18.6.2020

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 51

Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) - 4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D
Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta."



Teksti kirjoitettu 9.6 jolloin tuotteet myös pistetty kierrätykseen.
Aiempi teksti oli kirjoitettu 5.5, eli nämä loppuneet ovat hieman reilun kuukauden ajalta.


Tällä kertaa loppuneita ei ole paljoa, mutta purkit olivat sen verran kookkaita, että lipaston laatikko alkoi olla jo täynnä.




Bomb Cosmetics Pina Colada Shower Butter. Jos olet ananaksen ja kookoksen ystävä, on tämä ehdottomasti siun juttu! Hyvin kookoksinen tuoksu, käytin tätä kuorintahanskan kanssa, sillä työstäminen oli paljon helpompaa. Koostumus oli todella tiivistä ja paljain käsin tätä ei saanut kunnolla vaahdotettua, vaan palaset tipahtelivat lattialle. Voisin ostaa uudelleen.

Avon Planet Spa Revitalising Harmony Shower Mousse. Iäisyyden vanha, tätä tuoksusarjaa ei ole varmaan ollut vuosiin, joten oli jo aikakin käyttää pois. Hyvin höttöistä vaahtoa, mutta tuoksu oli oikein mukava.

J.Mäki Professional Volume -hoitoaine ei tehnyt omille hiuksilleni yhtään mitään. Hiukset olivat takussa, laittoipa tätä kuinka paljon tahansa ja vaati ehdottomasti hiusseerumia tai muuta vastaavaa pesun jälkeen. Ei jatkoon.

Yves Rocher I Love My Planet -shampoo teki hiuksista todella, todella narskuvan puhtaat. Tämä vaati hyvän hoitoaineen tai hiusnaamion lisäksi. Raikas tuoksu, joka vie mökkimaisemiin. Ostaisin uudelleen.

Avon Senses Sunkissed Moments -suihkugeeli. Jos en tietäisi, niin olisin voinut luulla tätä The Body Shopin pink grapefruit suihkugeeliksi, hyvin samankaltainen tuoksu, mutta pienellä vivahteella :D Täydellinen kesäsuihkari.

Yves Rocher Argan & Rose - suihkugeeli oli puolestaan hieman voimakkaampi ja mausteisempi suihkugeeli. Jos olet tottunut sarjan perussuihkugeeleihin, tuo tämä hieman syvyyttä aiempiin. Kiva oli kokeilla, en ostaisi.





Avon Care even tone -c -käsivoide. Mukava käsivoide pienellä tuoksulla, ei ollut liian paksua tai ohutta. Tuoksu alkoi ehkä hieman tökkimään loppupuolella.

L'usine -käsisaippua, jos Loccitanen Verveine -sarja kolahtaa, niin tämä voisi olla sinun juttusi. Raikas sitruunanruohon tuoksu, johon en kyllästynyt ollenkaan, vaikka pakkaus on kooltaan 500 ml.

K-menun Aloe -nestesaippua oli aika mitäänsanomaton, tuoksu ei ollut mukavan raikas, vaan enemmänkin muovisen tunkkainen. Mutta onpahan sekin kokeiltu :D

The Body Shop Pink Grapefruit Hand Cleanse Gel - nämä tuoksuu niin hyvältä! Omani ostin viime vuoden syksyllä ja sen jälkeen en olekaan näitä myymälässä nähnyt. Puolisokin on nyt näinä aikoina alkanut pesemään enemmän käsiä ja käyttää käsidesejä, joten hyvä, että näillekin tulee käyttöä.





The Skin House Lemon Sorbet Cleanser oli pettymys muovisella sitruunan tuoksullaan, riittoisahan tämä on, jos malttaa käyttää suhteellisen maltillisia määriä. Kovin suurta nokaretta ei tarvitse ottaa, kun levittyy niin hyvin kasvoille. Kasvoilla muuttuu öljyiseksi, veden kanssa maitomaiseksi.
En ostaisi tätä kyseistä tuotetta uudestaan.

