30.11.2024

🎅 Blogin joulukalenteri 2024 | Info

Se on täällä taas! 

Blogissa starttaa myös tänä vuonna 24 päivää kestävä joulukalenteri eli 1.12 - 24.12 avautuu joka aamu uusi luukku klo 6.

Luukuista paljastuneet tuotteet arvotaan kahden osallistujan kesken. Yksi voittaja saa luukkujen 1-12 tuotteet, toinen 13-24. Tuotteet on itse ostamiani ja käyttämättömiä, suurin osa avaamattomia (yhtä tuotetta lukuunottamatta, että sain sisällöstä kuvan).

Kalenteri on auki vuoden loppuun asti, eli voit odottaa rauhassa kaikki luukut auki ja sen jälkeen päättää osallistutko kaikkiin vai jomman kumman puoliskon arvontaan. Arpoja on mahdollisuus saada siis täydet 24 kappaletta, jos osallistut joka päivä. Kannattaa huomioida, että osa kommenteista voi mennä hyväksyttäväksi ja ne ei näy heti, vasta sitten kun käyn ne hyväksymässä.

Ja tosiaankin ei ole pakko kommentoida juuri sinä päivänä kun luukku aukeaa, vaan osallistuminen on mahdollista vaikka vasta 24.12 tai vasta 31.12.




















29.11.2024

Loppuneet | Marraskuu 2024

Marraskuun loppuneet tuotteet vielä tähän perjantai-iltaan!


 


Garnier SkinActive Hyaluronic Aloe Sheet mask. No, näitähän tulee napattua mukaan Normalista :D Näiden kangas on sitten jo hieman paksumpaa, jos vertailee HH/Frudia. Mutta silti hintansa väärti!

Holika Holika Cucumber sheet mask. Ohut kangas, mutta ehkä tuossa Frudian mango-naamiossa oli parempi. Näitä HH:n naamioita tulee toisinaan ostettua, kun ei ne huonojakaan ole.

Frudia Blueberry Hydrate sheet mask. Muistaakseni tässä oli ihan perinteinen kangas, tuoksu ei ollut miun makuun, mustikka on vähän sellainen tönkkö, mutta muuten hyvä naamio.

Frudia Mango Purifying sheet mask, tässä versiossa on hauska verkkomainen kangas. Se on ohut ja asettuu hyvin kasvoille. Tuoksu on myös kivan mangoinen.



Manna Kadar Hydrating Face Mist, tämä oli miun Boxycharm -projektissa. Tämä oli sellainen suihke, jota käytin silloin kun muistin ja oli fiilistä. Tuoksu ei mikään suosikkini.

Skin Proud refresher hydrating face mist, tässä on oikein hienojakoinen sumu, juuri sellainen mitä ei meinaa edes huomata. Tämä oli miun yöpöydällä ja suihkin illalla ennen nukkumaan menoa ja aamulla sitten kasvojen pesun jälkeen. Ostaisin ehdottomasti uudelleen. Näistä kolmesta suihkeesta suosikkini.

essence relaxing mood & fixing spray, laventelin tuoksuinen suihke. Kävi ihan kasvosuihkeena tai meikinkiinnitykseen, ja tämä majaili sitten vessan peilikaapissa. Laventelin tuoksusta en niin välittänyt, mutta onpahan taas käytetty pois.




Avon Simply Delicate Gentle Feminine Wash, tää oli toiseksi viimeinen pumppupullo. Avonihan muutti pullot sitten ihan vaan flippikorkillisiin ja saattaa olla, että täyttelen näitä sitten niillä. Pumpulla on kätevämpi annostella.

Oriflame Love Nature Lemon and Mint conditioner, peruskiva hoitoaine. Ei nyt mikään maailman mullistavin, mutta ihan ok. Tässä on kiva sitruunan ja mintun tuoksu, sitruuna se hallitsevin.

Molton Brown Coastal Cypress & Sea Fennel, mukavan merimäinen tuoksu. Yhä ihmettelin tämän 100 ml käsisaippuan riittoisuutta :D Merkin tuotteet on aika hintavia, joten on kiva, että ei ihan hetkessä kuitenkaan tuote vetele viimeisiään.



essence Oh happy daisy! nail polish remover, asetooniton poistoaine. Jätti kädet öljyisiksi, joten käsien pesu tuli tarpeen lakkojen poiston jälkeen. En kyllä ihan tästä tykännyt, mutta tuli käytettyä loppuun kuitenkin.

