21.10.2021

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 64

Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) - 4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta.



Teksti kirjoitettu 18.10, jolloin tuotteet myös pistetty kierrätykseen.
Aiempi teksti oli kirjoitettu 13.9 eli loppuneita on kertynyt karkeasti 5 viikon ajalta.




Herbal Essences duo on nähty blogissa jo aiemminkin, tuoksusta tulee mieleen Amppari -mehujää/limppari. Shampoo pesee omat hiukset narskuvan puhtaiksi, mutta onneksi hoitoaine korjaa tämän tilanteen ja hiuksista tulee helposti selvitettävät.

Dove Nourishing Secrets Glowing Ritual -shampoo tuoksuu niin hyvälle! Tai oikeastaan koko sarja tuoksuu :D Pesee hyvin hiukset ja jättää myös hiuksiin hieman tuoksua. Suosikkisarjani Dovelta.

Dermosilin Elvyttävä hiusnaamio saapui hävikkiboksissa, sillä muovipakkauksessa oli särö. Makea tuoksu, ei tehnyt valitettavasti hiuksille oikein mitään, koska naamio vain katosi hiuksiin, laittoipa sitä kuinka paljon tahansa. En nähnyt tätä tällä hetkellä myynnissä.

Wella Color Motion -shampoo ja hoitoaine saapuivat Buzzadorin kautta. Shampoo pesee hiukset juuri sopivan puhtaiksi, ei liian narskuviksi.
Hoitoaine puolestaan siloittaa ja selvittää hiukset todella hyvin. En tarvitse tämän käytön jälkeen selvittäviä seerumeita tai suihkeita ollenkaan. Mutta siitä huolimatta, en ostaisi ehkä näitä itse.

Natura Siberican hiuspohjakuorinta on myös nähty aiemmin, muistelisin tosin että silloin pullossa oli kierrekorkki, mutta nyt siitä löytyy näppärä flippikorkki. Puhdistaa hiukset narrrrskuvan puhtaiksi, tämän jälkeen tosin pestään hiukset normaalisti shampoolla ja lisätään hoitoaine/hiusnaamio. Vadelmainen tuoksu.

Faith In Nature shampoo ja hoitoaine -näytteet. Tuoksu on varmasti mieleen, jos tykkäät kookoksen tuoksusta ja muistuttaa itse asiassa Avonin kookos -sarjan tuoksua. Näytepussien perusteella vaikuttivat ihan päteviltä tuotteilta.






Frudia My Orchard Aloe Real Soothing Gel Mist, pullo tuntuu isolta (125 ml), mutta jo pienelläkin käytöllä kapea pullo tuntuu vajuvan yllättävän nopeasti alaspäin. Silti, tämä kesti käytössä noin kolme kuukautta. Tuoksuu aloelle ja hieman jollekin muulle, ehkäpä muille ainesosille, mutta lähinnä aloelle.

Garnier Moisture Bomb -naamion piti olla jo edellisissä loppuneissa, mutta se oli livahtanut lipaston laatikon rakosesta ja löysin pussukan myöhemmin. Oikein helppo, perusnaamio.

Kaverilta saatu yksisarvisnaamio oli myös oikein hyvä! Ei mitään valittamista.

Physicians Formula Triple Rose Clay Mask. Ostin K-Citymarketista, kun oli alennuksessa. Tästä 17 g naamiopuikosta riitti aikalailla viiteen käyttökertaan, ehkä kuuteen jos kaapii hylsyn kuopan tyhjäksi. Naamio ei kuivu ollenkaan, vaan pysyy kosteana koko ajan. Tuoksuu ruusulle. En ostaisi uudelleen.

Bielendan kasvonaamio oli oikein hyvä sekin, ei moittimista.

Ja Mizonin aloe -sheet mask on myös taattua laatua.





