5.7.2022

Vanhoja tuttuja

Otetaan aiemman tekstin vastapainoksi tällä kertaa vain ns. lakkaswatch -kuvia, vaikka nämäkin lakat on jo aiemmin täällä vilahtaneet :D Eli kurkistetaan lakkalaatikon jemmoihin!



KBShimmer Sweater Weather on ilmestynyt talvella 2018.
Kynsille lakkasin kolme kerrosta ja tämähän kuivuu aika nopeasti, joten lakkaaminen on nopeaa. 

Näyttää superglitteriseltä, mutta lakan pinta on tasainen ja poistaminen on yhtä helppoa, kuin normaalinkin lakan. Lakan seassa on hologlitteriä, joten välkehtii kauniisti auringossa.






essence julkaisi aikoja sitten Twilight Breaking Dawn, part 2 -nimisen kokoelman. Osa kaksi on julkaistu vuonna 2012, joten ihan tuoreesta kokoelmasta ei ole kyse. Lakan eräpäiväkin on ollut 12/2015, mutta kyllä näissä sen verran myrkkyjä on, että ei ole mennyt miksikään :D

Sävy on nimeltään Edward´s Love. Kynsillä kolme kerrosta.

Lakassa on musta pohjasävy, jossa hopeisia lastuja. Lastut asettuvat hyvin, joten pinta on tasainen.






China Glaze GR8 on ilmestynyt OMG -kokoelmassa vuonna 2008, sen jälkeen osasta kokoelman lakoista tehtiin OMG Flashback -kokoelma, joka ilmestyi vuonna 2018. 

Tämä alkuperäinen OMG -kokoelma oli juuri se mistä silloin hyvinä aikoina kuhistiin ja ne oli pakko saada, tai edes muutama itselleen. Jos vertaa Color Clubin Halo Hues -lakkoihin, niin kyllähän ne päihittää nämä vanhat lineaariset mennen tullen :D

GR8, kynsillä neljä kerrosta. Lakkaaminen sujuu jouhevasti, sillä kun kerroksen on saanut lakattua, voi lakata jo seuraavan kerroksen jne.

















4 kommenttia:

  1. Mulla ei ole enää noita vanhoja Chinan holoja, eivät pysyneet kovin hyvin kynsillä ja se haju :DD oli ne toki nättejä mutta olen heittänyt pois kaikki myrkkylakat. Mies valittaa lemusta enkä viitsi altistaa lemmikkejä sille kärylle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en tuoksussa huomannut mitään erikoista, hieman muistutti vanhojen Models Own glitterlakkojen tuoksua :D

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)