30.11.2019

Blogin joulukalenteri 2019 alkaa huomenna!

Tuttuun tapaan, tänäkin vuonna joulukuu on tekstivapaa kaikesta muusta höpinästä, sillä joulukalenteri tulee taas!

Kaikki 24 luukkua on auki vuoden loppuun asti, eli kun ilmoille kajahtaa lausahdus "Hyvää uutta vuotta 2020" -kalenteriin ei voi enää osallistua.


Joka päivä, aina sinne päivään 24 asti, luukut aukeavat aamulla klo 6.





Tänä vuonna voit valita kumpaan kalenteriin haluat osallistua, sillä 24 päivää on jaettu kahteen osaan. Eli voittajia on kaksi. Palkinnot lähetetään voittajille vuoden 2020 alussa.









29.11.2019

Esittelyssä lyko - verkkokauppa.

Teksti sisältää mainoslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pientä korvausta.
Mainoslinkit merkitty * -etuliitteellä.


Olin viikon kuumeessa ja nyt on ensimmäinen päivä viikkoon, kun istahdan ihan koneen ääreen. Joka on hyvä, sillä melkein kävi köpelösti ja parit ajastukset oli jäänyt laittamatta, sekä tässä postauksessa oli vain otsikko ja kuvat :D Nyt itse tekstiin!



Tein tilauksen 7.11, mutta en valitettavasti muista milloin paketin sain. Pitkään siinä ei kyllä mennyt.

Toimituskulut ovat ilmaiset yli 30 euron ostoksille, sen alle jääviin tilauksiin 4,90 €. Verkkokauppa sijaitsee Ruotsissa ja näin ollen myös paketit saapuvat sieltä. Ei yhtään hullummat toimituskulut edes pienille tilauksille!




*Lykon mainoksia on tullut usein Facebookissa ja monta kertaa sivuilla kävin, kunnes pistin tilauksen menemään, löysin vielä alekoodinkin joka sinetöi tämän ostopäätöksen.
Tuotevalikoima on todella laaja! Jos menet vain tutkimaan tuotteita, niin siinä voi hetki vierähtää :D

Paketti oli sisältöineen hyvin pakattu, pehmustepaperia oli todella runsaasti ja lisäksi kynsilakat oli kääritty erikseen muoveihin. Mikään ei kolissut tai ollut vuotanut.








Hehe..hups :D

Yankee Candle tuoksuvahoja ostin "muutaman", kun en osannut päättää. Nämähän siis tuoksuu ihan aikuisten oikeasti vahvalle, joten ei pienten kotien unelma. Nämä antaa varmasti pienessä tilassa ihan tällaisenaankin tuoksua.
Itselläni on vahansulatuslaite (Bolsiuksen) ja siihen nämä ovat liian suuria, joten leikkaan nämä vähän pienemmiksi.

*Red Apple Wreath: tuoretta omenaa, kanelia, saksanpähkinää ja vaahteraa.
*Winter Wonder: sampanja, sitruuna, vanilja ja hopeabalsami.
*Ciderhouse: juuri puristettuja omenoita, kevyesti maustettuna ja valmiina maisteluun.
*Glittering Star: santelipuu, sokerinen luumu ja inkivääri.
*Sweet Maple Chai: ylitsevuotava kupillinen chaiteellä maustettua maitoa vatkattuna vaahterasiirapin kanssa kermaiseksi täydelliseksi juomaksi.
*Home Sweet Home: kaneli, leivokset ja vastahaudutettu tee.
*Pink Sands: sitruunapuut, kukat ja mausteinen vanilja.



Tuoksuvahat n. 2.90 €/kpl. Valikoimasta löytyy myös mm. perinteiset tuikut, isot purkit ja votiivit.




essenceä löytyy pieni valikoima ja jälleen kerran ostin jemmaan *rajaussiveltimen, jota käytän kynsilakkojen siistimiseen. Aiemmin loppuneissa nähdyn *meikinkiinnityssuihkeen tilalle ostin samanlaisen.

Kokeiluun essencen *peel off -aluslakka ja uusi Crystal Power -sarjan kynsilakka, sävyssä be yourself, violetti tietenkin :D My must haves -sarjan holo powder oli ihan uusi tuttavuus ja nappasin yhden sävyn kokeiluun, tätä voi käyttää niin luomivärinä kuin highlighterinakin. Kynsilakka sekä holo powder tällä hetkellä loppu verkkokaupasta.

