Kuten olen edellisessä postauksessa sanonut, niin värien kirjo ei ole kovin laaja kyseisessä setissä. Niinpä lainasin joitain lakkojani tähän tarkoitukseen ja pengoin myös omia glittereitä käytettäväksi.
Lakkoja saa sekoitella aika paljon, vaikka sinne sekoituskuulat laittaisi, sillä glitterit on kivoja, kun ne tarrautuu johonkin seinämään kiinni :D
Olen tehnyt yhteensä kahdeksan lakkaa, joista kaksi esiintyi jo ekassa postauksessa.
Yhdestä tuli vahingossa ns. hiekkalakka, sillä glitter oli niin rouheaa. Olen vain swatchannut lakat ja sitä kului siinä jo ihan mukavasti, sen takia joissain pulloissa näkyy selkeät rajat.
Ainakaan vielä mikään glitter ei ole aiheuttanut värjäytymiä lakan pohjassa, vaikka käytin omiakin seassa. Omista glittereistä valitsin kaikkein hienojakoisimmat, sillä ne sekoittuu (ja pöllyää) kaikkein parhaiten.
Ja kerran kävi näin.
Suosittelen teippiharjaa, jos tämän setin olet ostanut. Ihan vain kaiken varalta. Imurikin käy, kunhan se on pölypussillinen :D
Oijoi, nuo tokan kuvan 2 alinta näyttää ihan superkivoilta. :D
VastaaPoista:D Nuita oli kyllä kiva tehdä. Punainen lakka on tehty siihen mikä tuli setin mukana, kun pullot loppui kesken ja tuo base myös.
PoistaTokan kuvan vasen alakulma <3
VastaaPoista:)
PoistaItsekin tykkään, vaikka itse sanonkin :D
Vitsi, miten kivoja lakkoja! Minäkin haluaisin tuon Nail labin. Olisi niin hauskaa tuusata sen kanssa :D
VastaaPoistaNyt oli Ciatella myyty loppuun, mutta jos se taas jouluksi tulisi uudestaan :) Oli hauskaa niin kauan kun glitterit levähti :D
PoistaIhania lakkoja oot saanu aikaseks :) Tollasen kanssa olis kyllä tosi hauskaa näpperrellä!
VastaaPoistaJoo, tosin itsehän otin riskillä kun en testannut ensin sävyjä jne. Tungin niitä vaan pulloon :D
PoistaVissiin kohtalaisen sotkuista puuhaa, mut hienoja on ;)!
VastaaPoistaJuu :D
Poista