Teksti sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkaamisesta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pientä komissiota. Mainoslinkit merkitty * -etuliitteellä.
Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) - 4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D
Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.
Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta."
Teksti kirjoitettu 5.5 jolloin tuotteet myös pistetty kierrätykseen.
Aiempi teksti oli kirjoitettu 7.4, eli nämä loppuneet ovat hieman vajaan kuukauden ajalta.
*
Budgie apple cider scrub on jo tuttu kaveri. Toinen tuubillinen loppui tätä nannaa. Kuorii ja puhdistaa narskuvan puhtaaksi, joten hiusnaamio on paikallaan tämän jälkeen. Käytin kerran viikossa. Ostan ehdottomasti uudelleen! Tässä on tuoksuna Truely Peach, mutta miun nenään tuoksu on enemmänkin omena.
*
The Body Shop Strawberry -hoitoaine, jonka pakkaus aiheutti harmaita hiuksia. Hoitoaine on aika paksua, joten en meinannut saada sitä parin käyttökerran jälkeen enää ulos. Miun ravisteluvoimat ei riittäneet, joten puoliso kävi aina rumpsauttamassa ja heti auttoi! Tuoksu muistuttaa Snöre -lakunauhoja. Hoitoaineen tuoksu jää myös hiuksiin tuoksumaan. En ostaisi uudelleen.
Ah, *
Dove Nourishing Secrets -käsisaippuaa jää ikävä. Tätäkin on useampi pullo tullut käytettyä, edelleen harmittelen, kun tätä ei taida olla täyttöpusseissa. Lempeä kukkaistuoksu. Ostan ehdottomasti lisää ja laajennan myös muihin tuotteisiin, on se niin hyvä :D
*
The Body Shop British Rose -suihkugeeli. Tykkään tämän sarjan suihkutuotteista ja ehdottomasti ostaisin tätä suihkugeeliä uudelleen! Vartalonhoitotuotteiden tuoksu muuttuu tunkkaiseksi ja siksi ei ole oikein minun mieleeni.
Yves Rocher Nutrition -shampoo, kuiville hiuksille. Meh, ei tullut suosikkiani.
Yves Rocher Shower Balm. Nimensä mukainen, voidemainen suihkugeeli. Jättää ihon mukavan kosteutetun tuntuiseksi. Ihastuin tähän jo viime vuonna ja ostin täysikokoisen tuotteen :) Sopii erittäin kuivalle iholle, mutta vaikka itsellä ei kuiva iho ole, niin tykkään silti.
Yves Rocher Base Sos -aluslakka. Väriltään hieman violehtihtava, ihan ok aluslakka ei mitään muuta sanottavaa.
*
Essie Speed Setter -päällyslakka, kuivattaa lakkaukset 60 sekunnissa. Olen huomannut tätä käyttäessäni, että lakkauksien kesto on pidentynyt. Uusi pullo jo menossa, joten miusta tuli fani! Pullo on normaalihinnaltaan siinä 15 € molemmin puolin.
Batiste Cherry -kuivashampoo. Tämä minikokoinen kesti about 1,5 vuotta miun käytössä. Käytän niin harvoin, että en osta uutta kuivashampoota tilalle. Jos joskus ostaisin, niin valintani olisi tämä sama.
MAC Fix + -viime kesän kausituote. Himokäyttäjälle ei varmastikaan toisi paljoa iloa, sillä miullakin tämä loppui jo parissa viikossa. Käytin lähinnä kasvosuihkeena, mutta muutaman kerran meikin päälle. Tykkäsin tuoksusta.
Colourpop As If - huultenrajauskynä. Ostos aika pitkältä ajalta, totesin tämän olevan jopa liian vaala sävyltään, joten en keksinyt tälle käyttöä.
Steve Laurent Champagne -huulikiilto. Makea, toffeinen tuoksu. Käytin pari kertaa, mutta en tykännyt. Applikaattori jätti selkeät rajat huuliin, joten olisi pitänyt tasoitella sormin.
essence lip ritual -huulivoide. Ihan kiva huulivoide, makeahkolla tuoksulla. Ei ihmeellinen, mutta voisin ostaa niitä muita testiin.
Dermosil kasvovoide -näyte (3.5ml) oli aika tuhtia ja tästä riitti noin viideksi kertaa. En ostaisi uudelleen. Sopisi varmasti enemmän kuivemmalle iholle.
Dermosil -meikinpoistovoide -näyte. Tämän perusteella voisin ostaa kokonaisen tuotteen! Oikein hyvä!