*IsaDoran minikokoinen silmämeikinpoistoaine kokeiluun, tämä oli puoleen hintaan, enkä tästä täyttä hintaa kyllä maksaisi.


rajaussivellin 1,90 €. kynsilakka 2,49 €, peel off 2,49 €, holo powder 1,49 €, meikinpoistoaine 1,90 €


*Dependin lakkasetti on naurettavan halpa 14,50 € ja mukana tulee 15 eri sävyä. Yhdelle pullolle jää hinnaksi vajaa euro, kun yksittäin nämä maksaa noin 3 €/kpl. Jos malttaa odottaa, niin voi tämän setin saada jo alle kympilläkin. Tässähän olisi melkein jo joulukalenteriinkin ainesta, sillä saisi koottua 15 luukkua jo tällä setillä.

Värivalikoima vaihtelee sisällössä.




Fancy Handy -tuotemerkki oli itselleni uusi ja kyseessä on espanjalainen tuotemerkki.

*Face Cleansing foam
*Choco Soap


Sarja on suht edullinen, vaahtoputsari 5,90 € ja meikinpoistoaine 4,90 €. Putsareita ja Choco Soap:a löytyy eri ihotyypeille, eri tuoksuja ja myös esim. kuorintana. Myönnän, että meikinpoistopalassa ulkoasu puhutteli paljon :D Tästä ilmeisesti lohkaistaan pala, kastellaan, hierotaan kasvoille ja sitten huuhdellaan pois. Sopii myös meikinpoistoon.

Tässä miun palassa on kaolinsavea ja se tässä tuoksuukin hallitsevasti.



meikinkiinnityssuihke 3,69 €


Tilauksen mukana tuli kaksi näytettä; Bioré ja Gucci. Biorén lapun käytin ja oli ihan samanlainen kuin ne normaalitkin versiot, ei omasta mielestäni tarttunut kovin lujaa kiinni ihoon.








27.11.2019

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 45

Teksti sisältää mainoslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pientä korvausta. 
Mainoslinkit merkitty * -etuliitteellä.


Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) - 4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D
Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta."



Teksti kirjoitettu 13.11, jolloin tuotteet myös pistetty kierrätykseen.

Aiempi teksti oli kirjoitettu 5.10, eli nämä loppuneet ovat noin kuukauden ja 7 päivän ajalta.





- *7th Heaven Strenghten Nail & Cuticle finger mask. Yksittäiset naamio jokaiselle sormelle, jos tykkäät tehdä jotain samaan aikaan, esim. koneella, naamioita voi joutua nostelemaan ylöspäin. Jos pysyt paikoillasi, ei tätä ongelmaa ole. Oiken hyvä hoito silloin tällöin.

- Purlisse Matcha Green Tea Antioxidant kasvonaamio. Boxycharmin "charmeilla" tilattu, nämä oli myyty loppuun, joten kaksi jäi saamatta. Sain korvauksena tililleni lisää charmeja, joilla voi taas jotain ostaa. Tässä oli aika vihreä tuoksu, tykkäsin kuitenkin.

- eyenlip beauty hyaluronic acid ja aloe naamiot. Yllättävän edullisia, Kärkkäisellä 1,90 €/kpl. Asettui kasvoille hyvin. Voisin ostaa uudelleen ihan jo hinnankin vuoksi.

- *Kocostar Waffle Mask Ice Cream on todella runsas, sillä tässä on serumia huikeat 40g! On siis todella märkä ja sitä nestettä valuu kaulaa pitkin. Tuoksu oli aika pettymys, kangas on hauska vohvelikuvioitu. En ainakaan tätä ostaisi uudelleen.

- Oriflame Love Nature Vitality Sheet Mask, raikas tuoksu. Asettui ihan hyvin kasvoille, en kuitenkaan ostaisi uudelleen.

- essence time to wake up kasvonaamio on tietääkseni lopetettu, sillä ostin kesällä näitä -50% alesta. Harmi, olivat kivoja perusnaamioita.

- Missha Cucumber ja Shea Butter naamiot olivat molemmat maitomaisessa seerumissa ja tuoksu aikalailla molemmissa samat, joka oli hieman pettymyt. Odotin kurkulta raikkautta.

