25.11.2020

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 56

Teksti sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkaamisesta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pientä komissiota. Mainoslinkit merkitty * -etuliitteellä.



Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) - 4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D

Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.
Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta.



Teksti kirjoitettu 21.11 jolloin tuotteet myös pistetty kierrätykseen.

Aiempi teksti oli kirjoitettu 13.10 eli loppuneita on tällä kertaa reilun viiden viikon ajalta.






Sheet maskeja usemapi kappale:

*Holika Holika Green Tea x 2, hyvin kasvoille istuvat naamiot, ohut kangas. Green Tea/ Aloe kasvonaamiot on omia suosikkeja, jos iskee valinnanvaikeus. Niihin voi aina luottaa, olipa merkki mikä tahansa.

Maybena x 2. Viime vuonna ostin sen ison pakkauksen ja nyt ostin yksittäisiä kolme kappaletta. Ovat samanlaisia kuin ne isommatkin, ohuita ja hyvin kasvoille istuvia. Näiden leukaosio on yllättävän lyhyt, ei yllä läheskään niin kauas kaulaa kohti kuin muissa naamioissa.

Mizon Aqua, hyvin perinteinen kasvonaamio tämäkin, ei huonoa sanottavaa tästäkään.

Holika Holika Juicy Aloe, ei moittimista. Runsaasti nestettä, mutta ei kuitenkaan valu kaulaa pitkin pois.

eyenlip, edullinen kasvonaamio jota löytyy ainakin Prismoista ja olikohan Tokmanneillakin, siis täällä meillä päin :D Useimmiten toki hyllyt on tyhjät, joten moni muukin näitä nappaa ostosreissullaan mukaan. Edullinen, helppo saatavuus jos sattuu hyllyssä olemaan.

sf. glow leopardikuvioinen naamio. Kaksiosainen, joka asettui yllättävän hyvin kasvoille. Tuoksui piparmintulle. Oikein mukava kokemus, yllättäjä! Naamio löytyy miun Instagramista, täältä.




The Body Shop Ginger -nestesaippua, parasta nannaa käsille! Tai siis oli parasta, kausituote joten eipä enää saa :( Näitä tuli käytettyä useampi pullo.

Yves Rocherin Winter Apples on yksi tämän vuoden kausituoksuista. Tuoksussa on omenaa ja kanelia, ei miun mielestä selkeästi mausteinen tuoksultaan, vaan myös omenaisuutta tulee esiin. Nämä kuluu aika nopeasti, jopa meidän käytössä, sillä tämä tyhjeni parissa viikossa! Saippua on suht paksua ja annostelee aika reilusti, joten loppu tulee näkyviin nopeasti.

Avonin trio: Lagoon (lopetettu), suosikkini näistä. Marine, hyvin miehinen tuoksu joka jäi pitkäksi aikaa myös käsiin ja Care -sarjan Skin defence, tuoksui ihan kuivalle savelle, en tykännyt.

Zoella Snow Fresh sisälsi karpaloa, pionia ja minttua. Outo tuoksu, sillä se on samaan aikaan kukkainen, mutta raikas. Jätti iholle myös tuoksun, josta tykkäsin kuitenkin loppujen lopuksi :D

Dermosil Body & Mind -suihkuvoide. Tykkään tämän raikkaasta tuoksusta, ei koostumukseltaan ole ihan kiinteää voidetta (toisin kuin jotkut on), mutta saa ainakin loppua kohti käyttää hieman enemmän puristusvoimaa tai leikata tuubi auki, että saa viimeisetkin rippeet. Sitruksinen tuoksu.

Garnier Respons Lemon & Elderflower, tämä sopi niin hiuksille kuin vartalollekin. Käytin tämän shampoona kokonaan, todella juokseva koostumus. Tuoksu muistuttaa Loccitanen Verveine -sarjaa eli on hyvin sitruksinen. Pesee hiukset aika puhtaiksi, mutta ei ihan narskuviksi.

Imperial Leather Cherry Bakewell -suihkugeeli on saanut tuoksunsa brittien leivonnaisesta ja se onkin tullut muutaman kerran miuta vastaan YouTubessa. Kirsikkainen tuoksu ja omaan nenään toisena tuli kookos! Virallisessa resptissä ei ole kookosta, vaan mantelia (joo googletin, mistä oikein on kyse). Jos joskus Superdrugilta voi taas meille tilata, suosittelen erittäin paljon tätä merkkiä kokeilemaan, heillä on hieman erikoisempia tuoksuja.







