Näytetään tekstit, joissa on tunniste Emily de Molly. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Emily de Molly. Näytä kaikki tekstit

18.8.2024

Essie | row with the flow & first kiss bliss, Emily de Molly | Lift Me Up

Muutama Essien lakkaswatch tähän päivään!

Lopussa myös Emily de Mollyn nätti topperi swatchattuna first kiss bliss -sävyn päälle. 





row with the flow, kynsillä kaksi kerrosta.

Ruskea lakka, punaisella pohjasävyllä. Ilmestynyt Swoon in the Lagoon -kokoelmassa vuoden 2021 tietämillä. Levittyi hyvin ja lyhyille kynsille varmasti peittävyys tulee jo yhdellä kerroksella. En muista, että omassa kokoelmassa olisi tämmöistä punapohjaista ruskeaa ja jos on, niin ehkä Flormarin puoleen kääntyisin tässä asiassa :D





first kiss bliss, kynsillä kaksi kerrosta.

Ilmestynyt keväällä 2024 osana blushin' & crushin' -kokoelmaa eli suht tuore lakka vielä ja löytyy ainakin Kicksistä. Sävy on hennon minttu, sinisen ja valkoisen pohjasävyillä.

Sävynä helppo ja sopii hyvin myös toppereiden kanssa käytettäväksi. Hieman saa olla tarkkana lakkaamisen kanssa, ettei raidoitu tai levity epätasaisesti.





Emily de Molly Lift Me Up, kirkkaalla pohjalla oleva topperi jossa on eri värisiä metallinhohtoisia glittereitä. Tätä on kerrostettuna varovaisesti kaksi kerrosta ja kuten huomaa, ei siltikään ole hallitseva, että peittäisi alla olevaa lakkaa liikaa.

Alla siis Essien first kiss bliss.
















26.3.2024

Emily de Molly | Pushing My Luck

Testaamattomien lakkojen jonosta seuraavana tämä Emily de Molly, joka on ilmestynyt osana kokoelmaa maaliskuussa 2021. Kokoelmassa on ilmestynyt kahdeksan lakkaa, jotka kaikki on aikalailla samanlaisia jelly & flakie koostumuksella olevia.





Pushing My Luck, kynsillä kolme kerrosta.

Kuten alussa mainitsin, niin lakkapohjana on jelly, mutta koska flakielastuja on aika runsaasti, ne voi peittää vapaan kasvun rajan aika hyvin piiloon. Lastujen väreinä loistaa sininen, punainen ja violetti. Itse lakkapohja on väriltään ultramariinin sininen.

Toimii ihan tällaisenaan tai miksei vaikka esimerkiksi mustan lakan päällä topperina, jolloin flakielastut erottuvat edukseen.

















18.7.2023

Ostoksia | Kicks, Avon, Oriflame, Bearel, CesarsShop

Se olisi taas ostoksien aika!

Kicksistä ostin alella Sol De Janeiron Bom Dia Bright suihkugeelin, joka tuoksuu niin hyvälle ja on ollut miun himotuslistalla jo jonkun aikaa :D 385 ml suihkugeelistä saa pulittaa normaalilla hinnalla 27 €.

Tuoksunuotit:

Top: Black Amber Plum, Crème de Cassis
Mid: Jasmine Blooms, Brazilian Orchid
Dry: Vanilla Woods, Warm Musk


L'oréal Infaillible Mattifying Setting Spray lähti testiin mielenkiinnosta, sillä virallisia meikinkiinnityssuihkeita ja ei miun jemmoissa runsain määrin ole. Saa nähdä minkälainen tämä on sitten käytössä.




Toiselta kynsiharrastajalta kirppistelin muutamia kynsilakkoja :)

Glam Polishilta sävyt That Dreamers Often Lie ja I Happen To Like Being Adored, Thank You.
Emily de Molly sävy Pushing My Luck ja Cirque Colors sävy Genesis.





Avonin heinäkuun tilaus oli pieni.

Intiimipesunesteet muuttivat Avon Care -sarjan alle ja samalla pumppupullot vaihtuivat flippikorkillisiin. Määrällisesti koko pysyi kuitenkin samana.

Blooming Beauty -vartalosuihke tuoksuu kirsikankukille ja orkidealle.

Advance Techniques Absolute Nourishment hiusseerumi.