- *Rituals The Wonder Mask oli joulukalenteri projektissa ja sain sen käytettyä. Tykkäsin kyllä, tässä oli myös kiva tuoksu. Sain ainakin neljä käyttökertaa tästä pienestä pussista.

- Freeman Hydrating aloe + seaberry kasvonaamio. Tästä tykkään raikkaan tuoksun vuoksi, olen aiemminkin yhden tämmöisen käyttänyt ja ostaisin uudelleen.

- Avon Cica kasvonaamiot. K-Beauty sarjan naamiot oli kivassa alennuksessa ja ostin pari niitä, nämä on myös mukavan ohuita ja ei oikein selkeää tuoksua. Kun hinta on kohdillaan, voin ostaa uudelleen.





Ne tylsät tuotteet.

- Pari pussia vanulappuja.
- Lumenen uuden kasvovoiteen näyte, oikein kiva! Tässä oli vesimäinen tuoksu ja tykkäsin.
- Tyhjä pussi jalkakylpypommeja, jotka ostin kesällä kotikunnan pienestä puodista ja sain ne nyt käytettyä pois. Näistä innostuinkin tekemään niitä itse :D
- Dermosil Holly Jolly ihonhoitovoide. Jännä tuoksu, vähän makeutta ja vähän sellaista miehisyyttä tuoksussa mukana. Ei pistä ostohousuja jalkaan.
- *Sachajuan Stockholm Hair Repair, käytetään pestyihin hiuksiin ja vaikutusajan 5-10 min. huuhdellaan pois. Ehkäisee sähköistymistä, antaa hiuksille kiiltoa. Mukava oli käyttää, en tiedä tällä perusteella tekikö mitään, tykkään kuitenkin tuotteen kampaamomaisesta tuoksusta. Voisin ostaa kyllä.





- *Budgie Apple Cider Scrub oli todella hyvä, pesi omat hiukset narskuvan puhtaiksi ja yleensä käytin tämän jälkeen hiusnaamiota. Pieni määrä riitti ja tämä vaahtosi todella runsaasti. Ostin Kuopion reissulta tätä uuden pakkauksen.

- The Body Shop Moringa ei ole tuoksunsa vuoksi suosikkini, samanlainen tuoksu omaan nenään, kuin esim. kielossa. Vanilla Marshmallow sopi hyvin tähän syksyyn makealla tuoksullaan, tämä taisi olla viime vuoden kausituoksu.

- XZ Energisoiva Hedelmä hoitoaine. Alkoi tökkimään aika nopeasti todella makean tuoksunsa vuoksi, tuoksu jäi myös selkeästi hiuksiin. En ostaisi uudelleen.

- *ogx coconut water shampoo oli Keskisen ostos, kun en ottanut täysikokoista mukaan, joten ostin tämän. Geelimäinen koostumus ja pieni määrä riittää, vaahtoaa myöskin paljon. Ostaisin uudelleen, tykkäsin myös kookoksen tuoksusta.

- The Body Shop -minisuihkugeelit. Vanha Glazed Apple sopi myös alkusyksyyn raikkaan omenaisen tuoksun vuoksi, kuin myös vanha, Frosted Berries oli mukavan marjainen tuoksu ja Mango on miun suosikki :)





- *Emma S. kosteuttava kasvosuihke. Hienojakoinen sumu, jota ei oikein edes tunne. Ostinkin jo uuden. Tässä on myös jokin tuoksu.

- The Body Shop Rose Dewy Glow sisälsi shimmeriä, josta en tykännyt, enkä myöskään ruusuntuoksusta, joka tässä oli. Käytin vartalolle suurimman osan, joten en ostaisi kasvosuihkeeksi.

- MAC Prep + Prime Pineapple -kasvosuihke, keinotekoinen ananastuoksuna, joka kuitenkin oli ihan ok. Tämä oli kesän kausituote, joten ei enää saa.

- *essence instant MATT sopii tämmöiselle hitaalle kuluttajalle oikein hyvin, aktiivisessa käytössä tämä pieni 50 ml pullo loppuisi aika nopeasti ja olisi aika hintava. Ostinkin jo tätä uuden pullon.