Avon Collections Caramapple -suihkugeeli oli mukana miun Instagram -projektissa ja oli ensimmäinen loppunut tuote. Herkullisen makea tuoksu. Harmittavasti tätä Collections -sarjaa on saatavilla aika niukasti.

Dermosil Tyrnikäsisaippua oli perushyvä käsisaippua, voisin ostaa uudelleenkin.

Bubble T Peach bath fizzer tarjoaa kylpyyn sihinää, ei niinkään vaahtoa. Hyvä, persikkainen tuoksu ja tämähän on aivan massiivinen 150 g painollaan, mutta hyvin sihisi pienessä jalkakylpyvadissakin loppuun :D

Rituals... The Ritual of Hammam -suihkuvaahto on raikas, sillä siinä tuoksuu raikas eukalyptus ja rosmariini. Sopisi varmasti tuoksultaan myös miehiseenkin makuun.

Sephora Cotton Flower -kylpypommi on juuri sopivan kokoinen jalkakylpyihin, sillä painoa on vain 45 g. Yllättävän tuoksuva kylpypommi on saatu näin pieneen, tiiviiseen pakettiin. Tällä tuoksulla voisin ostaa muitakin tuotteita, jos vaan on!






The Body Shopin Avocado -vartalovoista sain näytteen ja tykkäsin! Voisin ostaa täysikokoisena tai mininä itselleni.

OPI My Boyfriend Scales Walls -tuli tiensä päähän. On ilmestynyt Spiderman -kokoelmassa vuonna 2012. Sävyssä oli mukana hivenen harmautta, joten ei ollut puhdas valkoinen, toimi monien water decalsien alla, kun halusi valkoista, mutta ei selkeää valkoista.

essence 3-phase kynsinauhaöljy loppui. Käytin tämän faaseittain, sillä aina kun ravistelin pulloa se vuoti korkista ja siksi etikettikin liukeni pois. En ostaisi uudelleen, tykkäsin tosin siveltimestä!

Yves Rocher kynsilakapoistoaine, tätä tulee tarjoushinnalla yleensä ostettua pari purkkia.

Peter Thomas Roth Hungarian Thermal Water Moisturizer sopi käytettäväksi päivällä ja yöllä, vaikkakin merkiltä löytyy saman sarjan nimellä ihan erikseen päivä- ja yövoide. Riittoisa näytekoko, tuoksua ei oikeastaan ollut ollenkaan, tuoksui vain voiteelle.

The Body Shop Almond käsi- ja kynsivoide. Riittoisa, nopeasti imeytyvä. Tuoksu ei kolahda omaan mieltymykseen, mutta käytin tätä vain öisin, niin ei tarvinnut tuoksutella :D

Crazy Rumors Orange Creamsicle -huulivoide. Ei ollut tuoksultaan niin appelsiininen kuin toivoin, oli hieman tunkkainen. Mutta tuli käytettyä loppuun, tai no melkein, sillä hylsyyn jäi ehkä millin verran tuotetta, kun kierremekanismi hajosi.

Blistex Raspberry Lemonade SPF 15 -huulivoide. Tämän kanssa sujui aluksi hyvin, mutta tämän vuoden puolella alkoi ongelmat, nimittäin joka kerta kun tätä käytin, miun suupielet rohtuivat ja huulet oli entistä kuivemmat ja vain yksi levityskerta riitti tuomaan tämän vaivan. Erehdyin pari viikkoa sitten tätä taas käyttämään ja sama efekti tuli jälleen, joten luovutan ja pistän tämän roskiin.

essence precise eyeliner brush toimii kynsilakkojen siistimisessä oikein hyvin, hintakaan ei päätä huimaa. En ole vieläkään löytänyt tilalle muuta, en tosin ole etsinytkään :'D

Ja viimeisenä kaksi hajuvesinäytettä; Avon Life ja Giorgio Armani Light di Gioia, molemmat oikein hyviä tuoksuja, vaikka yleensä en kukkaistuoksuista välitä.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

If you leave a comment, you earn one happy smile :)