4.11.2017

The Birth of Venus ja Mask Of Magnaminty

Tänään kurkataan kahden erilaisen kasvonaamion olemukseen, toinen on koostumukseltaan hytisevä ja toinen rouheinen.








The Birth Of Venus on koostumukseltaan hytisevää jellyä. Tuoksuna tämä on raikas, merimäinen. Säilyvyys noin 4 kk.

Kasvonaamion työstäminen vaatii hetken sillä naamiosta otetaan nokare ja se työstetään käsillä notkeammaksi. Oma nokare oli liian pieni ja ihan koko kasvoille en naamiota saanut. Kun naamion saa notkistettua, sujuu kasvoille levittyminen hyvin ja ennen kaikkea, sen saa tasaisesti. Vaikutusaika on noin 20 minuuttia, eli hetken saa tälle varata aikaa myös vaikutusajan myötä.

Kuivuu kasvoille savinaamion tapaan, ainakin ohuella kerroksella. Jättää kasvot mukavan tuntuiseksi ja lähti hyvin pois.


Hinta 13,95 €/ 65 g.






Mask Of Magnaminty on pirteä kaveri! Koostumus on hyvin perinteinen. Tuoksu on virkistävän minttuinen. Veikkaan, että tämä voisi olla myös miesten mieleen.
Säilyvyys noin 4 kk.

Tämä kasvonaamio ei vaadi työstämistä, vaan laitetaan sellaisenaan kasvoille/vartalolle. Tätä voi käyttää runsaasti, sillä ihon ei pitäisi kuultaa naamion alta! Vaikutusaika on 5-10 minuuttia ja tämä antaa iholle virkistävän tunteen ja naamiota pestessä pois kuorivat rakeet tekevät iholle nannaa.

Kasvot tuntuvat todella pehmeältä ja hyvältä. Naamio virkistää ja antaa puhtaan tunteen.


125 g/ 13,50 € ja 315 g/ 19,95 €.












Tuotteet saatu testiin Lushilta. En hyödy linkeistä.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

If you leave a comment, you earn one happy smile :)