- Curaprox apple & aloe -hammastahna. Mielenkiintoinen, tämän tahnan pallerot eivät hajonneet harjatessa, lisäksi jos kaipaat ksylitolia hampaillesi, tätä ei sitä vaatimusta ihan täytä. En ostaisi uudelleen.

- Tämä *Flower by Kenzo hajuvesinäyte loppui yllättäen ja sitten loppui jo toinenkin. Tykkään suurestikin tästä tuoksusta, muistuttaa hieman aurinkorasvaa :D On silti hieman hinnakas tuoksu, joten käyttelen näitä näytteitä

- Avon Color Trend Hello! Longest Lashes ripsiväri on edullinen ja todella hyvä, mutta.. Tämä hitsiläinen varistuttaa jo 15-30 minuutin jälkeen! Iso höh ja sen vuoksi en osta uudelleen.

- *Urban Decay Troublemaker ripsivärin harjasta en tykännyt, mutta käytin tätä sitten tuon Avonin ripsarin päällä, ettei varistumista tapahtunut. Näytekokoinen tuote, joka miullakin oli maksaa 14 € (3g), en näe tätä sen arvoiseksi.

- Sally Hansen Moisturising kynsilakanpoistoaine. On ihan hyvä poistoaine, enkä ole huomannut tämän kuivattavan kynsiä, jota esim. Yvesin poistoaine tekeen. Onneksi ostin tätä kaksi pulloa.





- Pirkka Nestesaippua Lemon. Lähikaupan valikoima oli aika suppea, joten valitsin omenan ja tämän väliltä. Aika nestemäistä koostumukseltaan ja tuntui näin ollen loppuvan todella nopeasti. Menee silloin, kun etsii jotain edullista käsisaiputta.

- Dove Glowing Ritual nestesaippua ihastutti niin paljon, että ostin tarjouksesta kaksi lisää. Mukava, hieman paksumpi koostumus. Käytin tämän tyhjän pumppupullon tuolle Pirkan saippualle.

- Skin & CO Roma puhdistusvoide oli aika voimakastuoksuinen, joka tarttui mm. pyyhkeeseen vaikka kasvot oli huuhdeltu. Jos ei tykkää mantelimaisesta tuoksusta, niin tämä kannattaa jättää pois toivelistalta. Oli koostumukseltaan mukavan voidemaista, tuli nauhana ulos tuubista.

- Herbina Energy Boost geeliputsari ei ollut tuoksultaan miun makuun. Tuoksu alkoi tympiä aika nopeasti, joten en ostaisi uudelleen.

- Holika Holika 99% aloe soothing gel tuli käytettyä reissuilla ja sitten kotosalla hiusten latvoihin. Miulla on tätä samaa isossa pullossa, sekä toiselta merkiltä ja käytän nekin samaan tarkoitukseen. Iholle en itse oikein tykkää tätä käyttää.

- Body Boom Kahvikuorinta Mansikka. Sotkuista tavaraa ja pilasin tällä myös yhden kuorintahanskan, kahvinpurut tarttui siihen aika tiukkaan, enkä saanut enää puhtaaksi. Kuorii kyllä todella tehokkaasti ja voiteet imeytyy hetkessä tämän käytön jälkeen. En kuitenkaan ostaisi uudelleen.

- *Loreal Smooth Clearing Sugar Scrub sokerikuorinta (se vihreä), oli yllättävän kuoriva, vähän liian tahmea ja tönkkö koostumus. Ei suosikkini, mutta tarjouksesta ja hätätilassa voisin ostaa.






Oliko tuttuja tuotteita?















25.11.2019

Avon Mark. Gel Prism - Amplifield, Luna Glow, Hyper, Sparkle Lens & Black Magic -swatches

Avonin lakkauutuuksia Mark. Gel valikoimaan. Tämä viiden lakan kokoelma kantaa nimeä Prism ja yksi lakka onkin nähty jo aiemmin, nimittäin Sparkle Lens vuonna 2018. Muut lakat eivät ainakaan nimien perusteella soittanut kelloja.

Lakat ovat saatavilla joulukuun kuvastossa, nyt konsultit voivat tilata hieman ennakkoon esittelyyn tai itselleen. Joulukuussa lakat 5,95 €/kpl.