Avon Anew Reneval Power Serum, pinkihtävää seerumia, jossa helmiäistä. En nähnyt kuitenkaan tuota helmiäisyyttä kasvoilla, oikein hyvä seerumi. Plussaa siitä, että pullon sai aika hyvin tyhjäksi.

The SAEM Jeju Fresh Aloe Emulsion. Tätä käytin tonerin tai seerumin asemesta, tykkäsin myös kerrostaa. Voisin ostaa kyllä täysikokoisenkin, oikein pätevä tuote :) Tuoksu oli myös aika raikas.

REN Ready Steady Glow Daily AHA Tonic, tämän käytön huomasi jos iholla oli pieniä naarmuja tmv. niin hieman kirveli. Tätä olin jo joskus käyttänyt ja syksyn mittaan nappasin sitten uudelleen käyttöön, että saisin jemmoista pois.













26.11.2024

Depend | Be True & Noodles Nail Polish | Deadly Delph

Yksi kynsilakkakombo tähän väliin, josta tykkäsin kyllä kovasti! Tai no, jos siinä on glitteriä, niin yleensä se lakkaus on kiva :D Glitter myös yleensä hieman pidentää lakkauksen kestoakin, joka on positiivinen juttu.






Pohjalla siis Dependin 7day sarjan Be True, joka on blogissa nähty aiemmin jo swatchattuna. Kaunis, mustapohjainen shimmerlakka, joka sädehtii vihreän, violetin ja rusehtavan sävyissä.

Lisäsin päälle yhden kevyen kerroksen Noodles Nail Polish -merkin Deadly Delph glitterlakkaa, jossa on kirkas lakkapohja ja siinä välkehtii hopeaa ja sinistä glitteriä, hologlitteriä sekä valkoista mattaglitteriä. Tämän lakan olen ostanut Polish Pick Upista ja tällöin teemana oli "Plants".

Lakan nimi on saanut inspiraationsa Delphinium -kasviryhmästä, jolle suomenkielinen nimi on ritarinkannukset. Sävy sopii hyvin myös suomenlipun väreihin :D
















24.11.2024

Ostoksia | K-Citymarket, Rituals, Emotion, Sokos, Bearel

Muutamia ostoksia tähän sunnuntaihin ja kuukauden päästä onkin jo jouluaatto!

Tuttuun tapaan, blogin normaalit postaukset siirtyvät tämän vuoden loppuun, sillä heti joulukuun ensimmäisestä päivästä aina jouluaattoon asti pyörii tuttuun tapaan blogin joulukalenteri. Vielä ensi viikko aikaa julkaista kiireelliset pois alta, luultavasti marraskuun loppuneet kerkeän tälle kuulle kirjoitella, sillä niitä ei nyt kovin hirveää kasaa tule.

Nyt niihin ostoksiin!


K-Citymarket:

- Catrice Finding Dory -käsivoidesetti.
- Catrice Finding Dory primer (8.49 €, hinta lyko).
- Catrice Mystic Forest Illuminizing primer (8.49 €, hinta lyko).
- essence UP whipped face & body scrub.



Muutamia uutuuksia Catricen ja essencen uusista trend editioneista, joista UP ja Finding Dory olivat aika massiiviset, löytyy vähän sitä sun tätä.




Kävin viime viikon lauantaina Kuopiossa, joten sieltä muutamia ostoksia. Harmikseni, sieltäkin The Body Shop loppuu kokonaan, joten verkkokauppaan se on tyydyttävä ja tänä vuonna heille ei kausisarjoja tulekaan.


Rituals:

- The Ritual of Mehr Concentrated Refill Hand Wash 100ml (11.50 €).
- Smooth Violet Hand Wash (14.50 €).


Sokos Emotion:

- OPI Wicked -kynsilakka, sävy Ozitively Elphaba (13.60 €).