Oriflame Wild Blueberry -monitoimivoide. Käytin vartalovoiteena, jos en tietäisi tämän olevan mustikka, niin en olisi tuoksun perusteella ehkä osannut arvata :D Väriltään tämä oli hempeän vaaleanviolettia. Ihan perusvoide, voisin ostaa uudelleen, mutta ei kuulu enää valikoimiin.

Human + kind vartalosouffle. Mukavaa vaihtelua tuoksullisiin vartalovoiteisiin, käytin tätä yhdessä Ritualsin Happy Buddha vartalovoiteen kanssa, että sain siitä tuoksua miedonnettua ja teinkin erän aina valmiiksi tuohon tyhjään Oriflamen purkkiin. Nopeasti imeytyvä vartaloemulsio, mutta en ostaisi.

Glamglow Berryglow Probiotic Recovery -kasvonaamio. Yllättävän juokseva koostumus ja tällä sainkin tahrittua muutaman paidan, kun lensi kasvonaamiospaattelista. Jos laittoin kasvoille liikaa, alkoi naamio valumaan alaspäin, joten pieni määrä riittää. Naamiossa oli mukana siemeniä ja se yhdistettynä hieman löysään, jogurttimaiseen koostumukseen tuo mieleen noh, jogurtin. Sainkin Boxycharmista uuden tilalle.

Kicks Beauty Vitamin C -silmänympärysvoide. Tykkään pumppupullosta, mutta miinuksena tulee se, että tuote kuivuu noin 2-4 mm matkalta ja sieltä saa pari pumppausta pumpata kuivaa voidetta ulos ja tämähän piti tehdä joka kerta, vaikka käytti aamuin/illoin. Silti tuote kerkesi kuivua. Tässä oli myös hieman shimmeriä, josta en niin välitä. En ostaisi uudelleen.







Masque Bar Luminizing Charcoal peel off- mask. Kopioin vastauksen edellisestä postauksesta: Vaikka levitti koko pussin sisällön, naamio kuivui täysin ja oli helposti revittävissä. Toisena ainesosana on alkoholi, joten en ihan noinkaan lähelle veisi silmiä, kuin esimerkkikuvassa on. Miulla kuivui tämä noin vartissa, vaikka oli paksumpiakin kohtia. Vau!

Holika Holika Peeling Gel -näyte. Tämä oli todella hyvä! Olen aiemmin käyttänyt The Body Shopin vastaavaa ja se jätti ikävän tahman iholle, eikä muruset meinanneet lähteä iholta millään pois. Tässä ei ollut kumpaakaan ongelmaa. Oikein mukana kokeilu.

Briogeo Farewell Frizz -lämpösuojavoide, näytekoko. Tästä tykkäsin ja innostuinkin suoristamaan aika tiuhaan hiuksia :D Hinta on siinä 20 € kieppeillä, joten se vähän jarrutteli täysikokoisen ostamista, mutta päädyin Budgien versioon. Tuoksu jää aika pitkäksi aikaa hiuksiin tuoksumaan, joten jos siitä ei välitä, kannattaa skipata.

Essie Strong Start -aluslakka. Nopeasti kuivuva, mutta joidenkin lakkojen kohdalla jos vetäisi siveltimellä samasta kohdasta, värilakka kaljuuntui. Muuten ei mitään erikoista sanottavaa.

Nivea Cleansing Wipes. Käytin näitä lähinnä swatchien poistoon kädeltä, mutta näissä oli muistaakseni hyvin outo, jopa ällöttävä tuoksu.

Ivy Aïa -misellivesi. Tuoksuton miselli, jota käytin vain iltaisin, kun olin pessyt kasvot ja pyyhkinyt pyyhkeeseen, sen jälkeen pyyhin miselivedellä pyyhkeestä jääneet nukat/pölyt jne. :D Tätäkin oli kiva kokeilla.













2 kommenttia:

  1. Nuo J.Mäki tuotteet ei oikein houkuttele, se hoitsikka ei tehnyt munkaan tukalle mitään :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli kyllä aika plääh - kokemus. Kaadoin loput siitä hiusnaamion sekaan :')

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)