Amplifield, kynsillä kolme kerrosta. Tämän kokoelman läpikuultavin lakka. Jos vapaankasvun raja ei häiritse, on tämäkin hyvä ostos. Tässä mukana kultaista shimmeriä.

Pullossa ja keinovalossa lakka näyttää enemmän kultaiselta, mutta luonnonvalossa on enemmän ruusukultainen.






Luna Glow, kynsillä kolme kerrosta. Täydellinen kultainen lakka pikkujouluihin. Tässä on omaan silmään mukana hopeaa shimmeriä.





Hyper, kynsillä kolme kerrosta. Tämä on sävyltää sinihopea, lakassa on siis pientä sinisyyttä havaittavissa. Tässä mukana hopeaa shimmeriä.






Sparkle Lens, kolme kerrosta. Tuttu jo viime vuodelta. Harmahtava, hieman mustahko sävy kultaisella shimmerillä.






Black Magic, kolme kerrosta. Musta lakka hopeisella shimmerillä. Tässä lakassa näkyy hyvin se shimmer, jota kaikissa muissakin on hopeisena/kultaisena.







Kaikki kuivuvat tasapintaiseksi, eivät siis ole tekstuurilakkoja. Poistamisen yhteydessä voi pieniä shimmerhiukkasia jäädä kynsiin :D













23.11.2019

Kukkia kedolla + blogin sähköpostiosoite muuttuu!

ebaysta tilaamani water decal -setti, sisälsi useamman arkin vähän erikokoisia decaleita. Nappasin niistä ensimmäisenä nämä kukkaset, sillä mitään kummoisia jouludecaleita en omista.

Taustapaperi lähti hyvin irti ja jos ei jaksa leikellä kuvaa tarkasti kynsien muotoon, ylimääräinen sulaa kynsilakanpoistoaineella siistittäessä. Kuva sulaa hieman sellaiseksi venyväksi, mutta silti saa siististi ylimääräiset pois.

Kuvat jäivät hieman ruttuun, mutta päällyslakka oikaisi ne yllättävän hyvin eikä niitä huomaa.

Lakkasin pohjalle kaksi kerrosta essencen let's boo-gy-woogy -lakkaa, vaikka itse decaleissa oli myös valkoinen pohja.










Huomasin, että Suomi24 muuttuu maksulliseksi ja ilmeisesti myös tunniste suomi24 -jää osoitteesta pois (kun palvelin lakkaa toimimasta). Maksu ei ole päätähuimaava, halvin taisi olla euron kuukaudessa, mutta päätin siirtää blogin osoitteen Gmailiin. Nyt pitäisi muistaa päivittää kaikkiin muihinkin kanaviin tämä sekä tietty luoda henk.koht. sähköpostiosoite.


Uusi osoite on siis: talkandbake@gmail.com









21.11.2019

Essie - Smokin Hot

Sokoksen verkkokaupassa oli hyvä diili Essien kolmen lakan setistä. Setin hinta oli 23 € (norm. 32,90 €). Setti on Alexa Dagmar rock chic -kokoelma, jossa on mukana sävyt: Smokin Hot, Apres Chic ja Without a Stich. Lakat ovat täysikokoisia 13,5 ml.

Kynsille kiilasi muiden testaamattomien lakkojen ohi sävy Smokin Hot.





Smokin Hot, kynsillä kaksi kerrosta.

Essien kuvaus: "Break the rules with this stone-cold fox gray that burns hotter than any flame".
Sävy on ilmestynyt vuonna 2010 A Winter's Tale -kokoelmasssa.


Kynsillä bluesean Y003 water decalit ja niiden päällä China Glazen Golden Enchantment, yksi kerros.








Smokin Hot on harmaa, mutta mukana on myös hieman violettia. Ei siis mikään ihme, että sävy on ilmestynyt talvi -kokoelmassa, sopii hyvin tähän sesonkiin.






19.11.2019

Kokoelmapostaus - Huulipunat ja -kiillot, ripsivärit.

Aiempi teksti on täällä, tällä kertaa jätin pois huulikuorinnat sekä huulirasvat.



Sävymaailmaa kun katselee, niin hyvin yksitoikkoista näyttää olevan :D
Muutamassa pakkaus on näyttävä, mutta sisältö on kuitenkin samaa neutraalia esim. toisen kuvan oikeassa reunassa oleva Oriflamen huulipuna on nude sisällöltään, vaikka pakkaus kertoo toista.