Sokoksen -tilaus:

- e.l.f. cosmetics Fine as Fleck Glitter Eyeshadow luomiväri, sävy Pop off Pink (5.92 €).
- Profusion Cosmetics glitterpaletti Topaz Gems (5.40 €).
- Mavala Mini Color 5 ml 949 Green Fizz (4.72€).
- Ziaja orange vibes kasvovesisuihke (4.70 €).
- NIVEA 125ml Glow Eye Make-Up Remover -silmämeikinpuhdistusaine (4.40 €).


Sokoksella oli jotkut tarjouspäivät, joten tein verkkokauppaan tilauksen, suluissa olevat hinnat ovat tarjoushintoja. Tilasin myös yhden koristeen joulukuuseen, sitä ei ole kuvissa :D






Bearel:

- Bearel | Winter Emergency Kit (39.90 €).
- Eyenlip | Morning Boosting Cream (3.90 €).
- Frudia | My Orchard Quince Body Wash (6.45 €).
- Holika Holika | Juicy Mask Sheet Tea Tree x 2 (2.90 €).

Sheet maskit ja Frudian suihkugeeli oli poistokorissa, kun niissä on päiväykset lähestymässä, joten pelastin ne sieltä itselleni.





Winter Emergency Kit tarjoaa helpotusta ihon kuivuuteen ja tämän boksin takia Bearelille tilauksen teinkin, hyvin voide/seerumipitoinen setti oli tämä, mutta käyttöön pääsevät jossain vaiheessa. Hyvin simppeleitä ja helppoja tuotteita käyttää.




Boksin sisältö:

COSRX The 6 Peptide Skin Booster Serum.
Dewytree Heartleaf 100 Serum.
Eyenlip Collagen Luster Lip Sleeping Mask.
Eyenlip Super Aqua Moisture Cream.
Eyenlip Moisture Essence Mask Sheet Charcoal ja Collagen.
Some By Mi Beta Panthenol Repair Cream, Mini.
Purito Wonder Releaf Centella Serum Unscented, Mini.
Dewytree Urban Shade Anti-Pollution Sun SPF50+ PA++++, Mini.


Hyvin seerumi ja kasvovoidepitoinen sisältö, yksi minikokoinen aurinkovoide ja yönaamio huulille. Ehkä joku käsivoide olisi ollut kiva lisä jonkun muun tuotteen tilalle, niitäkin kuitenkin aika moni talvella käyttää.













15.11.2024

OPI x Wicked | Deflying Gravity

OPIn tämän vuoden joulukokoelma onkin yhteistyössä Wickedin kanssa, tämän teemoilta tuli myös 12 -luukun joulukalenteri (hinta vajaa 49 €)

Tässä perinteisessä koostumuksessa olevia lakkoja on kokoelmassa yhteensä 12 erilaista.




Deflying Gravity, kynsillä kolme kerrosta.

Musta lakka, jossa sinistä ja hopeaa glitteriä. Miun mielestä kuivuu hieman mattaiseksi, mutta en huomannut glitterien jäävän karheaksi lakkapinnalle. 

Tämä lakka on myös kestänyt aika pitkään kynsillä, vaikka olen tehnyt kransseja, käsitellyt kasveja yms. Olen lakannut tällä lakalla 3.11 ja yhä, 10.11 lakkaus on moitteeton; ei ole lohkeamia ja ainoastaan parissa kynnessä on pientä kärkikulumaa.






















12.11.2024

Kosmetiikkaprojekti | Avon, neljäs päivitys

Tässäkin projektissa tapahtuu! Miun deadline tälle projektille on helmikuun alku ja tiedän jo, että varmasti en saa kaikkia tuotteita käytettyä pois, mutta kaikki projektin tuotteet on kuitenkin jo käytössä.

Mietin tässä jo, että mitäs projektia sitä ensi vuodelle kehittelisi :D


Introon pääset tästä.





Avon Senses Fireside Glow -suihkugeeli oli tämän päivityksen ainoa loppuja. Suihkugeelejä on kiva käytellä, kun ne on kuitenkin aika helppoja tuotteita käyttää ja jos tykkää käyttää kuorintahanskaa tai pesukukkaa, niin siihenkin saa upotettua jonkun verran tuotetta.

