14.1.2021

Kosmetiikkajemmojen kulutusjuhla, osa 57

Teksti sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkaamisesta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pientä komissiota. Mainoslinkit merkitty * -etuliitteellä.



Tässä postaussarjassa tullaan näkemään tuotteita, mitkä olen kuluttanut loppuun. Aikaväli vaihtelee 2(1) - 4 kk. Voin kertoa myös mielipiteitä, mikäli sellaisia on :D

Taas on loppunut joitain tuotteita ja tässä ne on nyt koottuna.
Tämä sarja löytyy KJKJ - tunnisteella, joka löytyy tunnistelistasta.



Teksti kirjoitettu 17.12 jolloin tuotteet myös pistetty kierrätykseen.

Aiempi teksti oli kirjoitettu 21.11 eli loppuneita on tällä kertaa hitusen vajaan kuukauden ajalta. Ja tämä teksti menee kauas tulevaisuuteen, melkeinpä puoleen väliin tammikuuta.

 



Avon Traditional Lemonade ei kirjoitushetkellä ole loppunut, sillä siirsin sisällön jo valmiiksi nestesaippupulloihin, näin ne saa käytettyä joko käsienpesuun tai vaikkapa suihkugeelinä helpommin, kun on pumppu. Olen käyttänyt aiemmin yhden samanlaisen ja tässä on tuoksuna hieman makeahko sitruuna, jossa ihan hitusen kirpeyttä. Ei kuitenkaan ole selkeästi sitruunainen omasta mielestä, vaan teollinen.

Oriflame Love Nature 2in1 Shampoo Avocado Oil & Chamomile. Hitusen tympeä tuoksultaan, aistin tässä tuoksussa kukkaisuutta. Ihan ok, mutta ei maata mullistava. Tulisi käytettyä, jos tilaisi uuden :D

*Budgie The Ultra Hydrating Conditioner, tuoksu Green Vibes. En ole vieläkään päässyt näiden Budgien tuoksujen kuvauksiin täysin sisälle, sillä ei tuoksu nyt kovinkaan vihreä ole. Voimakas tuoksu, joka jää omiin hiuksiin tuoksumaan helpostikin pariksi päiväksi, sillä en käytä muita hajusteellisia hiustuotteita (paitsi öljyä, joka ei tuoksu muutenkaan.). Pumppu ei jaksa ihan loppuun asti tuotetta ottaa, mutta onneksi hoitoaine on suhteellisen juoksevaa, joten ottamalla korkin pois saa kaadettua hoitoainetta lisää. Tykkään kovasti, myös saman sarjan shampoosta!

Oriflame Swedish Spa on tällaisenaan muuttunut, tuoksu on nykyään merellisempi, kun tämä vanha sarja oli mausteisempi. Tämä oli miun luottotuote käsienkuorintaan ja nyt on viimeinenkin purkki käytetty. Jätti hieman öljyisen pinnan niin käsille, kuin ihollekin. Omani oli mennyt vanhaksi jo 5/2017 joten siitä saa jo mielikuvan, milloin tuote on poistunut valikoimista :D

*The Body Shop British Rose -suihkugeeli. Aiemminkin olen tainnut sanoa, että en välitä ruusuntuoksusta kosmetiikassa, mutta tässä sarjassa se on onnistunut. Kyllähän se ruusulle tuoksuu silti, mutta se on jotenkin erilainen tuoksu.

Treaclemoon Warm Cinnamon Nights suihkugeeli. Mausteinen, lämmin tuoksultaan. Tuoksuu todellakin kanelille. Väriltään hyvinkin punaista, joten näkee onko iholle jäänyt vielä suihkugeeliä :D Jättää iholle hetkeksi mausteisen tuoksu. Sain tuotteen kaverilta vaihtareiden kautta, mutta ostaisin uudelleen.

Ziaja Tea with Cinnamon käsisaippua. Ziajaa tuli runsahkosti meidän lähikauppaan ja nappasin mukaani kolme käsisaippuaa, tämä loppui ensin tuosta kolmikosta. Odotin tältä jostain syystä paljon enemmän kanelisuutta tuoksussa, mutta sitä ei oikeastaan ollut ollenkaan. Tuoksu oli enemmänkin vihreä, ripauksella jotain maustetta. 




