19.1.2019

Ruusut ovat punaisia - Avon Roses are Red

Avonin joulukalenterista tuli muutama kynsilakka ja tässä niistä yksi!






Roses are Red on hyvin perinteinen punainen, kuin ruusu. Lakka ei kuulu mihinkään erikoiserään, vaan löytyy ihan normaalista valikoimasta. Todella kaunis punainen, joka ei välttämättä päällyslakkaa tarvitse, mutta se auttaa toki kestävyyteen.

Kynsillä kaksi kerrosta, valoa vasten hieman kuultaa läpi.





Moni on varmasti kuullutkin, että Kesko ajaa Hehku -kaupan alas eli myymälät lopetetaan kannattamattomana, koskee myös verkkokauppaa.

Tein verkkokauppaan tilauksen, kun ihan kaikki oli -30%. Ostin Leighton Denny -merkin lahjasetin ja nappasin tuosta testikorista yhden setissä tulleen lakan mukaan.

Avalanche of Love on kirkkaalla pohjalla oleva topper, jossa on mukana kultaista sekä holograafista glitteriä. Glitterit on sirpalemuodossa eli ovat kuin revittyä paperia, ei tiedä minkä muotoista sieltä kynsille sattuu tulemaan.

Hieman saa asetella ja painella glittereitä alaspäin, sillä osa glittereistä voi jäädä hieman koholle.

Kynsillä yksi kerros + päällyslakka.















2 kommenttia:

  1. Onpa ihana tuo Leighton Dannyn lakka! Sopii kauniisti Avonin punaista koristamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä nätti! Ja sopii varmasti minkä tahansa lakkasävyn päälle :)

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)