Tämän geelin koostumus oli oikeasti geelimäistä, tuoksu taas hyvinkin mielenkiintoinen. Tuoksussa on mausteneilikka ja nahka, joka varmasti jakoi mielipiteitä :D





Lista mukana olevista tuotteista, yliviivatut käytetty loppuun:


Avon Care berry fusion radiance käsivoide, 75 ml.
Avon Care Avocado Oil Replenishing käsivoide, 30 ml.
Avon Power Stay 16 hour shadow stick, sävyssä Bronze Sugar, 1.4 g.
Avon Planet Spa The Energise Ritual vartalokuorinta, 200 ml.
Avon Encanto Irresistible suihkugeeli, 200 ml.
Avon Far Away Royale In-shower body lotion, 150 ml.
Avon Planet Spa Luxuriously Refining hiusnaamio, 200 ml.
Avon Advanced Techiques Supreme Oils Bi-Phase Spray Treatment, 100 ml.

Avon Anew Revitalising Micellar Water, 200 ml.
Avon nutraeffects soothe melting gel cleanser, 100 ml.
Avon Care refreshing gel, 150 ml.
Avon Planet Spa The Ayurveda Ritual Soothe & Balance kasvonaamio, 50 ml.
Avon Senses Water Mint -suihkugeeli, 250 ml.
Avon Senses Fireside Glow -suihkugeeli, 250 ml.






10.11.2024

Project Boxycharm | 33. päivitys

Mihin tämä aika oikein rientää, tuntuu ihan siltä, että vasta tämän päivityksen tein ja nyt jo taas :D

Ja tämähän on nyt tälle vuodelle projektin viimeinen päivitys, sillä joulukuussa tykitetään taas joulukalenterin parissa ja kaikki muut postaukset tulee sitten joulun pyhien jälkeen. Joten, onkin hyvä, että projektiin tuli uusi tuote!




Bali Balm Pineapple Lip Scrub, pakkauskoko 15 ml. Paino mitattu kannen kanssa.

Ooh, paino hypännyt pitkästä aikaa alas! Tämäkin olisi haaveissa saada käytettyä tämän vuoden aikana vielä pois.


Paino:

30.3 37 g.
4.5 36 g.
5.6 36 g.
4.7 35 g.
6.8 34 g.
5.9 32 g.
8.10 30 g.
30.10 30 g.
4.1 28 g.
5.2 26 g.
1.3 25 g.
3.4 25 g.
3.5 25 g.
4.6 24 g.
7.7 24 g.
5.8 23 g.
5.9 23 g.
5.10 23 g.
5.11 22 g.





Laura Geller Spackle Skin Perfecting Primer, tullut Boxycharmista lokakuussa 2021. Tuotetta pakkauksessa 59 g.

Viisi grammaa tullut paino alaspäin. Villi veikkaus, että tämä voisi hyvällä tuurilla loppua tämän vuoden puolella.


Paino:

5.2 74 g.
1.3 74 g.
3.4 73 g.
3.5 67 g.
4.6 60 g.
7.7 55 g.
5.8 50 g.
5.9 46 g.
5.10 40 g.
5.11 35 g.





Frank Body Brightening Vitamin C Mask, 50 ml, tullut Boxycharmista maaliskuussa 2022. 

Ihan kivasti tästäkin tuo paino tullut alaspäin ja aikalailla käyttelen kerran viikossa, eli kuukaudessa 3-4 kertaa.


Paino:

3.5 104 g.
4.6 105 g.
7.7 100 g.
5.8 97 g.
5.9 92 g.
5.10 89 g.
5.11 84 g.





Kate Somerville Goat Milk Moisturizing Cleanser, 120 ml. Tämä on tullut vuoden 2021 marraskuun Boxycharmista, joten muutama vuosi on vierähtänyt tässä ihan noin vaan :D

Tämä putsari on varmasti seuraava loppuva, sillä käyttöaste on tällä hetkellä aikalailla tuossa 120 ml -kohdan yläreunassa. Tulee käytettyä yleensä aamuisin, mutta useahkosti tartun tähän myös iltaputsarina, koska haluan tämän käyttää tämän vuoden aikana loppuun. Ja tämän käyttö kyllä näkyy roimasti tuossa painossakin.