Beaustan tuotteet ovat kaikki näppärissä pussuikoissa, joten ne sopii hyvin reissuun.Tämä All in One on samalla essence, toner ja lotion. Tuoksu ei ole ihan parhain, tulee mieleen joku yrtti tmv. Kosteuttaa kuitenkin hyvin ja tämän päälle voikin sitten laittaa päivävoiteen jne. Ehkä voisin käyttää uudelleen.

Avon Anew Purifying Jelly Cleanser ei ollut miun makuun yhtään, geelimäinen putsari jossa oli voimakas parfyymin tuoksu. Hyvin outo tuoksuvalinta tällaiseen tuotteeseen. 

Avon Clearskin Blemish Clearing Patches, 12 kpl. Näiden miinus on säilyvyysaika, joka on vain yhden kuukauden. En tiedä miten näissä on tehoja vielä sen ajan jälkeen, etenkin kun nämä eivät ole yksittäispakattuja vain yksi yhtenäinen liuska. Miulla menee ehkä 1/2 lappua kuukaudessa, jos sitäkään joten en millään saisi kaikkia näitä käytettyä kuukaudessa!

Dermosil Holly Jolly Green Tea -kasvonaamio. Tämä tuote kompastui helmiin, jotka eivät hajoa naamiota laittaessa kasvoille. Ne pitäisi hajoittaa yksitellen, johon en itse ryhtynyt. Viime vuoden kausituote, ei luultavasti enää saatavilla.

Becca Hydra Mist Set & Refresh -irtopuuteri sisältää vettä, joka antaa kasvoille kivan viileän tunteen. Se kuitenkin katosi itselläni noin 2 kk sisällä avaamisesta ja sen jälkeen puuteri oli ihan "normaalia". Oli kiva päästä testaamaan tätä Boxycharmin kautta.

Kypris Antioxidant Dew Quench & Glow Serum. Tämäkin tuli Boxycharmista, hintava tuote (suomessa hinta 118 €/naturelle.fi) 90 $, joten en itse ostaisi. Pipetti oli toimiva ja seerumi imeytyi hyvin iholle.

| tuote saatu | Flow Cosmetics Hyaluron & Probiotics -seerumi, kuivalle iholle. Osallistuin Webinaariin ja saatiin testattavaksi muutamia tuotteita, tämä seerumi oli yksi niistä. Sitruksinen tuoksu, juuri sellainen joka tulee appelsiinia/mandariinia kuoriessa ja imeytyi aivan käsittämättömän nopeasti, tuotteen levityksessä sai olla hieman nopeampi, muuten kävi niin, että sivelit tyhjää :D En ole koskaan törmännyt seerumiin, joka imeytyy näin nopeasti.

Oriflame essentials multi- purpose cream. Käytin tämän vartalovoiteena ja turistin Sol de Janeiron käsivoiteen tämän sekaan, joka miedonsi käsivoiteen tuoksua. Tämän kanssa se soveltui oikein hyvin, kun itse voiteessa on mieto tuoksu.

*Loreal Triple Active -yövoide. Hennon pinkkiä voidetta, joka oli riittoisa. Jos laitoit liikaa, jäi tyynyliina kasvoihin kiinni, maltti oli valttia tämän annostelun kanssa. Hyvin tyypillinen tuoksu Lorealilta tähän voiteeseen, olen aiemminkin samaiseen tuoksuun törmännyt, en vain muista missä. En ehkä ostaisi uudelleen.





*Garnier Bio -kasvosuihke, todella riittoisa! Hienojakoinen, huomaamaton sumu. Tuoksu on hieman vihreä, mutta ei yhtään huono. Täysin loppuun asti en saanut tätä käytettyä, kun loput ei nouse pumppua ylös, vaan se neste vaahtoaa pullossa.

