1.7.2022

Ostoksia | Lyko, Avon, K-Citymarket, Cocopanda, Dermosil, Oriflame, The Body Shop & Kicks

Teksti sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkaamisesta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pientä komissiota. Mainoslinkit merkitty* -etuliitteellä.



Aloitetaan heinäkuu muutamilla ostoksilla, joista osa onkin vilahtanut jo aiemmin blogissa.


*Lykolla oli kaikki Barry M. -tuotteet tilaushetkellä alennuksessa, joten ostin yhden kynsilakan sävyssä Honeysuckle ja Black Cherry huulikuorinnan. Huulikuorinta heiluu ja huojuu pakkauksessaan, vaikuttaa aika kuivalta, mutta päiväystä kyllä on parin vuoden päähän jäljellä. Toivottavasti ei ole ihan superkuivunut!

essenceltä nappasin puuterin jemmaan, kun nappasin viimeisenkin puuterin jemmoista jo käyttöön ja lisäksi uuden Your Nails. Your Art -topperin.


Barry M. ja essencen lakan swatchit näet aiemmasta postauksesta, täältä.




Avonin kesäkuun tilaus näytti tältä.

Wild Berries -sarjasta käytin aiemmin tuoksukynttilän ja sen tuoksu oli aivan mahtava! Joten, nyt kun nämä ilmestyi kuvastoon, nappasin huonetuoksun ja tuoksuvahat samasta sarjasta. Tuoksu on todella marjaisa, kesäinen.

Avon Senses -sarjaan tuli Secret Lagoon, joka muistuttaa itseäni alkuperäisestä Lagoon sarjasta ulkoasullaan, mutta tuoksu on kuitenkin eri. Muistelisin, että alkuperäisessä sarjassa oli mm. päärynää.

Avon Gel Shine -sarjasta tilasin lakat E-Scape ja Blue Screen, niiden swatchit näet täältä.

Lämpösuojasuihkeen nappasin testiin ja samoin yhden heinäkuun uutuuksista, tinted lip balm sävyssä Nude.






Joensuun Pilkon K-Citymarketin alelaarista pelastin essencen Disney Classics -sarjasta 101 Dalmatians -vartalokuorinnan ja Catricen Lady and the Tramp -vartalovoiteen.

Vartalokuorinnassa on tuoksuna kookos ja voiteessa manteli, joista vartalovoiteen tuoksu tulee kyllä selkeästi esiin jo pakkauksen ulkopuolelle.






Kasasin Cocopandalle ostoskoria ja kun hillosin sitä liian pitkään, sain alekoodin :D

Tilasin Wet Brushilta uuden harjan, violettina tietty!

Lisäksi essencen Jurassic World trend editionin luomiväripaletin ja Revolution Pro Eye Lustre voidemaisen luomivärin, sävy Duchesse. Tässä kuvassa oli myös samainen essencen puuteri, jonka tilasin Lykolta, joten se on hienosti piilotettu :D





Kun tilasin *Dermosilin yllätysboksin, nappasin koriin myös Goodwill Marmalade -käsisaippuan, pisteillä veloituksetta talvikasvoseerumin ja näytteen, mutta sitä en ottanut kuvaan.

Goodwill on jo jonkin aikaa ollut mielessä, nyt sitten ostin sen herkullisimman kuuloisen tuotteen tilaukseen mukaan.

Yllätysboksin sisällön näet täältä.





Oriflamelle tein pienen tilauksen, joka koostuikin lähinnä Love Nature -sarjasta :D

Hiuksille Lemon & Mint -shampoo ja hoitoaine.
Tonerit on vilahtaneet täällä useasti loppuneiden tuotteiden joukossa ja nyt sattui sopiva hinta kohdalleen, joten tilasin taas jemmaan.

Uutuuksia oli kasvokuorinta ja -naamio, joten ne kiinnostuksesta kokeiluun. Kasvonaamion vaikutusaika on 10 minuuttia.
OnColour sarjasta OnColour Brow-To-Go -kulmavahakynä, jota voi käyttää sellaisenaan tai kulmavärin päällä.