Paino:

5.8 142 g.
5.9 116 g.
5.10 86 g.
5.11 46 g.






Manna Kadar Hydrating Face Mist, 180 ml. Tämä on tullut vuoden 2021 elokuun Boxycharmista. 

Ja niinhän siinä kävi, että tämä kosteuttava kasvosuihke loppui! Olisin kyllä ollut ihmeissäni, jos en sitä pientä tippaa olisi saanut kuukauden sisällä käytettyä.


Paino:

1.3 203 g.
3.4 203 g.
3.5 178 g.
4.6 149 g.
7.7 119 g.
5.8 97 g.
5.9 73 g.
5.10 55 g.
5.11 28 g.





Farmacy Deep Sweep 2 % BHA pore cleaning toner, tullut hyvityslahjana Boxycharmissa huhtikuussa 2021. Tämä hyppää siis projektiin mukaan! Jälleen kerran, tuote on ihka uusi ja avaamaton. Tuotetta on pakkauksessa 120 ml.


Paino:

5.11 296 g.





















5.11.2024

UNBOXING! Dermosil -joulukalenteri 2024

Teksti sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkaamisesta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pientä komissiota. Mainoslinkit merkitty* -etuliitteellä.



SPOILER ALERT!
Tämä postaus sisältää tämän vuoden Dermosil joulukalenterin sisällön kokonaisuudessaan.



Tietoa kalenterista:

Hinta: *54.90 €.
Koko: 22.2 x 22.4 x 13.5 cm.
Kalenterin arvo noin: 110 €.
Luukkuja yhteensä 25, joista yksi on erityinen yllätys! Jännää!
Kalenterin sisältöä ei nähdä kuvin Dermosilin sivuilla, se on lueteltuna tekstimuodossa.


Luukut ovat irtonaisia laatikoita, jotka ovat sekalaisessa järjestyksessä, bonusluukku on numeroimaton. Kalenteri on siis helppo käyttää ja täyttää uudelleen, sillä avaamisesta luukut eivät kärsi ellei nyt ihan raivolla luukkuja availe.


Jos et halua nähdä kalenterin sisältöä, matkasi päättyy tähän. Voit halutessasi käydä kurkkaamassa Dermosilin tämän vuoden joulun muut tuotteet *tästä linkistä.

Kalenterin sisältöön siirrytään heti tämän alla olevaa kuvan jälkeen, joten on sinun vastuullasi maltatko olla selaamatta :)

 

SPOILERT ALERT! 




Käyn kalenterin luukut siinä järjestyksessä, kuin ne avattiinkin. Viiden luukun sykleissä ja lopussa on sitten koontikuva, jossa kaikki on yhdessä kuvassa (ei järjestyksessä).


Luukut 1-5:

Youth Huulivoide, 15 ml.
Berry Boost Ihonhoitovoide, 100 ml.
Rauhoittava kasvovoide puolukka, 30 ml.
Kynsilakka Emerald,  6 ml.
C-vitamiiniseerumi, 15 ml.



luukut 1-5


Luukut 6-10:

Long-Lasting silmänrajauskynä pronssi, 1.14 g.
Vitamin E Kasvovoide, 30 ml.
Vitamin E Ihonhoitovoide, 100 ml.
Meikkisieni Wet & Dry.
Arganöljyshampoo, 100 ml.



luukut 6-10



Luukut 11-15:

Kasvopesu, 100 ml.
Vitamin E Kasvoseerumi Hyal x 4, 15 ml.
Arganöljyhoitoaine, 100 ml.
Hiuslenkki persikka.
Voidesaippua, 100 ml.


luukut 11-15



Luukut 16-20:

Apple Ihonhoitovoide, 100 ml.
Rauhoittava puolukkaseerumi, 15 ml.
Long-Lasting silmänrajauskynä sininen, 1.14 g.
Hiuskiinne Structure & Volume, 50 ml.
Kynsilakka Ruby, 6 ml.


luukut 16-20



Luukut 21-24 + bonus:

Sensitive Kasvovoide, 30 ml.
Hiuslenkki harmaa.
Youth Käsivoide, 50 ml.
Väriä vaihtava huuliöljy, 7.5 ml.
Heijastin ja kampanjakoodi, jolla saat 10 % alennuksen tammikuun uutuustuotteista.



luukut 21-24 + bonus



Ja siinäpä oli Dermosilin tämän vuoden joulukalenterin sisältö.