Oriflamelle tein myös tilauksen, alunperin menin vain katsomaan onko siellä mitään erikoista :D

Ostoskoriin hyppäsi Feet Up -jalkasuihke, jossa tuoksuu verigreippi ja kiivi. Love Naturelta Tropical Blend -suihkugeeli ja hiusnaamio joissa tuoksuu passionhedelmä ja mango, lisäksi Love Nature passionhedelmä geelikasvonaamio.

Jostain syystä tilaukseen tuli taas ilmaiseksi perus Tender Care ja ostin itse uuden Green Apple -version. Kynsilakan nappasin aleosiosta ja Royal Velvet kapselit valikoin synttärilahjana ilmaiseksi tilaukseen. Nykyään syntymäpäivälahjassa on tietty aikaraja (olikohan 10 vai 11 päivää) ja sen jälkeen sitä ei saa, itselläni tuo maksimiaikaraja tuli juuri tilauspäivänä vastaan :D Ja kaikki mikä on ilmaista, kannattaa hyödyntää!






CesarsShopilla on kaikki Picture Polishit alessa, joten ostinpa sitten kerralla enemmän, edullisimmat taisi olla hitusen alle 8 €/kpl.

Sävyt siis: cactus, free, golden, horcrux, secret ja staghorn.




Bearelilta Misshan ylläriboksi, joka sisältää sekalaisen valikoiman kasvonaamioita, setin hinta oli 19.90 €.

Omasta boksista tuli suurin osa Airy Fit -sarjaa, vähän mälsästi kaksi samaa (Red Ginseng), yksi kolmivaiheinen naamio ja kolme Vegan Talks -naamiota.





Lisäksi vielä Bearelin Kesäkassi 2023, jonka mukana tuli myös Bearelin kangaskassi. Tällä oli hintaa 44.90 € (norm. 101.95 €).

Kassissa on seuraavat tuotteet:

- Smuuti Skin Watermelon Dew Toner Mist. Ostin merkiltä koko setin, joten voi olla että tämä lähtee eteenpäin.

- Eyenlip Moisture Essence Mask Green Tea.

- Beauty of Joseon Relief Sun: Rice + Probiotics 10ml, pieni aurinkovoide.

- Banila Co Clean It Zero Cleansing Balm Original 25ml.

- Mizon Joyful Time Essence Mask Acerola.

- Eyenlip Collagen Luster Lip Sleeping Mask.

- the SAEM Jeju Fresh Aloe Soothing Gel. Tämä on sama, mikä tuli myös Valtterin boksista, monitoimituote, joka käy vartalolle, kasvoille ja hiuksiin.

- Dewytree Vitamin Melting Chou Mask.

- Etude Dear Darling Water Tint, tästä tuotteesta oli tarjolla kolme erilaista vaihtoehtoa ja omani oli sävy 03 Orange. On kyllä koostumukseltaan nimensä veroinen, eli hyvin vesimäinen :D

- Dewytree Heartleaf 100 Serum, ah! Seerumit on kivoja, en tiedä miksi, mutta ne on ehkä suosikkejani ihonhoidossa.

- the SAEM Jeju Aloe Fresh Travel Kit, sisältää kasvoveden, emulsiovoiteen ja puhdistusvaahdon.

Lisäksi oli mukana kolme isoa näyteliuskaa, jotka ei sisältöön kuulu.
















10.3.2023

Ostoksia | Avon, Bearel, Lyko, Kicks, Cocopanda, Hypnotic Polish

Avonin helmikuun tilaus oli aika simppeli, kuvasta tosin puuttuu Rintasyöpäkampanjan pyjamasetti ja kaiken lisäksi samaisen hajuveden olin tilannut jo aiemmin :D No, korkkasin sen ekana tilatun ja pistin tämän jemmaan.

Lisukkeena vanhoja tuttuja; Simply Delicate -pesuneste ja Planet Spa The Energise Ritual -vartalokuorinta.






Bearelilta Smuuti Skin -setti, nämä purin pakkauksistaan pois ja pistin odottamaan korkkaamista. Tällä hetkellä käyttelen jo aukaistuja ja mahdollisuuksien mukaan korkkailen miun projektin tuotteita niiden tilalle. Joten näistä osa joutuu jonkin aikaa odottelemaan (ehkä).

Setissä tulee siis kaikki sarjan tuotteet, eli:

Watermelon Jelly Cream.
Watermelon Dew Serum.
Watermelon Dew Toner Mist.
Watermelon Sorbet Balm.




Lykolta Organic Shopin kaksi vartalokuorintaa jouluisissa tuoksuissa; Gingerbread ja Christmas Cookies, lisäksi hammastahnaa!