Pyörähdin *Kicksissä katsomassa alennusmyynnit ja sieltä itselleni lähti alle 9 € hintaan Buxom Xtrovert -luomiväripaletti. Joensuun Kicksin valikoima on pieni verrattuna Kuopion Matkukseen, joten kovin suuria ihmeitä en valikoimalta odottanut.

*The Body Shopin aleista ostin uuden passionhedelmä -suihkugeelin ja Kindness & Pear vartalojogurtin, joka on tuttu viime joulun kausituotteista.





Tein vielä loppukuusta toisen tilauksen Avonille, nämä tuotteet olisin tilannut kuitenkin heinäkuussa, mutta säästin muutaman eurosen, kun tilasin ne kesäkuun puolella :D

Demotuotteista Foot Works -sarjan setti, johon kuuluu jalkakylpyneste sekä jalka- ja kenkäsuihke. Heinäkuussa nämä settinä 11.95 € tai erikseen ostetuttuna 6.85 €/kpl.
Heinäkuun uutuuksista ostin vielä toisen tinted lip balmin, sävyssä Bare. Näissä olikin yllättävän paljon pigmenttiä! Tinted lip balmit on hintaan 5.95 €/kpl.

Anewilta tilasin aurinkosuojasuihkeen sekä kasvovoiteen, joka lupaa jättää mattapinnan. Nämä tuotteet on heinäkuussa erikseen hintaan 14.50 €/kpl tai settinä 25 €.






essencen ja Buxomin swatchit löydät Instagramin puolelta, klik!





10 kommenttia:

  1. Joensuun Kicksissä tulee kyllä aina käytyä, edes jotain ostamassa. Se entinen Kicks oli paljon isompi ja parempi, tämä pieni mutta hyvä että on edes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se edellinen oli kyllä massiivinen, mutta Ecoteekki sai kyllä hyvät tilat siitä :D Tosin, Joensuun Kicksistä merkkejä tipahtelee välillä aina pois, Essie taisi lähteä viimeksi ja onkohan siellä enää Dependiäkään? Atelier Rouge ainakin löytyy kynsilakojen puolelta, samoin Viva La Diva.

      Poista
  2. Kivoja ostoksia! Siinä Avonin alkuperäisessä Lagoon-sarjassa on kyllä ihana tuoksu<3 Mäkin tilasin Oriflamelta tuota sitruunashampoota, paketti odottaa vielä noutamistaan. Tosi hyvään hintaan sait Buxomin paletin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Lagoon sarja oli paras! Mie olen Oriflamen sitruuna -sarjaa käyttänyt joskus aiemminkin, mutta asuin silloin edellisessä asunnossa eli siitä on yli neljä vuotta ja siinäkin oli muistaakseni sitruunan kanssa jotain muuta (rasvoittuvien hiusten sarja taisi olla).

      Poista
  3. Paljon kaikkea kivaa! Haluaisin myös seuraavaksi ostaa Wet Brushin, odottelen vielä, että nykyisistä aika jättää. Tuo Kindness&Pears jugurtti on täällä just nyt käytössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla on Wet Brushista myös miniversio, sopii näppärästi repun sivutaskuun joten se on miun reissuharja :D

      Poista
  4. Aivan ihania ostoksia! Nyt tuli pieni kateuskin näistä kaikista<3 :D Mulla on tosta TBS:n päärynsäsarjasta jäljellä juurikin tota vartalojogurttia ja se on kyllä hyvä! Toivottavasti saadaan jatkossakin noita päärynäsarjoja talven kausituoksuiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, miullehan on tulossa Colourpopiltakin tilaus, nimittäin nappasin mysteeripussin (joka ei ole aiempien kommenttien perusteella ollut kovin mieleinen muille) :D

      Mie toivoisin sitä piparkakku -sarjaa takaisin jouluksi, se oli hyvä!

      Poista
  5. Oriflamen tuotteiden suurkuluttajana osui silmään nuo Love Naturen tuotteet, ne on aivan ihania! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! Itse olin joskus Brand Parterina, mutta siirryin sitten kanta-asiakkaaksi :)

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)