Pur-lisse Blue Lotus + White tea -kasvonaamio oli raikas tuoksultaan omaan tuoksuhermoon siis iski! Ostin näitä muutaman Oletkaunis.fi -sivustolta BF:n aikaan.

Avon Anew Protinol Skin Hero Hydrogel Plumping Mask, kuva kasvoilla Instassa. Tammikuun uutuus, tilasin itse ennakkoon joulukuussa. Kaksiosainen geelinaamio, jonka suojana on vielä erikseen muovit hajoamisen estämiseksi. Geelinaamiolle ominaisin tavoin, ei ole kovinkaan kostea, kun kosteutta ei oikein saa imeytettyä samaan tapaan kuin kankaaseen. Leukaosa on todella lyhyt ja sitä ei saanut oikein kunnolla aseteltua, kun naamio vetäisi sitten ryttyyn poskien kohdalta. Kaunis pakkaus, itse naamio jätti kylmäksi.

Missha Cucumber -kasvonaamio sulautuu melkein omaan ihoon, kun kangas on paperin ohutta! Näiden kasvonaamioiden ehdoton ykkönen!


Nivean Urban Skin Detox ja Natural Radiance -kasvonaamiot. 10 minuutin vaikutusaika, helppoja käyttää ja mukavan kosteita. Ihan ok ja helppo löytää marketista!

 



W7 Jelly Crush -huulikuorinta. Koostumus, jota en ymmärtänyt. Rasvainen kuorinta, joka jätti huuliin rasvamaisen kerroksen ja lisäksi vielä väriä. Ei lähtenyt vesipesulla pois ja värjäsi myös pyyhkeetkin. Käytin noin 4-5 kertaa ja luovutin.

*Essie Good as Gone -kynsilakanpoistoaine tuli viime vuoden Essien kalenterista minikoossa. Tehokas poistoaine, joka kyllä poistaa lakkaukset jo pelkällä katseella, mutta myös kuivattaa sormia. Käytin tätä siveltimen kanssa siistimiseen ja se sivellin ei kyllä kovin kauaa selvinnyt tämän kanssa, kun harjakset alkoi pettää. Normaalisti sama sivellin kestää jopa 6 kk, mutta tämän kanssa sain jo 3kk aikana vaihtaa siveltimen kahdesti.

Garnier Neo Soft Cotton, bongasin näitä joskus mylook -verkkokaupasta ja näköjään löytyy myynnistä yhä! Myös suihkeena. Voidemainen koostumus on nykyään omaan mieleeni ja hetken saa odotella, ennen kuin laittaa vaatteet päälle. Uusi jo käytössä, eri tuoksussa vain. Ihan loppuun asti tätä ei saa puristeltua, mutta olen tätä jo pitkään käyttänytkin.

The Body Shop Glazed Apple EdT on ainakin 4-5 vuoden takaa, sillä asuin vielä Joensuun keskustassa, kun tämän sain. Yritin pannuttaa tämän jo 2019 jouluna, mutta en onnistunut siinä. Nyt se on kuitenkin typötyhjä! Itselleni selkästi joulun/syksyn tuoksu, keväällä tai kesällä yritin käyttää, mutta se tuntui väärältä.

*The Body Shop Aloe Soothing Day Cream. Tuli joulukalenterissa 2019 ja omalle rasvoittuvalle iholle tämä on etenkin kesäaikaan todella rasvainen voide, ihan pieni määrä riitti koko kasvoille ja silti iho tuntui entistä kiiltävämmältä. Joten siitäkin syystä tuote oli erittäin riittoisa, onneksi loppui viimein.

essence you better work! -primer. Vanha tuote, joka päiväys on mennyt jo aikoja sitten, lisäksi jäänyt aika paljon kiinnostavimpien tuotteiden jalkoihin. Joutaa pois tilaa viemästä.

