27.2.2020

Goodiebox helmikuu 2020

Tuote pr-näyte.


Sain hieman yllättäen helmikuun Goodieboxin, vaikka asiasta tiedusteltiinkin ja siitä piti myös ilmoitusta tulla jos pääsisin kokeilemaan. Vahingossa tiistaina kurkkasin OmaPostia ja siellähän se olikin jo matkalla.

Itse olin tietoinen jo sisällöistä, sillä olen nähnyt blogeista sekä muissa SoMe kanavissa mainoksia ja tuotepaljastuksia. Itselle nimittäin tulee ihan Instagramin ja Facebookin puolella vastaan sponsoroituja mainoksia, joissa sisältöä yleensä käydään jo alkukuusta läpi.





J. Mäki Professional hoitoaine ovh. 13,90 €. Mie sain tuuheuttavan version.

Merkkinä J.Mäki on tuttu, sillä sain samaisen merkin hiusnaamion vuoden 2019 ensimmäisestä Bette Boksista. En kyllä itse tuotetta käyttänyt, vaan pistin sen eteenpäin.

Tämä hoitoaine ehkä saattaa jäädä käyttöön, sillä niitä miulla ei runsaasti ole ja voi käytellä parittomien shampoiden kanssa.






Love Beauty & Planet Blooming Radiance Sheet Mask ovh. 3,50 €.

Tämä on merkkinä tuttu vain kaupan hyllyiltä, en itse ole kyseisen merkin tuotteita koskaan ostanut (itse asiassa sain merkin putsarin myös tammikuussa 2019 Bette Boxista). Kasvonaamion käytän mieluusti pois.






Essentials by Goodiebox Face Mist ovh. 9,95 €.

Yllättävän tuoksuton kasvosuihke, jättää iholle hieman tahmeutta. Runsas sumu, ei mikään ruikkija :D Tulee omaan käyttöön.






Bio2You Nutritive Face Mask For Sensitive Skin with Dragons Tree Resin, ovh. 25,56 €/75 ml.

Melkein olisi ollut sama laittaa jo täysikokoinen tuote, sillä tämä "näyte" on kuitenkin jo kooltaan 50 ml.

Hämmentävän kuuloinen tuote, sillä tuotetta levitetään iholle ja annetaan vaikuttaa 15 minuuttia. Sen jälkeen imeytymätön naamio hierotaan ihoon ja lopuksi lisätään vielä kosteusvoide yöksi. Voidaan käyttää tehohoitona kolme yötä peräkkäin tai 1-2 kertaa viikossa.





Mudmasky Aftermask Vitamin Serum ovh. 59 €. Seerumi, jota käytetään kasvonaamioiden jälkeen.


Sopii hyvin esimerkiksi muta/savinaamioiden, peel off -naamioiden sekä muiden kasvonaamioiden jälkeen käytettäväksi. Yrityksen omilla sivuilla huomautetaan, että tuotetta ei saisi käyttää muiden seerumeiden kanssa, eikä kasvoja saisi myöskään koskea tämän lisäämisen jälkeen.






Tästä setistä tällä hetkellä 3/5 tuotetta jää omaan käyttöön. Seerumeita on paljon jo omasta takaa, eikä tuo naamiokaan oikein innosta. Ensimmäisenä käyttöön tulee tuo kasvonaamio, sillä omat jemmat alkaakin olla jo aika vähissä.


Sivuhuomatuksena täytyy sanoa, että laatikko tuoksuu aivan järkyttävälle :D En tiedä onko se jonkin tuotteen tuoksu, mutta se tuo mieleen lapsuuden slime -lelut, jotka tarttuivat kiinni ikkunoihin jne. Niitä sai kauppojen leluautomaateista ja itse asiassa löysin suomalaiseen blogin menevän kuvan, jossa kohdassa 80 onkin näitä kyseisiä slimeja.

Muuten itse pakkaus on kätevä ja moni onkin hyötykäyttänyt näitä.





Goodiebox on hinnaltaan 24,95 €/kk, joka sisältää toimituskulut. Sisällön arvon luvataan olevan aina vähintään 75 € arvoinen.














2 kommenttia:

  1. Aika tylsän oloinen paketti. Tammikuusta tykkäsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei miunkaan mielestä ihan nappi kumpikaan sisältö, mitä blogeista olen katsonut. Toisessa variaatiossa mielenkiintoisia merkkejä.

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)