Hyvinkin vahvasti ihonhoitopainotteinen sisällöltään, ripaus värikosmetiikkaa ja hyvinkin "helppokäyttöistä" perustuotteita, joita varmasti moni käyttää, jos ei päivittäin, niin useahkosti viikossa.

Itselleni turhimmat oli nuo ponnarit ja meikkisieni, joka on hyvin samanlainen tuntumaltaan kuin ne ihan ensimmäiset meikkisienet, joita tuli puutereiden mukana kun olin ylä-asteella :D Ponnaritkin olisi kyllä ehkä voitu laittaa samaan luukkuun, ne oli nyt tuon meikkisienen kanssa sellaisia täytetuotteita. Meikkisienen olisin kyllä hyväksynyt, jos se olisi ollut vähän laadukkaampi tai sellainen Beautyblenderin muotoinen.

Suurin osa tuotteista jää varmasti omaan käyttöön, lukuunottamatta ponnarit, meikkisieni, väriä vaihtava huuliöljy, rajauskynät ja punainen kynsilakka. Rajauskynistäkin oli musta heitetty hiiteen ja otettu pronssi ja sininen väreinä tilalle, mikä on ihan kivaa vaihtelua.

Tykkään myös tuosta heijastimesta, niitä ei ole koskaan liikaa! Itselläni on käytössä vuosikausia sitten saatu/tilattu Dermosilin vähän isompikokoinen heijastin ja tämäkin tulee ehdottomasti käyttöön.



yhteenveto






Jos kalenterin sisältö kiinnosti sinua tai mietit, että sopii jollekin tutulle lahjaksi, pääset ostamaan kalenterin *tästä linkistä.

Muista myös muut joulun sesonkituotteet! Ne ja kalenterin näet *tästä linkistä.











2.11.2024

Loppuneet | Lokakuu 2024

Ah, keinovalokuvat is back! :D Jos olisin malttanut odottaa tähän päivään, olisin ehkä saanut luonnonvalossa otettua, mutta en malttanut. Koulusta kun tulee kolmen maita, niin silloin on jo hämärää ja joutuu sisälläkin valot laittamaan päälle.




KOCOSTAR Vitamin Happy Sheet Mask. Kirjoittelen aina kaikki loppuneet ylös tänne blogin sivuihin (piilotettu välilehti) ja tämä korkkasi lokakuun loppuneet, eli oli kuukauden ensimmäinen loppunut. Merkin naamiot on kyllä hyviä, olipa ne sitten kasvoille, käsille tai jaloille. Ei mitään moitittavaa, paitsi ne slice -naamiot ei saa kyllä kuin peukun alas.

Sence Minty Mojito sheet mask, näitä Sencen naamioita on yleensä palkintona, jos sattuu voittamaan jotain Normalin kisoista. Itse otin tällä kertaa palkinnoksi tämän Mojiton ja koska tämä on kuvioitu naamio, niin kangas on paksumpaa, eikä ihan nätisti kasvoille asetu. Mitään huomattavaa tuoksua en kyllä tästä huomannut, ehkä jotain sitruksista.

Garnier SkinActive Moisture Bomb Sheet Mask, tuttu ja turvallinen valinta. Normalista tulee usein napattua matkaan, eri variaatioita vain.

Holika Holika Cucumber sheet mask. Tämäkin oikein hyvä sheet mask, kangas on ohuen ohut ja istuu kuin toinen iho kasvoille. Kivan raikas, kurkkuinen tuoksu.




Zoella Beauty Shower Shake, tää on wanha, tosi wanha! Olen omistanut näitä kaksi kappaletta ja ainakin yhden olen tilannut vuonna 2017, joten.. :D Mutta eipä tämä ole mennyt miksikään, vaikka aikaa on kulunut. Todella paksua voidetta, joka jättää iholle kosteutetun tunteen. Antoi iholle myös liukkautta, joten sen ansioista soveltui myös sheivaukseen. Koska tuote on paksua, niin iho kannattaa huuhtoa huolella, sillä voi jättää voidejäämiä iholle, jos johonkin kohtaan on jäänyt paksummalti.