Garnier Color Sensation -hiusväri, sävy 6.60. Tämä sävy näkyi miunkin hiuksissa, kuten yleensä kaikki tämmöiset vähän tummemmat punaiset. Suurin tekijä ostopäätökseen oli se, että aineita ei ollut pakko käyttää kerralla, vaan ne säilyi avattuna seuraavaan kertaan. Sain tästä siis kaksi värjäyskertaa, kun käytin ensin vain puolet, pakkauksissa on jopa merkinnät missä kohtaa puoliväli on.

Garnier SkinActive -meikinpuhdistusliinat, joissa on misellivettä. Nämä oli oikein tehokkaat ja hyvät swatchien poistoon. Hieman jättää hieroessa vaahtoa iholle. Voisin ostaa uudelleen.

H&M Pear EdT, tuoksui ihan päärynämehulle! Helppo tuoksu, jonka sai nopeasti käytettyä, kun tuoksu ei kestänyt pitkään. Meidän paikallinen H&M ei myy hienouksia, joten tämäkin ostettu vuosi sitten Kuopiosta :D

essencen my beauty nail ritual käsivoide, tämä oli kuivunut joten jemmoista pois! Käytin kuitenkin noin puoleen väliin, mutta en oikein välittänyt tuoksusta.

Se aito *Labello Original -huulirasva kultaisella glitterkorkilla. Voisin ostaa uudelleen! Jos verrataan saman merkin tuoksulliseen Vanilla Buttercreamiin, oli tuo original paljon rasvaisempi.

*essence precise eyeliner brush x 2, käytän näitä lakkauksien siistimiseen. Jos lakanpoistoaine on tujua, ei sivellin kestä kauaa, esim. Essie Good as Gone tuhoaa siveltimet vajaassa kuukaudessa, kun taas vaikkapa YR:n poistoaineella saa helposti siveltimen käyttöiäksi 3 kk.

essencen jostain vanhasta joulukokoelmasta, olikohan tämä siinä muobipussissa joka oli täynnä kultaisia paljetteja?, tullut huulivoide, jonka seassa shimmeriä. Ei tehnyt mitään, omia huuliani ei kosteuttanut, vaan lähinnä päinvastoin :D

Himalaya Fresh Start Strawberry kasvoputsari, tässä oli mukana myös kuorivia siemeniä, mutta niitä oli aika harvassa. Tämä oli aika vaahtoava kaveri, jonka vuoksi tykkäsin käyttää loppuaikana suihkussa, kun tuote oli helpompi pestä pois kasvoilta. Voisin ostaa jossain muussa värissä uudelleen.

Avon Deep Restore Hair Serum. Pari pumppausta riitti, hyvin silikoninen tuote joka auttoi selvittämään miun hiukset hoitoaineen jäljiltä. Tuoksu on aika tympeä, mutta ei jää hiuksiin tuoksumaan. Ostaisin uudelleen!

Aesthetica Pro-Series meikkisiveltiminen pesuaine + hoitoaine. Raikas tuoksu, tässä oli varmaan jotain minttua tmv. Puhdisti hyvin meikkisiveltimet, jopa ne joita en ollut aiemmin saanut puhtaaksi värjäymistä. Boxycharmista tämäkin tullut, voisin haluta uudelleenkin :D

Pari näytepussia, Dermosilin vartalovoide Classic Soft Shea ja Honey Milk suihkuvoide, voisin ostaa vartalovoiteen. DevaCurl hoitoaine oli isossa 30 ml pakkauksessa, mutta tämä on silikoniton joten ei tehnyt omille hiuksille mitään. Tämä laitettiin normaalisti pestyihin hiuksiin ja sormin olisi pitänyt kuljettaa hellästi selvitellen takkuja aina latvaan asti. Kokeilin tätä ja helpommaksi tuli vain pestä aine pois, laittaa hiusseerumia ja harjata :'D











2 kommenttia:

  1. Mieletön määrä loppuneita<3 Toi Beccan puuteri oli tosi mielenkiintoinen ja oikeesti yksi parhaimpia irtopuutereita, mitä itse oon kokeillut. Harmillisesti mullakin se vesi haihtui/loppui aika nopeasti, mutta hyvin toi silti toimi myös loppuajan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa loppuneista loppui ihan parin viikon sisällä edellisestä päivityksestä ja sai korkata uusia :D

      Tuo Becca oli kyllä oikein miellyttävän tuntuinen :)

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)