essence Hello, Good Stuff! -kasvosuihke. Sopi kosteuttamaan, meikin päälle jne. Pieni pullo loppui miulla parissa viikossa, joten mikään pitkäkestoinen tämä ei ole, kuten pienet kosteussuihkeet ylipäätään. Tuoksu muistuttaa karkkimaista vesimelonia, jossa ehkä hitunen kirpeyttä mukana, jos vaan vesimelonin tuoksu kosmetiikassa iskee, niin kannattaa kokeilla.

essence high beauty -kasvonaamio. Vaikutusaika erittäin lyhyt 2-3 min. Omalle iholle käytin usein suihkun jälkeen, joka oli virhe numero 1. Sillä tämä kirveli aika paljon sen jälkeen kasvoilla. Kun tajusin ensin pyyhkäistä ihon misellivedellä, ongelma poistui ja naamio oli "normaali" :D Koostumus oli vetistä hyytelöä, joka ei pysynyt kasvonaamiosiveltimessä, eikä sormissa. Hankala tapaus, en ostaisi uudelleen, vaikka vielä jostain saisi.






Muutamia näytteitä, varjostussävyä käytin pari kertaa ei ollut miun juttu :D
Filorgan vartalokuorinnasta ei oikein saanut kokonaiskuvaa, paitsi sen, että rakeet oli isoja ja niitä oli harvassa.

Kiehls Midnight Recovery Concentrate oli kiva kokeilla, 2 ml kokoinen näyte riitti miulla yökäytössä kaksi viikkoa. Tuoksuu laventelille, saatavilla kolmessa eri koossa 15 ml, 30 ml ja 50 ml. En itse kuitenkaan ostaisi.

Mizon Original Skin Energy Hyaluronic Acid 100, tämä oli todella hyvä :O Menee ehdottomasti toivelistalle ja hankintaan, kunhan saan seerumeita vähemmäksi. 




Jee, viimeiset!

*Garnier SkinActive Micellar Cleansing Water in Oil -misellivesi, kaksifaasinen. Tässä oli laventelimainen tuoksu, johtuneekohan tuosta ruiskukkavedestä? Anyways, tykkäsin kyllä :D

Avon Simply Delicate intiimipesuneste toimii tarkoitukseensa, jotkut käyttää näitä myös kasvojenpesuun ja käsisaippuana, kun ph -arvot on tasaisemmat. Samanlainen vastaava käytössä.

Frudia -käsivoide. Odotin ehkä hieman enemmän persikkaista tuoksua, mutta itselleni tuli enemmän mieleen kukkais-persikkainen tuoksu, kuin persikka sellaisenaan. Ihan ok, mutta en välttämättä ostaisi juuri tätä tuoksua.

Oxygenol -hammastahna, makuna vesimeloni (joka vähän yllätti, että lapset on sen valinneet suosikikseen). Vesimelonin vuoksi suuhun ei tule raikasta makua, vaan jää semmoinen väljähtänyt vesimelonin maku suuhun.

Cien -kynsilakanpoistoaine on loppunut varmaan jo pari vuotta sitten, mutta itse aineen tyhjennettyä olen kaatanut sekaan muita poistoaineita, kun pumppuannostelu on niin kätevä! Nyt oli kuitenkin aika siirtyä eteenpäin, kun pääsin Lidliin pitkästä aikaa, niin sain ostettua uuden :D





2 kommenttia:

  1. Tuo Mizonin hyaluronihappo on tosi hyvää :) Mulla loppui just pullollinen sitä ja täytyy kyllä joskus ostaa lisää. Frudian persikkakäsivoide on ollut mun toivelistalla, koska rakastan persikan tuoksua, mutta taidan poistaa sen jos tuoksu ei olekaan sellainen makean persikkainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsein odotin käsivoiteelta semmoista herkullista persikkaisuutta, mutta omaan tuoksumaailmaan se ei sitä ollut :/ Kävin tuotekuvauksenkin äsken lukemassa ja miun käsivoide ei kyllä ollut makean persikkainen, juurikin puski semmoinen pieni kukkaisuus läpi.

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)