Yves Rocher The Mango Concentrate shower gel, täässä on kyllä just hyvä mangon tuoksu. Riittoisa suihkugeelitiiviste, jos vaan osaa annostella maltilla, jos ei osaa, niin ei ole riittoisaa. Geelimäinen koostumus ja vaahtoaa hyvin.

The Body Shop Festive Berry shower gel, tämä on tainnut olla myynnissä talvella 2021. Ihan kiva tuoksultaan, selkeästi erottaa sellaisen karpalomaisen tuoksun tästä, mutta ei nyt mikään tajunnanräjäyttävä kuitenkaan.

Avon Shampoo & Conditioner Mango, tässä oli kyllä niin herkullisen makea, mangoinen tuoksu! Se jäi myös hiuksiin hetkeksi tuoksumaan. Oli miulla kesällä reissussa mukana ja jäi sitten porukoille, jossa käyttelin satunnaisesti kun siellä piipahdin. 

Avon Senses Fireside Glow Shower Gel, 250 ml. Hyvin miehinen, mausteinen tuoksu. Tässä oli mausteneilikka ja nahka -tuoksuina, erikoinen! Ilmestyi Avonin syksy/joulusesonkiin 2022, meni hyvin suihkugeelinä kyllä, jos vaan tykkäsi tuoksusta. Hyvin geelimäinen koostumus.



Yves Rocher Frozen Lychee -käsivoide, tämä taisi olla viime joulun kausituote. Kevyt koostumus, ihan ok tuoksu. En ihastunut, mutta en vihastunutkaan, kuitenkaan en ostaisi juuri tätä tuoksua, jos joskus tulisi uudelleen myyntiin, ainakaan käsivoiteena.

Yves Rocher Coconut Foaming Hand Soap, perushyvä käsisaippua kookoksen tuoksuisena. Ostin tämän osta kaksi, yhden hinnalla -tarjouksesta ja sillä voisin ostaa jatkossakin.

Avon True Power Stay Concealer, Pink Fair. Käytän peiteaineita usein kasvovoiteen/aurinkovoiteen seassa. Tällöin saan sävyttävän kasvovoiteen ja siinäkin käytössä nämä peiteaineen kestää iäisyyden. Tästä nappasin myös stopperin pois ja sain melkein kuukauden käyttöaikaa lisää. 

Vibe Wipe Facial Wipes, 25 kpl. Näitä tulee usein napattua Normalista matkaan, perushyviä kosteuspyyhkeitä.

HIDEHERE Cica Care Sun Protector SPF 50. Aika hyvä aurinkovoide. Kevyt koostumus, tuoksuu miedolle "perinteiselle" aurinkovoiteelle. Merkin kaikki tuotteet on tällaisessa matkaystävällisessä pussukassa, noin 25 g pakkauskoossa.

Nivea Skin Refining Clear Up Strips. Nykyään himskutin kalliita, hinnat pyörii 7 € - 10 € kieppeillä. Saisivat kyllä kehitellä myös sellaisen pakkauksen, missä olisi pelkästään nuo nenälaput, koska ne on itselleni ne tarpeellisemmat.

Briogeo Farewell Frizz Rosarco Milk leave-in conditioning spray, tämä on pienempi matkakoko tästä tuotteesta, mutta silti on riittoisa! Tämä hoitosuihke sisältää myös lämpösuojan, jos sille on tarve. Hieman omanlaatuinen tuoksu, mutta silti miusta oikein kiva. Olen ainakin pari pulloa käyttänyt ja tämä oli nyt kolmas.

Gatineau Paris Hydra Aura™️ Water Cream, todella hyvä kasvovoide. Soveltui niin päivä- kuin yövoiteeksikin. Itse käytin kotona tätä iltaisin, mutta nappasin kyllä tämän mukaan reissuun. Pieni määrä oli riittoisa ja tämä olikin käytössä noin viisi kuukautta.