25.9.2022

Lookfantastic Beauty Box | Syyskuu 2022

Instagramin puolella mainitsinkin, että syyskuun Boxycharm on miun viimeinen, sillä katkaisin sen osalta tilauksen kokonaan. Jotain piti kuitenkin hommata tilalle ja päädyin tuttuun ja turvalliseen Lookfantasticin Beauty Boxiin, jota miulle on tullut aiemminkin useita vuosia sitten.

Eihän näitä kahta voi sisältönsä puolesta edes verrata toisiinsa tai no voi, mutta Boxycharm voittaa sen täysin. Miun selkä katkesi siinä vaiheessa, kun Boxycharm päätti taas hieman nostaa hintojaan, tällä kertaa ei boksin hintaa nostamalla, vaan lisäämällä käsittelymaksun jokaiseen boksiin (olikohan 1.99 $).

Lookfantasticin boksin hinta on 18 €/3 kk, jonka itse nappasin. Paketit tulevat Puolasta, PostNord kuljettaa. 

Muut tilausmuodot on:

1 kk / 20 €.
3 kk /18 €.
6 kk / 17 €.
12 kk /15.50 €.

Tilaukset voi maksaa myös kerralla tai erikseen joka kuukausi, esim. 12 kk boksit kertamaksulla 203.45 €.





Boksin avaaminen toi muistoja mieleen, sillä oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Boksit on todella tukevia ja hyviä säilytys- tai lähetyslaatikoita. Mukana tulee pieni lehtinen, jossa on tuotteet esitelty (tosin omasta mielestä hiukan sekavasti), eikä hintatietoja ole esillä. Lehtisessä on myös mahdolliset vaihtoehtotuotteet esiteltynä ja sneak peak seuraavaan boksiin, sekin vaihtoehtotuotteiden muodossa.

Vaikka hintatietoja ei ole lehtisessä esillä, ne on onneksi suoraan löydettävissä Lookfantasticin sivuilta, kunhan klikkailee pari kertaa. Hinnat on myös juuri boksista tulleiden kokojen mukaan, eli itse ei tarvitse vaivata päätään.

Mutta mennään katsomaan syyskuun boksiin!






BLEACH LONDON Reincarnation Shampoo, 75 ml. Arvo 4.75 €.


BLEACH LONDON Reincarnation Conditioner, 75 ml. Arvo 4.75 €.



Shampoo sopii erityisesti värjätyille, vaalennetuille ja vaurioituneille hiuksille. Poistaa epäpuhtauksia sekä tuotekertymiä, antaen silkkisen pehmeän lopputuloksen.

Hoitoaine antaa hiuksille kosteutta.





REN AHA Glow Tonic, 100ml. Arvo 18.45€.


Kasvovesi lupaa kirkastaa ja antaa iholle tasaisen hehkun. En uskalla käyttää happoja sisältäviä tuotteita kesäisin, mutta näin auringonvalon vähetessä voin jo alkaa harkitsemaan näiden käyttöä :D Soveltuu päivittäiseen käyttöön ja aurinkosuojaa suositellaan käytettäväksi tämän käytön aikana!






Nail HQ Cuticle Oil, 10ml. Arvo 7.95€.


Tämä oli boksin vaihtoehtotuote, toisena tuotteena olisi ollut CND SolarOil Nail & Cuticle Conditioner, jota ei tosin mainita sivuilla lainkaan, mutta lehtisessä kyllä ja brittisivuilla CND näkyy tuotekuvissa, mutta ei mainittuna sisällössä :D 

Tämä kynsinauhaöljy oli ehkä tylsin tuote boksissa.






Elemis Pro Collagen Hydra-Gel -silmänympärysnaamio. Arvo 10.00€.


Luksusta silmänympäryksille! 
Naamion vaikutusaika on 20 minuuttia.






Disciple Dreamy Skin Retinyl Oil, 10ml. Arvo 20.45€.