Huulikiillot

Avon ja Oriflame

essence

Colourpop, W7, Wet'n Wild

Sekalaiset


Alla olevassa kuvassa tällä hetkellä käytössä olevia tuotteita, jotka eivät ylläolevissa kuvissa ole:

MAC Velvet Teddy, essence Coast 'n' Chill velvet matt liquid lipstick, Wet'n Wild Liquid Catsuit Rebel Rose, W7 Pillow Talk matt cushion powder lipstick Romance ja Loreal Silencio.


käytössä


Ja tämän rivin tuotteet pistin pois.

Bronx Colorsin Matte Lip Tint oli aika peittävä, melkein kuin huulipuna. Jätti kuluessaan sävyä huuliin. Wet'n Wildin Liquid Catsuit ei ollut oikein omaa sävymaailmaa ja Oriflamen mattapuna oli jo hieman kuivahko. essencen marmoripuna oli hieman liian ruskea sävyltään.



poistettu kokoelmista



Tämä osio sisältää hieman jo vanhentunutta tietoa, mutta..

Seuraavassa kuvassa on ripsivärejä, joista suurin osa on jemmassa. Jokunen tovi sitten, luovuin kahdesta ripsarista ja otin uuden käyttöön. Kuvassa näkyvä essencen the false lashes mascara (kuvassa kolmas oikealta) tarttui seuraavaksi testiin.

Keskellä kaksi pinkkiä, pullakkaa Avonin ripsaria ovat värillisiä ja niiden vieressä valkoinen essencen primer, jotka on korkattuja, mutta säilytän samassa jemmojen kanssa.





Tässä seuraavassa olisi ollut se parivaljakko, joka oli käytössä, mutta luovuin näistä ja otin yllä mainitun essencen tilalle.

Avon Color Trend Hello! Longest Lashes on edullinen, pidentävä ripsari, mutta se ikävä kyllä varisee jo itselläni noin vartin päästä. Siksi käytin Urban Decayn Troublemakeria sen päällä, joka esti varisemisen. Tämä kaksikko tullaan siis näkemään vielä loppuneiden parissa, ellen viskannut roskiin.



















17.11.2019

Fitnesstukku The Box - Star Nutrition 20 years

Fitnesstukulta tuli jälleen kuun vaihtuessa uusi The Box? Jonka teemana oli tällä kertaa 20 vuotta juhlistava Star Nutrition eli tuotteita oli vain tältä merkiltä.

Boxin hinta on 29 € + toimituskulut 7 €, jos tilaus on alle 49 €.
Kun tein tilausta, ihmettelin pientä summaa sillä toimituskuluja ei veloitettu. Onnekseni siellä olikin silloin alkanut kampanja ja yli 9,90 € tilaukset tuli toimituskuluitta.

Jos The Boxia on vielä saatavilla, pääset tilaamaan sen tästä.






Amino Energy Tropical Fruits 330 ml, 1.99€.
Protein Bites 35 g, 1.80 €/kpl. Nutty Peanut ja Triple Chocolate.






Shaker 600 ml. 3.5 €. Tämä on oikein hyvä juomapullo, sillä kestää niin mikron, astianpesukoneen kuin pakastimenkin.
Mini Band 6.8 kg 6.5 €.





DAA 100 caps 17.9 €.
Magnesium 90 tabl. 8.9 €.
Vitamin D3 90 caps 7.9 €.
Flavoured Creatine 300 g 14.90 €. Makuna Vanilla Pear.
Ultimate Omega-3 90 caps 9.9 €.
Pwo Shot 60 ml 1.95 €.




Whey-80 500 g, 9.90 €. Makuna double rich chocolate.




Stringbag 9.9 €. Omasta mielestä se turhin ja tylsin tuote tässä boksissa, puolisokaan ei oikein innostunut :D





Kokonaisarvo 96,84 €.






Tästä sisällöstä puoliso oli hyvin tyytyväinen ja hän ystävällisesti antoi miulle nuo patukat, muut piti itsellään :D Reppu pistettiin eteenpäin, sillä kummallakaan ei ole sille tarvetta.





Miltä sisältö näytti?