC01 Pretty Avatar (3.99 €).
- Kringle Candle Deck The Halls DayLight (4.90 €).
- Kringle Candle Father Christmas DayLight (4.90 €).
- Kringle Candle Winter Woods DayLight (4.90 €).

+ Clarins -lahjasetti, joka oli silloin meneillään olevasta random stuff giveawaysta ilmaiseksi. Setissä oli mukana vartaloemulsio sekä käsi- ja kynsivoide.






Avon, marraskuun tilaus:

- Anew Hydra Pro Vita-D Water Cream, 11.90 € (minkä tahansa muun esitteestä ostamasi tuotteen kanssa).
- Advance Techiques Supreme Oils -kaksifaasinen hoitosuihke, 4.95 €.

Demotuotteet, tulossa joulukuun kuvastoon (hinta 6.45 €/kpl).
Dream to Shine -kynsilakat, sävyissä; Raven Sparkle, Beaming Moon ja Cosmic Kiss.



Hydra Pro Vita-D oli aika hyvässä tarjouksessa, joten ostin loppuneen tilalle uuden. Kivan kevyt voide, jotka käytin iltaisin. Sopii tosin myös aamukäyttöön.

Kynsilakat tilasin vähän mututuntumalla ja ne onkin hieman tekstuurisia. Ei mitään superrouheita, kuten OPIlla oli, mutta pinta tuntuu kuitenkin karhealta.






Sokos:

- Mossa Glow Cocktail -puhdistusvaahto.


Tämän ostin omistajapäiviltä, kun kaikki tuotteet oli -20%. Tykkään toisinaan käyttää puhdistusvaahtoja, etenkin aamuisin ja Lipstick Love -blogissa tätä oli kehuttu. En ole Mossaa käyttänyt aikoihin, paitsi huulivoiteen muodossa :D









No, Yeppolta tilasin monien hehkuttamaa sekä ainakin kertaalleen loppuunmyytyä puhdistusöljyä ja sehän piti tietenkin myös korkata samana iltana :D Yllättävän pehmeä koostumus, miellyttävä käyttää, tykkään myös tämän tuoksusta! 

Itselläni ei kovin runsaasti epäpuhtauksia iholla ole, mutta kyllä ne vähäisetkin näkyi sormiin nousevan, kun öljyä hieroi ihoon. Kokeilin putsarilla puhdistaa kasvot myös seuravaana päivänä, mutta tietenkään silloin ei epäpuhtauksia enää irronnutkaan, kun edellisenä päivänä olin tätä käyttänyt. Jättää kasvojen ihon miellyttävän tuntuiseksi.

Vinkkinä, jos haluat pakkauksen kuljettaa mukana, niin säästä muovinen stopperi! Ilman sitä pumppu on koko ajan auki, eikä sitä saa sellaisenaan lukittua :)


Unleashian luomiväripaletti on aika simppeli, kaikki muut sävyt on mattaisia paitsi Milk Sugar, jossa on mukana myös hieman kimalletta.



K-Citymarketista Catricen Magic Christmas Story -kokoelmasta yksi kynsilakka, nimeltään Land of Snow.

Mavalalta kolme lakkaa; Star Palace, Golden Clash ja Royal Gold. Golden Clashissa on kellertävä lakkapohja, kun hopeisessa Star Palacessa on täysin kirkas pohja.

Katselin myös Essien -joulukokoelmaa (?), mutta siinä oli kaikki sävyt jo aiemmin julkaistuja, kuten esim. Set on Stones.