Hierotaan puhdistetuille kasvoille viisi tippaa joka ilta.
Öljy auttaa mm. kiinteyttämään, vähentämään hienoja juonteita ja kutistaa ihohuokosia.
Tämänkin kanssa suositellaan käyttämään aurinkosuojaa sisältämiensä ainesosien vuoksi.





Syyskuun boksin yhteisarvo oli 66.35 €.

Yllättävää kyllä, moni näistä jää itselleni käyttöön. Kynsinauhaöljykin varmaan jossain vaiheessa pääsee ihan tositoimiinkin, kunhan käyttelen vanhempia ensin alta pois.

Disciplen kasvoöljy vähän mietityttää, jätänkö itselleni vai pistänkö kiertoon, kun kuitenkin tuo REN tuli boksista myös ja se olisi se kiinnostavampi.





Alussa mainitsinkin, että olen tilannut boksia aiemminkin, niin pääset kurkistamaan miltä sisällöt näyttivät vuonna 2015/2016!










12 kommenttia:

  1. Muistaakseni tuo REN kasvovesi oli hyvä ja CND öljy olisi ollut huippu! Pitäis ostaa sen talvea varten. Muutoinkin ihan kiva sisältö ja jos nyt joku boxi pitäisi tilata, niin LF olisi vaihtoehto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti saatavilla olevista bokseista LF on kyllä ehkä se varteenotettavin vaihtoehto. Boksi tuli myös todella nopeasti.

      Poista
  2. Mielenkiintoista..kiinnostais tätä boxia kyllä tilata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lookfantasticin boksit on kyllä hyviä sisällöltään. Eihän ne ole mitään verrattuna esim. Boxycharmiin ja näkyy tietty hinnassakin. Helppo tilata, eikä tarvitse mitään kikkailua. Ainoa miinus on se, jos haluaa sen joulukalenterin tilata, niin niissä ja tässä boksissa on usein samoja tuotteita mitä on vuoden mittaan tullut.

      Poista
  3. Silmänympärysnaamioita en olekaan koskaan testannut. Olen kyllä käyttänyt silmäpusseille tarkoitettuja geelilappuja, mutta ihan naamiosta voisin tykätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kun laittaa hetkeksi jääkaappiin, niin virkistää myös hyvin! Elemis pääsee kyllä ekana käyttöön tästä boksista.

      Poista
  4. En tiedä mitä mieltä olen, mutta Elemiksen tuotteet mielestäni kiva nähdä. Toki kiva että nuo hius hoito+shampoo ovat kooltaan pienet eivätkä jättimäiset, niin ne on mahdollista ja helppoa käyttää loppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lookfantasticin boksien sisällöt koostuukin aika usein reilusta matkakokoisista tuotteista. Ei ole sellaista täysikokokoisten tuotteiden tykitystä, niin kuin Boxycharmissa. Saa ehkä joskus käytettyäkin :D

      Poista
  5. Oon harkinnut itsekin tilaavani kyseisen lootan. Ehkä joku väli kunhan saa vanhoja jemmoja käytettyä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä hyvä vaihtoehto ja tulee nopeaan ja yleensä ajallaankin :D

      Poista
  6. Kivoja tuotteita tässä! Elemis kelpaisi aina, samoin toi REN taitaa multa löytyä varastoista :) Tää ei tosiaan ole ollenkaan pahan hintainen boksi, varsinkaan jos ottaa vähän pidemmän tilausjakson. Tavallaan tykkään myös siitä, että tässä tulee noita pienempiä kokoja niin saa ne joskus käytettyä poiskin, vaikka sitten taas toisaalta täysikokoiset tuotteet on aina täysikokoisia ja niitä arvostaa sen takia enemmän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lookfantasticin tuotteet on myös sellaisia, joita yleensä saa myös helposti ostettua, ilman, että tarvitsee metsästää ympäri maapalloa :D On enemmän ehkä täällä meillä päin tunnettuja merkkejä vs. Boxycharmin tuotteet, jotka on sitten taas siellä asuville niitä tuttuja ja normituotteita.

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)