Kicksiltä Dependin Crackled -sarjan kynsilakkoja neljä kappaletta kivoissa neon sävyissä, ei ole niitä perinteisiä mustaa ja valkoista :D

Crackle -lakat olivat suosiossa aikalailla silloin, kun itse lakkamailmaan eksyin eli jo jokunen tovi sitten!




Cocopandalta uutta essenceä ja Garnierin kasvonaamio, että sain ilmaisen postituksen!

Hydro Gel Eye Patches sisältää 30 paria silmänympärysnaamioita, kiva saada essenceltä tämmöinen monipakkaus. Kun mie tein tilauksen, niin näiden hinta oli 8 €, nyt pakkauksen hinta on näköjään noussut kymmeneen euroon.

Hello, Good Stuff! 48H Hydro Fixing Spray, kosteuttaa kasvoja ja sopii myös meikin päälle.

Hello, Good Stuff! 48H Intense Hydro Gel -seerumi, sopii meikin alle tai sellaisenaan käytettäväksi.

Tinted Kiss Hydrating Lip Tint, huulisävyte.

Luminous Eye Tint Liquid Shadow, nestemäinen luomiväri.

Meikkisieni oli tilaajalahja, kun osti essencen tuotteita tietyllä summalla. Nyt näkyy olevan essenceä 10 € ostaville tarjolla ripsiväri.




Tammikuussa tein tilauksen Hypnotic Polishille ja koska kolme tuotetta oli pre order -statuksella, niin ihan heti se ei lähtenyt matkaan.

Picture Polishin Camelot oli kaivertanut mieltä jo silloin kun se ilmestyi, joten nappasin sen tilaukseen ja oli kyllä kaikkien eurojen arvoinen! Ja tämä nähtiinkin jo tällä viikolla aakkoshaasteen merkeissä blogin puolella.

Roque Lacquerilta sävyt; Witching Hours ja Wonderful World of Color.

Emily de Mollyltä sävy: Lift Me Up.





Vaihtareina toiselta lakkaharrastajalta kaksi Cadillaquerin lakkaa, jotka molemmat ovat viime vuoden joulukalenterista. Virallisia nimiä näillä ei ole, vain päivät milloin ne on kalenterista tullut.

Dec 23.
Dec 20.


Mutta upeita molemmat!




Lykolta Country Candlelta ja Kringle Candelta hyvinkin keväisiä/kesäisiä tuoksuvahoja, tietty nappasin myös Kringle Candelta yhden kynttilänkin "Succulents".

Essie Expressie -sarjasta kaksi kynsilakkaa, sävyissä: word on the street ja outside the lines.




Kicksiltä Morphen Solaria luomiväripaletin 20% alennuksen voimin ja omalla alennuskupongilla Sol De Janeiron tuoksusuihkeen.

Morphen paletista yksi luomiväri oli kutistunut pannustaan, vähän samalla tavalla kuin Colourpopin Super Shock Shadowit toisinaan tekee, mutta Morphessa kyseinen sävy oli niin pehmeä, kuin huoneenlämmössä ollut voi ja sain paineltua sen paikoilleen.

Sol de Janeiro Brazilian Crush Cheirosa 68 Perfume Mist, nappasin sen pienemmän 90 ml pullon, joka on kyllä omaan tarkoitukseen riittoisa :D

Tuoksunuotteina:

Top: Pink Dragonfruit, Lychee Essence
Mid: Brazilian Jasmine, Ocean Air, Hibiscus
Dry: Sheer Vanilla, Sun Musk.













26.5.2022

Emily de Molly | The Way I'm Wired

Huuto.netin kautta ostamani lakat on tämän Emily de Mollyn myötä taputeltu ja kaikki on nähty blogissa :D Mutta onneksi muuta swatchattavaa vielä hetkeksi löytyy, sillä yhdeksän lakkaa on vielä testaamattomien korissa. 






The Way I'm Wired, kynsillä kolme kerrosta.

Tässä lakassa on todella miellyttävä koostumus, levittyy oikein hyvin! Pyörittelin ja sekoittelin lakkaa aina kerrosten välissä, että glittereitä tulisi tasaisesti. Lakka on luokiteltu crellyksi, joten hyvin läpikuultavan lakkauksen saa yhdellä kerroksella tai peittävämpää lopputulosta kolmella kerroksella.

Lakka on sävyltään sinapinkeltainen, vihreällä pohjasävyllä ja siinä on valkoisia mattaglittereitä.

Kuivuu nopeasti.