19.3.2018

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 30

"Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) -4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D
Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.

Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta."



Nämä loppuneet on ennen suurempien tavaroiden muuttoa, enkä ajatellut ottaa niitä mukaan. Saa nähdä lisäänkö vielä kuvia, ennen kuin tämä teksti tulee ulos, mutta nyt aluksi ainakin nämä kolme kuvaa.




essence wood you love me? -trend editionin pupukasvonaamio. Todella kostea ja aika paljon ns. saksittu, jolloin asetteleminen on helpompaa. Miulle tosin kaikki kangasnaamiot on liian isoja, mutta kyllä se hieman auttoi asettelussa.

Garnier x 2. Aikalailla samanlaiset naamiot, hieman eri värinen kuosi ja tuoksu. Kosteuttavia molemmat, simppeleitä ja mukavia naamioita.

Garnier lemon -pussinaamio. Viiden minuutin kasvonaamio kiireisille. Tämän koostumus oli hieman peel off -koostumuksen ja voidemaisen yhdistelmä. Mietinkin, onko tämä oikeasti revittävä naamio, mutta ei ollut. Ilmeisesti tämä oli kirkastava tmv. mutta en pussin pakkauksesta mitään ymmärtänyt (ei tekstejä edes englanniksi).

Holika Holika Cucumber. Miedon tuoksuinen, toki kurkku ei itsestäänkään voimakkaasti tuoksu. Muistaakseni nämä ovat aika ohuita, joten asettelu on helppoa.

Mizon Cucumber. Aikalailla samanlainen kuin yllä olevakin.

Missha Herb in Nude. Mieto vihreän teen tuoksu, ei hyökkäävä. Tämä oli myös ohuehko naamio.

skin79 Glacial Water. Aikalailla tuoksuton, tämä oli muiden ohella aika märkä eli seerumia valui kaulaa pitkin alas :D

Viimeisenä suosikkini eli Kocostar -merkin viipalenaamiot. Nämä on suosikkejani siitäkin syystä, että viipalemuoto on helpompi asetella ja se varmasti pysyy iholla eikä tarvitse asetella.

Vesimeloni ja tomaatti olivat molemmat pyöreitä muodoltaan, aloe samanmuotoinen kuin itse kasvikin. Aloe on raikas, vesimeloni tuoksuu vesimelonille ja tomaatti yllättävän paljonkin juuri sille mille itse aito tuotekin. Itse en tomaatista välitä tuoreena, joten tuoksu oli hieman luotaantyöntävä, jopa mieheke tunnisti tuoksun :')






The Body Shop Strawberry -vartalonkuorinta. Tuttu mansikka -sarjan tuoksu, ainoa miinus on se, että pesukukkaan jää tuotteen kuorivat siemenet muhimaan. Jos kaipaat rouheaa kuorintaa, niin tämä ei ole sinulle.

The Body Shop British Rose -vartalonkuorinta. Hentoinen ruusuntuoksu leijailee suihkussa tämän käytön jälkeen, tämäkin lempeä kuorinta omaan makuun.

Rituals.. The Ritual of Hammam -vartalonkuorinta. Jos edellä olevat olivat hentoisia kuorintoja, niin tämä on sitä rouheaa. Merisuola kuorinta oli todella kuorivaa, käytin tämän ihan käsin, sillä pesukukan kanssa tämä ei toiminut. Raikas tuoksu ja kuoriva.

Zoella Beauty Shower Glaze -suihkugeeli. Piparkakun ja vaniljan liitto eli joulutuote oli hän. Suosittelen piparkakun tuoksuista tykkäävälle.

Dermosil Summer Dream -suihkugeeli. Kesäinen tuoksu, ei yhtään huono.

Dermosil Classic -suihkugeeli x 2. Tämä tuoksuu yhä vesimelonille, joka on pilkottu jääkaappiin ja annettu hetken aikaa olla siellä, jonka jälkeen otettu tarjolle :D Tykkään!

Avon Honey & Cranberry - shampoo. Marjaisan makea tuoksu, suosikeistani!

Avon Verbena & Peppermint -hoitoaine. Sitruksinen tuoksu, piparminttu ei omaan nenään tuoksu.




Yves Rocher kynsilakanpoistoaine ja vanulaput. Näitä tilaan aina muiden ohella :)

The Body Shop Almond Milk & Honey -käsivoide. Tämän tuoksukombo ei ollut mieleeni, mutta on kokeiltu.

Wet'n Wild - päällyslakka. Tästä tykkään ja olen monta pulloa käyttänyt. Ei ole pikakuivattaja vaan ihan perus kirkas päällyslakka.

Avon Planet Spa Heavenly Hydration -kasvonaamio. Kosteuttava, vihreä tuoksultaan. Imeytyy hyvin kosteutta kaipaavalle iholle.

Ciate -aluslakka. Tuli joulukaltsusta ja ei mitään kummoista sanottavaa, lakat pysyi kynsillä hyvin, eivät tippuneet.

MAC -kasvosuihke. En syttynyt tuoksulle, joka oli sellainen energiajuoma viboilla varustettu. Välillä ruikki isoja pisaroita kasvoille. Voisin jotain muuta vastaavaa kokeilla. Pullo oli nätti, kimalteleva.







2 kommenttia:

  1. On siinä sheet mask poikineen;) Käytän itse yleensä Garnier Moisture Bombeja ja jonkin verran niissä saattaa olla vaikutustakin kuivalle naamalleni:) Mitään keskinäisiä eroja ei niissä kyllä huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En miekään useimmiten mitään eroa huomaa. Ehkä enemmän kiinnittää huomiota siihen naamion asetteluun :D

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)