*
Holika Holika 3 Seconds Starter Vita Complex, kesti käytössä heinäkuu-huhtikuu, eli hyvin riittoisa tuote, vaikka toisinaan kerrostin useamman kerran. Ohut koostumus, joka toisinaan valahti sormien välistä. Pumppu ei toiminut kunnolla, joten sai käsipelissä sen aina nostaa takaisin ylös, siitä pieni miinus. Tosin, sehän alkoi toimia sitten, kun jäljellä oli vielä ehkä 5 mm tuotetta :D Tuoksu oli sitruksinen. Tykkäsin! Tällä hetkellä käytössä sininen, hyaluronic acid -versio ja sekin on ihan ok, mutta en osta uudelleen kunhan se loppuu. En tykkää sen alkoholimaisesta tuoksusta.
Toinen ikuisuustuote oli Ziajan antioxidation kasvovesi, jota käytin kasvosuihkeena. Erittäin hienojakoinen sumu ja riittoisa kuin mikä! Tämä sopisi hyvin myös niille tuotteille, joiden sumu ei ole omaan makuun tai vaikkapa viherkasvien vesisuihkepulloksi. Voisin ostaa jossain vaiheessa uudelleen.
Oriflame Love Nature Face Toner - Aloe Vera. Tätä tuotetta ei ole tässä muodossa enää saatavilla, vaan uusitussa versiossa on teepuuta ja limeä. Tätä vanhaa löytyy jemmoista, kuten uuttakin, olen tykännyt molemmista versioista. Ehkä tuo uudistettu vie kuitenkin voiton.
Masque Bar Silver Foil Peel-Off. Väriltään enemmänkin helmiäisvalkoista, kuin hopeaa. Annostelu on itselleni näissä vaikeaa, kun tulee joko paljon tai liian vähän. Tämä myös kuivui hitaammin, verrattuna seuraavan kuvan yksittäispakattuihin peel-off -naamioihin. Tätä en ostaisi uudelleen.
essence -käsivoide. Käytin yövoiteena, mukavan paksua. Voisin ostaa uudelleen.
The Body Shop Warm Vanillaa en ostaisi uudelleen. Muuttuu todella miehiseksi omalla ihollani, käytin loput vartalolle sekoitettuna toiseen voiteeseen.
*
Rituals Happy Buddha -vartalovoide. Sama tämän kanssa, sekoitin tämän toiseen vartalovoiteeseen, sillä tuoksu on niin hurja, että se tarttuu muihin vaatteisiin sekä niiden läpi lakanoihin sellaisenaan käytettynä. Jos jostain tulee niin käytän, mutta itse en ostaisi. Täysikokoinen tuote on purkissa, tämä matkakoko tuubissa.
Avon True -misellivesi loppui jo aikoja sitten, mutta koska tässä on annostelumekanismi, niin kaadoin Yces Rocherin minipullojen sisällöt tähän. Avonin miselli on aika perinteinen miselli, ihan ok.
Masque Bar Luminizing Charcoal peel off- mask x 2. Nämä yllätti! Vaikka levitti koko pussin sisällön, naamio kuivui täysin ja oli helposti revittävissä. Toisena ainesosana on alkoholi, joten en ihan noinkaan lähelle veisi silmiä, kuin esimerkkikuvassa on. Miulla kuivui tämä noin vartissa, vaikka oli paksumpiakin kohtia. Vau!
Colgate -hammastahna. Ihan ok hammastahna, tykkään tuoksusta ja mausta :P
Sally Hansen -kynsilakanpoistoaine. Tehokas ja riittoisa, pullo on sellaisenaan kömpelö, mutta täydennän Lidlin lakanpoistoainepurkkiin, jossa on kätevä pumppu. Hieman hintava tosin.
Vitamasques hydrogel eye mask -naamion sain pr-näytteenä lähetetystä Goodieboxista. Hintava sellaisenaan, joten itse en ostaisi. Naamio oli muuten kirkas, mutta seassa oli glitteriä. Kiva oli kokeilla.
Tony Molyn naamiot tulivat Boxycharmista, joten käytin ne aika pian pois. Hämmentävää kyllä, sillä kaktus ja lootus -naamioilla on melkein samat lupaukset. Ainoana erona on se, että kaktus lupaa tasoittaa ihon sävyä + tehdä ihosta säteilevän ja hohtavan, kun taas lootus lupaa tehdä sameasta ihosta säteilevän ja hohtavan. Kaktusnaamiossa lukee etupuolella puhdistava, joten oletin sen auttavan epäpuhtauksiin. Hamppunaamio oli ihan leppoisa kaveri, ei moitittavaa. Miinuksena naamioissa on se, että nenän ja suun välinen kappale on todella leveä, miulla se peittää puolet suusta, joten saksin sen aina pois.